Asiaa vai ei?

Pentti Saarikosken proosateoksen nimi sopii hauskasti tämänkertaisen viestini aiheeksi. En aio käsitellä Saarikosken kirjaa vaan asia-sanan muuttunutta käyttöä suomen kielessä.

Olen jo jonkin aikaa hämmästellyt, miten vähitellen sana asia on alkanut muuttua suomen kielessä tarkoittamaan myös esinettä, ja nyt sana esine näyttää olevan häviämässä monien ihmisten kielenkäytöstä kokonaan. Jokin aika sitten luin eräästä terveyslehdestä, miten kipeillä käsillä on vaikeaa nostaa ja avata asioita. Kirjoittaja halusi tietenkin sanoa, että on vaikea nostaa esineitä ja avata purkkien kansia.  Minulle nostaa ja avata asioita tarkoittaa aivan muuta: nostaa esiin abstraktioita kuten esim. köyhyys, rakkaus, ilmaston lämpeneminen ja avata niitä eli tarkastella niitä eri puolilta. Luin myös juuri romaanin, Grace MCCleen, Ihana maa (tasokas kirja, josta kerron myöhemmin), jonka suomalainen kääntäjä oli sitä mieltä, että tytön äidiltään perimät korut ym. pikkuesineet ovat äidiltä perittyjä asioita, samoin tytön nukkekotiinsa löytämät pikkutavarat ovat pieniä asioita. Kiusaajat työntävät postiluukusta inhottavia asioita ja nuoripari sisustaa kotinsa asioilla, joita kukaan ei tarvitse, siis löytötavaralla.

Tämän ilmiön takana on ehkä englannin kielen myötäily: thing tarkoittaa sekä esinettä että asiaa. Mutta on huomattava, että englannissa kumpaankin, sekä asiaan että esineeseen, löytyy hyvin paljon eri termejä, thing on vain yksi monista.  En haluaisi suomen kielen köyhtyvän tällä tavalla. Tavara-sanan häviäminen johtuu tietenkin siitä, että se on liitetty seksuaalisanastoon, samoin kuin kalu. Ennen vanhaan puhuttiin leikkikaluista, nykyään vain leluista. Mistäköhän syystä? Mutta että neutraali esinekin hylättäisiin, mitä vikaa siinä on? Pidän kielen moninaisuudesta, ja mielestäni on laiskuutta käyttää yhtä ja samaa sanaa silloin, kun meillä on rikas valikoima, mistä valita!

Olen seurannut aika ajoin Kotilieden taitavan kolumnistin, suomen kielen ja kirjoittamisen kouluttajan, Marsa Luukkosen kirjoituksia. Hän havaitsee nopeasti kielen muutoksia. Onkohan hän tai joku muu kielen tutkija pohtinut samaa kuin minä? Entä oletteko blogisivujeni lukijat huomanneet tämän mainitsemani asian eli asia-sanan uuden käytön ja onko se ärsyttänyt teitä? Ja vielä kummastelen, olisiko kyseessä sukupolvikysymys? Olen esittänyt yllä mainitsemiani esimerkkejä joillekin nuorille, ja heistä niissä ei ole mitään vikaa. Tiedän, että kieli muuttuu enkä ole mielestäni tiukkapipoinen - monesti muutokset ja lainat vain rikastuttavat kieltä - mutta tässä asia-asiassahan näin ei ole.