keskiviikko 11. joulukuuta 2019
Ane Riel, Pihka - bloggari uppoutui tarinaan
Bloggarit lukevat kai useimmiten kynän ja paperin tai tarralappujen kanssa. Jos kirjoittaminen on kovasti mielessä, niin se voi jopa joskus häiritä lukemista. Itse luen niin, että sutaisen kirjanmerkkinä pitämääni lappuun ohimennen joitain sivunumeroja, joilta löytyy minulle merkittävää sanottavaa tai hyvä kohta sitaatiksi. Jos tuntuu, että haluan kirjoittaa lukemastani, niin luen kirjan usein toiseen kertaan kokonaan tai osittain.
Luin Ane Rielin romaanin Pihka unohtaen merkitä muistiin mitään, uppouduin tarinaan kuten lapset, jotka eivät reagoi lukiessa mihinkään ympärillään. Minulla oli koko päivä aikaa eikä mitään velvoitteita. Ihana, virkistävä lukukokemus, kuin olisin katsonut päivän kestävän elokuvan. Tätä on kaunokirjallisuuden lukeminen parhaimmillaan.
Mikä tässä romaanissa sitten imaisi minut niin täysin mukaansa? Mikä yleensä tekee romaanista mukaansa vievän?
1. Alku luo heti jännitteen ja herättää kysymyksen, mitä on tapahtunut.
Valkoisessa huoneessa oli pimeää kun isäni tappoi isoäidin. Minä olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaattoaamu ja satoi pikkuisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna tullut.
Kertoja on Liv-niminen pieni tyttö. Välillä kerrotaan muista romaanin henkilöistä hän-muodossa, isästä, äidistä, isän veljestä, isoäidistä ja isoisästä ja lopussa krouvinpitäjä Roaldista, jolla on tärkeä rooli tarinan loppuun saattamisessa. Myös äidin kirjeet Liville kuljettavat tarinaa ja antavat lämpimän sävyn äidin hahmoon.
2. Kaikki henkilöt ovat kiinnostavia ja rakastettavia.
Minä rakastuin tämän kirjan herkkään isään Jens Haarderiin, jota elokuvassa voisi esittää pistäväsilmäinen näyttelijä Ralph Fiennes, ja neuvokkaaseen Liv-tyttöön, joka rakastaa perheenjäseniään, pitää lopuksi heidät elossa omilla keinoillaan ja pyrkii selviämään mitä omituisimmissa olosuhteissa.
3. Kirjailija antaa täkyjä, jotka selviävät myöhemmin. Tämä on tärkeää, jos haluaa pitää lukijan tuoliinsa naulittuna.
Pihka-romaanissa Carl-veli ja hänen kohtalonsa aukeaa vähitellen ja nostaa lukijalle palan kurkkuun.
4. Kirja herättää tunteita.
Minä surin Jensin ja Marian muuttumista. Miten hyville ihmisille voi tapahtua niin pahaa, miksi elämä on niin monimutkaista? Miten rohkea pieni Liv onkaan! Jaksaako hän?
5. Loppu tuo vielä uuden odottamattoman käänteen.
Tässä kirjassa se on kaiken synkän jälkeen yllättävän vekkuli, koominen ja ilahduttava asia. Pieni, paljon pahaa nähnyt ja aikuisten puolesta vastuuta kantanut tyttö on kuitenkin lapsi ajattelultaan, ja se pelastaa hänet.
6. Kirjan asetelma antaa lukijalle ajateltavaa myös laajemmin. Tämä seikka on ylimääräistä bonusta eläytyvän lukemisen jälkeen.
Lukupäivän jälkeen matkustin bussilla kampaajalle ja toisin kuin yleensä en ottanut mukaan mitään luettavaa. Ajattelin. Ajatukseni harhailivat edelleen Liv-tytössä. Hänen nimensä on merkityksellinen, Elämä. Liv haluaa elää.
Ajattelin monia tuntemiani lapsikohtaloita, niin fiktiivisiä kuin tosielämän tapauksia.
Ajattelin al-Holin lapsia ja sitä julmuutta, mikä näkyy suhtautumisessa heihin tällä hetkellä Suomessa. Olen sanoinkuvaamattoman järkyttynyt siitä omahyväisyydestä millä lasten kärsimykseen on suhtauduttu. Talvi tulee, ihmisiä kuolee leiriolosuhteissa huonoon ravintoon, kylmään ja tauteihin.
Jos meillä olisi Suomessa jonkin toisen maan lapsia vastaavanlaisessa tilanteessa, välitilassa, niin miten me suhtautuisimme heihin? Kauhistuttaa edes ajatella. Hoitaisimmeko me heitä, valvoisimme, ruokkisimme ja vaatettaisimme, perustaisimme sairaaloita ja odottaisimme kärsivällisesti, että näiden lasten meitä paljon vauraammaasta kotimaasta suvaittaisiin tulla joskus heitä hakemaan. Epäilen, että meillä kävisi huuto ja mölinä ja eräät tahot olisivat jo järjestämässä yksityiskuljetuksia lasten kotimaihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuhat ja yksi blogitarinaa
Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...
-
Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...
-
Dimi Salon tuore kirja ja albumi Sopivanlaiset veivät minut edellisen lukemani kirjan 1600-luvun maailmasta nykyaikaan ja sen ongelmiin. Y...
-
En ole ryhtynyt polttelemaan vesipiippua, vaikka kuvasta voisi niinkin päätellä. Vahvistan keuhkojani puhaltamalla veteen pullossa. Minull...
Tämä on uskomattoman hyvä paha kirja. Itsekin luin kirjan kannesta kanteen ja hyvä, että uskalsin hengittää koko aikana.
VastaaPoistaEn tee muistiinpanoja, paitsi silloin, jos joku lause pysäyttää. Silloin pistän vain pienen paperilappusen kyseisten sivujen väliin, että muistan minkä lauseen halusin säilyttää blogia tai omaa muistikirjaa varten.
Politiikka on muuttunut aika inhottavaksi. Lasten kustannuksella riidellään politiikasta. Aika alhaista puuhaa.
Käyn lukemassa kirjoituksesi ja muiden. Olen kyllä huomannut tämän kirjan kannen blogeissa, joten ilmeisesti sitä on luettu paljon.
PoistaEn tällä kertaa etsinyt mitään tietoa kirjailijasta. Kävin vasta äsken kurkkaamassa ja sain tietää, että Riel on palkittu tästä kirjasta vuoden parhaan trillerin Lasiavain-palkinnolla 2016. En edes ajatellut tätä kirjaa muuna kuin psykologisena romaanina, mutta ennenkin on kyllä juuri hyvät psykologiset dekkarit koukuttaneet näin voimakkaasti. Pitää lisätä tagi.
LAPSI unohtuu. Hävettää.
Olit onnistunut listaamaan hyvin nuo mukaansa vievän romaanin ominaisuudet, allekirjoitan niistä jokaisen! Se on kyllä juhlaa kun kirjaa aloittaessaan tajuaa heti ensisivulta, että nyt, tässä on tarina joka tulee viemään mukanaan. Ja kun kirja päättyy, sitä on usein vielä kirjan tunnelmassa ja miljöössä eikä sieltä välttämättä edes halua pois. /Mari
VastaaPoistaEi niin. Mietin koko ajan kaikkea mihin rinnastan tämän kirjan tunnelmia. Amerikkalaiset hamstraajaveljekset Homer ja Langley Collyer, elokuva Gilbert Grape, lapsisotilaista kertovat kirjat...
PoistaKirja-analyyseissä unohdetaan monesti tarinankerronnan perustehtävä, johdattaa muualle, irti omasta elämästä, tai sitten sitä väheksytään. Väheksyntä kilpistyy päätelmään perinteisen romaanin kuolemasta kokeellisuuden ja "essehdinnän" tieltä.
Siis yhtään väheksymättä viimeksi mainitsemiani tyylejä, nyt vain tarvitsin kunnon kertomusta.
PoistaVielä tuli Liv-tytöstä mieleeni Emma Donohuen Huone-romaanin poika, joka elää äitinsä kanssa kaapparin vangitsemana ja kokee sen todellisuuden normaalina.
Kuulostaa todella kiinnostavalta! Ad libriksesta on tulossa jättipaketti jouluksi. Toivottavasti ehtii perille, kun myöhään luvattiin vasta lähettää black friday -tilaus. 📚
VastaaPoistaToivottavsti ehtii. Minä tilasin myös Adlibriksesta kirjoja kolmessa erässä. Kaikki muut tulivat melko nopeasti, vain ulkomaiset viipyivät.
PoistaTämä oli kyllä uskomattoman hyvä kirja. Tästä jäi niin vahvat lukumuistot etteivät ne vieläkään ole haalistuneet, vaikka lukemisesta on mennyt jo tovi.
VastaaPoistaKävin lukemassa postauksesi. Kiteytät kirjan hyvin, kun sanot, että se on tarina mielen murenemisesta ja sitä seuraavista lieveilmiöistä.
PoistaLapsen on vaikea kyseenalaistaa elämäänsä, vaikka se olisi hengenvaarallista, kun hän ei tiedä, että voisi olla jotain muuta. Siksi sivullisen on puututtava, vaikka lapsi estelisi.
Lasten kaltoinkohtelu jäää mieleen kaivertamaan, koska se on niin äärimmäisen epäreilua.