Kirjallinen kohtaaminen, Juha Hurme

Lukukeskus innostaa ihmisiä lukemaan tänä vuonna teemalla Kirja – Kohtaamispaikka. Myös blogeissa on tartuttu haasteeseen. Opuscolo-blogin Valkoinen Kirahvi laittoi haasteen liikkeelle ja Leena Lumi välitti sen minulle. Kiitos molemmille!

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Kerro kirjasta, joka on ollut sinulle tärkeä tapaaminen. Ehkä kyseessä on kirja, jonka henkilöt ovat puhutelleet sinua lukijana tai jonka tapahtumat ovat saaneet sinut kulkemaan jonkin tärkeän matkan.
Kirjoita kohtaamisesta blogiisi.
Mainitse tekstissä haasteen alkuperä.
Haasta mukaan 3 – 6 bloggaajaa, joiden kohtaamistarinan haluaisit kuulla.

Minua houkuttaa kirjoittaa enemmän kirjailijakohtaamisesta kuin yhdestä kirjasta. Tärkein kohtaamiseni on Coetzee, josta olen kirjoittanut useasti täällä blogissani, mutta hyväksi suomalaiseksi rakkaudeksi on nousemassa tai jo noussut Juha Hurme!

Kohtaaminen 1

Olen jokasyksyisessä Joensuun kirjallisuustapahtumassa syksyllä 2007. Kolmipäiväisen tapahtuman päätteeksi esitetään osia Juha Hurmeen näytelmästä Volvo Amazon. En ymmärrä siitä paljoakaan ja joudun lähtemään kesken esityksen junaan. Nimi Hurme ja jotkut tilanteet esityksestä jäävät kuitenkin pyörimään mielessäni. 

Lehdissä alkaa olla juttuja uudesta teatterimiehestä, joka ohjaa näytelmiä bensa-asemien takapihoille ja muihin erikoisiin paikkoihin eikä arvosta perinteistä laitosteatteria.

Kohtaaminen 2

Luen Juha Hurmeen vastailmestyneen kirjan Hullu (2012) ja ihastun siihen. Olen kirjoittanut Hullusta ja kahdesta muusta mielenterveyttä käsittelevästä kirjasta blogini neljäntenä postauksena täällä. Mielenterveysaiheet ovat aina kiinnostaneet minua. Lapsuuteni ja nuoruuteni ei ollut huolta vailla, siksi koen samaistumista tällaista kirjallisuutta lukiessani. Hurmeen kirja näyttää, että ihminen voi nousta pahastakin paikasta, ei miksikään zombiksi vaan entistä onnellisemmaksi ja luovemmaksi  kansalaiseksi. Meidän mielessämme on valtavia voimavaroja eheytymiseen. Hurme kertoo kirjassa, miten sairastui psykoosiin ja vietti kuukauden mielisairaalassa, jossa keräsi potilaista ryhmän ja alkoi rakentaa heidän kanssaan näytelmää. Hurme koki, että potilaat itse asiassa parantavat toisensa, ei henkilökunta. 

Sairaalajakson jälkeen Hurme taisteli itsensä irti masennuksesta lukemalla. Hän koki, että niin kauan kuin pystyy lukemaan, pystyy myös parantumaan. Kun hän vastoin varoituksia päätti alkaa irrottautua lääkkeistä, hän paranikin nopeasti ja täysin. 

Lainaan HS:n Kuukausiliitteen juttua 5.1.2013. Toimittaja Jouni K. Kemppainen kysyy, miltä tuntui, kun koki, että ei ole enää hullu. ”Sanat loppuu kuvaamaan sitä riemua”, Hurme tapailee. ”Olihan se riemullinen syksy. Sen jälkeen on ollut riemullisia talvia, keväitä ja kesiä. Minä voin tosi hyvin ja tosi iloisesti.”

Olen nähnyt Hurmeen muutamissa haastatteluohjelmissa. Hän on valloittava. Hän puhuu voimakkaalla äänellä lempeästi silmiin katsoen. Ensimmäiseksi tulee mieleen sanat terve ja reilu.

