Kati Ranta, Taito: romaani oikeudesta elämään

 

On harjoitettava voimaperäistä valistustyötä. Erityisesti lääkärit ja opettajat pitää perehdyttää perinnöllisyysoppiin. Sosiaaliset rämeiköt on kuivattava viisailla reformeilla ja kaukonäköisellä lainsäädännöllä. Korkeatasoisen kansan ja huonojen kansanelementtien välinen sekoittuminen on saatettava hylättäväksi. Huomiota on kiinnitettävä myös maahanmuuttoon niin, etteivät muiden rotujen ala-arvoiset yksilöt saa esteettä asettua maihimme.

Ruotsin valtiollisen rotubiologisen instituutin johtaja Herman Lundborg on tullut Helsinkiin jakamaan tietoa uudesta menetelmästä, jolla nostetaan kansan tasoa. Suomalaiset kuulijat nyökyttelevät melkoisen yksimielisinä, kun Lundborg vakuuttaa, että omantunnontarkkojen harjoittama humaanius on hetken lapsi, mutta hygienia tähtää tulevaisuuteen. 

"Suurtutkimuksessani havaittiin kaatumataudin lisäksi muitakin degeneraation merkkejä, kuten imbeciliyttä, riidanhaluisuutta, homoseksuaalisuutta ja muita moraalisia ja sosiaalisia vammoja", Lundborg huomautti.

"Arvoisat asiantuntijamme, voinko tulkita teidän suosittavan degeneroitujen sterilointia?" kansanedustaja Ryömä tarkisti katsoen vakavana vuorotellen jokaista professoria ja tylsämielistyön asiantuntijaa.

"Se on ainoa ihmisystävällinen ja kansantaloudellisesti järkevä ratkaisu ", Herman Lundborg vahvisti.

Hyvin loogiselta kuulostava teoria: karsitaan kaikki vähemmän onnistuneet yksilöt ja jalostetaan ihmisestä valio, kuten kasvien kanssa on tehty. Tätä ideaa alkoi kuulua monelta taholta 30-luvulla ja siihen tartuttiin tiedemiespiireissä uutena raikkaana ajatuksena. 
Rajojen määrittely alkoi. Miten erottaa "idiotismi ja imbeciliys" (nykyinen kehitysvammaisuus) vähälahjaisuudesta, entä "aistiviallisuus" ja sen tasot? Periytyykö kuuromykkyys "turmeltuneessa ituplasmassa"? Eräässä tapauskuvauksessa määriteltiin degeneroituneeksi nainen joka oli "haluton työhön, mutta perin halukas sukupuoliyhteyden harjoittamiseen".
"Siittäminen on saatettava järkiperäiseksi."

Tohtori Pehr Utter opettaa Helsingin yliopistolla perinnöllisyystiedettä ja kokee isänmaallisen vastuunsa. Hänellä on uuden ideologian omaksumiseen myös henkilökohtaisemmat syyt. Hän haluaa kulkea tieteen eturintamassa.
Yksi hänen oppilaistaan on Liina Lehtonen, veturinkuljettajan tytär.
Utterin oma tytär, joka on lääkäriopintoja suorittavan Liina Lehtosen ystävä ja muutamat muut heidän opiskelijatoverinsa epäröivät ja esittävät vastalauseita. He kysyvät, onko kaikki tieteen uudet tuulet aina hyväksi ihmiskunnalle.
Eräs opiskelija tarjoaa köyhyyteen puuttumista ja koulutuksen tarjoamista ratkaisuksi degeneraation lisääntymiseen. 
Liina asuu kylmässä alivuokralaisasunnossa (sosiaalisessa rämeikössä) ja näkee välillä nälkää. Kuuluuko hän ala-arvoiseen roskaväkeen? Liina ei uskalla kyseenalaistaa professorinsa puheita julkisesti, mutta kääntyy hänen puoleensa kahden kesken. Hän kysyy, eivätkö huonot olot ole pahaksi ihmisille, olivatpa he missä päin maailmaa tahansa ja kuka voi päättää, mihin rajat ihmisten sterilisoinnissa vedetään. 
Liina jatkoi: "Me olemme ulkomaalaisten mielestä ulkomaalaisia. Olemmeko me heidän mielestään ala-arvoisia?"

Perustetaan komitea, joka laatii mietinnön ja esityksen sterilointilaiksi. Päätetään, että sterilisoitavalta tai tämän huoltajalta on pyydettävä kirjallinen suostumus ennen toimenpidettä. 
"Meidän on noudatettava oikeusvaltion periaatteita. Muutoin Suomen eduskunta saattaisi kerran päättää, että suomenruotsalaiset steriloidaan", puheenjohtaja sutkautti.

Liinan opinnot katkeavat, kun hän tulee raskaaksi ja palaa kotikaupunkiinsa Riihimäelle ja menee pikaisesti naimisiin. Lapsi Taito on Liinalle äärimmäisen rakas, mutta raskas hoidettava, koska hän ei ole aivan kuten muut. Liinalle nousee huoli Taiton tulevaisuudesta yhteiskunnassa, joka vihaa heikkoutta. Saksan maalla on jo kehitteillä nopeampi ratkaisu kelvottomien eliminoimiseen. 

