Löytyi myös lukuisia kouluun laatimiani päivänavauspaasauksia. Saatan joskus julkaista niitäkin, niin voitte Rakkaat Lukijat aloittaa aamunne tasokkaasti!
Ensimmäinen pre-blogi -juttuni olkoon Iiris-kirjoitukseni Virpi Hämeen-Anttilan muistelmakirjasta Tapetinvärinen. Kas, tässä!
---------------------------------
Virpi Hämeen-Anttilan fiktiivinen muistelmateos Tapetinvärinen on hieno, rohkea kirja lapsena satutetun ihmisen muistamisen vaikeudesta, haastavasta kirjoittamisprosessista ja hurjasta itseterapoinnista.
Koska poistyönnettyjen muistojen esiin houkuttelu, edes välähdyksinä ja painajaisina, on niin vaarallista, kirjailija kirjoittaa tahallaan hämärästi ja sotkien. Hän käyttää muistelijoina sivupersoonia, oman psyykensä eri puolia:AnnaHopea on rohkea ja kapinallinen, Hero on järkevä ja kirjasivistynyt, Pierrot on melodramaattinen ja tunteva, Babbel hölöttää liikaa peittääkseen jännittyneisyytensä ja leikkisä Cee, Chagal, on ihana itsevarmuus, keveys ja luovuus ennen murrosiän jähmeyttä.
Uskon, että Hämeen-Anttila puhuu useammankin ihmisen tuntoja.
Monissa sodankäyneiden miesten perheissä elettiin isän mielivaltiuden alla huolekkaina, varoen ja varmistellen. Lasten mitätöiminen oman epävarmuuden käsittelykeinona on anteeksiantamatonta, ja se on jättänyt lapsille perinnöksi kauhua, arkuutta ja muistamattomuutta. Huuto lyö -luku on aivan huikea kuvaus perhehelvetistä.
Virpi Hämeen-Anttilan teoksessa näkyy hänen laaja lukeneisuutensa. Kirjassa on upeita taruja, myyttejä ja satuja. Eräs kirjan sanoma onkin mielestäni juuri se, että lukeminen ja taiteen kokeminen auttaa ihmistä kestämään.
Ei ole myöskään väärin täyttää vajaita muistojaan mielikuvituksella, ja kaikesta voi kertoa monta erilaista tarinaa.
...................................
Siinä se kirjoitus. Olen edelleen samaa mieltä. En ole lukenut Hämeen-Anttilalta mitään muuta. Tämä muistelma on juuri sellaista elämäkertatyyliä, mistä pidän. Muita esikuviani ovat Claes Andersson (Jokainen sydämeni lyönti) ja Rosa Liksom (Maa) lyhyen tyylin edustajina ja Jari Tervo (Esikoinen ja Pyrstötähti) pitemmän, rönsyävämmän tekstin mallina. Melkein unohdin Jaloset, Riitta Jalosen (Kuka sinut omistaa) ja Olli Jalosen (Poikavuosi). Olli kirjoittaa lapsuuteni kielellä ja poljennolla.
Olen alkanut käydä tänä syksynä elämäkertakirjoituskurssilla kansalaisopistossa. Tapaamme joka viikko, päälle kaksi tuntia kerrallaan. Jokainen kurssilainen lukee tapaamisissa noin sivun verran tekstiään, josta sitten keskustelemme.
Olen saanut kurssilta valtavasti ideoita. Kokenut opettaja osaa antaa hyviä vinkkejä, ja toisten lukemat tekstinpätkät saavat omat aivot muistamaan. Noinhan se oli; minäkin keräsin pyhäkoulussa lampaita ja tähtiä, minäkin kadehdin toisia tyttöjä.
Monet kirjoittavat pitkää muistelmaa. Jotkut kirjoittavat omasta, jotkut vanhempiensa elämästä tai työuraan liittyvistä asioista. Olen saanut tietää hyvin mielenkiintoisista aloista ja kehityksestä niissä.
Itse kirjoitan välähdyksiä sieltä täältä omasta elämästäni, tähän mennessä lapsuuden kipupisteistä. Minulta syntyy jotenkin luonnostaan juuri sivun verran tekstiä, koska paneuduin koulutyössä niin intohimoisesti päivänavauksiin ja sopiva mitta on niissä suunnilleen sama.
Oletteko bloggarit ja muut lukijat kirjoittaneet elämäkertatekstejä? Blogiinkin tulee tietysti välillä kirjoitetuksi omasta elämästä, mutta entä muuten?
Entä haluatteko, että esittelen joskus täällä jonkin noista sivun mittaisista aikaansaannoksistani? Jos uskallan ...
