Kolme kirjaa mielenterveyden järkkymisestä

Juha Hurme:Hullu, 2012
Juha Hurmeen romaani Hullu on omakohtainen kokemus psykoosiin putoamisesta ja mielisairaalajaksosta, jonka tämä lahjakas teatterin uudistaja - ohjaaja - käsikirjoittaja - kirjailija vietti helsinkiläisessä mielisairaalassa. Hurmeen tyyli on reippaan jätkämäinen, rehellinen ja hauska. Pahimmasta selvittyään hän teki sairaalassakin teatteria toisten potilaiden kanssa kunnioittaen aivan kaikkien näkemyksiä tasavertaisesti. Itse asiassa Hurme paransi itsensä kirjoittamalla ja kommunikoimalla. Hurme pitää yleensäkin yhteisöllisyyttä elintärkeänä ja katsoo, että me olemme oikeastaan olemassa vasta yhteydessä toisiimme. 

William Styron:Pimeän kuva, Muistelma hulluudesta, 1990
Amerikkalaisen kirjailijan William Styronin kertomus on seikkaperäinen raportti itse eletystä syvästä masennuksesta ja siitä toipumisesta 80-luvulla. Hän kirjoitti alun alkaen masennuskokemuksestaan esitelmän psyyken häiriöitä käsittelevään symposiumiin. Sitten hän laajensi esitelmätekstinsä esseeksi Vanity Fair –lehteen ja siitä edelleen kirjaksi. 

Neil Hardwick:Hullun lailla, 1999
Styronin kirja toi mieleeni suomalaisen vastaavanlaisen kirjan, jossa kirjailija kertoo omasta uupumuksestaan ja masennuksestaan. Hardwick kirjoitti sairautensa kehittymisestä alun alkaen vain psykiatrilleen osana kuntoutumisohjelmaa, mutta työsti tekstinsä kirjaksi kustantajan pyynnöstä. Kuinka ollakaan, kirjan lopussa hän kiittelee Styronia, jonka muutama vuosi aiemmin julkaisema Pimeän kuva antoi hänelle toivoa ja kokemuksen siitä, että joku toinenkin on kokenut saman. 

Mielestäni nämä kolme kirjaa ovat tärkeitä valistuskirjoja. Hardwick korostaa sitä, että masennuksessa on kyse vakavasta sairaudesta. Hän julkaisi kirjansa 90-luvun lopussa, jolloin jotkut julkisuuden ihmiset käyttivät muotitermejä burn out ja masennus liian kevyesti, kertoipa joku parantaneensa masennuksensa kävelylenkeillä koiriensa kanssa. Tasaisen mielenterveyden omaavalle lukijalle nämä kirjat ovat jännittäviä matkoja psyyken moninaisuuteen ja epätoivoiselle ne antavat aivan varmasti tietoa, lohtua ja toivoa. Styron päättää kirjansa sanoihin ”näimme jälleen tähdet” ja Hardwick ”se ei ollut kenenkään vika, se oli sairautta”.

Karin Ehrnrooth, Vinoon varttunut tyttö

Karin Ehrnroothin omaelämäkerrallinen romaani Vinoon varttunut tyttö kertoo lapsuuden ja nuoruuden kasvukivuista ristiriitaisessa perheessä. Karinin äiti toimi hovineitona Tanskan hovissa ennen kuin meni naimisiin parikymmentä vuotta itseään vanhemman Adolf kenraalimme kanssa. Hienosteleva, muualle kaipaava, marttyyrimäinen äiti ei osannut olla läheinen lapsilleen. Isä oli suuri ihailun kohde, mutta asettui tytön pettymykseksi kaikissa riidoissa aina kyselemättä vaimonsa puolelle. Karin koki itsensä yksinäiseksi kodissaan ja joutui vanhimpana lapsena usein syntipukin rooliin.

Ehrnroothin kirja ei ole paljastusromaani. Se on vahva ja yleispätevä kuvaus, joka toimisi aivan hyvin ilman kuuluisia vanhempiakin. Kirjailija kuvaa nuoruuden ahdistuksen oman tien etsimisessä ja syömähäiriön umpikujan niin ihailtavan tarkasti ja rehellisesti, että lukijan on siihen helppo eläytyä.  Omat kasvuvuosien haparoinnit nousevat mieleen ja samalla kasvaa oivallus siitä, miten monet meistä ovat kärsineet orpouden tunteesta lapsena riippumatta taustasta ja kasvuympäristöstä. Voisi melkein sanoa, että erillisyys on myös aikuisiällä monia yhdistävä tekijä – niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.

Felicia Feldt, Näkymätön tytär

Tämä kirja - jos mikä - on terapeuttinen paljastuskirja. Feldtin romaani toimii suhteessa kirjoittajan äidin elämään ja tuotantoon. Kannessa onkin varsinaisen otsikon Näkymätön tytär lisäksi vielä lisäotsikkona Kasvatusguru Anna Wahlgrenin varjossa. Wahlgrenin 80-luvulla ilmestynyt Barnaboken, Lapsikirja oli aikanaan raskaana olevien naisten ja pikkulasten äitien aapinen ja raamattu. Itse luin sen sekä ihaillen että kriittisesti, olinhan jo kolmen lapsen äiti. Wahlgren oli hippityylinen, rento mamma, selkeästi yhdeksänpäisen lapsilaumansa pomo. Hän vaihtoi miehiä tiuhaan ja hankki lapsilleen hoitajia, niin että pääsi itse illalla kapakkaan. Wahlgren otti lapset mukaan kaikkiin kodintöihin, isommat hoitivat pienempiä ja lapset olivat myös hymyilevinä mukana kirjamainoksissa äitinsä ympärillä. Wahlgrenin kirjasta saa sen kuvan, että lasten hoito on helppoa, suoraviivaista ja hauskaa.

Ja nyt sitten saamme lukea aivan toisen version!  Felicia Feldtin lyhyt, tiivis kirja Felicia försvann (2011), suomeksi Näkymätön tytär (2013) koostuu vuoroin hurjista tilannekuvauksista lapsuudessa ja tapahtumista aikuisuudessa sekä keskusteluista terapeuttien ja muiden ihmisten kanssa. Nämä perättäiset kuvaukset osoittavat tehokkaasti, miten lapsuuden traumat todellakin siirtyvät aikuisen käyttäytymiseen: hylätyn on vaikea sitoutua ja turvattoman asettua. Äiti olikin vähän liian rento. Saamme lukea äidistä, joka hankkii lapsille hoitajaksi 16-vuotiaan nuorisorikollisen tarkoituksena auttaa poika normaalielämään ja pitääkin tätä sitten rakastajanaan puolitoista vuotta. Sama äiti juo itsensä humalaan, vaikka hänellä on unikoulussa kolme vierasta vauvaa. Kaukana pullantuoksuisesta emosta on myös äiti, joka antaa epämääräisten miesystäviensä lähennellä omia tyttäriään ja myöhemmin ”auttaa” tytärtään aviokriisissä makaamalla tämän miehen kanssa. