torstai 7. tammikuuta 2021

God Bless America!

Katselin eilen amerikkalaisia uutiskanavia pitkälle aamuyöhön. Kauhuissani. 

Näin miten roskajoukko valtasi kongressitalon Washingtonissa, tuhosi paikkoja ja ajoi presidentin valitsemiskokousta pitävät edustajat pakoon.
Näin miten kohta aloittava presidentti Joe Biden yritti tyrmistyneenä vedota vielä hetken virassa olevaan Donald Trumpiin, joka usutettuaan kannattajansa marssimaan kongressitalolle oli itse vetäytynyt jonnekin kenenkään saavuttamattomiin.
Näin hirviöiksi pukeutuneita, omituisiin lahkoihin kuuluvia puolialastomia sarvipäitä ja aggressiivisia rähinöitsijöitä pystyttämässä kookasta ristinpuuta (!) jossain päin kaupunkia.
Näin jonkun ukkelin virnuilemassa kongressin puheenjohtajan tuolilla jalat pöydälle nostettuina. Onneksi avustajat olivat ehtineeet viedä valitsijamiesten äänet sisältäneet lippaat talteen.
Näin Trumpin vihdoin ilmestyvän tv-ruudulle. Hän ilmoitti kyllästyneellä äänellä, että kaikkihan sen nyt tietää, että hän on vilpillisten vaalien oikea voittaja, mutta jos nyt kumminkin menisitte kotiin. Tehän tiedätte kuka on oikea voittaja, rakastan teitä, te aivan erityiset ihmiset. Kaksoisviestintää.  Sitä Trump on harrastanut ennenkin, kun häntä on pyydetty tuomitsemaan itselleen tärkeitä terroristiryhmiä kuten Proud Boys. 

Proud Boys? Nimi kuulostaa samalta kuin Trumpin itselleen antama määritelmä, "hyvin vakaa nero". Hän kutsui itseään tällä nimellä ensimmäisen kerran tasan kolme vuotta ennen kaaoksen päivää, kun hänen mielenterveytensä kyseenalaistettiin. "I went from VERY successful businessman, to top T.V. Star to President of the United States (on my first try). I think that would qualify as not smart, but genius...and a very stable genius at that."  Tämän jälkeen hän on käyttänyt itsestään sekä puheissaan että Twitterissä useampaan kertaan termiä "A Very Stable Genius" kehuen olevansa myös "so great looking". 

Maailmassa on ollut tuhoavia ja huonoja hallitsijoita ennenkin. Heidän toimintansa mahdollistuu sillä, että osa ihmisistä käyttäytyy kuin ne sadun ihmiset, jotka teeskentelivät näkevänsä alastoman keisarinsa vaatetettuna. Hallitsijaa on myös vaikea kammeta pois, olisi pitänyt olla viisaampi jo valintatilanteessa. 

USA:ssa on joukko poliitikkoja, jotka ovat puolustaneet Trumpin toimintaa kiihkeästi. Osa heistä on nyt ymmärtänyt kääntää kelkkansa.
Meillä Suomessakin on meppi, jonka mielestä Trump on Jumalan valittu, The Chosen One. Onhan meillä myös suosiotaan kasvattanut eduskuntapuolue, joka on matkinut Trumpin johtamistapaa, antanut jäsentensä kyseenalaistaa oikeusvaltion periaatteita ja instituutoita ja vainota vähemmistöjä ja maahanmuuttajia. Somemellastaminen ja ihmisten maalittaminen ovat näiden ihmisten mielestä sananvapautta, niin kauan kuin ne eivät kohdistu itseen. 

Edesmennyt psykiatri-kirjailija Claes Andersson totesi hyvin varhain, että Trump on narsistinen psykopaatti, joka ei tunne empatiaa eikä syyllisyyttä. Hän sanoi myös, että yleensä etädiagnooseja ei tehdä, mutta Trumpin tapauksessa asia on selvä, koska hän ei salaa sairaita piirteitään, vaan esittelee niitä mielellään. 
Saman on voinut todeta kuka tahansa Trumpin puheita kuunnellessaan ja hänen edesottamuksiaan seuratessaan.
On mielenterveyden haurautta, joka ei haittaa missään työssä, mutta narsismi ja psykopatia ovat johtajan piirteinä erittäin vaarallisia.
Trumpin ex-vaimo Ivana sanoi haastattelussa jokin aika sitten, että hänen ex-miehensä ei voi koskaan hävitä kenellekään. Tämä on erittäin paha piirre poliitikolle - ja itse asiassa jokaiselle minkä tahansa yhteisön jäsenenä. 

Kaksi Washington Postin ansioitunutta poliittista toimittajaa Carol Leonnig ja Philip Rucker ovat kirjoittaneet kirjan  A Very Stable Genius. Nämä toimittajat ovat saaneet Pulitzerin palkintoja useaan kertaan laajoista raporteistaan ja vallan vahtikoiran ominaisuudessa paljastamistaan väärinkäytöksistä USA:n politiikassa.  

Olen keskustellut ihmisten kanssa, joiden mielestä parhaita toimittajia ovat toimittajaksi kouluttamattomat ihmiset, jotka alkavat vain raportoida mielipiteitään totuuksina. Tämä kuulostaa samalta kuin että Pelosin tuolilla röhnöttänyt Richard "Bigo" Barnett Arkansasista olisi pätevä johtamaan kongressia.
Samaa miestä on haastateltu myös maskinvastustajien mielenosoituksen yhteydessä. 
Fantasiat vakaasta jumalnerosta tai keksitystä viruksesta iskevät siis samoihin ihmisiin. Kysymys kuuluu: miten heihin voisi vaikuttaa ja saada heidät uskomaan, että maailmaa voi katsoa myös avoimin silmin asiantuntijoita kuunnellen, vähemmän omaan ylivoimaisuuteensa tai "vääriin profeettoihin" uskoen. Rinnakkaistodellisuutta, johon voi uppoutua, löytyy viihteestä yllin kyllin, ei sitä tarvitse omassa arkielämässään toteuttaa. 

Mitä Richard Barnett oli tehnyt Pelosin pöydän ääressä? Hän kertoo "kourineensa muniaan" ja varastaneensa kirjekuoren, vaikka sen mukaan ottaminen ei hänen mielestään ollut varkaus. Sitä kuorta hän heilutteli tv-kameroiden edessä ennen vangitsemistaan. 

God Bless America!


17 kommenttia:

  1. Amen, amen Marjatta (samalla äänellä kuin Prinssille Morsian -elokuvassa, jossa esitellään amerikkalaista unelmaa)! Kuuntelen tässä samalla A-Talk-analyysia hyökkäyksestä ja yritän taas kerran ymmärtää punaniskaista mielenmaisemaa, joka miltei hukkuu Trump-pipon alle. Joukkohurmos, joka perustuu amerikkalaiseen oikeustajuun yhdistettynä narsistisen agitaattorin manipulaatioon. Amerikassa voi haastaa kaiken ja kaikki oikeuteen, suojella itseään asein, aina on myös ollut mahdollista ja tarvekin ilmaista näkyvästi mielipide vallanpitäjiä vastaan. Vaalidebatit ovat pelkkää haukkumiskilpailua. Olihan tämä odotettavissa ja jotain tämän suuntaista mietinkin "joukkohurmosennustuksessani". Varmasti löytyy jo jokin Christians for Trump -liike tai ainakin tämä touhu saa vielä vahvemman uskonnollisen ulottuvuuden. Kansan oopiumia ovat trumpistit ilmeisesti nauttineet yllin kyllin jo kuvailemiesi esimerkkien perusteella. Vieroitushoitoa Biden tuskin pystyy tarjoamaan, mutta aina voi yrittää. God bless America, todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amen tosiaan. Trump on löytänyt taakseen omituisia ryhmittymiä, eri lailla tyytymättömiä ihmisiä, jotka ovat kuvitelleet "messiaalleen" voiman korjata juuri heidän toivomansa asiat, syrjiä näitä ja suosia noita, poistaa oikeuksia yksiltä ja lisätä niitä toisille. Perusteena suosioon pääsemiselle tietenkin ehdoton uskollisuuden vannominen.
      USA on kahden puolueen maa, mikä jo jakaa kansaa ja kyllähän siellä on kasvanut suotuisa maaperä jollekulle Trumpin kaltaiselle populistille. (Tässä tulee muuten mieleeni, miten perussuomalsiet kutsuvat Halla-ahoa Mestariksi.)
      Trump on ollut lietsoja ja villitsijä, joka ei tunne mitään vastuuta seurauksista.
      Nyt hän yrittää tuomita taloon tunkeutujat, kun kaappaus ei onnistunut valehdellen lähettäneensä kiireesti liittovaltion joukot paikalle. Hän viivytteli, Pence kutsui ne lopulta. Ihmettelin, miten valmistautumattomia poliisit olivat, ei edes mellakkakilpiä kun aiemmin USA:n mielenosoituksia, varsinkin mustien, on hillitty jopa liioitelluin voimakeinoin. Pelkäsin jopa, että poliiseja oli niin vähän tarkoituksella Trumpin ohjailemana. Nyt on selitetty, ettei haluttu näyttävän siltä, että valmistaudutaan vallankaappusyritykseen ja että osalla washingtonilaisista poliiseista oli korona. Onhan osa poliiseista myös Trumpin kannattajia, näyttivät ottavan selfietä sisään tunkeutuneiden kanssa.

      Olen lukenut erään amerikansuomalaisen blogia Raportteja Trumppilasta. Tässä hänen viimeisin näkemyksensä tilanteesta:
      https://raporttejatrumppilasta.com/uusin-keino-vakivalta/
      Nurkkaan ajettu Trump on kyllä aika arvaamaton, mutta tuskin hänen sentään annetaan painaa ydinasenappia.
      Sitä on väläytelty, että hän yrittäisi armahtaa itse itsensä, kun Pence-kortti on nyt poissa hänen suututettuaan varapresidenttinsä, mutta voiko sellainen olla mitenkään mahdollista!

      Poista
  2. marjatta

    amerikassa ei ole taidettu koskaan pyyhkiä presidenttiydellä lattiaa samalla tavalla kuin näinä neljänä vuotena. tämän elvistelevän egoistin valinta oli kyllä sen luokan katastrofi, ettei mitään määrää.

    kaikkein karmeinta trumpin narrihyppelyssä on ollut hänen täydellinen sopimattomuutensa virkaan. hänen hortoiluissaan on riittänyt teilattavaa jokaikiselle päivälle.

    ihmettelen kaikkia trumpin kanssa työskennelleitä, jotka ovat jaksaneet mokoman täin kanssa. itse en siihen kykenisi, enkä edes haluaisi. sadomasokistinen osa minussa iloitsee, että tämä kohta päättyy.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on aikamoinen näyttö siitä, että hallitsijaksi kannattaa valita valtiomies. Trump on käyttänyt samoja menetelmiä, millä on rikastunut rakennusalalla ja tv-shown vetäjänä, hän jopa käytti paljon sanaa diili puhuessaan valtion asioiden hoitamisesta. Kiristys, lahjonta ja uhkailu ovat tulleet päivänvaloon (jopa tässä vaalien jälkeisessä touhuilussa) ilman että hän on saanut niistä tuomiota, uskomatonta toimintaa.

      Kai siinä kävi niin, että Trump pääsi ikään kuin vahingossa presidentin virkaan, ja kun ei muuta osannut, niin jatkoi samaa mitä vaalikampanjassaan. Hän lähtikin pian virkaan astuttuaan kunniakiertueelle pitkin maata kuin rocktähti. Pois jaloista, että Valkoisessa talossa voitiin työskennellä rauhassa.

      Meri, toivottavasti päättyy.
      Nyt kun Twitter on taas päästänyt hänet pannasta hän puhuu niin hyveelliseti, ilman mitään katumusta ja lopettaa puheensa vihjaten kannattajilleen, että matka on vasta alkamassa.

      Poista
  3. Minut valtasi iso pelko silloin kun Trump valittiin eikä se pelko ole vieläkään poistunut. Tämä kiukutteleva uhmaikäinen pystyy vieläkin halutessaan tekemään monenlaista kiusaa kahden viimeisen viikkonsa aikana. Miksi häntä ei ole pistetty kahleisiin? kyselevät useat tahot maailmalla? Oli aivan hirveää eilen pitkin päivää katsella kuvia ja lukea reportaaseja ja kuulla uutisista mitä Washingtonissa tapahtui.

    Keisarin vaatteet minullekin tuli mieleen näitä ajatellessani. Ja pohdintoja siitä miksi kansa valitsee Hitlereitä ja Trumpeloita johtajikseen, ja miksi perussuomalaiset ovat niin suosittuja.

    Älyttömän hyvä kirjoitus sinulta, Marjatta. Myös: Sydämellinen kiitos vastauksesta aikaisempaa kommenttiini. ❤️ Kyllä tuli hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Rita! <3

      Niinpä! Hitlerkään ei toiminut yksin. En ymmärrä, miten nämä tietyt johtajat voivat lumota yleisönsä. Sen mitä olen katsellut Hitlerin paasaamista ja Trumpin madalletulla äänellä esittämää vihjailevaa ja ylenkatseellista ulosantia videoilla, niin minusta heidän esiintymisensä näyttää vastenmielisiltä tai huvittavilta.

      Kyllä republikaanien pitäisi ottaa nyt selvä ero Trumpiin, jos haluavat näyttää vähääkään kunniallislta. Ovatko he niin hänen rahojaan vailla vai mitä?

      Poista
    2. Ja tämänkin jälkeen osa perussuomalaisista on sitä mieltä, että se mitä USA:ssa tapahtui on oikeutettua.
      Laura Huhtasaari laati jokin aika sitten hienon kirjeen, jossa ehdotti Trumpia Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi perustellen ehdotustaan sillä että Trump on eheyttänyt Amerikkaa.

      Poista
  4. Kiitos, Marjatta, mietteistäsi. Tekstissä saat sanoiksi sen, mitä minunkin mielessäni pyörii. Kiitokset myös kommentoijille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojentaa, kun voi tässä yhdessä vaikeroida.
      Mutta jospa tästäkin versoaa jotain uutta ja parempaa.

      Poista
  5. Luin viime vuonna Maria Annalan teoksen Trumpin kansa ja sen tiimoilta kävin keskustelua yhden Yhdysvalloissa asuvan blogiystävän kanssa. Tämä nainen uskoi juurikin tuohon, että Trump on jumalan valittu. Trumpin kannattajien hurmos on järkyttävää, en voi ymmärtää ja minua kuvottaa. God bless America! Onneksi en ole amerikkalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä vaikeaa olla nyt amerikkalainen, siis tällä Suomessa kasvaneen ihmisen järjellä ja tunteilla varustettuna, mutta siellä syntyneenä ja kasvaneena olisi kai sitten kasvanut jonkin verran erilaiseksi. Ehkä uskoisi lujasti, että USA on maailman paras maa.

      Mistä ihmeestä ne uskovaiset ovat saaneet päähänsä Trumpin jumalaisuuden - hän on kyllä lahjoittanut rahaa kirkoille ääniä kalastellessaan - mutta se ei selitä ilmiötä. Näin kerran jossain Trump-dokumentissa kohdan, jossa hän seisoi pää kumarassa ja ryhmä kiihkouskovaisia ympäröi hänet pitäen käsiään hänen päänsä päällä. Seuraavaksi näytettiin, miten hän astui ulos ovesta, virnisti kuvaajalle oven suussa ja sanoi:"I am now The Chosen One."

      Q-ihmiset levittivät semmoista sanomaa, että Trump vastustaa demokraattipoliitikkojen ryhmää, joka harrastaa saatanan palvontaa ja pedofiliaa. Tämä oli tärkeä ase vaalitaistelussa Hillary Clintonia vastaan. Trump vihjaisi aina sopivissa kohdissa, että Hillary käy käyttämässä lapsia hyväkseen jossain kellarissa. Kerran hän tokaisi haastattelussa kesken kaiken, että häntä etoo kun Hillary käy vessassa. Siis mitäh, en ymmärtänyt mistä tuo omituinen kommentti tuli, ajattelin, että jotain naisvihaa. No, se oli tietysti taas vihjaus Q-liikeläisille (vessa-asioita, intiimiä, hui) että tässä on sankari, joka kukistaa pedofiilit. Loppiaisen mellakassa kuollut nuorehko nainen kuului Q-ryhmään.

      Omituisen paljon näyttää ihmisillä menevän tarut ja tosielämä sekaisin. Se nahkoihin ja turkiksiin pukeutunut sarvipää mellakoitsijoiden joukossa oli menossa kivikautisjuhliin. Hänelle oli ilmeisesti tärkeää vain tulla kuvatuksi nettiin erikoisessa paikassa ja tilanteessa...mutta hetkinen, eihän kivikaudella ollut kameroita ja sosiaalista mediaa.

      Tuo Annalan teos kuulostaa hyvin kiinnnostavalta, varsinkin nyt.

      Poista
  6. On tämä kyllä tympäisevää aikaa kaikin puolin. Trump sai aikaiseksi vain tuhoa ja kahtiajakoa neljänä vuotenaan. En muuta kuin toivo, että äijä saadaan äkkiä pois vallasta – mielellään etuajassa, vaikka ei tässä aikaa enää paljon olisi muutenkaan, mutta Trump on oikeasti hillittömyydessään vaaraksi muille.

    Olen todella onnellinen, ettei ikinä päädytty muuttamaan Jenkkeihin vaikka se aikoinaan olikin alkuperäinen suunnitelma. Visaviidakko oli sen verran työläs, että ehdimme onneksi kotiutua tänne ja muuttohalut karisivat ajan myötä. Meillä oli tapana käydä vuosittain Jenkeissä, mutta ”perinne” loppui, kun Trumpista tuli presidentti. Mies ”joutui” muutaman kerran käymään, mutta minä en enää lähtenyt mukaan.

    Kirjoitustasi lukiessani nyökyttelin runsaasti ja totean Esmeraldan tapaan AMEN.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, hyvä että jäitte Eurooppaan.

      Kyllä USA:ssa tietty on myös monenlaista ja siellä saattaisi viihtyä, jos löytäisi oman yhteisön ja itselleen mieluisan ympäristön, mutta nämä isot linjat ovat olleet huolestuttavia pitkään.

      Kun nyt vallan vaihto tapahtuisi rauhallisesti eikä mitään dramaattista tapahtuisi ennen sitä. Maa on heikossa tilassa vielä muutaman viikon, ja on tahoja, jotka saattavat käyttää tilannetta hyväkseen.

      Toivon, että Trump saadaan pois viralta vielä kesken kautensa. Hänen on aika oppia, että teoilla on seurauksensa ja olisihan se myös esimerkki muille siitä, että lait pätevät kaikkiin.
      Kongressiin tunkeutuneet ja siellä paikkoja tuhonneet saavat pitkät vankeudet, miksi mellakan masinoinut pitäisi jättää tuomitsematta. Kaikkein vähiten tällaista odottaisi presidentiltä!!!

      Poista
  7. Karmeaksi on mennyt poliittinen elämä Amerikan maalla. Aivan sairaaksi ja vaaralliseksi. Minä en viitsisi seurata Trampista uutisointia, vaan minkä voi, kun joka uutistuutista sitä tulee.
    Minut yllätti dokumentti amerikan suomalaisten tunnoista presidentin vaalien kynnyksellä. Moni kannatti Tramppia! Lopetin katselun.
    Tässä kohtaa voi vain olla sitä mieltä, että God bless America and whole world.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, koko maailma.

