sunnuntai 10. elokuuta 2014

Monokini-näyttelyssä ja surullisena, syöpäkertomukseni osa 6



Malli: Elina
Kuva: Pinja Valja
Suunnittelija: Elina Halttunen
Kuva on Voima-lehdestä 6/2014
Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä on mielenkiintoinen näyttely Monokini 2.0, yhteisötaideprojekti, jossa otetaan kantaa kulttuurimme käsitykseen rintansa menettäneen naisen hyväksyttävästä ulkonäöstä. Naisen rintahan on tabu - meillä vähemmän kuin esim. USA:ssa, jossa laulajattaren nännin vilahtamisesta urheiluohjelmassa on langetettu sakot tv-yhtiölle. Nänniä ei sovi näyttää, mutta ei myöskään sen puutetta!

Tärähtäneiden ämmien, Katriina Haikalan ja Vilma Metterin taideprojekti sai alkunsa, kun Elina Halttunen, josta tuli yksi projektin malleista, otti heihin yhteyttä kesällä 2011 ja pyysi apua itselleen sopivan uima-asun hankkimisessa. Halttunen on hyvin urheilullinen ja koki proteesien käyttämisen uidessa kömpelöksi. Kantaaottavia projekteja ennenkin tehnyt taiteilijakaksikko innostui heti asiasta. He ovat työskennelleet mm. vähemmistöihin liittyvien kysymysten ja tasa-arvokysymysten parissa ja kyseenalaistaneet hyväksyttyä kehonkuvaa karnevalistisilla karvaprinttikuosisilla pikkuhousuilla ja legginseillä. He provosoivat ja kysyvät karvaisilla säärillä ja paljaalla arpisella rinnanpuoliskolla, kuka meidän kehonkuvamme määrittää. 
Malli: Katja
Kuva: Pinja Valja
Suunnittelija: Mert Otsamo
 Kuva on Rinnakkain-lehdestä 2/2014.
Tärähtäneet ämmät pyysivät joukon suomalaisia muotisuunnittelijoita luomaan oman yksiolkaimisen ja yksirintaisen uima-asunsa. Näyttelyn suunnittelijat ovat Tyra Therman, Sasu Kauppi, Mert Otsamo, Timo Rissanen, Outi Les Pyy, Vilma Riitijoki ja KaksiTvå. Heidän luomistaan uniikkiasuista otettiin muotivalokuvat, joissa malleina oli rinnanpoistoleikkauksen läpikäyneitä naisia. Asut ovat hyvin erilaisia, suunnittelijoidensa näköisiä. Osa on fantasia-asuja ja iltapukumaisia luomuksia, jotka ovat selkeästi taideteoksia, mutta muutama näyttää jo sellaisenaan hyvin teolliseen valmistukseen sopivalta. 

Luinkin ilokseni, että Monokini-projektin uimapuvuista on tavoitteena työstää monokineja järkevällä hinnalla kuluttajille. 

Arvatkaa kuka olisi ensimmäisten joukossa ostamassa alkukuvassa Elina Halttusen päällä olevat bikinit? Minä tietysti! Miksi en edes uidessa saisi olla oma vaillinainen itseni? Miksi pitää sujauttaa uimapuvun taskuun proteesi, jotta näyttäisi toisten silmissä ehjältä? Myös pilatesjumppaa tekisin mieluummin toispuolisena kuin toppausten kera. 

Kävin Helsingin reissullani ensin tässä näyttelyssä ja sitten erityisliivikaupassa ostamassa parit liivit, uimapuvun ja bikinit. Ne ovat kauniita kyllä ja mukavia. Itse asiassa Barbados-uikka ja Tasmanian Sea-bikinit ovat kauneimmat uima-asuni ikinä! Mutta, mutta ... on vaikeaa saada kumpikin puoli näyttämään ja tuntumaan samanlaiselta. Sitäpaitsi olen tottunut olemaan kotona liivittömänä. Nyt en halua mennä avaamaan ovea kenellekään, jos olen ilman liivejä. Ja pyykkinarulla käyntiä vartenkin pitää etsiä silikonitäyte ja pukeutua! Ei tämä ihan helppoa ole, päinvastoin epämukavaa. Olisi paljon helpompi olla ilman molempia rintoja, sileällä rintakehällä. Silloin minun ei tarvitsisi olla koko ajan tietoinen menetyksestä ja tasapainotella rintakehäni puolia. 

Huomenna alkavat monella paikkakunnalla koulut - ja minulla elämänkouluna sädetykset. Olen hieman surullinen ja tunnen itsesääliä. Mielessäni herää kysymyksiä. 

Muuttuuko elämäni ankeaksi viiden viikon sädetysten aikana?
Niin, ensin piti olla kolme viikkoa, mutta toimeenpaneva taho Lappeenrannassa muutti Kotkan onkologin suunnitelmaa. Ei mitään uutta ja vakavampaa, vain eri käsitys sädehoidon määrästä. Toisen leikkauksen PAD-tulos oli täysin puhdas, vain ensin leikatussa 40 grammassa oli pahanlaatuista kasvainta mukana eikä pitäisi olla levinnyt.
En pääse saunaan enkä uimaan enkä jumppaan. Lukea voin sentään aina, ihanaa!

Tuleeko minusta viiden vuoden hormonihoidon aikana väsähtänyt, aseksuaalinen ihminen?
Rinnanpoisto ei sitä minulla tee, koska olen ihan yhtä haluava ja mielestäni myös yhtä haluttava rinnattomana kuin ennenkin, mutta mitä antiestrogeenilääke tekee minulle? Vielä toukokuussa napsin ylimääräistä estrogeenia, ja nyt sitten päinvastoin. Lääke poistaa kaiken maksan ja rasvankin tuottaman estrogeenin, koska se voisi olla ruokaa mahdollisille syövänaluille minun altistuneessa kropassani. Sinänsä hyvä, että minun syöpäsoluni olivat vahvasti hormonireseptiivisiä ja tämä hoito tepsii minulla. Sytostaattihoito olisi paljon pahempaa, sitä minun ei onneksi tarvitse ottaa.
 
Näyttely on avoinna 7.9. asti ja Taiteiden yönä to 21.8. voi tavata taiteilijoita klo 18.30 - 19.30.
Minä vaan en - nyyh - pääse sinnekään enkä minnekään, paitsi joka päivä sadan kilometrin päähän sädetyksiin ja lopun päivää suihkutan, ilmakylvetän ja voitelen ihoani. Epistä, epistä! Mutta niin tarpeellista, että henki säilyisi! Totta puhuen, onhan ne viikonloput - sädetystä on vain arkipäivinä. Leuka pystyyn!

38 kommenttia:

  1. Marjatta, no tässä sen hormoniasia sitten tuli, kiitos tiedosta.

    Kuule, minulla on sama kuin sinulla: On niin paljon kivampi olla ilman rintaliivejä eli kotona ei tulisi mieleenkään niitä pitää. Luitko kirjan Rinnat, siinähän oli myös molemmat rinnat poistaneita. Tietty jokainen leikkaus on leikkaus ja oma riskinsä, mutta...Ja sitten toisaalta, mitä väliä sillä, jos kotona pidät mitä tahansa vaatetta ja toisella puolella on rinta ja toisella ei. Tiedän, etät rannalla on helppo neuvoa kun merellä on hätä, mutta minä en kotonani moisesta perustaisi ja avaisin oven millaisena haluan. Vielä muutama vuosi sitten olin niin hoikka ja pienikuppinen, että en pitänyt liivejä kuin jossain juhlissa. Nyt on se ikävämpi koko eli D, josta en tunne takaisin pääseväni, vaikka kyllä yritän.

    Minustakin on helpotus, että sinun ei tarvitse käyttäää sytostaatteja. Hoidin äitiä hänen lymfoomansa aikana ja silloin päätin, että jos itse sairastun, niin puukko ja sädetys saa riittää. Onneksi kukaan ei voi pakottaa.

    Mulle tuli nyt mieleen, että koska kirjoitat tätä niin ajassa ja hyvin ja vastaat just niihin kysymyksiin, joita monet miettivät, mutta eivät tohdi kysyä, tee tästä kirja. Olen hyvin tosissani, sillä tämän aiheen kiinnostus vain kasvaa, sillä rintasyöpä vain lisääntyy.

    Elämä on niin epistä! Mutta minusta tuntuu, että itsekin tiedät selviäväsi ja ellet niin mieti mun äiti, joka kesti kaiken yli 80+ -ikäisenä ja nyt on ätysin terve ja painaa puutarhassa kuin ei koskaan ennen, lukee kaikki lehdet ja paljon kirjoja, kävelee monta kilometriä päivässä etc. Elämä on yllätystä täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisin sen Rinnat-kirjan nopeasti. Tiedän, että on naisia, jotka tuntevat kuten minä, siis niin että kokonaan rinnattomana tasapaino olisi parempi kuin toispuolisena. Sirkka Garamhan kirjoitti myös kirjassaan tästä. Keinotekoinen on aina keinotekoinen. Vuoden päästä saan päättää, hankinko tekorinnan. Olen aivan varma, että en. Sellaisessa rinnassa ei ole samaa tuntoaistia kuin muussa ihossa, ja se ei muutu iän myötä, kuten terve puolisko. Se olisi vielä pahempi kuin irtoproteesi, siis sisäinen kokoaikainen proteesi. Tekorinnan alla oleva uusiutunut syöpä ei myöskään ole ihan helposti löydettävissä.

      Mitä sinä Leena noin olet noin kasvattanut kuppikokoasi? Jos hormonikorvaushoito on muhkeuttanut muotojasi niin lopeta heti. ;) Minulla oli niiden ansiosta isompi koko, vain C, mutta muutenhan niistä ei ehkä ollut minulle kuin haittaa.

      Voi olla, että totun tähän tilanteeseeni ajan myötä. Minä olen vain niin hemmetin perfektionistinen pienimuotoisisista linjoistani. Oikeassa olet, ei pitäisi välittää.

      Kyllä minä luulen selviytyväni. Luin juuri tilastoa, jossa kerrottiin, että leviämättömistäkin rintasyövistä 25 % uusii kymmenen vuoden kuluessa! Mutta minulla on paljon muitakin hyviä puolia, kuten syöpäsolujen hidas jakautuminen ja hormonivastaavuus.

      Eei - kirja! Apua, imartelevaa! Marja Aarnipuro on tehnyt sen jo niin hyvin, että minun ei tarvitse edes yrittää.

      Poista
    2. Marjatta, eli jo aika monta pointtia päättää itse, millainen haluaa olla.

      Minä jouduin aloittamaan hormonikorvaushoidon jo hyvin, hyvin aikaisin, sillä minulta on leiakttu kaksi kertaa vaikea endrometrioosi 10 vuoden välein. Lapseni ovat syntyneet leikkauksen jälkeen ja Clomife-hoidon avulla. Kun viimeisessä leikkauksessa poistettiin melkein jo ainoakin munasarja, kävi ilm. niin, että estrogeenia tuottavaa 'kudosta tms' jäi liian vähän, sillä sain hevetilliset vaihdevuosioireet kun minulla oli vauva eli aivan liian nuorena. Olen tästä asiasta mukana eräässä suomalaisessa vaihdevuosikirjassa, mutta en omalla nimelläni, vaikka kirjassa on yksi naisnovellinikin. En halunnut kaikkien tietävän. Olin siis ihan hoikka ja ihannekoossa vielä kolme vuotta sitten. Mietippä tätä: Koiran nivelrikko ja lenkkikielto, johon loppuivat jokapäiväiset 10 kilsan lenkit ja/tai hiihdot. Sitten tämä yli viisi vuotta blogin ääressä istuminen. Lisäksi ilm. kortisolihormonin eli stressihormonin liikatuotanto, jolloin ei voi laihtua. Mutta onneksi suunta on nyt muuttunut ja mahdun jo suurimapaan osaan kotelomekoistani. Se vain ei valitettavasti vielä näy kuppikoossa. Voi hyvänen aika, mahtaako miehetkin lukea tätä vuodatusta;) Ja sitten kun minulta poistettiin kohtu ja se munasarjan jämä, tilalle piti ottaa hormonit, sillä muutenhan olisin näyttänyt satavuotiaalta sen sijaan, miltä näytän nyt. Suvussamme on myös osteoporoosia ja minäkin olen hentoluinen blondi, jolla on laktlooosi-intoleranssi eli nuo kaikki mainitut asiat tekevät luovat minulle riskiä osteoporoosin, paitsi en tupakoi. Aion jatkaa hormonikorvaushoitoa senkin uhalla että maksan siitä sitten korkeimman hinnan eli elämäni.

      Minäkin olen ollut uskomattoman perfejtionistinen ja nyt on ihan pakko miettiä, että liittyiköhän se sirouteeni...;) No, se nähdään kun palaan entisiin mittoihini.

      Kuulostaa hyvältä. Minä haluan olla varma,että selviydyt, mutta onko kukaan luvannut meille ikinä mitään varmaa. Ainoa varmuus on epävarmuus ja se vain pitää kestää.

      Kunhan ehdotin...ja nyt sain sen kuitenkin tikittämään päässäsi;)

      Poista
    3. Niin, tuohon hormonikorvaushoitoon joutuu turvautumaan niin monista syistä.

      Minulle määrättiin hormonit 45-vuotiaana sormien nivelsärystä valittaessani. Siinä yhteydessä mitattiin matalat estrogeenit, ja ei kun vaihdevuositabletit käyttöön. Olen jälkeenpäin ajatellut, että ehkä ne määrättiin turhaan, koska voihan ne hormonitasot vaihdella. No, olin sitten ihan tyytyväinen, kun rintanikin muuttuivat naisellisimmiksi. Käytin siis hormoneja 19 vuotta, ja vielä vuosi ennen rintasyövän toteamista gynekologi totesi, että ei kannata lopettaa, tulee vain pahoja oireita. Hän myös tunnusteli rinnat ja totesi "hyvät keskikokoiset rinnat". Tämä on naurattanut nyt, kun tietää, että ei toinen ainakaan ollut niin hyvä.

      Sinun tapauksesi on erilainen ja korvaushoito aiheellinen, mutta luulen, että yleensä Suomessa naisille suositellaan vaihdevuosihoitoa ihan automaattisesti ja turhan paljon. Minulla ei ole esim. ollut koskaan mitään tyypillisä vaihdevuosivaivoja. Minun olisi pitänyt ymmärtää lopettaa. Nyt kun jouduin lopettamaan tuon hoidon en ole myöskään kokenut mitään epämiellyttävää. Joskus on lämpimämpi olo kuin ennen, mutta kilipirauhashormonin vajauksesta johtuvaa palelua kokeneena toivotan kaiken lämmön tervetulleeksi - minä, kesän lapsi!

      Eräs ystäväni totesi, että automaattinen hormonien suosittelu on miesten salaliitto naisia vastaan. ;) No, avuksihan ne on tarkoitettu, mutta ei turhaan niille, joilla ei ole mitään vaivoja.

      Lukekoot miehet vaan! Tiedätkö - ihmeellistä, minulla on nyt ollut viiden sädetysreissun aikana neljä eri taksikuskia, vain kerran sama, ja kaikkien kanssa on puhuttu koko matka, klolme tuntia, myös intiimeistä asioista. Vanhemmat miehet ovat kertoneet mm.eturauhasvaivoistaan ja nuoremmat kaikesta mahdollisesta, tulevaisuudensuunnitelmistaan ja asenteistaan. Suomalaiset miehetkö tuppisuita! Hei, minähän voisinkin kirjoittaa kirjan "25 taksimatkaa". ;)

      Poista
    4. Vielä Leena noista vaihdevuosihormoneista. Jotkut niistä aiheuttavat turvotusta. Minulla tipahti kaksi kiloa, kun lopetin.

