Helinin kirja on ollut minulla kirjastosta lainassa koko kesän. No, nyt tartuin siihen ja luin kertaistumalta. Muistan, että Helin olisi kertonut jossain haastattelussa, että Huono äiti -blogin sekä sitä seuranneen kirjan idea sai alkunsa USA:ssa, jossa hän itse pienen lapsen äitinä seurasi äitien omakehua, sosiaalisia pelejä ja raadollista kilpailua hyvästä äitiydestä. Huono äiti -kirja suomii äitiyden ylikorostusta ja turhaa jännitystä. Kirjoittaja tekee sen kertomalla, miten tosihuono itse onkaan. Siitä huonoudesta nousee itse asiassa mestaruus, koska paras äitihän on se, joka tunnustaa puutteensa, epäonnistuneet mössöt ja väärin pestyt vaatteet ja nauraa niille yhdessä lasten kanssa. Tällainen kiva huithapeli-mamma keskeyttää mielellään turhan matonraitojen oikomisen ja ryhtyy tyynysotaan pikkupaholaisten kanssa. Huonon-hyvän äidin rentous äitiydessä mahdollistaa sen, ettei hän unohda miestään, vaan nauttii seksistä ja on lapset saatuaan miehelleen yhä kuuma kissa unohtaen arjen harmit ja epäilyt omasta kulahtaneisuudestaan. Tämä on reipas vastaisku kaikelle sille syyllistämiselle, mitä äidit toisiinsa vauvapalstoilla kohdistavat. Tästä kirjan vapauttavasta viestistä olen täysin samaa mieltä.
Riittäminen on kovaa ja kaikkein kovinta on riittää itselle. Kunnon ihminen tekee itse kastikkeensa, tiikerikakkunsa ja lapsen tilkkutäkin. Riittävä ihminen muistaa hiusten ja säärikarvojen kasvun, omega 3-6-9-tarpeet sekä d-vitamiinin ja pohtii tete-narsisisien säänkestoa noro-oksennuksen keskellä. Riittävä vastaa heti tekstiviestiin, soittoon, sähköpostiin, kutsuun ja lapsen yölliseen kutsuun työntämällä tissin suuhun viidettä kertaa samana yönä. Maitoa riittää.
Seksiä perhepedissä on oma erillinen pitkä novellinsa kirjan sisällä. Se on surullinen tarina siitä, miten intohimon perässä juokseminen särkee asioita. Seksi oman tutun ihmisen kanssa alkaa kyllästyttää, jolloin mieli on altis ihastumiselle. Löydetään uusi ihminen, jonka kanssa kaikki on upeaa ja jännittävää. Sitten erotaan ystävien varoitteluista huolimatta ja pakotetaan lapset sopeutumaan. Uudessa liitossa pelätään toisen uskottomuutta, koska siitähän on jo näyttö. Sen tästä opin, etten koskaan voi alkaa pitään mitään seksitaukoja tuon kanssa, koska se lähtee naimaan muita. Lopuksi ollaan pisteessä, jossa väsyttää ja kaduttaa. Kalsea tuuli käy meidän ylitsemme, eikä meitä meinä enää kohta ole.
Helinin kirjassa on paljon sellaista mistä pidän. Jotkut tekstit ovat aivan hulvattoman hauskoja, kuten esim. Pornotutka, jossa kerrotaan, miten lapset ja jopa perheen lemmikit aavistavat, jos pariskunta suunnittelee varastaa itselleen riskialttiin lemmekkään hetken.
Yksi iso miinus on kirjan graafinen silppumaisuus, mihin jo kannen asetelma viittaa. On erilaisia fontteja, listoja ja puhekuplia. Mieleeni tulee teinien ystäväkirja tai Parhaat reseptini -kansio, johon on leikelty ja liimattu ruokaohjeita eri naistenlehdistä. Ehkä tämä ulkoasu sitten kuvaa Huono-paran homssumaisuutta. Blogissa on sama sotkuinen tyyli, mistä selkeyden arvostajana en pidä.
Toinen miinus kirjassa on tyylien silppumaisuus. Tällaisessa kirjassa ei odottaisi karkeaa kieltä; tissit, kiveskarvat ym. ovat liian alatyylisiä ilmauksia ja outoja kirjassa, jossa suurin osa tekstistä on kaunista, jopa lyyristä.
Tärkeimmät kokemukset lapsena syntyvät hyvistä hetkistä. Niissä ei ole mitään väliä sillä, ollaanko matkalla maaailman äärissä tai pelataanko uusinta zgzbox-viritystä. Lapsuuden tärkein muisto voi olla vaikka kulahtanut kirja ja sen äärellä vietetyt hyvät hetket. Niistä minä muistan äitini ja ja toivon, että minut muistetaan sitten kun minua ei enää ole.
Eräs asia, johon tämä kirja ei puutu on isien rooli. Olen huomannut, että varsinkin nuorilla isillä on nykyään hyvin läheinen suhde lapsiinsa. Eivät he ole karikatyyrisiä lapsistaan ärtyviä ja vaimolta seksiä kinuavia kiusankappaleita. Ruotsissa isillä on kuulemma jopa naisten tapaan kilpailua siitä, kuka on hyvä ja kuka huono lapsen kasvattajana. Kuka kirjoittaisi isien oloa leppoistavan Huono isä -kirjan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti