Laadusta ja lajityypeistä Pääsiäisen alla eli vähän lisää kirjallisuuden jaottelusta

Tiedän, että pääsiäinen pitäisi kirjoittaa näin, pienellä kirjaimella, mutta uppiniskaisuuttani kirjoitan sen isolla. Minun kielikorvani sanoo, että juhlapäivät ovat erisnimiä, joten otan nyt Tikkutiistaina käyttöön taiteellisen vapauden. Tiedättehän nuo arkaaiset nimitykset pääsiäisviikon päiville, Malkamaanantai, Tikkutiistai ...

Pääsiäiskukossani on asennetta, eikö vain? Tämä kukko kulkee letkeästi omia teitään ja omaan tahtiinsa. Hyvä Kukko!
Jostain hienosta putiikista hankittu kallis keramiikkakoriste olisi varmaan tyylikkäämpi kuin tämä Tiimarin halpistuote, mutta tämän arvo on siinä, että se  on minulle rakas. 

Blogeissa on käyty, ja on vieläkin käynnissä, täällä Kaisa Reetalla, keskustelua siitä, miten me jaottelemme ja arvotamme kirjoja. Vanhasta ruotsin oppikirjasta puskee mieleeni lause "Tycke och smak är olika". 
Jotkut keskustelijat eivät haluaisi hyväksyä oikein mitään yhteisiä perusteluita laadullisille jaotteluille, vain oman makunsa.

Edellisen kirjoitukseni keskustelussa eräs kommentoija mainitsi, että muissakin taiteissa kuin kirjallisuudessa on laatutasoja ja miksi niitä ei sitten haluta nähdä kirjallisuudessa. Joku kutsuu korkeampaa kuvataidetta töhertelyksi ja  taidemusiikkia kirkumiseksi ja pimputteluksi, koska ei itse ymmärrä sitä. Onhan todennäköistä, että Paul Cézannen ja Albert Edelfeltin työt ovat laadukkaampia kuin kansalaisopiston kurssilla ahkeroivan amatööritaiteilijan maalaukset. Mozartin ja Sibeliuksen säveltämä musiikki on parempaa kuin Robinin tai Katri-Helenan esittämä musiikki. Kuvataiteen ja musiikin harrastajilla on tietenkin useampia ja tarkempia kategorointeja siinä missä kirjallisuuden harrastajillakin. Ulkopuolelta on helpompi tehdä karkeita jaotteluja.

Rajojen vetäminen ei aina ole helppoa. Genrekin on liukuva käsite, ja saman genren sisällä on sekä hyvää että huonoa. Psykologinen romaani, jossa tapahtuu rikos, on usein sama kuin dekkari. On huonoja oopperoita ja hyvää pop-musiikkia. On huonoja Finlandian voittaneita ja hyviä dekkareita.

Palatakseni keskusteluun lukuromaanista, mielestäni suurin osa blogeissa käsitellyistä kirjoista on hyviä lukuromaaneja.

Mielipiteitään ei kannata pitää kiveen hakattuina eikä ajatella, että oma maku on absoluuttisesti paras maku. Voi, olla että ei vain vielä tiedä hyvästä. 
 
Nuorena juoksin taidenäyttelyissä nopeasti läpi gallerian, en löytänyt töistä mitään pysäyttävää. Nykyään viihdyn tuntikaupalla taiteen äärellä. Katson yleensä kaikki videotkin, mitä näyttelyissä on. Luulen, että tajuntaani on laajentanut paljo lukeminen ja katsominen sekä eletty elämä. Silti pidän myös itetaitelijoiden töistä.

Kuhmon Kamarimusiikissa aikuisena tutustuin ensimmäisen kerran klassiseen musiikkiin. Olen istunut monen konsertin läpi vain rentoutuen, jopa melkein nukahtaen, mutta joskus taas joudun tilaan, jossa musiikki puhuttelee minua, niin että kyyneleet valuvat ja ikäänkuin elän, uin, musiikissa. Se on hienompi tila kuin Vain elämää -ohjelman nostattama kyynel. Olen käynyt myös Jari Sillanpään konsertissa.

Muistan, kun kouluumme, Pomarkun Yhteiskouluun, tuli muinaisella 60-luvulla runonlausujavieras, Yrjö Jyrinkoski. Vierähtikö kyynel? Ei todellakaan. Me möllit keskikoululaiset (nykyistä yläkoulua vastaava koulu) olimme kuolla pidätettyyn hihitykseen. En usko, että nykyäänkään pitäisin niin mahtipontisesta esitystavasta, mutta ilman muuta eläytymiskyvyttömyyteemme vaikutti se, että me maalaislapset emme olleet koskaan kuulleet runonlausuntaa. Toinen syy oli se, että Beatlesit, Rollarit (The Rolling Stones), Johnny ja Kirka olivat sitä, mistä kuului pitää, ei runot.

Olen täydellisesti sitä mieltä, että paremmasta taiteesta oppii nauttimaan, kun pääsee sen äärelle eikä luovuta heti. 

Eiköhän tämä päde muiden taiteiden ohella myös kirjallisuuteen. Kun lukee parempaa, maku muuttuu eikä välitä enää huonosta. 

Tämä kukkopoika, alkukuvan rokkikukon veli, on lähtenyt uhmakkaasti taaksepäin. Hän on omapäinen änkyrä, ehkä takinkääntäjä. 

Blogikeskusteluissa romaanin lajeista pohdittiin Ompun blogissa myös sitä, että kun asioista keskustellaan, siinä voi olla välillä samanaikaisesti tätä ja tuota mieltä ja muuttaa keskustelun vaikutuksesta käsityksiään. Muutoin keskustelu, niin oman pään sisällä kuin muiden kanssa käytynä, olisikin turhaa. 

Meillä on pääsiäisvalmistelut menossa. Lapsivieraat saavat ihastella kukkojani. 

Olen lukenut monta kirjaa, joista olisi hauska kirjoittaa, mm. Rosa Liksomin uuden räiskyvän lyhytproosakirjan Väliaikainen, Jari Tervon hyväntuulisen muistelman Pyrstötähti ja David Vannin hienon puolielämäkerrallisen novellikirjan Legend of a Suicide. Palaan ainakin Vanniin Pääsiäisen jälkeen.
Rentouttavaa pyhien aikaa Teille, Lukijani!

P.S. Ja tämän keskustelunhan pani alulle aina yhtä innokas ja toisia innostava Leena Lumi.