Tunnelmia hyvän elokuvan jälkeen

Kävin katsomassa Peter Franzénin elokuvan Tumman veden päällä. Franzén on käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvan oman samannimisen kolme vuotta sitten ilmestyneen romaaninsa pohjalta. Kaiken lisäksi hän näyttelee elokuvassa päähenkilön, 6-vuotiaan Peten, biologisen isän roolin.

Yle Uutisten kulttuurisivuilla  sanotaan, että se joka astuu tästä elokuvasta ulos kuivin silmin, on todennäköisesti kivestä tehty. No, en ole. En tiedä, oliko näytöksessä ketään muutakaan kivi-ihmistä, koska hiippailin ulos silmät alasluotuina. Sydämeni oli ratketa kaikkien maailman pienten petejen puolesta, joiden perheessä on alkoholismia tai jotain siihen verrattavaa kauhua. 

Tumman veden päällä kertoo keminmaalaisesta perheestä, jossa poliisi-isä muuttuu alkoholia nautittuaan mukavasta, leikkisästä miehestä uhkailevaksi hirviöksi.  Äiti yrittää uskoa parannuslupauksia ja elättelee toivoa paremmasta, onhan mies aina väkivaltakohtausten jälkeen lempeä ja hyvittelevä, maailman paras isä. Väkivalta kuitenkin pahenee, ja lopulta äidin on pakko muuttaa lasten kanssa muualle. 

Lapsen näkökulma tulee elokuvassa esiin valoisuutena ja toiveikkuutena. Vaikka Pete joutuu ajoittain kulkemaan varpaisillaan valppaana, vilkuilemaan ja kuulostelemaan,  hän unohtaa nopeasti ja on taas aurinkoinen ja luottava lapsi. Mummo ja Pappa, joiden luo äiti, Pete ja pikkusisko Suvi usein pakenevat, on kuvattu juuri niin ihanina ja täydellisinä kuin vain pieni lapsi voi turvalliset isovanhempansa kokea. Marja Packalénin Mummo ilmaisee vähäeleisesti ilmeillään oman huolensa. Kesken unien herätetty Ismo Kallion esittämä Pappa toivottaa kotoaan paenneet aina yhtä riemastuneena tervetulleeksi:"Voi mahoton - ja taas nähhään!"

Erityisen hieno osa niin elokuvaa kuin kirjaakin ovat Papan tarinat, joita lapset kuuntelevat silmät pystyssä. Nimikin tulee tällaisesta tarinasta. Pappa joutuu tuulen eli vinkan heittämänä riippumaan sillankaiteesta "tumman veen päälä", josta mystinen sadun susi vetää hänet takaisin sillalle. Onpa suden nuuhkimassa muovipussissa vielä sudenkarvaakin ja  osa lakupötköistä on kadonnut suden suuhun palkkioksi pelastamisesta. Niin paljon Pappa näkee vaivaa saadakseen lasten ajatukset pois siitä pahasta, mitä kotona tapahtuu. Ismo Kallio on mieleenjäävä näky riippuessaan yläpetin kaiteesta vinkan heittämänä. 

Kaikki näyttelijäsuoritukset ovat onnistuneita. Olavi Angervo on lupaava lapsinäyttelijä. Hänen kasvoistaan näkyvät tunteet. Samuli Edelman on uskottava arvaamattomana alkoholistina ja Matleena Kuusniemi vakuuttaa äitinä, jolla alkaa ehkä parempi elämä. Peter Franzén Peten biologisena isänä, stadin kundina, on juuri niin maisemaan sopimaton kuin pitääkin. Viedä nyt pikkupoika tutustumismielessä hienoon hotelliin päivälliselle, "safkaa syömään ja bamlaamaan". Tämän paremmin ei Kake osaa poikaansa lähestyä, ja suru osaamattomuudesta näkyy hänen silmissään.

Elokuvan lopussa ollaan koulun kevätjuhlassa. Pete pääsee tokaluokalle. Hän rukoilee,  ettei kukaan joutuisi vaaraan "tumman veen pääle". Viattomat lasten kasvot koulun kevätjuhlassa ja Lapin luonnon hento vihreys ovat kaunis lopetus puhuttelevalle elokuvalle. 

Franzénilta on juuri ilmestynyt uusi kirja, Samoilla silmillä. Nyt seurataan teini-ikäisen Peten edesottamuksia. Kirjastovarauksessani lukee "matkalla noutopisteeseen". Sopivasti!