      Mietin Internetin osuutta tässä kaikessa hulluudessa ja sitä, että jos vapaan ilmaisun mahdollisuutena alkanut foorumi kaatuu siihen, että sitä ei ole osattu käyttää, niin mekin menetämme mahdollisuuden ajatusten vaihtoon blogeissa.

      Palvelun tarjoajat ovat ahneudessaan profiloineet järjenvastaisille ideologiolle taipuvaisia ihmisiä ja antaneet heille temmellyskentän netissä, mutta nämä ihmiset ovat vihaa kerättyään tulleet jo monesti sieltä ulkoilmaan vainoamaan yksin tai joukolla ihmisiä.

      Washingtonin tapahtumat on kulminaatiopiste. Kuka ties mitä siellä vielä tapahtuu. On käynyt ilmi, että kongressitaloon hyökänneissä on kymmeniä aivan erilaisia tarkoitusperiä ajavia ryhmiä ja ihmisiä eri osavaltioista, ja siellähän he edelleen parveilevat. (Heidät erottaa ulkomaankirjeenvaihtajan mukaan muun muassa siitä, että eivät käytä maskia.)
      Kiitos pandemian ja matkustuskieltojen sinne ei ole rynnännyt porukkaa, esim. Suomesta, ihan samalla tavalla kuin lähti ISIS:in palvelukseen ihanteellisten Kalifaatti-paratiisi-videoiden houkuttelemana.

      Poista
  8. Tuollaista joukkoa ei saisi yllyttää. Valtaa pitävän pitää olla maltillinen ja pysyä totuudessa.
    Sinulta hyvä kirjoitus. Seurasin netistä suorana tuota valtausta ja oli hirveää seurattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, olen niin pettynyt. Koko Trumpin kausi on ollut kauheaa seurattavaa ja loppunäytöksessä on kuollut ihmisiä - eikä "neroa" saada vieläkään irtisanotuksi.
      Onhan siellä ollut Trumpin lähipiirissä ihmisiä, jotka ovat yrittäneet huolestuneina kertoa jo hänen ensimmäisenä virkavuonnaan, että hän on paitsi täysin epäkelpo tehtäväänsä niin kaiken lisäksi vaarallinen, mutta heidät on erotettu ja vaiennettu. Nyt ollaan sitten tässä.

      Mietin, oliko nuo kapianpäivän naamiaispukuiset pellet tarkoituksella esillä medialle, niin että puolisotilaalliset arkisemman näköiset terroristojoukot saivat toteuttaa rauhassa suunnitelmiaan. Onneksi he eivät onnistuneet, muutoin meillä saattaisi olla samanlaisia videoita kuin Isis-terroristeilla uhreistaan Kalifaatin aikana. Ja USA on sentään ollut johtava länsimaa!

      On käynyt ilmi, että Parler-palvelussa oli määrätty hyvissä ajoin etukäteen teloituskomppania valmiuteen ja suunniteltu, miten Pelosi ammutaan kameroiden edessä ja Pence hirtetään. Kun näitä viestejä on tullut julki, niin ne ovatkin nyt kirjoittajiensa selityksissä huumoria ja korkeampitasoista retoriikkaa, jota jokaisen toimittajan tulisi ymmärtää.

      Meidän pitäisi suhtautua paljon vakavammin myös Suomessa korkeassa asemassa oleviin henkilöihin, jotka vihjaavat, että jotkut kansanryhmät pitäisi hävittää. Jos tällaiset puheet hyväksytään selityksellä "se oli pelkkä huuli" ja "vitsi-vitsi", niin puheet vain kovenevat. Jos vihapuheesta seuraisi automaattisesti erottaminen luottamustehtävästä, niin eiköhän se loppuisi.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...