Juhani Peltosen kirjan Lähes täydellisiä käsityksiä kaikesta on toimittanut Harri Haanpää postuumisti 2007.
Peltonen oli erittäin tuottelias ja laaja-alainen kirjailija 1960-luvulta 90-luvulle asti.
Haanpää kuvailee Peltosen tyyliä näin:"Kirjailijan laadultaan Peltonen oli miellerientoinen kielellä leikittelijä, pessimistinen optimisti, hetken tuokioiden ja kokonaisten maailmojen tallentaja, suurisydäminen vt. ihmisten ymmärtäjä, allapäin ja alakulottuneissa maisemissa etenevien pikareskien ja komediatragedioitten taitaja. Etc."
Selailin tätä veijarimaista teosta ja osuin kirjoitukseen Lukeminen eri paikoissa, jonka määrittelen humoristiseksi pakinaksi. Peltonen kuvaa himolukijaa, sellaista mitä monet meistä ovat. Lukemista pitää olla käden ulottuvilla siitä hetkestä asti, kun silmänsä aamulla auki saa.
Lukeva ihminen ei ole mikään tasaisesti pölyävä kone, -puima. Ei, välillä hän on syystä jos toisestakin raivon partaalla, lähes suistunut jo. Silloin hän alkaa hekumallisesti tutkia Joseph E. Smithin 768-sivuista Small Arms of The World, Valo, tiedettä kaikille -sidoksesta kuvausta "Eri aikojen rangaistustavoista" sekä Müllerin kansiota Alle Jahre wieder saus der Presslufthammer nieder oder Die Veränderung der Landschaft.
...
Soutaessa, kauppamatkoilla, paimenessa, hisseissä, kellareissa ja ruokakonttoreissa, yleensä teattereissa, viranomaisia tavoiteltaessa, sarjaotteluja seurattaessa sekä lukuisissa muissa paikoissa ja elämäntilanteissa on syytä pitää aina mukana oma asiaankuuluva, monipuolisesti kiihdyttävä, epäitsekäs lukemistonsa. Silloin ihminen ei joudu katumaan tauotta, kuten on peritty tapa.
Omituista kukaties, mutta saunaa lämmittäessä on tarjolla vain yksi kunnollinen kirja. se on Nikolai Semjonovitš Leskovin (1831 - 1895) Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth. Kun tämä pienoisromaani on lopuillaan, on myös hirmulöylyinen kylpy valmis. Tekee välittömästi mieli kiivetä lauteille, niin paleltaa Katerina Lvovnan ja Sonetkan vaipuminen Volgan mustiin, lumihiutaleita ahnehtiviin aaltoihin.
Kuten huomaatte, mieleni tekee jäljentää tähän koko pakina. Jos lukujumi vaivaa, niin luulisi kaikkoavan, kun herkuttelee Peltosen runsaudella.
Olen lukenut Peltoselta paljon tuoreeltaan silloin kun ei ollut blogeja eikä koko sosiaalista mediaa. Enää ei myöskään tavoitella viranomaisia, kuten tuossa tekstissä mainitaan, vaan hoidetaan asiat koneella.
Viime päivinä on tullut mieleeni, että onko joukossamme robotteja, joihin ei ole syötetty historian- ja kulttuurintajua. Miten muuten on mahdollista, että taidemuseoita ja -gallerioita painostetaan poistamaan seiniltään maalauksia vain siksi, että niihin on kuvattu alastomia naisia.
New Yorkissa puhdistajien kohteena oli ranskalaistaiteilja Balthusin vuonna 1938 maalaama teos Thérèse Dreaming. Se olisi pitänyt poistaa tai varustaa varoituskyltillä häiritsevästä sisällöstä. Voitte googlata, kylläpä onkin häiritsevä! Metropolitan Museum of Art ei ole taipunut 11000 närkästyneen vaatimuksiin. Olivatkohan he kaikki edes nähneet maalausta? Ryhmän perässä kulkiessahan ei tarvitse nähdä eikä ajatella itse.
Englannissa Manchester Art Gallery on joidenkin muiden gallerioiden ohella jo totellut. John William Waterhousen teoksesta Hylas ja nymfit (1896) oli valitettu, siinä oli nähty pehmopornoa. Goodness, helkkari soikoon! Katsokaa ja ihmetelkää! Museo oli onneksi palauttanut teoksen, kun ihmiset olivat rientäneet kertomaan poiston aiheuttamasta tyrmistyksestään.
Toivottavasti muutkin teoksia poistaneet laitokset palauttavat ne seinille. Aiemmin katselin kuvia joistain hieman rohkeammista teoksista, joita on poistettu eri museoista. En muista nimiä. Niissäkään ei ollut mitään tuomittavaa. Taiteen eräs tehtävä on ottaa kantaa.
En näe Akseli-Gallen-Kallelan triptyykissä Aino-taru (1891) mitään paheksuttavaa!
Jättäkää hyvät ihmiset taide rauhaan! Mitä tekemistä tauluilla on seksuaalisen häirinnän tuomitsemisen kanssa! Onko kirjaroviot suunnitteilla? Pannaanko Sibeliuksen teokset pannaan, koska hän on vähän viftaillut Helsingin yössä? Joko näin on tehty?
Otsikossani on vielä muoti. Siitä vähän.
Luen tällaista kiehtovaa kirjaa kirjailijoista ja heidän vaatteistaan. Kirjan kirjoittaja Terry Newman on paitsi kirjoittanut muodista lehtiin ja televisiolle myös luennoinut siitä taideyliopistossa Englannissa.
Legendary Authors and the Clothes They Wore sisältää tekstiä kirjailijoista, joista on tullut tahtoen tai tahtomattaan tyyli-ikoneita. Jotkut heistä ovat työskennelleet muotitalojen kanssa, kuten Gertrude Stein, joka mentoroi Pierre Balmainia tämän aloittaessa uransa Pariisissa. Toiset ovat vähät välittäneet muodista, mutta aloittaneet uuden tyylin, kuten teinirunoilija Arthur Rimbaud, jonka boheemia kulkurilookia monet ovat imitoineet beatnik, hippi, rock, punk ja grunge -tyyleissä.
Muodissa on paljon samaa kuin kirjallisuudessa. Siinä on vaikutteita, viittauksia ja luovuutta. Muoti on myös historiaa.
Olen lukenut vasta Samuel Beckettistä, George Sandista, John Updikesta, Arthur Rimbaudista, Gertrude Steinista, Patti Smithistä ja David Foster Wallacesta. Vielä on yli neljäkymmentä kirjailijaa jäljellä Ernest Hemingwaysta Toni Morrisoniin ja Joan Didioniin, jonka kuva on kirjan kannessa. Jokaiselta kirjailijalta on lainauksia heidän teoksistaan ja haastatteluistaan ja mielenkiintoisia anekdootteja heidän tyylistään. Teos sisältää tekstin ohessa myös 80 mustavalkokuvaa, joista osa on todellisia taidevalokuvia. Ehkä palaan tähän kirjaan vielä myöhemmin jossain muodossa.
Kuvasin kirjan iltapukuni taustanaan. Kyllä vaan, pitäähän naisella iltapuku olla. Minun pukuni on pitkä, kuten Joan Didionilla kirjan kannessa, japanilaistyylinen, kapea, ihana. Puvun miehustaan on kirjailtu kirsikankukkia. Ostin sen vuosituhannen vaihteessa Millenium-juhlaan Kuhmo-talolle. Se on ollut sen jälkeen pukupussissa. Kotioloissa pukeudun Rimbaudin tyyliin mukaviin kuluneisiin rääsyihin.
Yhtenä aamuna kömmin puoliunessa olohuoneeseen ja pelästyin - kuka tuo on - minun vakioasunihan se siinä odottamassa emäntäänsä. Tuohon vielä yläosaksi kulahtanut tunika ja lämmin poncho, aitoa hobo-styleä, vai mitä.
Lukijani, miten pukeudut kotioloissa? Entä kiinnostaako muoti kirjallisuudessa? Tuleeko mieleen kirjailijaa tai kirjaa, joka olisi vaikuttanut merkittävästi pukeutumiseen ja ehkä jopa aloittanut uuden muodin?
Usko tai älä, kaikki "turha" kiinnostaa ja saa mielen virkeäksi, sillä eri alojen puritaanit hyökkäävät meidän kimppuumme niin monilla aseilla että melkein itkettää.
VastaaPoistaUskon kyllä. Olen nähnyt kuvasi, jossa oli paita ja hattu sävy sävyyn.
PoistaPuritanismi iskee aika ajoin. En oikein ymmärrä, miksi juuri nyt. Sinulla on tästä myös tuore blogikirjoitus, jossa hyvin valaisevia esimerkkejä.
Sitä tuntee olevansa kuin Kiinan kulttuurivallankumouksen ajan tuomittu, joka näkee väärin, kun ei koe tarvetta sensuroida ja kirjoittaa Peppi Pitkätossua uudeksi, vaan arvostaa sitä alkuperäistä Astrid Lindgrenin kirjoittamaa.
Se Aino-triptyykki-juttu oli ihan vaan Hesarin toimituksen omaa keksintöä, ensin tehdään valeuutinen ja sitten uutisoidaan valeuutisen nostattamaa kohua.
VastaaPoistaKäsittääkseni Ateneumin johtaja oli blogannut saavansa ajoittain ahdasmielisiä #metoo-henkisiä kysymyksiä siitä, miksi Aino-taru saa olla seinällä, ja toimittajat kiinnostuivat kysymään lisää. Kyllä tämä on minusta ihan aiheellinen jutun aihe ja huoli, kun seuraa mitä muualla tapahtuu.
PoistaAhdasmielisyyttä on tietenkin monenlaista, ja nykyään lähetetään viestejä ottamatta mistään selvää.
Varmaan Aino-tarun viereen pitäisi laittaa myös kirjoitettuna se taru, niin ymmärrettäisiin, mistä on kyse. Veli myi Ainon Väinämöiselle. Pitäisikö kaikki paha häivyttää historiasta? Onhan orja- ja holokaustimuseoitakin. Jotkut kyllä haluaisivat hävittää viimeksimainitut ja kieltää historian.
Meillä Kouvolassa oli Harro Koskisen Sikamessias muutaman kuukauden. Johan väsättiin adressia sen poistamiseksi. Sen jälkeen kun joku taidealan ihminen kävi selittämässä installaation merkitystä, niin kohu hiljeni.
Kouvolan Sanomissa oli eilen pitemmin tästä aiheesta kuin Hesarissa, ja nyt oli sitten tekstiviestiosastolla mainioita kommentteja suhteellisuudentajun säilyttämisestä. Huumori auttaa harmitukseen.
PoistaKyllä Marjatta on oikeassa: Susanna Pettersson tosiaan kirjoitti aiheesta ja maailmalla on muutakin taidetta, jota on vaadittu poistettavaksi näytteillepanosta.
PoistaTove Jansson on ollut ainakin nuoruudenkuvien perusteella tyylikäs. Nyt on vallalla jonkinlainen totinen fundalismi. Taide on aina herättänyt pahennusta.
VastaaPoistaJoo, Tove käytti paljon herrainpukutyyppisiä leveälahkeisia housuja. Katharine Hepburn käytti samanlaisia. Tove Jansson olisi varmaan mukana, jos Suomessa tehtäisiin meidän omista kirjailijoista vastaava teos. Sofi Oksanen olisi tietysti mukana ihan omana lukunaan.
PoistaTässä englantilaisen muotitomittajan kirjassa ei ole yhtään suomalaista, Pohjoismaita edustaa Karl Ove Knausgaard (Knausgård) erityisesti leijonanharjamaisen kampauksensa ansiosta.
Totta, Heidi, taide on aina herättänyt pahennusta. Varmaan se on yksi sen tehtävistä, herättely ja kysymysten tekeminen. Joskus sitä pahennusta herättävää etsitään suurennuslasilla ja joskus on pitkiä vapaan ilmaisun aikoja.
Kotiolojen vaatetus on talvella samantapainen kuin sinulla. Mahdollisimman rentoa ja villasukat jalassa. Kesällä selviää vähemmällä. Olen aina ollut kiinnostunut muodista ja luen innoissani historiallisia kirjoja ja pukeutuminen niissä kiinnostaa.
VastaaPoistaOlen lukenut mm. Greta Garbon elämäkerran ja hän oli aikansa muodin edelläkävijä. Pukeutui housuihin ja bleisereihin, mikä tänä päivänä ei ihmetytä ollenkaan. Garbon aikana uutta muotia.
Monissa kirjoissa on kuvattu hyvin aikakauden vaatteita, ja jos kirjan pohjalta tehdään elokuva tai teatteriesitys, niin puvustajilla on valtava työ saada kaikki yksityiskohdat täsmäämään.
PoistaGreta Garbosta tulee mieleen myös näyttävät hatut. Hänen aikanaan pyrittiin pukeutumisessa tyylikkyyteen, ja Garbollahan oli siinä vielä oma linja.
Meidän ilmastossa ei voi ajatella pukeutumisessa paljon muuta kuin käytännöllisyyttä (tai jotkut kyllä voivat, meidän talossa on muutamia hienosti pukeutuvia kahdeksankymmpisiä rouvia). Minulla on ihan eri vaatteet aurinkolomia varten, ohuemmat ja naisellisemmat kuin mitä käytän Suomessa, paitsi joinain harvinaisina hellepäivinä.
Angloamerikkalainen uuspuritanismi se siellä vain nostaa päätään ;) Ja suomalainen media seuraa perässä, kuten tavallista (jos ehtii seksistisiltä "uutisiltaan", so. Varsinainen kaksoistandardien soppa koko kohu!)
VastaaPoistaKaksoistandardit - just niin. Hyvä, että muistutat tästä. Minä olen tottunut käyttämään sanaa kaksinaismoralismi, samasta asiasta on kyse. Se on esillä koko ajan monessakin asiassa.
PoistaKatsotaan, kiehuuko soppa yli vai siirrytäänkö jo piankin hauduttamisvaiheeseen.
marjatta
VastaaPoistaalle parikymppisenä muhun vetosi charles dickensmäinen köyhyyden vaate-estetiikka. samalla syntyi pysyvä fiksaatio englantilaiseen värimaailmaan. ostin vanhoja kulahtaneita kankaita, joista tein erilaisia kolean sään vaatteita, joiden tarkoituksena oli olla mahdollisimman resuisia.
sitten innostuin iris murdochista ja rupesin pukeutumaan samalla tavalla välinpitämättömän eksentrisesti kuin hän. rupesin kadehtimaan kaikkien alojen taiteilijoita siitä, että niillä on niin paljon enemmän vapautta ulkonäkönsä suhteen kuin muissa ammateissa.
en ole koskaan ostanut tätä korsetti- tai korkokenkävetoista vaatetusta, koska olen tiukkapipoisesti mieltänyt sen niin suoraan osaksi prostituutiota ja naiskauppaa. ymmärrän kyllä sen esteettisen puolen ja jollakin tavalla nautinkin siitä, jos joku naiskirjailija mainostaa kirjaansa puolialastomana.
nykyisin etsin pukeutumisesikuvani kaikesta mahdollisimman rennosta boheemista. tykkään katsella kuvia, joissa kirjailija annie proulx kävelee paksussa toppatakissaan ja lököttävissä verkkareissaan wyomingin lumisilla tasangoilla.
koen olevani vahvasti kiinni omassa boheemissa indentiteetissäni, eikä tyylin vaihtaminen ole käväissyt mielessä. jos olen kolmekymmentä vuotta pitänyt tietyistä väreistä ja lunkiudesta, tuskin tilanne seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana tulee muuttumaan.
meri
Oma tyyli on se, missä on hyvä olla. Sinulla on, meri, selvä käsitys omasta tyylistäsi. se on hyvä asia.
PoistaMinulle tulee englantilaisesta värimaailmasta ja tyylistä mieleen tietyt vihreät ja ruskeat luonnon sävyt, hyvät villakankaat ja neuleet.
Katsoin Netflixistä Crown-sarjan toisen kauden ja silmäilin siinäkin vaatteita. Kuningattarella on aina ollut reipas tyyli, mitä nyt on pitänyt pynttäyttää itsensä virallisiin tilaisuuksiin omituisiin kuningatarvaatteisiin.
Minäkään en ole koskaan käyttänyt korkokenkiä. En pystyisi mitenkään käyttämään niitä. Mielestäni useimmilla korkokenkiä käyttävillä naisilla olisivat avokas- ja ballerinatyyppiset kevyet kengät paljon kauniimmat ja mahdollistaisivat kauniimman liikkumisen. Joskus, todella harvoin, näkee jonkun, joka osaa kävellä koroilla kuin olisi syntynyt ne jalassa, ja onhan se upean näköistä.
Minä olen tyytyväinen siitä, että olin työssä, jossa ei ollut mitään pukukoodia. Bonuksena oli vielä se, että teineiltä sai hauskaa ja vilpitöntä palautetta vaatteistaan. "Mentis on pukeutunu tänään pöytäliinaan." Minulla oli poolon päällä valkoinen neulottu pitsikuvioinen poncho.
Kun joskus pukeudun johonkin tilaisuuteen, niin se on kotelomekko tai suorat housut ja silkkitoppi. Iso pashminahuivi pitää olla aina mukana. Äsken juuri kääriydyin sellaiseen elokuvissa. The Sea of Trees, ei arvostelumenestys, mutta hyvin vaikuttava.
Gallen-Kallelan Aino-triptyykkiin liittyvä "kohu" on tietysti täysin järjetön ja on esimerkki ajassamme liikkuvista moralistisista tunteista. Taideteoksen tulkintahan on niin suhteellista. Voihan teoksen viestin nähdä niinkin, että se varoittaa moisesta sukupuolisesta häirinnästä?
VastaaPoistaTyypillisenä miehenä muoti ei kiinnosta minua juuri ollenkaan. Työn puolesta otan tietysti yleiset tavat huomioon, samoin juhlissa ja muissa erityistilanteissa. Toisaalta en ole täysin immuuni tietyille, vähän erilaisille tyyliratkaisuille. Mutta kotona - ah sitä piittaamattomuuden nautintoa!
Sama täällä, suloinen piittaamttomuus. Suren juuri ikivanhan, sopivan väljän ja pehmeän villatakkini kulumista ja yritän löytää samanoloisen. Kotivaatteissa tärkeintä on mukavuus.
PoistaMuistan vielä ajan varhaislapsuudestani 50-luvun alusta, jolloin sunnuntaina, viikon ainoana vapaapäivänä, pyrittiin pukeutumaan vähän fiinimmin. Pukeutuminen erotti arjesta, lauantaina oli saunottu ja oltiin puhtaita. Sekin varmaan vaikutti, että joku naapuri saattoi piipahtaa kutsumatta kylään. Äiti solmi minulle ja sisarilleni rusetit päähän ja laittoi itselleen pyhäleningin.
Totesin saman käyttäytymismallin lomamatkalla Maltalla vielä 90-luvulla. Paikalliset pukeutuivat sunnuntaisin parhaimpiinsa, naisilla kävelypuvut ja miehillä solmio kaulassa, pikkutytöt olivat kuin perhosia ja pojilla oli kauluspaidat. Hienosti pukeutuneet perheet kävelivät hitaasti pitkin rantabulevardia pysähtyen juttelemaan tuttaviensa kanssa. Siellä joukossa sitten me turistit vähemmän edustavina.
Juuri noin kai Ainon kohtalo pitäisi kaiken järjen mukaan nähdä. Meillä ei naisia myydä, mutta monissa muissa maissa kyllä. Väinämöinen on säälittävä nuoruuteen tarraamisessaan. Hän hourii ja näkee kalan hahmossa Ainon. Teoksessa on paljon ajateltavaa.
Moralistit näkevät nyt peikkoja kaikkialla. Niille, jotka sanovat, että nämä mielensäpahoittajat eivät ole "sitä oikeaa metoo-liikettä", pitää muistuttaa, että kansanliikkeissä ei ole kynnystä.
Minulla oli alkuun tässä postauksessani leikillinen ehdotus, että pitäisi aloittaa #neither me - emme mekään -kampanja, emme mekään halua poistaa taidetta, tuomita kuolleita henkilöitä tai kaivella vuosikymmenten takaisia juttuja. Aamulla olin iltaista viisaaampi ja poistin sen kohdan, koska arvelin, että se olisi luettu väärin, ei huolena, vaan pilkkana.
Pukeudun kotioloissa vanhoihin poolo- tai t-paitoihin ja viimeaikoina olen talvisin käyttänyt loppuun edesmenneen anopin cashmir-villapuseroita ja -takkeja ja sitten on velouriset housut. Tyttönä ja nuorena naisena luin aina kateellisena mitä tahansa romaania, jossa tytöt/naiset pukeutuivat hattuihin ja hansikkaisiin ja kauniisiin iltapukuihin. Pitkään olin nuorimman isosiskoni poikamaisen tyylin vanki ja vasta hieman myöhemmin uskalsin alkaa pukeutumaan "omaan tyyliini". Woody Allenin Annie Hall -elokuva inspiroi teinityttöä kaivamaan jo silloin edesmenneen isäni vaatteita :).
VastaaPoistaVoi, Diane Keaton on niin ihana tyyliniekka, sekä Annie Hallin roolissa että ilmeisesti yksityishenkilönäkin. Hänen paras asusteensa on kaikki esteet murtava hymy!
PoistaCashmir on paras neulemateriaali. Otin juuri cashmirvillatakin arkikäyttöön. Olin säästellyt sitä turhaan johonkin juhlaan, mutta päätin, että arkeni on juhlani.
Minulla oli teininä kurjaa, kun äiti kuoli ja isä ei tietenkään ymmärtänyt mitään vaaatteista. Äidin kanssa oli menty aina maitotilipäivänä lähimpään keskukseen, Kankaanpään kauppalaan, ostamaan uutta ja nättiä. Äiti myös ompeli meille lapsille. Lukiaikanani tuli jo nuorisovaatteita kauppoihin, Helsingissä oli avattu Teinitalo, jonka mainoksia näkyi maakuntalehdissäkin, mutta minulla ei ollut sinne mitään asiaa. Helsinki oli kuin ulkomaa tai haaveuni.
Kun pääsin opiskelemaan, hommasin heti itselleni ilta- ja lomatöitä saadakseni uusia vaatteita. Pääsin Stockmannin alusvaatemyyjäksi, ja ah, ostin uutta ja tasokasta. Ostin kauniin mokkaminihameen ja pitkän neulehameen, jonka alareunassa oli hieno kansanomainen koristeraita. Muistan, että olisin ostanut sen Kalevalakorun liikkeestä, mutta onko heillä ollut neuleita myynnissä, jospa se hame oli jostain neuleputiikista. Pihistin ruuastakin, että sain jonkin himoitsemani vaatekappaleen tyydyttämään kauneudenkaipuutani.
