Ville Rannan kynästä, elämäkerrallista ja yhteiskunnallista

 

Ville Ranta on kansainvälisesti tunnettu sarjakuvapiirtäjä ja Suomessa tunnettu myös pilapiirtäjänä. Hän on piirtänyt yhteiskunnallisia pilakuvia ainakin Demokraattiin, Kirkko & Kaupunki -lehteen, Iltalehteen ja nettiin. 

Joku raja on vuodelta 2012. Sarjakuviin erikoistunut toimittaja ja tietokirjailija Ville Hänninen on toimittanut kirjan ja kirjoittanut siihen valaisevan esipuheen Politiikan paluu pilapiirroksiin. Hänninen toteaa, että poliittinen pilapiirros voi Suomessa huonosti vuosikymmenten ajan. Puoluepoliittiset lehdet kuolivat, puoluepolitikointi laimeni muutoinkin ja näytti siltä, että Kari Suomalaisen suuruus jätti muut varjoonsa vielä hänen kuolemansa jälkeenkin.
Ville Ranta herätti keskustelua terävyydellään jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän noudatti ranskalaista perinnettä, jonka mukaan pilapiirroksessa saa ja pitää pilailla ja herätellä ihmisiä olemalla ilkeä ja kohtuuton. Hänen Kaltio-lehden verkkosivulle vuonna 2006 piirtämänsä kuva Muhammad, pelko ja sananvapaus johti päätoimittajan erottamiseen. 
Kun 2000-luvun alku vielä näytti siltä, ettei kukaan närkästy mistään ja on vaikea pilkata kun ei loukkaannuta, niin 2010-luvulla kaikki muuttui. Hänninen kiteyttää muutoksen näin: "Sen sijaan nyky-Suomi onkin täynnä pikku prinsessoja, jotka vahtaavat kellon ympäri lehtiä, internetiä ja televisiota siltä varalta, että niistä löytyisi paheksuttavaa." 
Närkästysyhteiskunnassa kohuja päästetään kommentoimaan asiantuntemattomat ihmiset, ja kohu, ellei suorastaan moraalinen paniikki, syntyy hyvin helposti mistä vain. 
Tähän ilmapiiriin pilapiirtäjän on hyvä iskeä. 

Ranta kuvaa pilapiirroksissaan usein ennakkoluuloja ja tekopyhyyttä.
Joku raja -kokoelmassa on neljä näkökulmaa aikaamme: miehen kriisi, uskon kriisi, politiikan kriisi ja järjen kriisi. 
Kansikuva kuuluu järjen ja politiikan kriisin piiriin. 

Pari kuvaa miehen kriisistä, jälkimmäisessä muutakin:

Uskon kriisin kuvissa on herkkuja kirkon pyrkimyksestä mielistellä maallistunutta porukkaa. Osaan kuvista on lisätty teksti, mikä on paikallaan, niin pian kohut unohtuvat. Eräässäkin kuvassa on elämän iloista nauttimaan yllyttävien vapaa-ajattelijoiden jengi iskulauseineen 'Jumalaa tuskin on olemassa' ja heitä vastassa paremmaksi pistänyt Oulun seurakuntayhtymä, joka otti nuorisokampanjansa logoksi kirkkoveneen.  Vanhoillislestadiolainen liike ja Päivi Räsänen Raamattu-viittauksineen ovat antaneet paljon materiaalia Rannalle.

Kaikki ehkä muistavat Iltalehden vuoden 2011 joulukortin, jossa Timo Soini joulupukkina toivottaa hyvää joulua kaikille suomalaisille heteroseksuaaleille valkoihoisille konservatiiville ja hänen tonttulaumansa jatkaa toivottamalla kaikille muille paskaa joulua. Yksi tonttu uhoaa, että teidät saisi ampua ja kaksi murisee, että nuo muut voisi myös lähettää pois Suomesta. 

Rannan kuville on tyypillistä, että hän iskee joka puolelle, kaikkiin kupliin. Sehän onkin hyvälle pilapiirtäjälle tärkeä ominaisuus.
 
Vielä yksi Rannan kuva, joka ei ole tästä kokoelmasta. Olen kopioinut sen jostain lehtikuvasta tai netistä.  Lisään sen, koska se on mielestäni niin hyvä. 

Rannan uusin teos Kuinka valloitin Ranskan on hauska itseironinen, omaelämäkerrallinen satiiri suomalaisesta sarjakuvapiirtäjästä yrittämässä suuren sarjakuvamaan Ranskan markkinoille. 
Gallian kukot lupaavat, mutta eivät pidä sanaansa kuten suomipojat. "Vilöö" yrittää useamman kerran tavoitella isoja kirjakustantamoja, mutta joutuu tyytymään pieneen. Ranskan kielen kanssakin on vaikeuksia.

Ranta on kuvannut nuoruuden hyväuskoisuuden ja haaveilun hyvin. 

Kirjan alussa tekijä selvittää tapahtumien paikkansapitävyyttä näin:
"Tämän kirjan yhtäläisyydet todellisiin
henkilöihin ja todellisin tapahtumiin
ovat satunnaisia sikäli, että todellisuus
on pahempi ja sitä on paljon enemmän."  

Todettakoon, että Rannan lähes koko tuotanto on käännetty ranskaksi ja hän on ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvapiirtäjänä saanut Ranskan kansallisen ansioritarikunnan (Ordre national du Mérite) ritarimerkin. Hän pitää myös ranskankielistä sarjakuvablogia Ville veut être francais.