      Poista
  2. Tämä on todella tarpeellinen näyttely. Yhteiskunnassa on todella mystisiä tabuja. Paljon tsemppiä sinulle sädehoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihi Nainen!
      Tabuja tosiaan löytyy. Tämä tärähtäneet ämmät -duo, joka laukoo totuuksia narrin kaavussa, tuo niitä hyvin esiin. He olivat olleet Dominikaanisesa tasavallassa tekemässä performanssia seksiturismista ja huomanneet, että mainoksissa kaikki mallit olivat vaaleaihoisia, vaikka reilusti yli puolet väestöstä on tummaihoisia. Siinäkin yksi outo asia: tumma on enemmistönäkin marginaalia.

      Poista
  3. Voimia, Marjatta! On hyvä lukea näitä kirjoituksiasi, oma äänesi kuuluu niissä selvästi. Kiitos blogistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari!
      Vähän näyttää siltä, että kirjaesittelyt ovat jääneet minulla viime aikoina muiden asioiden varjoon. Katsotaan, mihintämä kirjoittelu vie.

      Poista
  4. Kirjoitat rehellisiä tuntoja sauraudestasi, kiitos että jaat ne täällä. Toivon sinulle paljon voimia viiden viikon maaseutumatkailuun. Ja pitkää pinnaa.

    Muutama kirjavinkki automatkoille: uusin Härkönen "Kaikki oikein" ja Miika Nousiaisen "Maaninkavaara". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milla!
      Molemmat kirjat kuulostavat kiinnostavilta. Tämän päivän taksikuskiksi sattui niin mukava tyyppi, että koko matka meni jutellessa. Kaveri tekee kesätyönään taksihommia ja opiskelee talvet Aalto-yliopistossa. Huomenna voi olla taas uusi kuljettaja, joten tiedä, mitä tarinoita tässä vielä kuulee!

      Poista
  5. Hyviä pohdintoja, Marjatta. Yksi ystäväni kirjoitti rintojen poistosta ja tietynlaisista naisiin kohdistuvista asenteista Hesarin mielipidepalstalle pari vuotta sitten. Olen miettinyt siksin näitä asioita paljon. Tuo näyttely olisi kiinnostavaa nähdä.

    Voimia hoitoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja!
      Katsotaan, aiheuttaako sädetys iho-ongelmia. Ilmottauduin kyllä kansalaisopiston pilatesryhmääni, vaikka joudun olemaan alkuun poissa. Tämän hoidon ei pitäisi kovin paljon vaikeuttaa elämää, kunhan muistaa hoitaa ihoa ohjeiden mukaisesti. Antiestrogeenilla on kyllä leegio epämukavia sivuvaikutuksia, mutta onneksi elämäntilanteeni on niin leppoinen, että saan potea mahdollisia oireita kaikessa rauhassa ja lievittää oloani kaikella mitä keksin. Jotkut käyvät töissäkin ja jaksavat silti!

      Poista
  6. Minulla on vaikeuksia kommentoida näin henkilökohtaisiin bloggauksiin, koska tuntuu, että sanat eivät riitä. Todella hyvä, että kirjoitat, sillä aihe koskettaa niin monen elämää ja ainakin itselleni tuntojen purkaminen kirjoittamalla myös helpottaa ja selkeyttää oloa (toivottavasti näin on sinullakin).

    Voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kirjoittaminen selkeyttää, samoin tämä jälkikeskustelu. Kiitos sinulle Minna kommentistasi!
      Rintasyöpä on monen ongelma. Mikähän siinä on? Onko elinympäristössämme ja elintavoissamme jotain, mikä altistaa? Nykytekniikalla pienetkin, alkuivaiheessa olevat syövät löytyvät, mikä myös lisää taudin yleisyyttä.