Olipas kiva muistella. Tuli sellainen olo, että tekee mieli järjestää vaatehuone.
Kirjassa olen lukemassa Virginia Woolfista. Ote hänen päiväkirjastaan: "My love of clothes interests me profoundly: only it is not love; & what it is I must discover." (omituiset välimerkit tässä lainauksessa)
Palaan vielä tuohon Aino-triptyykkiin, sillä luin juuri sattumalta Matti Klingen uusimmasta päiväkirjaniteestä hänen huomionsa lokakuulta 2016 (siis ennen tätä #metoo-kohua): "Ruotsalainen 'poliittisen korrektiuden' tarkkailu- ja paljastuskulttuuri on pelottavaa ja on jopa levinnyt meidänkin feministisiin piireihimme."
VastaaPoistaTotta. Todettakoon kuitenkin täsmennyksenä, olen itse ollut tavattoman iloinen tästä #metoo-ilmiöstä. Ne häiritsijä-äijät tuleekin saattaa vastuuseen teoistaan ja tuleviin yrityksiin tulee puuttua tiukasti. Ylilyöntejäkin varmasti tulee, ja niitä kannattaa koettaa välttää, vaikka tokkopa nekään aiheuttavat sen enempää kärsimystä kuin kaikki se sukupuolinen häirintä, johon nyt on puututtu.
Kannattaa kuitenkin panna jäitä hattuun siinä mitä kaikkea ruvetaan moralistisessa närkästyksessä paheksumaan tai jopa kieltämään. Puheet Aino-triptyykin siirtämisestä varastoon mukamas pilaamasta herkkiä mieliämme on juuri tällaista Klingenkin mainitsemaa pelottavaa tarkkailukulttuuria.
Eletään nyt sentään elämäämme ja annetaan toistenkin elää omaansa. Selvät väärinkäytökset ja -käyttäytymiset ovat eri juttu.
"ylilyöntejäkin varmasti tulee, ja niitä kannattaa koettaa välttää, vaikka tokkopa nekään aiheuttavat sen enempää kärsimystä kuin kaikki se sukupuolinen häirintä, johon nyt on puututtu."
VastaaPoistanappiin sanottu, pekka. en itse ole kovinkaan huolissani ylilyönneistä tässä maailmassa, joka on pullollaan ahdistelua normalisoivia käytänteitä. metoo on tärkeä osoitus siitä, miten normaalia se on, että naisia saa kähmiä ja alistaa. jos asioita ei muuteta asiat eivät muutu. se ei ole mitenkään kovin radikaali toteamus.
meri
meri ja Pekka,
VastaaPoistaitse asiahan on itsestäänselvä, sukupuolista häirintää ei pidä hyväksyä keneltäkään. On ikävä, että asia on kytenyt näin pitkään ja on hyvä, että asenneilmapiiri muuttuu ja oivaltamisen jälkeen luodaan uudenlaisia reiluja käytänteitä eri yhteisöihin.
Olisi - luulisi olevan - parempi liikahtaa jo eteenpäin, lopettaa julkiset ilmiannot ja turha tapausten kertaaminen, rauhoittua ja siirtyä käytännön asioihin, tehdä mitä missäkin tarvitaan ilmapiirin parantamiseksi.
Ilmeisesti tässä kuitenkin vellotaan vielä kauan kaikenlaisissa räikeissä ylilyönneissä.
Sellaisia ylilyöntejä en toivo, että ketään syytöntä syytetään tai epäillään julkisesti, vahingossa. Näin oli Ruotsissa käynyt eräälle poliitikolle.
Näin eilen Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön esityksen Toinen koti, jossa muun ohessa Suomeen kiintiöpakolaisena tullut iranilainen rap-artisti esittää omaa musiikkiaan. Hänen pitkässä rap-biisissään toistui "art is forbidden" ja ajattelin, että onneksi meillä ei ole näin. Taiteen vapaus on tärkeä ja ehdoton arvo. Siinä en toivo mitään "uutta normaalia" minkään asian ajamisen nimissä.
marjatta
VastaaPoistatyttöjä ja naisia on kähmitty, alistettu ja nyrkitetty about satoja vuosia, mutta amerikkalainäyttelijä alyssa milanon aloittamaa #metoo-kampanjaa on käyty vasta nelisen kuukautta. en siis kutsuisi tätä mitenkään ylimitoitetuksi tai liian pitkään jatkuneeksi demostraatioksi, päinvastoin. kyseinen kampanja on onnistunut mittakaavassa, josta moni brändi ja järjestö voi vain haaveilla.
nämä kuukaudet ovat paljastaneet runsaasti niitä piilorakenteita, jotka tekevät ahdistelusta pelottavan yleistä. itse olen kokenut häirintää, joka rikkoi minun rajojani lapsena. se tuntui niin häpeälliseltä, etten puhunut siitä kellekään koskaan.
se tietysti on totta, että jos jokaisesta huutelusta tai väärästä katseesta ryhdyttäisiin uhriutumaan, tuo uhriutuminen nonsaleeraisi niitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet ihan aitoa helvettiä ja hyväksikäyttöä.
tämän metoo-kampanjan aikana olen useasti meinannut viskata koko sosiaalisen median käsitteen roskiin, mutta se ei todellakaan johdu siitä, että häirinnästä olisi kohkattu liikaa, päinvastoin. vatuttaa, jos kampanja freimataan naurettavaksi ylireagoinniksi. ei se minusta ole sitä.
meri
Samaa mieltä, meri, siitä että asiallinen keskustelu on paikallaan ja että sen pitää jatkua.
PoistaKaikki tuo tyhmä touhu, mitä jotkut käyvät (käpälät irti nyt Ainosta, Väiski jne) on omiaan sävyttämään väärin koko kampanjaa.
Häirinnästä on puhuttu ennen metoo -kampanjaa, mutta ei tarpeeksi. Eikö mm. Bill Cosbyn sopimaton käytös tullut muuten ilmi jo ennen?
Kampanja on lisännyt tiedostamista, mutta somekampanjoiden tapaan tuonut mukanaan myös epätoivottavia ilmiöitä. Some voi helposti saada laumat mukaan myös mihin vain räikeään.
Hain tietoa hakusanalla Aino-tapaus tai jotain vastaavaa ja osuin sellaiseen, että on ollut myös jokin lääppijät -kampanja (en seuraa mitään muuta kuin lehtien nettisivuja, joten tästäkään en ole tiennyt), jonka yhteydessä jo on nostettu Aino-triptyykki esiin ja pelleilty kuvan kanssa sitä muunnellen. Eikö siinäkään yhteydessä kukaan ole tuntenut tätä tarua tai välittänyt ottaa selvää?
Luin taas uudelleen Kalevalaa. Koen tämän kohdan eepoksesta ennen kaikkea opetusrunoksi. Siinä sanotaan niin monin tavoin, miten EI pidä tehdä. Ainon äiti itkee ja puhuu suoraan kaikille äideille, etteivät tekisi kuten hän tytöilleen, ilmeisesti muutkin kuin Aino oli naitettu "vastoin mieltä miehelähän", ja Väinämöinen katuu aiheuttamaansa Ainon itsemurhaa itkien ja houraillen.
Aino-tarun toisintoja on ollut taiteessa vaikka kuinka paljon myös Kalevalan kokoamisen jälkeen. Ihminen oppii hitaasti, mutta hyvä kun/jos oppii.
Minusta tälle metoo-kampanjoinnille olisi nyt tärkeää asiallisuus ja nykyajassa pitäytyminen.
Naisia on sorrettu historiassa, koska heitä, meitä, on pidetty toisarvoisina ihmisinä. Me emme mahda sille enää mitään.
Yläluokkien ET:n oppikirjassa 80-luvulla oli tehtävä, jonka laajuutta hämmästelin ja lähetin viestiä kirjan tekijöillekin: Ota selvää, miten eri tavoin aikojen saatossa naisia on sorrettu eri aikoina eri kulttuureissa. (Jotenkin näin, aivan hurja tehtävä niille, jotka opiskelevat yksin!).
Siis kyllähän me kaikki tiedämme tämän historian.
Toivon metoo-kampanjaan Mandela-tyyppistä asennetta, ei kostoa eikä karnevaalia, vaan yhteistyötä asioiden korjaamiseksi.
Kiinostaisi kyllä kovasti tietää, minkä tyyppiset ihmiset ovat vaatineet taideteoksia pois museoista. Ovatko he a) sävyjä tajuamattomia metoo-ihmisiä vai b) uskonnollisia hihhuleita, joille nainen on saatanasta vai c) jotain muuta.
Olen pahoillani, meri, kokemastasi häirinnästä. Itse en ole kokenut mitään vastaavaa.
Korjaan lopun kohdan a) joitain sävyjä tajuamattomia feministi-aktivisteja. Tämä on tarkempi, koska poistoehdotuksia on tullut museoihin ennenkin, nyt jotkut ovat ylireagoineet metoo-kampanjan sivuvaikutuksena.
PoistaEi tänne tule kukaan museoita painostaneista vastaamaan, jään vastausta vaille.
Toinenkin korjaus: yläluokkien ET-kirjalla tarkoitan peruskoulun ylempiluokkalaisten kirjaa, ei minkään eliitin.
PoistaHuoh, kunpa osaisi kirjoittaa kerralla asiat selkeästi.
