 |
Malli: Elina Kuva: Pinja Valja Suunnittelija: Elina Halttunen Kuva on Voima-lehdestä 6/2014 |
Tärähtäneiden ämmien,
Katriina Haikalan ja Vilma Metterin
taideprojekti sai alkunsa, kun Elina Halttunen, josta tuli yksi projektin malleista,
otti heihin yhteyttä kesällä 2011 ja pyysi apua itselleen sopivan uima-asun
hankkimisessa. Halttunen on hyvin urheilullinen ja koki proteesien käyttämisen
uidessa kömpelöksi. Kantaaottavia projekteja ennenkin tehnyt taiteilijakaksikko
innostui heti asiasta. He ovat työskennelleet mm. vähemmistöihin
liittyvien kysymysten ja tasa-arvokysymysten parissa ja kyseenalaistaneet hyväksyttyä kehonkuvaa
karnevalistisilla karvaprinttikuosisilla pikkuhousuilla ja legginseillä. He provosoivat ja kysyvät karvaisilla säärillä ja paljaalla arpisella rinnanpuoliskolla, kuka meidän kehonkuvamme määrittää.
 | |||
| Malli: Katja Kuva: Pinja Valja Suunnittelija: Mert Otsamo Kuva on Rinnakkain-lehdestä 2/2014. |
Luinkin ilokseni, että
Monokini-projektin uimapuvuista on tavoitteena työstää monokineja järkevällä
hinnalla kuluttajille.
Arvatkaa kuka olisi
ensimmäisten joukossa ostamassa alkukuvassa Elina Halttusen päällä olevat
bikinit? Minä tietysti! Miksi en edes uidessa saisi olla oma
vaillinainen itseni? Miksi pitää sujauttaa uimapuvun taskuun proteesi,
jotta näyttäisi toisten silmissä ehjältä? Myös pilatesjumppaa tekisin
mieluummin toispuolisena kuin toppausten kera.
Kävin Helsingin
reissullani ensin tässä näyttelyssä ja sitten erityisliivikaupassa ostamassa
parit liivit, uimapuvun ja bikinit. Ne ovat kauniita kyllä ja mukavia. Itse
asiassa Barbados-uikka ja Tasmanian Sea-bikinit ovat kauneimmat uima-asuni
ikinä! Mutta, mutta ... on vaikeaa saada kumpikin puoli näyttämään ja tuntumaan
samanlaiselta. Sitäpaitsi olen tottunut olemaan kotona liivittömänä. Nyt en
halua mennä avaamaan ovea kenellekään, jos olen ilman liivejä. Ja pyykkinarulla käyntiä vartenkin pitää etsiä silikonitäyte ja pukeutua! Ei
tämä ihan helppoa ole, päinvastoin epämukavaa. Olisi paljon helpompi olla ilman
molempia rintoja, sileällä rintakehällä. Silloin minun ei tarvitsisi olla koko
ajan tietoinen menetyksestä ja tasapainotella rintakehäni puolia.
Huomenna alkavat monella
paikkakunnalla koulut - ja minulla elämänkouluna sädetykset. Olen hieman
surullinen ja tunnen itsesääliä. Mielessäni herää kysymyksiä.
Muuttuuko elämäni
ankeaksi viiden viikon sädetysten aikana?
Niin, ensin piti olla kolme viikkoa, mutta toimeenpaneva taho Lappeenrannassa muutti Kotkan onkologin suunnitelmaa. Ei mitään uutta ja vakavampaa, vain eri käsitys sädehoidon määrästä. Toisen leikkauksen PAD-tulos oli täysin puhdas, vain ensin leikatussa 40 grammassa oli pahanlaatuista kasvainta mukana eikä pitäisi olla levinnyt.