      Poista
  7. Kirjoitat Marjatta todella suorasti tunteistasi ja sairaudestasi, ihan tulee iholle. Kuten Annami yllä kirjoitti, tuntuu ettei omat sanat riitä kommentoimaan näitä postauksia. Minusta on myös ikävä kuulla millaisia paineita koet näyttäytyä yksirintaisena... Mutten voi vähätellä tuntemuksiasi pätkääkään, täysin inhimillisiä ajatuksia.

    Voimia vaikeina aikoina ja valoa päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni!
      Minä voisin olla nudistirannalla ja uimahalliin menen heti rennosti, kun saan, mutta pukeutumisessa koen vaikeuksia. Ehkä tähän tottuu. Riensin heti parin viikon kuluttua leikkauksesta hakemaan proteeseja ja ostamaan uima-asuja. Myyjäkin kyseli, onko arpi varmasti kuiva, kun yleensä tullaan asioimaan vasta kuukauden kuluttua leikkauksesta. Nyt sädetyksissä pitää kulkea ilmavasti. Olen ottanut paitapuserot ja pashminahuivit esiin. Pakko opetalla pois turhamaisuudesta: ;)

      Poista
  8. Kiitos, Marjatta, tästäkin herättävästä kirjoituksestasi! Mitä enemmän ikää tulee, sitä lähemmäksi myös syöpä tulee. Sukulaiset ja ystävät sairastuvat, itsekin voi sairastua. Kirjoituksesi poistaa tabuja ja edistää avoimuutta. Olen samaa mieltä kuin Leena, eli kirjoita nämä ajatuksesi kirjaksi. Näitä tarvitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Elina, hienoa että näette minut Kirjailijana!

      Totta! Vanhetessa syöpä on todennäköisempää. Onneksi se ei myöskään ole enää niin tappava tauti. Moni elää levinneenkin syövän kanssa vuosia niin että saa välillä hoitojaksoja ja välillä ei paljon muistakaan sairastavansa.

      Poista
  9. Kiitos teille kaikille mahtavista kommenteista! Valmistaudun taksimatkaan, mutta sen jälkeen palaan vastaamaan kaikille erikseen. Ja nyt löyhä paita päälle, laukku kuntoon (rahapussi, juomapullo, kirja ;), banaani) ja ei kun menoks Lappeenrantaa kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, kommentoinpa nyt aamuista itseäni. Iltahan on aamua viisaampi.
      En avannut kirjaani (Nadine Gordimer, My Son's Story), koska taksikuskin kanssa juttu luisti niin hyvin. Olin jännittänyt juuri sitä, miten osaan olla taksiasiakkaana. Saa nauraa! Huomenna saattaa olla sellainen ksuki, että vetäydyn Gordimerin maailmaan.
      Banaanin heitin sairaalassa muhjaantuneena roskikseen ja juomapulloakaan en muistanut, vaikka sädetyshoidon jälkeen pitäisi juoda.
      Ensimmäinen "koulupäiväni" sujui siis onnistuneesti mitä nyt lähdin kävelemään sädetystiloista väärään suuntaan, mutta kiltti hoitaja ohjasi oikealle reitille.

      Poista
  10. Voimia matkaasi, Matjatta! Kuten Annami ja Anni yllä kirjoittivat tulet todellisrksi ja lähelle, mikä tekee minulle vaikeaksi osin vaikeaksi lukea juttujasi, kommentoinnista puhumattakaan. Lukijalle tulee vahva tunne että haluaisi tarttua käteesi ja olla lähelläsi. Ja toisaalta enhän minä tunne sinua! Toisaalta vierastakin voi ollalähellä, mutta minulle on vaikea olla lähellä näkemättä toista.