Kannattaa lukea Hämeen-Anttilalta joku romaanikin. Olen lukenut muutamia ja tykkäillyt. Tätä Tapetinväristä en ole lukenut: harvoin innostun kirjailijan omista muistelmista. Muutamia poikkeuksia toki on esim. Anita Konkan muistelmateos kiinnostaa.
VastaaPoistaItse olen kirjoittanut vain päiväkirjaani omia henkilökohtaisia muistoja, ajatuksia ja ongelmia. Niitä en ikimaailmassa julkaisisi missään. Vanha blogini (Kello viiden tee - syanidilla, kiitos) oli myös alussa melko omaelämäkerrallinen ollessani vielä täysin anonyymia netissä. Se auttoi minua läpi vaikeiden vaiheiden ja lopulta täytti tehtävänsä ja dellasin sen. Enää en voisi missään tapauksessa laittaa nettiin niin henkilöistä kamaa.
Olen jotenkin saanut sen käsityksen, että Hämeen- Anttilan kirjat olisivat hyvin kevyitä, kirjoitettu vastapainoksi tieteelliselle työlle. Kevyistä en pidä. Tämä voi olla ihan väärä käsitys, johon ei auta muu kuin tutustuminen niihin.
PoistaEn pidä sellaisista muistelmista, jotka perustuvat liikaa todellisuuteen, vaan pikemminkin fiktiivisistä, jotka saattavat tunnelmiensa vuoksi ole enemmän "totta" kuin vuosilukuja ja tunnistettavia henkilöitä sisältävät.
Nämä minun kurssikirjoitukseni eivät ole päiväkirjaa. Kerron niissä vuosikymmenten takaisista asioista, joissa on myös ajankuvaa 50 ja 60 -luvuilta. En kirjoittaisi julkisesti aikuisen elämästäni, parisuhteista yms. intiimeistä asoista. Nuo lapsuuden ja teini-iän asiat ovat jo tarinoiksi kiteytynyttä todellisuutta.
Mutta Tapetinvärinen ON romaani, ei autobiografinen teos. Joskin se varmaankin sisältää paljon Hämeen-Anttilan elämästä, ainakin jos sisältöä vertaa lehtihaastatteluihin jne.
PoistaSamaa mieltä, Tapetinvärinen on elämäkerrallista ainesta sisältävä romaani, fiktiivinen muistelmateos.
PoistaLisäsin muistelmateos-sanan eteen tarkennukseksi sanan fiktiivinen. En tullut tuota oikein ajatelleeksi, koska eikö kirjailijan itsensä kirjoittamat muistelmat yleensä olekin nykyisin tätä tyyliä.
PoistaToisten kirjoittamissa on ehkä enemmän objektiivisia faktapohjaisia teoksia.
En ole lukenut Hämeen-Anttilalta muuta kuin ekan romaanin. Ei hirveesti inspannut, itse asiassa olin aika käärmeissäni lukemisen aikana ja sen jälkeen. Pitäisi kai antaa kirjailijalle uusi tilaisuus. Olen samaa mieltä, että H-A on fiksu ja lukenut ihminen.
VastaaPoistaHarrastan myös ns. luovaa kirjoittamista. Tyylilajini on jotain tekotaiteellisen paskan ja psykoottisen vuodatuksen väliltä, yleensä jälkimmäinen painottuu. Onneksi minulla on itsetunto kohdillaan ;)
Tuija, kokeile Tapetinväristä!
PoistaVai tuollaista kirjoitusta. :) Oletko altistanut kirjoituksisasi arvostelulle?
Marjatta, oletko itse altistanut kirjoituksiasi arvostelulle? (tiedän, todella lapsellista). Itse asiassa olen. Ei siitä sen enempää. Haluan vielä tarkentaa, että tyylilajini on tekotaiteellis-psykoottinen paska, johon on yhdistetty kaunokirjallisia pyrkimyksiä, mitkä kuitenkin päätyvät täydelliseen fiaskoon... No just joo, olen yrittänyt sitä, tätä ja tota.
PoistaJulkaise vaan tekstejäsi blogissasi! Ensin täytyy tietysti miettiä, mitä haluaa ja toivoo palautteen suhteen.
Kyllähän omintakeisuus näkyy sinulla blogissakin. Siispä en yhtään ihmettele, että kirjoitat myös muuta.
PoistaMinä en ole arvioittanut kirjoituksiani muualla kuin tuolla kurssiporukalla ja eräässä nettikirjoituspiirissä. Blogikirjoittelu on tälläkin hetkellä number one. Katsotaan...
Yhden ainokaisen kirjan olen lukenut Hämeen-Anttilalta, vaan en muista sen nimeä. Kovasti en tykännyt ja siksi ein ole enempi häntä lukenut.