Niin, ensin piti olla kolme viikkoa, mutta toimeenpaneva taho Lappeenrannassa muutti Kotkan onkologin suunnitelmaa. Ei mitään uutta ja vakavampaa, vain eri käsitys sädehoidon määrästä. Toisen leikkauksen PAD-tulos oli täysin puhdas, vain ensin leikatussa 40 grammassa oli pahanlaatuista kasvainta mukana eikä pitäisi olla levinnyt.
En pääse saunaan enkä uimaan enkä jumppaan. Lukea voin sentään aina, ihanaa!
Tuleeko minusta viiden vuoden hormonihoidon aikana väsähtänyt, aseksuaalinen ihminen?
Rinnanpoisto ei sitä minulla tee, koska olen ihan yhtä haluava ja mielestäni myös yhtä haluttava rinnattomana kuin ennenkin, mutta mitä antiestrogeenilääke tekee minulle? Vielä toukokuussa napsin ylimääräistä estrogeenia, ja nyt sitten päinvastoin. Lääke poistaa kaiken maksan ja rasvankin tuottaman estrogeenin, koska se voisi olla ruokaa mahdollisille syövänaluille minun altistuneessa kropassani. Sinänsä hyvä, että minun syöpäsoluni olivat vahvasti hormonireseptiivisiä ja tämä hoito tepsii minulla. Sytostaattihoito olisi paljon pahempaa, sitä minun ei onneksi tarvitse ottaa.
Näyttely on avoinna 7.9. asti ja Taiteiden yönä to 21.8. voi tavata
taiteilijoita klo 18.30 - 19.30.
Minä vaan en - nyyh - pääse sinnekään enkä minnekään, paitsi joka päivä sadan kilometrin päähän sädetyksiin ja lopun päivää suihkutan, ilmakylvetän ja voitelen ihoani. Epistä, epistä! Mutta niin tarpeellista, että henki säilyisi! Totta puhuen, onhan ne viikonloput - sädetystä on vain arkipäivinä. Leuka pystyyn!
Minä vaan en - nyyh - pääse sinnekään enkä minnekään, paitsi joka päivä sadan kilometrin päähän sädetyksiin ja lopun päivää suihkutan, ilmakylvetän ja voitelen ihoani. Epistä, epistä! Mutta niin tarpeellista, että henki säilyisi! Totta puhuen, onhan ne viikonloput - sädetystä on vain arkipäivinä. Leuka pystyyn!
Marjatta, no tässä sen hormoniasia sitten tuli, kiitos tiedosta.
VastaaPoistaKuule, minulla on sama kuin sinulla: On niin paljon kivampi olla ilman rintaliivejä eli kotona ei tulisi mieleenkään niitä pitää. Luitko kirjan Rinnat, siinähän oli myös molemmat rinnat poistaneita. Tietty jokainen leikkaus on leikkaus ja oma riskinsä, mutta...Ja sitten toisaalta, mitä väliä sillä, jos kotona pidät mitä tahansa vaatetta ja toisella puolella on rinta ja toisella ei. Tiedän, etät rannalla on helppo neuvoa kun merellä on hätä, mutta minä en kotonani moisesta perustaisi ja avaisin oven millaisena haluan. Vielä muutama vuosi sitten olin niin hoikka ja pienikuppinen, että en pitänyt liivejä kuin jossain juhlissa. Nyt on se ikävämpi koko eli D, josta en tunne takaisin pääseväni, vaikka kyllä yritän.
Minustakin on helpotus, että sinun ei tarvitse käyttäää sytostaatteja. Hoidin äitiä hänen lymfoomansa aikana ja silloin päätin, että jos itse sairastun, niin puukko ja sädetys saa riittää. Onneksi kukaan ei voi pakottaa.
Mulle tuli nyt mieleen, että koska kirjoitat tätä niin ajassa ja hyvin ja vastaat just niihin kysymyksiin, joita monet miettivät, mutta eivät tohdi kysyä, tee tästä kirja. Olen hyvin tosissani, sillä tämän aiheen kiinnostus vain kasvaa, sillä rintasyöpä vain lisääntyy.
Elämä on niin epistä! Mutta minusta tuntuu, että itsekin tiedät selviäväsi ja ellet niin mieti mun äiti, joka kesti kaiken yli 80+ -ikäisenä ja nyt on ätysin terve ja painaa puutarhassa kuin ei koskaan ennen, lukee kaikki lehdet ja paljon kirjoja, kävelee monta kilometriä päivässä etc. Elämä on yllätystä täynnä.
♥
Lukaisin sen Rinnat-kirjan nopeasti. Tiedän, että on naisia, jotka tuntevat kuten minä, siis niin että kokonaan rinnattomana tasapaino olisi parempi kuin toispuolisena. Sirkka Garamhan kirjoitti myös kirjassaan tästä. Keinotekoinen on aina keinotekoinen. Vuoden päästä saan päättää, hankinko tekorinnan. Olen aivan varma, että en. Sellaisessa rinnassa ei ole samaa tuntoaistia kuin muussa ihossa, ja se ei muutu iän myötä, kuten terve puolisko. Se olisi vielä pahempi kuin irtoproteesi, siis sisäinen kokoaikainen proteesi. Tekorinnan alla oleva uusiutunut syöpä ei myöskään ole ihan helposti löydettävissä.
PoistaMitä sinä Leena noin olet noin kasvattanut kuppikokoasi? Jos hormonikorvaushoito on muhkeuttanut muotojasi niin lopeta heti. ;) Minulla oli niiden ansiosta isompi koko, vain C, mutta muutenhan niistä ei ehkä ollut minulle kuin haittaa.
Voi olla, että totun tähän tilanteeseeni ajan myötä. Minä olen vain niin hemmetin perfektionistinen pienimuotoisisista linjoistani. Oikeassa olet, ei pitäisi välittää.
Kyllä minä luulen selviytyväni. Luin juuri tilastoa, jossa kerrottiin, että leviämättömistäkin rintasyövistä 25 % uusii kymmenen vuoden kuluessa! Mutta minulla on paljon muitakin hyviä puolia, kuten syöpäsolujen hidas jakautuminen ja hormonivastaavuus.
Eei - kirja! Apua, imartelevaa! Marja Aarnipuro on tehnyt sen jo niin hyvin, että minun ei tarvitse edes yrittää.
Marjatta, eli jo aika monta pointtia päättää itse, millainen haluaa olla.
PoistaMinä jouduin aloittamaan hormonikorvaushoidon jo hyvin, hyvin aikaisin, sillä minulta on leiakttu kaksi kertaa vaikea endrometrioosi 10 vuoden välein. Lapseni ovat syntyneet leikkauksen jälkeen ja Clomife-hoidon avulla. Kun viimeisessä leikkauksessa poistettiin melkein jo ainoakin munasarja, kävi ilm. niin, että estrogeenia tuottavaa 'kudosta tms' jäi liian vähän, sillä sain hevetilliset vaihdevuosioireet kun minulla oli vauva eli aivan liian nuorena. Olen tästä asiasta mukana eräässä suomalaisessa vaihdevuosikirjassa, mutta en omalla nimelläni, vaikka kirjassa on yksi naisnovellinikin. En halunnut kaikkien tietävän. Olin siis ihan hoikka ja ihannekoossa vielä kolme vuotta sitten. Mietippä tätä: Koiran nivelrikko ja lenkkikielto, johon loppuivat jokapäiväiset 10 kilsan lenkit ja/tai hiihdot. Sitten tämä yli viisi vuotta blogin ääressä istuminen. Lisäksi ilm. kortisolihormonin eli stressihormonin liikatuotanto, jolloin ei voi laihtua. Mutta onneksi suunta on nyt muuttunut ja mahdun jo suurimapaan osaan kotelomekoistani. Se vain ei valitettavasti vielä näy kuppikoossa. Voi hyvänen aika, mahtaako miehetkin lukea tätä vuodatusta;) Ja sitten kun minulta poistettiin kohtu ja se munasarjan jämä, tilalle piti ottaa hormonit, sillä muutenhan olisin näyttänyt satavuotiaalta sen sijaan, miltä näytän nyt. Suvussamme on myös osteoporoosia ja minäkin olen hentoluinen blondi, jolla on laktlooosi-intoleranssi eli nuo kaikki mainitut asiat tekevät luovat minulle riskiä osteoporoosin, paitsi en tupakoi. Aion jatkaa hormonikorvaushoitoa senkin uhalla että maksan siitä sitten korkeimman hinnan eli elämäni.
Minäkin olen ollut uskomattoman perfejtionistinen ja nyt on ihan pakko miettiä, että liittyiköhän se sirouteeni...;) No, se nähdään kun palaan entisiin mittoihini.
Kuulostaa hyvältä. Minä haluan olla varma,että selviydyt, mutta onko kukaan luvannut meille ikinä mitään varmaa. Ainoa varmuus on epävarmuus ja se vain pitää kestää.
Kunhan ehdotin...ja nyt sain sen kuitenkin tikittämään päässäsi;)
♥
Niin, tuohon hormonikorvaushoitoon joutuu turvautumaan niin monista syistä.
PoistaMinulle määrättiin hormonit 45-vuotiaana sormien nivelsärystä valittaessani. Siinä yhteydessä mitattiin matalat estrogeenit, ja ei kun vaihdevuositabletit käyttöön. Olen jälkeenpäin ajatellut, että ehkä ne määrättiin turhaan, koska voihan ne hormonitasot vaihdella. No, olin sitten ihan tyytyväinen, kun rintanikin muuttuivat naisellisimmiksi. Käytin siis hormoneja 19 vuotta, ja vielä vuosi ennen rintasyövän toteamista gynekologi totesi, että ei kannata lopettaa, tulee vain pahoja oireita. Hän myös tunnusteli rinnat ja totesi "hyvät keskikokoiset rinnat". Tämä on naurattanut nyt, kun tietää, että ei toinen ainakaan ollut niin hyvä.
Sinun tapauksesi on erilainen ja korvaushoito aiheellinen, mutta luulen, että yleensä Suomessa naisille suositellaan vaihdevuosihoitoa ihan automaattisesti ja turhan paljon. Minulla ei ole esim. ollut koskaan mitään tyypillisä vaihdevuosivaivoja. Minun olisi pitänyt ymmärtää lopettaa. Nyt kun jouduin lopettamaan tuon hoidon en ole myöskään kokenut mitään epämiellyttävää. Joskus on lämpimämpi olo kuin ennen, mutta kilipirauhashormonin vajauksesta johtuvaa palelua kokeneena toivotan kaiken lämmön tervetulleeksi - minä, kesän lapsi!
Eräs ystäväni totesi, että automaattinen hormonien suosittelu on miesten salaliitto naisia vastaan. ;) No, avuksihan ne on tarkoitettu, mutta ei turhaan niille, joilla ei ole mitään vaivoja.
Lukekoot miehet vaan! Tiedätkö - ihmeellistä, minulla on nyt ollut viiden sädetysreissun aikana neljä eri taksikuskia, vain kerran sama, ja kaikkien kanssa on puhuttu koko matka, klolme tuntia, myös intiimeistä asioista. Vanhemmat miehet ovat kertoneet mm.eturauhasvaivoistaan ja nuoremmat kaikesta mahdollisesta, tulevaisuudensuunnitelmistaan ja asenteistaan. Suomalaiset miehetkö tuppisuita! Hei, minähän voisinkin kirjoittaa kirjan "25 taksimatkaa". ;)
Vielä Leena noista vaihdevuosihormoneista. Jotkut niistä aiheuttavat turvotusta. Minulla tipahti kaksi kiloa, kun lopetin.
PoistaTämä on todella tarpeellinen näyttely. Yhteiskunnassa on todella mystisiä tabuja. Paljon tsemppiä sinulle sädehoitoon.
VastaaPoistaKiitos, Pihi Nainen!
PoistaTabuja tosiaan löytyy. Tämä tärähtäneet ämmät -duo, joka laukoo totuuksia narrin kaavussa, tuo niitä hyvin esiin. He olivat olleet Dominikaanisesa tasavallassa tekemässä performanssia seksiturismista ja huomanneet, että mainoksissa kaikki mallit olivat vaaleaihoisia, vaikka reilusti yli puolet väestöstä on tummaihoisia. Siinäkin yksi outo asia: tumma on enemmistönäkin marginaalia.
Voimia, Marjatta! On hyvä lukea näitä kirjoituksiasi, oma äänesi kuuluu niissä selvästi. Kiitos blogistasi.
VastaaPoistaKiitos, Mari!
PoistaVähän näyttää siltä, että kirjaesittelyt ovat jääneet minulla viime aikoina muiden asioiden varjoon. Katsotaan, mihintämä kirjoittelu vie.
Kirjoitat rehellisiä tuntoja sauraudestasi, kiitos että jaat ne täällä. Toivon sinulle paljon voimia viiden viikon maaseutumatkailuun. Ja pitkää pinnaa.
VastaaPoistaMuutama kirjavinkki automatkoille: uusin Härkönen "Kaikki oikein" ja Miika Nousiaisen "Maaninkavaara". :)
Kiitos, Milla!
PoistaMolemmat kirjat kuulostavat kiinnostavilta. Tämän päivän taksikuskiksi sattui niin mukava tyyppi, että koko matka meni jutellessa. Kaveri tekee kesätyönään taksihommia ja opiskelee talvet Aalto-yliopistossa. Huomenna voi olla taas uusi kuljettaja, joten tiedä, mitä tarinoita tässä vielä kuulee!
Hyviä pohdintoja, Marjatta. Yksi ystäväni kirjoitti rintojen poistosta ja tietynlaisista naisiin kohdistuvista asenteista Hesarin mielipidepalstalle pari vuotta sitten. Olen miettinyt siksin näitä asioita paljon. Tuo näyttely olisi kiinnostavaa nähdä.
VastaaPoistaVoimia hoitoihin!
Kiitos, Katja!
PoistaKatsotaan, aiheuttaako sädetys iho-ongelmia. Ilmottauduin kyllä kansalaisopiston pilatesryhmääni, vaikka joudun olemaan alkuun poissa. Tämän hoidon ei pitäisi kovin paljon vaikeuttaa elämää, kunhan muistaa hoitaa ihoa ohjeiden mukaisesti. Antiestrogeenilla on kyllä leegio epämukavia sivuvaikutuksia, mutta onneksi elämäntilanteeni on niin leppoinen, että saan potea mahdollisia oireita kaikessa rauhassa ja lievittää oloani kaikella mitä keksin. Jotkut käyvät töissäkin ja jaksavat silti!
Minulla on vaikeuksia kommentoida näin henkilökohtaisiin bloggauksiin, koska tuntuu, että sanat eivät riitä. Todella hyvä, että kirjoitat, sillä aihe koskettaa niin monen elämää ja ainakin itselleni tuntojen purkaminen kirjoittamalla myös helpottaa ja selkeyttää oloa (toivottavasti näin on sinullakin).
VastaaPoistaVoimia.
Kyllä kirjoittaminen selkeyttää, samoin tämä jälkikeskustelu. Kiitos sinulle Minna kommentistasi!
PoistaRintasyöpä on monen ongelma. Mikähän siinä on? Onko elinympäristössämme ja elintavoissamme jotain, mikä altistaa? Nykytekniikalla pienetkin, alkuivaiheessa olevat syövät löytyvät, mikä myös lisää taudin yleisyyttä.
Kirjoitat Marjatta todella suorasti tunteistasi ja sairaudestasi, ihan tulee iholle. Kuten Annami yllä kirjoitti, tuntuu ettei omat sanat riitä kommentoimaan näitä postauksia. Minusta on myös ikävä kuulla millaisia paineita koet näyttäytyä yksirintaisena... Mutten voi vähätellä tuntemuksiasi pätkääkään, täysin inhimillisiä ajatuksia.
VastaaPoistaVoimia vaikeina aikoina ja valoa päiviisi!
Kiitos, Anni!
PoistaMinä voisin olla nudistirannalla ja uimahalliin menen heti rennosti, kun saan, mutta pukeutumisessa koen vaikeuksia. Ehkä tähän tottuu. Riensin heti parin viikon kuluttua leikkauksesta hakemaan proteeseja ja ostamaan uima-asuja. Myyjäkin kyseli, onko arpi varmasti kuiva, kun yleensä tullaan asioimaan vasta kuukauden kuluttua leikkauksesta. Nyt sädetyksissä pitää kulkea ilmavasti. Olen ottanut paitapuserot ja pashminahuivit esiin. Pakko opetalla pois turhamaisuudesta: ;)
Kiitos, Marjatta, tästäkin herättävästä kirjoituksestasi! Mitä enemmän ikää tulee, sitä lähemmäksi myös syöpä tulee. Sukulaiset ja ystävät sairastuvat, itsekin voi sairastua. Kirjoituksesi poistaa tabuja ja edistää avoimuutta. Olen samaa mieltä kuin Leena, eli kirjoita nämä ajatuksesi kirjaksi. Näitä tarvitaan!
VastaaPoistaVoi Elina, hienoa että näette minut Kirjailijana!
PoistaTotta! Vanhetessa syöpä on todennäköisempää. Onneksi se ei myöskään ole enää niin tappava tauti. Moni elää levinneenkin syövän kanssa vuosia niin että saa välillä hoitojaksoja ja välillä ei paljon muistakaan sairastavansa.
Kiitos teille kaikille mahtavista kommenteista! Valmistaudun taksimatkaan, mutta sen jälkeen palaan vastaamaan kaikille erikseen. Ja nyt löyhä paita päälle, laukku kuntoon (rahapussi, juomapullo, kirja ;), banaani) ja ei kun menoks Lappeenrantaa kohti.
VastaaPoistaJaahas, kommentoinpa nyt aamuista itseäni. Iltahan on aamua viisaampi.
PoistaEn avannut kirjaani (Nadine Gordimer, My Son's Story), koska taksikuskin kanssa juttu luisti niin hyvin. Olin jännittänyt juuri sitä, miten osaan olla taksiasiakkaana. Saa nauraa! Huomenna saattaa olla sellainen ksuki, että vetäydyn Gordimerin maailmaan.
Banaanin heitin sairaalassa muhjaantuneena roskikseen ja juomapulloakaan en muistanut, vaikka sädetyshoidon jälkeen pitäisi juoda.
Ensimmäinen "koulupäiväni" sujui siis onnistuneesti mitä nyt lähdin kävelemään sädetystiloista väärään suuntaan, mutta kiltti hoitaja ohjasi oikealle reitille.
Voimia matkaasi, Matjatta! Kuten Annami ja Anni yllä kirjoittivat tulet todellisrksi ja lähelle, mikä tekee minulle vaikeaksi osin vaikeaksi lukea juttujasi, kommentoinnista puhumattakaan. Lukijalle tulee vahva tunne että haluaisi tarttua käteesi ja olla lähelläsi. Ja toisaalta enhän minä tunne sinua! Toisaalta vierastakin voi ollalähellä, mutta minulle on vaikea olla lähellä näkemättä toista.
VastaaPoistaYhdyn Leena Lumen kehoitukseen: kirjoita sairastumisestasi ja paranemisestasi kirja. Uskon että löydät sille julkaisijan. Varmaan sinulla on monta kanavaa, mutta esim. Oriveden opistossa on upeita kirjoittamisen kursseja, joilla saa ohjausta ja apua tekstinsä muovaamiseen julkaisukuntoon.
Voimia!
Kiitos Inna lämpimistä sanoistasi!
PoistaMinä en jotenkin osaa kirjoittaa objektiivisesti asioista. Koulussakin äidinkielen opettaja vaati, että edes joskus yrittäisin kirjoittaa ns asia-aineen, mutta minua houkutti kirjoittaa asioista siltä kannalta, miten ne itse koin ja mitä tunsin.
Sinä olet Inna jo kolmas, joka ehdottaa minulle kirjan kirjoittamista. Tiedätkö, alkaa jo kiinnostaakin tuollainen kurssi! Katsotaan, jos tässä elää saa ...
Marjatta, sehän se pointti onkin, ettet kirjoita objektiivisesti! Se on sun iso plussasi.
PoistaMinä sain vapautuksen asia-aineista lukiossa ja olin ainoa, jolle äidinkielen opettaja antoi luvan kirjoittaa yo-kirjoituksissa muuta kuin asiaa;) Muistan vieläkin ladatur-aineeni nimen: Runous ilon ja lohdutuksen lähteenä.
Minä en halua lukea näistä asioista sairauden kokeneilta mitään objektivista, vaan just sen kaiken karvaan tai makean, minkä sairastunut kokee. Se on aitoa vertaistukea: tuntea, kokea, elää.
Ja minä kirjoitin aiheesta "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä". Se oli listalla nro 1 vuonna 1969. Ykkösaihe oli yleensä uskonnollinen, mutta minä otin riskin ja kirjoitin ihan maallisesti tyyliin henki on tärkeämpi kuin materia ;) ja tuli laudatur. Silloinen laudatur käsitti laajemman alueen kuin nykyinen, minun aine olisi varmaan nykyajan eximia.
PoistaIhana kun kirjoitit, että ainahan voit lukea, vaikka muualle et nyt pääsekään. Jos et jaksa lukea, on äänikirjat, joten voit kuunnella kirjoja.
VastaaPoistaHoida itseäsi ja laita voimasi siihen. Toivon sinulle lempeitä hoitoja ja ystävällisiä hoidon antajia sekä tarpeellisia tukihenkilöitä...
Kiitos, Mai! On ihanaa kun kaikki kannustavat hoitamaan ja hemmottelemaan itseään.
PoistaTämä sairaus on tuonut minulle itsekseni viihtyjälle lisää sosiaalisuutta elämään. Aina uusissa vaiheissa tiedän, että ystävät odottavat minulta kuulumisia.
Tunsin hiukan syyllisyyttä kirjoittaessani siitä, että olen livennyt kirjabloggaamisesta syöpäkertomuksiin ja siksi mainitsin kirjat, että edes jotakin kirjoista tässäkin postauksessa. ;) Mutta tottahan se on, että kirjoista pystyy nauttimaan, vaikka mikä olisi ja jos uuvuttaa niin mainitsemistasi äänikirjoista vaikka silmät kiinni.
Kaikki ovat jo kommentoineet niin kattavasti että ei oikein jää sanottavaa. Se ehkä, että pieni turhamaisuus on kuitenkin hyvä piirre. Sehän kertoo elämänilosta, siitä että osaa nauttia kauniista. Kauneutta on niin monenlaista ja kaikista sitä löytyy, kuten nuo taiteentekijätkin näyttävät.
VastaaPoistaVoi kiitos kiitos, Leena! Hyvä, että sanoit tämän.
PoistaMinä olen saanut joskus joltain "vakavalta ihmiseltä" moitettakin siitä, että en ole tarpeeksi tiedostava, kun kiinnitän huomiota ulkonäköasioihin - niin kuin tiedostava ihminen ei muka voisi nauttia kauneudesta. Siksi olen ehkä joskus vähän varuillani tämän "elämäniloni" kanssa.
Hoidon toimenpiteet kuulostavat rankoilta. Voimia sinulle kaikkiin koitoksiin!
VastaaPoistaEi se sädetys tunnu siinä vähän aikaa selällään maatessa miltään, mutta jos iho ei kestä sitä, niin sitten on muutaman viikon kuluttua ehkä tukala olla.
PoistaHormonihoidosta tulee haittavaikutuksia eri ihmisille eri määrässä. Tuntuu hurjalta, kun purkin kyljessä lukee "1 tabletti päivässä 5 vuotta".
Kahdensadan kilometrin ajelut päivittäin alkavat varmaan rasittaa ajan mittaan. On onneksi sattunut kivoja taksikuskeja tähän mennessä. Suomalaiset miehetkö tuppisuita, ei ollenkaan!
Tuija Pikkurillistä tässä hei vaan!
VastaaPoistaTekstisi ja kuvasi olivat niin hurjia, etten osaa sanoa mitään. Tuntuu pöljältä toivottaa vain tsemppiä, mutta parempaan en pysty.
Kiitos, Tuija! Tsemppitoivotukset ovat erittäin toivottavia eikä yhtään pöljiä.
PoistaYstäväni odottavat aina uusissa vaiheissa tietoa, koetuloksia yms. ja minusta on kiva, kun he ovat kiinnostuneita ja toivottavat kaikkea hyvää, kukin omalla tavallaan. Sitten minun alkaa kohta tehdä mieli muotoilla uutiset tänne blogiinkin. Ja niinhän minä saan uudet toivotukset blogiystäviltä. Lucky me!
En oikein osaa itse nähdä, miltä tämä tilanneraportti kuulostaa. Omasta mielestäni ihan tavalliselta, mutta olenkin lukenut syöpäkirjoja ja -blogeja sekä tavannut tuolla klinikalla "kaljupäitä", joten minua ei hätkähdytä se, mikä tervettä.
En osaa sanoa mitään. Kyyneleet tulivat silmiini, kun luin päivitystäsi! Olet ajatukissani ja rukouksissani. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja paranet! Koita jaksaa ja uskoa elämään! Kyllä elämä vielä voittaa!
VastaaPoistaToivon myös, että nuo monokinit tulisivat markkinoille. Niille olisi varmasti tarvetta ja tilausta! Onneksi tällaisia näyttelyitä pidetään. Haluan uskoa naiivisti niiden muokkaavan maailmaa inhimmillisemmäksi.
Kiitos Ilona kauniista sanoistasi!
PoistaEi tässä nyt mitään hätää, kun sädetysreissut sujuvat niin hyvin ja olen keksinyt pukeutumispulmaani ratkaisuksi väljät paitapuserot. Syöpähoitojen aikana saattaa tulla joitakin pelon ja surun hetkiä, mutta ne menevät ohi. Huomenna on ensimmäinen sädetysviikko takana, viidennes koko ramppaamisesta eikä ainakaan vielä näy mitään tulehdusoireita iholla.
Olet Ilona oikeassa, tuo näyttely on syvästi inhimillisyyden puolella.
Luin näitä kahdeksan vuoden takaisia juttuja uudelleen ja nyt pysähdyn pyytämään anteeksi tuota Ilonaa. Kyllä minä varmaan olen ollut jotenkin pökerryksissä, sinullahan lukee Marjatta (kaimani) tuossa profiilikuvasi vieressä.
PoistaVoi kun voisin lähettää sinulle tuhat kiloa energiaa! Ajatuksissani voin ♥
VastaaPoistaSamalla ihailen sitä, miten rohkeasti kuljet eteenpäin ja jaat kokemuksiasi meille lukijoillesi. Kiitos siitä!
Kaikkea hyvää ja tsemppiä sädetysviikoille! ♥
Kiitos energialähetyksestä, Kaisa Reetta! Se tuli perille ja juuri oikeaan aikaan, kun olin apeana antiestrogeenilääkkeen aiheuttamista lämpövaihteluista.
PoistaSädetyksissä on kaksi viikoa takana ja kolme edessä. Ne sujuvat hyvin.