Voi myös kysyä, että oliko oikein nostaa tapaus Lauri Törhönen julkisuuteen, vaikka moni alkaa jo kyllästyä tähän #metoo-kohuun. Minusta oli. Törhönen itse niittää sitä mitä on kylvänyt, mutta tapaus toimii ennen kaikkea - toivottavasti - varoittavana esimerkkinä tuleville mahdollisille törhösille.
VastaaPoistaMiehenä en ole tässä asiassa mikään kokemusasiantuntija, mutta täysi-ikäinen tyttäreni on kertonut omista kokemuksistaan. Mitään todella ikävää ei ole onneksi sattunut, mutta vastenmielisiä puheita ja eleitä nuori nainen joutuu ikävä kyllä vastaanottamaan.
Toivon, että kaiken tämän kohun jälkeen tämä yhteinen maailmamme olisi meille kaikille edes hieman parempi.
Toivotaan näin, Pekka.
PoistaVaroittavat esimerkit kyllä ovat tehokkaampia kuin mikään valistuspuhe.
Toivottavasti Törhönen menee itseensä ja lähestyy loukkaamiaan naisia myös yksityisesti, ei vain yleisellä, mitäänsanomattomalla anteeksipyynnöllä.
USA:ssa kaikki on isompaa ja törkeämpää, kuten tapaus Weinstein osoittaa.
Minä olin niin vihainen silloin Clinton - Lewinsky -kohun aikaan. Minusta siinä oli kaksi syyllistä: se Lewinskyn työkaveri, joka petti hänet juoruilemalla ja tietenkin itse Bill, joka ei torjunut nuoren sokeasti ihastuneen tytön keimailuja, vaan vastasi niihin ja antoi väärän viestin. Ilman juoruilijaa epäsuhtainen suhde olisi kuivunut kokoon ja Lewinsky oppinut jotain siitä, kehen kannattaa rakastua ja kehen ei, mutta kun asia tuli julkisuuteen, niin hänestä tehtiinkin syntipukki ja hän sai pysyvän häpeäleiman.
Tämä keissi tuli mieleeni, kun olen katsonut brittisarjaa Poldark, joka sijoittuu 1700-luvun Britanniaan. Siinä viimeksi nuori piika uskalsi viedä oikeuteen häntä hyväksikäyttäneen aatelismiehen, mutta kukapa tuomittiin vankilaan, piika! Oikeudenkäynti oli silloin yleensäkin yläluopkan sortokeino.
Voi vain huokaista, että tästä on sentään menty eteenpäin...
marjatta
VastaaPoistatäytyy sanoa, että mulla on usein aivan ihaniakin häirintäkokemuksia. viimeksi lauantaina yksi hiprakkainen ukkeli onnistui kohottamaan mielialaani, kun se kertoi mulle miten kivaa on, kun naisella on nykyään ihan luonnotilassa oleva tukka ilman väkerryksiä tai piperryksiä. tämän hilpeän kohteliaisuuden jälkeen ukko jatkoi oma-aloitteisesti matkaansa eikä tulkinnut hämmentynyttä kiitostani rohkaisuna enempään tuttavallisuuteen. tällaisia lisää, kiitos!
meri
Kiva kohtaaminen! Tällaiset häirinnät ovat omiaan valostuttamaan pilvisenkin päivän!
PoistaHienoa, meri, että toit tämä näkökulman tänne. Pienet kohteliaisuudet ja viaton flirtti ovat minullekin tosi mieluisia asioita. Ja kiittäminen, se on aina tärkeää. Kuka jaksaa kertoa kohteliaisuuksia, jos saa vastaukseksi äksyn ilmeen ja v-sanoja.
Kun puhutaan häirinnän poistamisesta, niin on niitäkin, jotka käsittävät, että sitten ei enää uskalla kehua nättiä mekkoa tai paitaa, mutta eihän se niin mene.
Toinen asia, mikä minua on hieman häirinnyt häirinnästä puhuttaessa on naisten näkeminen passiivisina kohteina, joille ollaan törkeitä tai kohteliaita.
Perskule, mehän ollaan vahvoja mimmejä!
marjatta
VastaaPoistavahvoja mimmejä, ehdottomasti! sellaisia, jotka toimii henkireikinä paskaa maailmaa vastaan. sitäpaitsi valtaa ja valta-asetelmia on kautta aikojen horjutettu huumorilla, naurulla ja pilailulla.
ps. on pystyviä naisia, joiden seurassa uskoo itsekin pystyvänsä ihan mihin vain. ja sinä olet yksi heistä. hyvää ystävänpäivää!
meri
Kiitos, meri. Sinä olet samanlainen.
PoistaHyvää ystävänpäivää sinulle sinne saareen!