Olen pitänyt aina Arja Tiaisen runoista alkaen hänen ensimmäisestä kokoelmastaan Nukun silmät auki 1971.
Tiaisen runoissa on särmää, intohimoa, raivoa, hellyyttä ja koomisuutta.
Kirjeitä karkailevalla puolisolle -kokoelman (2017) rakastettu 'tavallinen mies' kulkee välillä omia polkujaan unohtaen sovitut asiat, mutta nainen ei jää huokailemaan ja uhriutumaan. Ei koskaan.
Tämä viikonloppu minun kanssa.
Oletko palolaitos poliisi?
Ainut elossa oleva aivokirurgi?
Presidentti pääministeri punainen risti?
Palveleva puhelin ilmaisapua kaikille?
Kai joku muukin voi hoitaa tuon
muuttokuorman kuin sinä?
Paiskaa jorpakkoon tuo kännykkä.
Viiden pennin Hamlet.
Ei voi vaatia naiselta realismia
jos mies ei realisoidu
aineellistu tähän avaruusalukseen
jäänyt apinoitten planeetalle nähtävästi.
Odottamisen ikävän nostama viha vaihtuu leikkimielisyyteen.
Jätkä lupaa tulla eikä ikinä tule
kosto elää.
Enste tiskaat sit imuroit
peset ikkunat ja viet pyykit pesutuvalle
hakkaat portin luota jäisen kynnyksen
hiekoitat mulle polun postilaatikolle.
Sitten mennään mun sukulaisten luo.
Runon loppu tuo usein mukaan uuden koomisen tason : 'nähtävästi' ja 'sitten mennään mun sukulaisten luo'.
Miehen hautajaisiassa, 'peijaisissa', nainen ymmärtää, että mies ei enää tule. Mutta hänpä ilmaantuu vielä eräänä yönä kertomaan, miten hänellä menee.
"Teen siellä samaa rauhantyötä.
Ei mitään lorvailua, sain luvan pistäytyä
sun luona." Ja sitten lähestyi minua ja halasi.
Niin tuttua, väkevää. Enkelit ovat rentoja,
istuvat samalla sohvalla ja katselevat
Bumtsibumia.
Kaiken ronskin ja reipasotteisen ohessa, siitä ihmeemmin elämöimättä, on rakkaus.
Minä hurahdin sinun sieluun.
Sinä olit heti se. Ei auta.
Miten sanoitkaan? Me kaksi
selät vastakkain olemme väkivahvat.
Voittamattomat. Entäs
kun käännytään kasvotusten?
sinä ja sinun miekkasi,
minä ja minun jalkajouseni.
Paitsi rakkausrunoja tässä kokoelmassa on runoja menneestä ja nykyajasta, maailman muuttumisesta, politiikasta, vähän feminismistäkin, omasta elämänkulusta, perhe-elämästä, taiteilijuudesta, ikääntymisestä ja kuolemaan valmistautumisen ironisuudesta, kun luulemme senkin tilanteen hallitsevamme 'lemmenkyky ja karisma' tallella.
....
porskuttelemme iäti
lumoavina lavatähtinä
glitterit ohimoilla revityt farkut
ja jengi ottaa vastaan
kun heittäydyt lavalta.
Koen sielunsukulaisuutta Arja Tiaiseen, samoin kuin Lena Anderssoniin, jonka kirjasta kirjoitin edellisen blogikirjoitukseni.
Arvostan näiden naisten tyylissä selkeyttä, maanläheisyyttä, kriittisyyttä ja oman elämänsä ohjissa olemista.
Kansakoulussa oltiin kilttitotinen sukupolvi,
noin aluksi. Sitten pistettiin töpinäks.
Arja Tiaisen runot ovat helposti aukeavia, uskoisin että kaiken ikäisille.
itse olen hänen ikätoverinsa, ns. suuria ikäluokkia. Koen hyvin omakseni runon, jossa hän sanoo:
Vai ei Shakespeare anna enää mitään nykyihmiselle? Moista kun aamutuimaan lukee Hesarista - menee kahvit pöydälle.
Arja Tiaisen tuotanto on pääosin mennyt itseltäni ohi, paitsi että hän on muistaakseni Baddingin Paratiisin riimien takana. Muistan eräitä keskusteluohjelmia, joissa hän puhui runoilijan leivän niukkuudesta. En tiedä tulkitsenko oikein, mutta kaikki kulkee aaltoina, feminismi on nyt uudelleen nousussa.
VastaaPoistaTuo Paratiisi on niin kaunis ja herkällä tavalla eroottinen, varsinkin juuri Baddingin esittämänä.
PoistaFeminismin uusi aalto on ilman muuta menossa, eri tavalla painottuneena kuin Tiaisen ja minun nuoruudessa.
Me kampanjoimme kehitysmaiden naisten puolesta ja olimme ilahtuneita, kun voimme ehkäisyn ja muiden naisen elämää helpottavien keksintöjen vuoksi elää elämäämme monipuolisesti haluamallamme tavalla.