Hurme oli monilapsisen perheen yksinäinen kuopus, joka kuljeskeli yksinään metsässä. Siellä hän löysi tilaa ajatuksilleen ja luovuudelleen. Hänellä on syntymävammana toisessa kädessä sormia vain ensimmäiseen nikamaan. Tämän on täytynyt olla lapselle rankka paikka. Myös aikuisena Hurme on  viettänyt aina paljon aikaa luonnossa vaelluksilla ja souturetkillä. Hän on kertonut viettävänsä vuodesta sata yötä teltassa.Taiteen tekemisen ja ulkoilmaelämän ohessa hän on välillä ystävänsä mukana rakennusmiehenä. Hurmeen elämäntyyli näkyy hänen habituksessaan: terve ihonväri ja hoikka olemus, ei mitään keski-iän pönäkkyyttä tässä taiteentekijässä. 

Hurme on lähes itseoppinut teatterimies. Hän ollut alalla jo kolmisenkymmentä vuotta: opettanut, ohjannut 15 kaupunginteatterissa, johtanut Rauman kaupunginteatteria vuoden, kirjoittanut radiokolumneja ja kolme romaania. Vielä tässä kuussa häneltä julkaistaan esseekirja Nyljetyt ajatukset. Kirjan kehyksenä on 20 vuorokautta kestävä soutumatka. Kaksi miestä soutaa Kustavista Hailuotoon keskustellen taiteesta.
Vaikka Hurme on vieraillut isoissa laitosteattereissa, hän viihtyy edelleen parhaiten vapailla kentillä. Hän pitää ohjenuoranaan sitä, että taiteen pitää ärsyttää, mutta leppoisasti. Hän on tinkimätön oman tiensä kulkija, täydellisen vapaa kaupallisuudesta.

Kohtaaminen 3

Hurme on ohjannut Helsingin kansallisteatterille näytelmän Europaeus. Istumme mieheni kanssa yleisössä Willensaunassa 24.3. 2014 ja nautimme suunnattomasti tästä produktiosta.

David Emmanuel Daniel Europaeus (1820 -1884) on unohdettu monialainen nero ja originelli toisinajattelija. Hänen aikanaan Suomessa vallitsevana ideologiana oli kansallinen herääminen. Tämän aatteen nokkamiehiä olivat Snellman, Lönnrot, Runeberg ja Ahlqvist. Ajan henki oli patrioottista, sovinistista ja kristillistä. Europaeus tökki aikakauden ajattelua olemalla kaikesta toista mieltä. Hän näki tärkeänä kansojen yhteyden. Hän esitti jopa sellaisen ajatuksen, että ihmisen alkukoti on Afrikassa. Hän oli feministi, panteisti, luonnontutkija ja eläintensuojelija. Tänä päivänä Europaeus olisi ajan hermolla, mutta omana aikanaan häntä pidettiin hulluna ja uhkana, mistä johtuen hänelle ei myönnetty apurahoja. Europaeus yritti estää Kalevalan julkaisemisen, koska koki, että Lönnrot väänsi eepoksen väkisin ja tarkoitushakuisesti siihen juonelliseen muotoon, missä se on nyt, ja jätti paljon tärkeää ainesta pois. Tämä tuo mieleen Raamatun kokoamisen ja vänkäämiset kirkolliskokouksissa. Europaeus jatkoi itsekseen kansanperinteen keräämistä ja muuta eri alojen tutkimustyötään ilman anomaansa tukea. Hän kuoli nälkään eräällä matkoistaan Pietarissa. Tämän monipuolisen miehen keksimä on mm. sana tasa-arvo. 

Esitys pani nauramaan ja itkemään. Se kertoi suurista asioista olematta tippaakaan mahtipontinen. Hurmeen tavaramerkki onkin leikkisyys ja erilaisten elementtien yhdistäminen kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Näytelmässä on nykyaikaa ja mennyttä, vanhaa kieltä ja uutta, hienoa liikettä, kupletteja, kurkkulaulua ja ihania kehtolauluja. Europaeuksen lisäksi kohtaamme muitakin väärinymmärrettyjä mm. Aleksis Kiven.

  

Tämä viimeisin kohtaaminen Hurmeen taiteen kanssa ei jää minulla viimeiseksi. Olen kertakaikkisen ihastunut Hurmeeseen ja hänen tapaansa olla pienten ja kaltoin kohdeltujen puolella.

En haasta erityisesti ketään. Se napatkoon tämän, kuka tuntee aiheen omakseen. Pääsiäisterveisin, Marjatta