    Yhdyn Leena Lumen kehoitukseen: kirjoita sairastumisestasi ja paranemisestasi kirja. Uskon että löydät sille julkaisijan. Varmaan sinulla on monta kanavaa, mutta esim. Oriveden opistossa on upeita kirjoittamisen kursseja, joilla saa ohjausta ja apua tekstinsä muovaamiseen julkaisukuntoon.

    Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inna lämpimistä sanoistasi!
      Minä en jotenkin osaa kirjoittaa objektiivisesti asioista. Koulussakin äidinkielen opettaja vaati, että edes joskus yrittäisin kirjoittaa ns asia-aineen, mutta minua houkutti kirjoittaa asioista siltä kannalta, miten ne itse koin ja mitä tunsin.

      Sinä olet Inna jo kolmas, joka ehdottaa minulle kirjan kirjoittamista. Tiedätkö, alkaa jo kiinnostaakin tuollainen kurssi! Katsotaan, jos tässä elää saa ...

      Poista
    2. Marjatta, sehän se pointti onkin, ettet kirjoita objektiivisesti! Se on sun iso plussasi.

      Minä sain vapautuksen asia-aineista lukiossa ja olin ainoa, jolle äidinkielen opettaja antoi luvan kirjoittaa yo-kirjoituksissa muuta kuin asiaa;) Muistan vieläkin ladatur-aineeni nimen: Runous ilon ja lohdutuksen lähteenä.

      Minä en halua lukea näistä asioista sairauden kokeneilta mitään objektivista, vaan just sen kaiken karvaan tai makean, minkä sairastunut kokee. Se on aitoa vertaistukea: tuntea, kokea, elää.

      Poista
    3. Ja minä kirjoitin aiheesta "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä". Se oli listalla nro 1 vuonna 1969. Ykkösaihe oli yleensä uskonnollinen, mutta minä otin riskin ja kirjoitin ihan maallisesti tyyliin henki on tärkeämpi kuin materia ;) ja tuli laudatur. Silloinen laudatur käsitti laajemman alueen kuin nykyinen, minun aine olisi varmaan nykyajan eximia.

      Poista
  11. Ihana kun kirjoitit, että ainahan voit lukea, vaikka muualle et nyt pääsekään. Jos et jaksa lukea, on äänikirjat, joten voit kuunnella kirjoja.
    Hoida itseäsi ja laita voimasi siihen. Toivon sinulle lempeitä hoitoja ja ystävällisiä hoidon antajia sekä tarpeellisia tukihenkilöitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai! On ihanaa kun kaikki kannustavat hoitamaan ja hemmottelemaan itseään.

      Tämä sairaus on tuonut minulle itsekseni viihtyjälle lisää sosiaalisuutta elämään. Aina uusissa vaiheissa tiedän, että ystävät odottavat minulta kuulumisia.

      Tunsin hiukan syyllisyyttä kirjoittaessani siitä, että olen livennyt kirjabloggaamisesta syöpäkertomuksiin ja siksi mainitsin kirjat, että edes jotakin kirjoista tässäkin postauksessa. ;) Mutta tottahan se on, että kirjoista pystyy nauttimaan, vaikka mikä olisi ja jos uuvuttaa niin mainitsemistasi äänikirjoista vaikka silmät kiinni.

      Poista
  12. Kaikki ovat jo kommentoineet niin kattavasti että ei oikein jää sanottavaa. Se ehkä, että pieni turhamaisuus on kuitenkin hyvä piirre. Sehän kertoo elämänilosta, siitä että osaa nauttia kauniista. Kauneutta on niin monenlaista ja kaikista sitä löytyy, kuten nuo taiteentekijätkin näyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos, Leena! Hyvä, että sanoit tämän.
      Minä olen saanut joskus joltain "vakavalta ihmiseltä" moitettakin siitä, että en ole tarpeeksi tiedostava, kun kiinnitän huomiota ulkonäköasioihin - niin kuin tiedostava ihminen ei muka voisi nauttia kauneudesta. Siksi olen ehkä joskus vähän varuillani tämän "elämäniloni" kanssa.

      Poista
  13. Hoidon toimenpiteet kuulostavat rankoilta. Voimia sinulle kaikkiin koitoksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se sädetys tunnu siinä vähän aikaa selällään maatessa miltään, mutta jos iho ei kestä sitä, niin sitten on muutaman viikon kuluttua ehkä tukala olla.
      Hormonihoidosta tulee haittavaikutuksia eri ihmisille eri määrässä. Tuntuu hurjalta, kun purkin kyljessä lukee "1 tabletti päivässä 5 vuotta".
      Kahdensadan kilometrin ajelut päivittäin alkavat varmaan rasittaa ajan mittaan. On onneksi sattunut kivoja taksikuskeja tähän mennessä. Suomalaiset miehetkö tuppisuita, ei ollenkaan!

      Poista
  14. Tuija Pikkurillistä tässä hei vaan!
    Tekstisi ja kuvasi olivat niin hurjia, etten osaa sanoa mitään. Tuntuu pöljältä toivottaa vain tsemppiä, mutta parempaan en pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Tsemppitoivotukset ovat erittäin toivottavia eikä yhtään pöljiä.

      Ystäväni odottavat aina uusissa vaiheissa tietoa, koetuloksia yms. ja minusta on kiva, kun he ovat kiinnostuneita ja toivottavat kaikkea hyvää, kukin omalla tavallaan. Sitten minun alkaa kohta tehdä mieli muotoilla uutiset tänne blogiinkin. Ja niinhän minä saan uudet toivotukset blogiystäviltä. Lucky me!

      En oikein osaa itse nähdä, miltä tämä tilanneraportti kuulostaa. Omasta mielestäni ihan tavalliselta, mutta olenkin lukenut syöpäkirjoja ja -blogeja sekä tavannut tuolla klinikalla "kaljupäitä", joten minua ei hätkähdytä se, mikä tervettä.

      Poista
  15. En osaa sanoa mitään. Kyyneleet tulivat silmiini, kun luin päivitystäsi! Olet ajatukissani ja rukouksissani. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja paranet! Koita jaksaa ja uskoa elämään! Kyllä elämä vielä voittaa!

    Toivon myös, että nuo monokinit tulisivat markkinoille. Niille olisi varmasti tarvetta ja tilausta! Onneksi tällaisia näyttelyitä pidetään. Haluan uskoa naiivisti niiden muokkaavan maailmaa inhimmillisemmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona kauniista sanoistasi!

      Ei tässä nyt mitään hätää, kun sädetysreissut sujuvat niin hyvin ja olen keksinyt pukeutumispulmaani ratkaisuksi väljät paitapuserot. Syöpähoitojen aikana saattaa tulla joitakin pelon ja surun hetkiä, mutta ne menevät ohi. Huomenna on ensimmäinen sädetysviikko takana, viidennes koko ramppaamisesta eikä ainakaan vielä näy mitään tulehdusoireita iholla.

      Olet Ilona oikeassa, tuo näyttely on syvästi inhimillisyyden puolella.

      Poista
    2. Luin näitä kahdeksan vuoden takaisia juttuja uudelleen ja nyt pysähdyn pyytämään anteeksi tuota Ilonaa. Kyllä minä varmaan olen ollut jotenkin pökerryksissä, sinullahan lukee Marjatta (kaimani) tuossa profiilikuvasi vieressä.

      Poista
  16. Voi kun voisin lähettää sinulle tuhat kiloa energiaa! Ajatuksissani voin ♥

    Samalla ihailen sitä, miten rohkeasti kuljet eteenpäin ja jaat kokemuksiasi meille lukijoillesi. Kiitos siitä!

    Kaikkea hyvää ja tsemppiä sädetysviikoille! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos energialähetyksestä, Kaisa Reetta! Se tuli perille ja juuri oikeaan aikaan, kun olin apeana antiestrogeenilääkkeen aiheuttamista lämpövaihteluista.

      Sädetyksissä on kaksi viikoa takana ja kolme edessä. Ne sujuvat hyvin.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...