Tiainen sanoo sen hyvin eräässä tunnetussa runossaan, joka alkaa näin:
Päätoimiseksi naiseksi älä rupea,
se on silkkaa kuukautiskiertoa
pillereitä ja kierukoita meikkiohjeita
joista ei tolkkua saa ...
Ja nyt uudessa feminismissä korostetaan taas usein juuri kauheaa naisen elämän vaikeutta ja korostetaan eroja mieheen, julkaistaan kirjoja sukupuolielimistä ja taiteillaan kuukautisverellä. Tiainen toteaa tästä uhriutumisesta näin "feministit tekee nyt hallaa nimenomaan erotiikalle, omituista huttuu". (En uskaltanut laittaa tätä tuonne postaukseen. Täällä kommentissa se menee.)
Tää Tojota ei lähe liikkelle -niminen kokoelma kuvaa hauskasti sekä Tiaisen feminismiä (tarmokas nainen miesten maailmassa) että hänen kapinallisuuttaan ja haluaan elää itselleen sopivaa elämää.
Joo, Tiainen on puhunut paljon myös taiteilijoiden taloudellisen aseman parantamisen puolesta. Hänellä on hersyviä runoja tästäkin aiheesta.
Tykkään! Sun kirjoituksista, ja Arja Tiaisen myös.
VastaaPoistaKiitos Seija! Tämä on vettä myllyyn. :)
PoistaSattuipas hauskasti! Olen lukenut aikuisiällä hyvin vähän runoja ja olen blogannut vain yhden runokirjan (Kytömäki) ja juuri eilisiltana mietin, että pitäisi tarttua johonkin runokirjaan Ensimmäisenä tuli mieleen Arja Tiainen, joka oli yksi suosikkirunoilijoistani opiskeluaikaan.
VastaaPoistaAnneli, lue tämä!
PoistaTiainen on aina hyvä. Hän on elämänasenteeltaan kuin Patti Smith.
Tilasin kirjastosta juttusi luettuani. Tietysti pitäisi ostaa kirja, sillä runoilijat ovat köyhiä. Toivottavasti Tiainen on saanut taitelijaeläkkeen.
VastaaPoistaHeidi, minä tilasin tämän kirjan Adlibriksestä, mutta kun näin miten ohut, niin palautin - minä hölmö! - ja varasin kirjastosta. Nyt minulla töröttää kymmenen tarraa kirjan välistä ja varmaan otan kuvan muutamasta runosta ennen kuin palautan. Pitäisköhän tehdä uusi tilaus.
PoistaKävin googlailemassa. Tiainen on saanut taiteilijaeläkkeen keväällä 2008! Ja sellainenkin tieto löytyi, että hän on naputellut elämäkertaa kymmenen vuoden ajan, Olisko se vuorossa seuraavana?
Tiaisella ja ainulla on muuten teksteissä vähän samanlaista huumoria.
Kokoelmaa myydään tuossa ihan lähellä Teoksen kirjakaupassa. Olen iloinen Tiaisen eläkkeestä.
VastaaPoistaPitäis varmaan ryhtyä yleensäkin ostamaan kirjoja, siirtää sivummalle vanhoja joita ei ikinä lue uudelleen ja ostaa uusia mieleen jääneitä tilalle.
PoistaOnpa mukavaa, että olet taas linjoilla, käsinesi, ajatuksinesi:) Olen tietenkin tästä ja edellisestä feminismi & kulttuurinomimis-teemaisista ajatuksistasi täsmälleen samaa mieltä. Tuo kulttuurinomimispuhe on varsinkin saanut näkemään punaista. Punaista tuolta vuosien takaa, niin lähellä se on taistolaisten henkisiä teloituksia, joita silloin fanaatikot harrastivat. Kuten Juha Hurmekin Niemessä kirjoitti, kulttuuri on yhtä virtaa, kaikki lainaavat kaikilta ja se on koko ajan liikkeessä, vuorovaikutusta.
VastaaPoistaTässä opettavaisessa ajassamme tulee joskus ahdas olo. Tulee tunne, että tämähän on jo nähty, miksi taas tätä toisten komentelua ja opastamista.
PoistaLuulen, että on paljon ihmisiä, jotka eivät uskalla sanoa rehellisiä mielipiteitään, koska tietävät, että ne eivät ole soveliaita aikamme suunnannäyttäjille ja myös koska someviha on arvaamaton, jos poikkeat viitoitetulta tieltä. Erityisen surullinen olen siitä, että jotkut kriitikotkin arvioivat teoksia aina tietyistä näkökulmista, erityisesti feministisestä, vaikka kirjan aihe ei anna mitään aihetta tähän.
Jos vanhaa kirjallisuutta alettaisiin "puhdistaa" omimisesta, niin sieltähän ei jäisi paljon mitään jäljelle. Mika Waltari asettui millon minkäkin hahmon pään sisään ja kirjoitti eksoottisista maisemista edes käymättä paikan päällä. Vasta viime aikoina on alettu kirjoittaa autofiktiota, joka jää sitten ainoana jäljelle, jos ei saa kirjoittaa muusta kuin siitä, minkä itse tietää ja tuntee.
Ja kuinka ollakaan, aamun Hesarissa on Arla Kanervan koko sivun juttu siitä, miten "miehinen katse" kirjallisuudessa näkee naisen väärin - haloo toimittaja, eikö mies saa nähdä miten näkee, se on hänen OMA, hänen OMISSA aivoissaan näköaistin, sokeilla miehillä kuulo- ja tuntoaistin, kautta muodostuva näkemys!
PoistaSanon silläkin uhalla, että tätä toistetaan twitterissä, että olen nauttinut monen mieskirjailijan eroottisesta katseesta ja tuntenut sen, en vieraaksi, vaan ihan ihanaan itseeni sopivaksi.
Antaa nyt hyvänen aika miesten kirjoittaa, naisistakin!
Kirjoittavathan naisetkin miehistä, hyvin monin eri tavoin.
Luin aamukahvilla tuon jutun ja nauroimme sille mieheni (anteeksi miesoletettuni) kanssa. Hän siivoaa nyt, minä liityn mukaan pienemmällä panoksella, erityisasemassa hemmoteltuna kun saan olla heikompien voimieni (ja tietenkin ihanuuteni) vuoksi.
Kiitos Tiaisen nostamisesta! Tärkeä juttu. Tiainen on pohjalainen kuin minäkin, mutta sukunimestä päätellen isän puolelta itäistä Suomea, jossa harrastetaan lintujen ja muidenkin eläinten nimiä. Joskus laskeskelin että on oltu hänen kanssaan asumassa samassa Seinäjoen kaupungissa lapsina.
VastaaPoistaTuo viittauksesi feminismiin oli hyvä, nuo oletetut sukupuolet ovat kyllä aika hämmentävä juttu. Mutta Tiainen on pitänyt ääntä runouden puolesta eikä sitä puhetta ole ikinä liikaa. Kannatan tässä esitettyä aloitetta runokirjojen ostamisesta! Niin minä yritän tehdä, jos on rahaa.
Joudun tilaamaan kirjani kustantamoista, koska paikallinen kirjakauppa (suomalainen) ei tahdo tilata mitään, eikä siellä juuri kirjoja edes ole enää, enimmäkseen kaikenlaista krääsää. Kaipaan niitä aikoja kun sai kävellä kirjakauppaan ja ostaa mitä tarvitsi, tilasivat jos ei sattunut olemaan hyllyssä.
Ripsa, suhtautuminen kirjoihin on muuttunut tosi paljon lyhyellä aikaa. Kuulin jostain radiokeskustelusta, että kuolinpesien isot komeat kirjakaapit ja hyllyt menevät kaatopaikoille, kun kukaan ei osta niitä. Seinät pidetään tyhjinä, tai sitten niihin laitetaan jokin sisustustaulu, joka käy muuhun kalustukseen, ei oikeita taiteilijoiden tekemiä tauluja.
PoistaTiainen muistelee eräässä runossa, miten WSOY myi kirjoja kirjahyllyn kera ja että hänelläkin oli 16-ikäisenä aina joku Shakespearen opus liftatessa repussa mukana. Kustantajat julkaisivat kirjoja kätevästi pokkarimuodossa.
Minulla oli myös aina koulukirjojen joukossa jokin runokirja. Tuntui oudolta ajatella, että ei lukisi. "Kaikki" lukivat, ja nekin, jotka eivät lukeneet pahoittelivat lukemattomuuttaan. Nyt lukeminen on vain yksi harrastus muiden joukossa.
Nettikaupat ovat käteviä. Minä tilaan Adlibriksestä ja joskus harvinaisempia englanninkielisiä Amazonista. Paitsi kirjoissa, niin muussakin kauppa on siirtynyt paljon nettiin, esim. kengissä kauppojen valikoima on supistunut ja nettikaupoissa on vaikka mitä.
Tilasin tämän Tiaisen kirjan uudestaan Adlibriksestä (tuolla edellä Heidille kerroin palauttaneeni).
PoistaTässä on niin hyviä, riemastuttavia runoja joka lähtöön.
Oikea voimakirja!
Marjatta,
VastaaPoistajep, kengät ja kirjat! Niitä kahta ei saa täältäkään. Kummallinen juttu. Onneksi muiden vaatteiden suhteen on helpompaa, koska vielä on olemassa SPR: kirppis, vaikka naapurista katosi kierrätyskeskus. Ja onneksi kykenen kävelemään sinne asti, mikä on parantanut olemista kovasti muutenkin, siis käveleminen.
Kun kävelee, ei oikeastaan koe ajattelevansa mitään. Senkun vain kävelee ja yrittää katsoa etteivät jalat mene solmuun. Mutta sitten kun tulee sisälle ja kaikenmaailman tekemisen jälkeen istahtaa kirjoittamaan, niin ajatus putkahtaa ulos ja perässään muutamia muitakin. Kävelemiseen tarvitaan kenkiä ja kirjoittamiseen myös kirjoja.