Kati Rannan romaani Taito on historiallinen trilleri. Osa henkilöistä ja tapahtumista on oikeita, samoin lainaukset sterilointikomitean mietinnöstä.
(Kirjassa käytetään molempia muotoja, sterilointi ja sterilisointi. Itse olen tottunut käyttämään lyhyempää muotoa desinfioinnista, ennen molemmat muodot tarkoittivat hedelmättömäksi saattamista.) 
Ranta on onnistunut kertomaan eugeniikan oppien toimeenpanosta tavalla, joka  vaikuttaa scifipainajaiselta, mutta tottahan se on, kuten tiedämme, täyttä totta.
Kuvittelen, että en tietäisi mihin tämä oppi johtaa ja istuisin Liinan asemassa luennoilla. Miten osaisin asettua alan huippuja vastaan?

Pystyykö Liina suojelemaan rakasta, raskasta lastaan, jonka nimi ei olisi voinut osua pahemmin harhaan, Taito?
Joutuuko Pehr Utterkin lopulta miettimään oman ituplasmansa laatua, kun hänen lapsensa tekevät omapäisiä valintojaan?

Kirjan lopussa on asiakirjoja, joista yksi paljastaa melkoisen yllätyksen. Itselläni nousi ihokarvat pystyyn. 

Rodunjalostusopin kaikuja kuuluu enenevästi myös nykyajassa.

Aina välillä joku esittää, että pakolaisina maahan saapuneille riittää pienempi perustulo kuin syntyperäisille suomalaisille. 
Eräs nollamaahanmuutosta kiinni pitävä poliitikko väitti vastikään, että joillain alueilla on aivan liikaa ulkomaalaisia. Hänen kollegansa korjasi prosenttilukuja ja valisti, että kyllä kaikki kansalaisuuden saaneet lasketaan suomalaisiksi.

Vanhusten hoidosta puhutaan taakkana. Jostain syystä hoivatyö ei ole meillä nuorten suosiossa. Me tarvitsemme siihen ulkomaista työvoimaa, kuten muuhunkin hoivatyöhön. Moniin muihinkin töihin tarvittaisiin koulutettua väkeä. 
Onko koulutustarjonta suunniteltu oikein?
Miten korjaamme taloudellisen huoltosuhteen?

Euroopan pakolaisongelma on ratkaistava.
Rakentava keskustelu on jäänyt julkisuudessa epäasiallisten, rasististen tunnehyökyjen alle.
Omanarvontuntoiset nationalistit ovat usuttaneet maan vähäosaisia vihaamaan pakolaisia kilpailijoinaan ja "omantunnontarkkoja", kaltaisiani humanismista höpöttäviä "suvakkihuoria", on uhattu raiskata. 
Tällaisesta asetelmasta on päästävä.

Onneksi vääristelyjä on alettu korjata, kuten viimeksi sitä, ketkä ottavat vastaan heikostikin palkattuja töitä. Ihmiset, jotka tulevat maista joissa mitään yhteiskunnan tukea ei ole olemassakaan ovat valmiimpia tekemään mitä tahansa työtä kuin hyvinvointiyhteiskunnan jo useammassa sukupolvessa sosiaalitukien varassa eläneet "paskaduuneista" kieltäytyjät. 

Afganistanin entinen viestintäministeri, 50-vuotias Sayed Sadaat, pääsi Afganistanin ja Ison-Britannian kaksoiskansalaisena muuttamaan Saksaan viime joulukuussa. Hän oli kyllästynyt hallituksessa rehottaneeseen korruptioon ja aavisti, että pahempaa on tulossa. Hän halusi itselleen paremman tulevaisuuden. Sadaat ryhtyi Saksassa ruokalähetiksi. Siellä hän nyt viilettää pyörällä ruokareppu selässä Leipzigin kaduilla vakuuttaen, että kaikki työ on työtä. 

Maailmassa, joka toimii kansallisvaltioina, on huolehdittava oman kansan hyvinvoinnista.
Mutta sitten on myös yhteinen ihmisyys. Tässä me tasapainoilemme Euroopassa.  Meillä on humaanit pakolaislait, mutta olemme joutuneet huomaamaan, että ne eivät tosipaikan tullen toimikaan. Monet valtiot rakentavat nyt Afganistanin kriisin vuoksi aitoja ja yrittävät käyttäytyä kuin uskoisivat silti olevansa mukana yhdessä laadituissa sopimuksissa. Suomessa huokaillaan helpotuksesta, koska olemme niin syrjäinen valtio, että tänne harvempi löytää. 

Liinan toteamus siitä, miten me olemme ulkomaalaisille ulkomaalaisia ja olemmeko siksi heille roskaväkeä, on hyvä pitää mielessä niin lakeja uudistettaessa kuin jokapäiväisessä elämässä.