Vanhan kirjan arvostuksen päivä

Kirjabloggareilla oli Vanhan kirjan arvostuksen päivä 9.4.! Hyvä! Juuri sopiva aika juhlia vanhoja kirjoja päivänä, jolloin liput liehuvat Agricolan, Suomen kielen kehittäjän muistoksi. 

Minun vanhat kirjani ovat ruotsinkielisiä,1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Tuossa pinossa alimpana on Jack Londonin Kärlek till Lifvet, keskellä Sabatinin Slaghögen ja päällimmäisenä kolme romaania samoissa kansissa, Vivan Réenstiernan Förste violinisten, Norman Innesin En kyss ja Algot Sandbergin Maskstungen. Nämä kuuluvat niihin kirjoihin, joita lapsuudenkodissani piipahdellut romukauppias Niilo Nikanor Korhonen minulle lahjoitti kymmenen vuoden aikana. Kasvoin hänen kirjojaan lukien pikkutytöstä teiniksi asti. Korhonen polki perinteisellä leveärenkaisella, vaihteettomalla polkupyörällään ympäri Pohjois-Satakuntaa tosi pitkiä päivämatkoja tehden ja huusi tavaraa kuolinpesien huutokaupoista. Ostamansa aarteet hän pakkasi pyöräänsä, joka näytti samalla tavalla lastatulta kuin turistikuvien intialaisten pyöräkuskien menopelit. Korhoselta saamani lukuisat suomenkieliset, Minna Canthit ja Juhani Ahot, ovat valitettavasti hävinneet. Olen ilmeisesti säilyttänyt nämä ruotsalaiset luettavaksi siihen päivään, jolloin opin ruotsin kielen tarpeeksi hyvin. Häpeäkseni tunnustan, että en ole lukenut, vaikka yksi yliopistossa opiskelemistani aineista oli juuri pohjoismainen filologia. Nyt lueskelin Ernst Björckin runokirjaa ja ihastuin. 

Lahjakas piispan poika Ernst Björck Göteborgista eli lyhyen elämän 1838 - 1868. Hän opiskeli Upsalassa filosofiaa ja estetiikkaa, jonka jälkeen otti vastaan papin viran ja kirjoitti siinä ohessa runoja, mutta ei ehtinyt julkaista paljonkaan. Tämän kokoelman Dikter af E. Björck on koonnut hänen kuolemansa jälkeen runoilija ja kirjallisuuskriitikko C. D. af Wirsén, ja se on tukholmalaisen Bonnierin kustantamon julkaisema kolmas painos vuodelta 1893. Kirja on esineenä kaunis, kullanvärisine koristeineen ja lehdenkärkineen. Kirjan 56 runoa on jaettu sisältönsä mukaan luontorunoihin, sekalaisiin (blandade dikter och poetiska berättelser), tilausrunoihin (tillfällighetsstycken) ja uskonnollisiin runoihin.

Kopioin tähän ihastuttavan runon, jossa leskenlehti ja sinivuokko käyvät vuoropuhelua. Tämän runon valitsin siksi, että juuri tänään huomasin kävelylläni kevään ensimmäiset sinivuokot.

Tussilago och Blåsippan

"Blåa sippa, hvet du hvad jag brutit,
Att naturen har sitt barn förskjutit?
Intet blad min gråa stängel kläder,
Ingen vän jag tjusar eller gläder.

Dig, o syster, som i lunden spirar,
Hvarje fogel med sin lofsång firar;
Och om flickan eller skalden ser dig,
Hon en kyss och han en visa ger dig.

Slår du opp ditt blåa öga, blomma,
Hörs ett jubel:"nu lär våren komma!"
Du är älskad, ty i dig man skådar
Första ängeln, som hans ankomst bådar.

Men på gula blomman ingen tänker,
Ej en blick, ett ord man henne skänker;
Ej från sorg och smälek hon förlossas,
Förr´n af vandrarns fot den arma krossas.

Dock var hon den första här på stället:
Än låg snön och glimmade på fjället,
Än låg du och drömde under kullen,
Då mig solen väckte opp ur mullen.

O, att än jag sofve lugnt derunder!
Ack, ty korta voro glädjens stunder:
Mycket har jag lidit, föga njutit -
Blåa sippa,  vet du hvad jag brutit?" -

Så den ena blomman till den andra,
Ty de båda älska dock hvarandra;
Så den ena hörs sin sorg förklara -
Så den andra från sin tufva svara:

"Fråga hellre: hvad har sippan brutit? -
Knappt min stängel ur sitt gömsle skjutit,
Förr´n man grymt tog bort min späda syster:
Se´n är dagen lång och skogen dyster.

Här i lunden stodo vi tillsamman
Alla systrarna i fröjd och gamman -
Men allt flera sippor tärnan plockar,
Att bekransa sina rika lockar.

Dock jag vet att det är kärlek bara!
Blomma, det är godt att älskad vara:
Stark är kärleken och ljuflig är han,
Men - till offer våra lif begär han.

Skönt är allt, som är af himlen gifvet,
men det skönaste af allt är lifvet;
Ljuset, lifvet vill jag högre prisa
Än båd´ flickans kyss och skaldens visa.

Blomma, säg, hvad klagar du väl öfver?
Mer än lif och ljus du ej behöfver,
Och, när blomningstiden är förfluten,
Blir i friska blad din stängel sluten.

Äfven jag har ingen sorg af nöden;

Den som lifvet gaf ger äfven döden -
Pris ske honom för den tår vi gjutit,

Pris för hvad vi lidit, hvad vi njutit!"