VastaaPoistaTuollainen elämäkertakirjoituskurssi minuakin kiinnostaa. Ei ole vain lähistöllä. Toivon, että julkaiset blogissa kirjoituksiasi.
Kirjoittamisen koen itselleni tärkeäksi. Vuosia sitten aloitin kirjoittaa omasta elämästäni lähinnä siksi, että lapsenlapseni voisivat joskus lukea, millaista oli elää -50 ja -60 luvulla. Kirjoitus oli tavallaan muistelemista.
Monet kirjoittavat juuri tästä syystä ja suunnittelevat omakustannetta.
PoistaMinä en oikein vielä tiedä, miksi kirjoitan. Ehkä niistä voisi jotain kootakin, koska kirjoituksia tulee sentään tusina syksyllä ja toinen mokoma keväällä. Siitä siten vähän lihavoittaisi ja kuvittaisi, niin tarinaa voisi olla kirjasen verran.
Katson tuleeko joskus sellainen tilanne, mihin jokin kurssikirjoitus sopii.
Kyllä Marjatta, olisi hienoa jos voisit jotain pätkiä edes laittaa tänne blogiisi, se olisi hyvin kiinnostavaa.
VastaaPoistaEn ole hirveästi kirjoittanut mitään omaelämäkerrallista -- vielä. Mutta isäni elämää olen tutkinut ja siitä kirjoittanutkin jo paljon tekstiä, loppurutistus puuttuu. Vanhempien ja isovanhempien elämästä kirjoittaminen on samalla myös matka omaan itseensä. Isäni kohdalla moni asia on loksahtanut paikalleen myös oman elämäni kipeissä kysymyksissä. Monet pitävät autobiografista kirjoittamista terapeuttisensa, uskon siihen.
Totta, vanhempien taustoja tutkimalla voi löytää paljon itsestään.
PoistaLapsena näkökulma on kapea. Kun tulee itse samoihin ikäkausiin, mitkä vanhemmat ovat eläneet, heitä ymmärtää paremmin ja kipeätkin muistot siloittuvat. On silti hyvä pyrkiä muistamaan myös ne lapsuuden ahdistavat tilanteet ja tunteet.
Karin Ehrnroothia syytettiin perheen mustamaalaamisesta, kun hän julkaisi teoksensa "Vinoon varttunut tyttö", mutta minusta hän vain kertoi rehellisesti miltä silloin tuntui. Peitelty todellisuus ei ole niin kiinnostavaa kuin aito.
Minulle lapsuuden muisteleminen ei ole enää niin kovin terapeuttista, joskus aiemmin olisi ollut. Tämän takia pystyn nyt vasta kirjoittamaan kaikesta lapsuuden aikaisesta ja lukemaan "reippaasti" ääneen kirjoituksiani asioista, joita olen kertonut läheisilleni ja muovaillut päässäni tarinoiksi kauan.
Laitan tänne varmaan jossain vaiheessa jotain.
Onpas hienoa, että olet tutkinut isäsi elämää noin paljon. Sille kirjalle on jo tilaus! Toivon, että ehdit tehdä sen loppurutistuksen.
Ja Ehrnroothin kirjahan julkaistiin "romaanina", vaikkei siinä romaanin kaunokirjallista rakennetta ollutkaan! Kenties elossa olleen/olevan äidin vuoksi.
PoistaNiin taisi olla. Olisi ehkä pitänyt odottaa.
PoistaLöysin tänään kirajstokäynnilläni mielenkiintoisen kirjan, Patrick Modianon Jotta et eksyisi näillä kulmilla. Sen alkuun on lainattu Stendahlin lause "En voi tarjota tapahtumien todellisuutta, voin vain näyttää niiden varjon" ja takakannen tekstissä luvataan, että Modiano vie lukijan muistin sumearajaiseen valtakuntaan.
En ole ajatellut kirjoittaa mitään omaelämäkerrallista. Muistelmat kyllä yleisesti ottaen kiinnostavat. Omasta elämästäni haluaisin kirjoittaa nimenomaan siitä salatusta, intiimistä puolesta, koska se on mielestäni eriskummallinen, käyttääkseni neutraalia ilmaisua. Siitähän en tietenkään koskaan voi kirjoittaa, niin kauan kuin kukaan lähiomaisistani on elossa, ja toivottavasti he kaikki kuolevat jälkeeni. Näin ollen vien kaameat salaisuudet mukanani hautaan, monalisamaisesti virnuillen :)
VastaaPoistaBlogihan on muuten ihan kiva tapa sirotella noita lapsuusmuistoja sopiviin kohtiin, kirja-arvioihin tai muihin. Sitähän sinä olet tehnyt, ja minäkin.
Joo, näinhän se on!
PoistaMinä pystyn nyt kirjottamaan vanhemmistani, kun he eivät enää elä. Isäni eläessä se olisi ollut mahdotonta.
Mieheni juuri virnuili, että kirjoitapas nyt siitä ja siitä ... nuoruuteni villeistä asioista, jotka vain hän lisäkseni tietää. (Eikä ehkä tiedä aivan kaikkea.) Jokaisella on varmaan asioita, jotka vain hän itse tietää ja joiden tietämisen pelkää muuttavan toisten käsitystä itsestään. Ne on kyllä paras viedä hautaan. ;)
Blogin tekee mielenkiintoisemmaksi se, että kertoo joskus vähän itsestään. Aloittaessa suunnittelin olla etäinen ja kirjoittaa vain kirjoista, mutta toisin on käynyt. Sirottelu, hieno termi. Tehdään näin, sirotellaan.
Omasta elämästä kirjoittaminen kiinnostaa - monesta syystä. Usein se selventää asioita itselle ja saattaa olla jopa terapeuttista. Kun aloittaa, niin yllättyy miten muistaa lisää. Ja tuo mitä sanoit, että ryhmä auttaa palauttamaan omia muistoja.
VastaaPoistaMutta mitä haluaa kirjoittaa julkiseen nettiin, se on eri asia. Luen tosi mielelläni muiden muisteluita, lyhyitä aanelosia ja pidempiä. Joten lukisin mielelläni sinunkin "harjotelmia", samaa ikäluokkaa kun ollaan. Menneiden muistelu ja kirjaaminen on mukavaa puuhaa, julkaisee tekstejään tai ei.
Kirjoittaminen selventää aina. Hyvä, että sanot tämän.
PoistaSiinä, että pitkät kirjeet ovat muuttuneet lyhyiksi näpytellyiksi viesteiksi, usein vielä yhteisesti luettaviksi, on menetetty paljon. Onkohan edes tutkittu vielä, miten tämä muutos muuttaa ihmistä.
Ryhmän muistot nostavat omia muistoja esiin. Meidän aamupäiväryhmä on eläkeläisiä, tosin ikähaitari parikymmentä vuotta, joten yhteistä löytyy. Kovasti tällainen kirjoittelu näyttää olevan suosiossa. Meidän opistossa on kuusi ryhmää, kaikissa yli kymmenen muistelijaa.
Myös valokuvat auttavat muistamaan. Olen tuijotellut vanhoja kuvia ja yrittänyt nähdä niiden taa. Jos löytyisi jokin ihan uusi kuva, se varmaan säväyttäisi.
Mie olen lukenut lähes kaikki Hämeen -Anttilan kirjat ja joistain pitänyt kovastikin, mutta tämä Tapetinvärinen tyttö oli minusta ihan parasta häneltä.
VastaaPoistaLisäksi pidän kovasti hänen uudesta aluevaltauksesta eli dekkareista, joista on nyt ilmestynyt kaksi. Kertoo hurmaavasti vuosisadan alun Helsingistä nuoren Björkin elämästä, intohimoista ja rakkaudesta.
Odotan kovasti Hkin kirjamessuja ja hänen tapaamistaan nimenomaan Dekkarilauantain paneelikeskustelua. Björk sarjan toinen osa Käärmeiden
kesä on erityisaiheena myös messuilla.
Ihailen kovasti kirjailijaa, jos hän näkee paljon vaivaa taustojen,faktojen ja oikean aidon tunnelman luomiseen. Pienien yksityiskohtien vaatteiden, ruuan ja miljöön kuvaamiseen.
Tässä H-A on mestari.
Tässähän tuli minulle suositusta. Kiitos, Riitta!
PoistaVoisin aloittaa noista viimeisimmistä.
Nyt muistan, että olen nähnyt elokuvan, jonka pohjana on H-A:n yliopistomaailmaan sijoittuva romaani Suden vuosi.
Kävin googlailemassa tietoja H-A:n tuotannosta. Hänelläkin on nuortenkirjoja - kuten Mankellilla - Nietos-sarja yhdessä tyttärensä Maria Hämeen-Anttilan kanssa.
H-A:n nuortenkirjoista olisin hiukan varovaisempi ajatellen meidän yhteisiä kohteita....
PoistaPitäisi ensin lukea itse, etteivät vaan ole liian synkkiä ja herkän mielen haavoittavia. Varsinkin E: lle, joka tahtoo pohtia muutenkin jo liikaa maailman asioita.
Pitääkin käydä kirjastossa ja lukea itse, että voi allekirjoittaa omat epäilyksensä tai sitten hyljätä ne.
Tällaisia mietteitä tänään.
Viimeiset 50 sivua Pekka Hiltusen Varo minua dekkarista lukematta ja sitte sukelletaan Ruotsalaisiin saappaisiin!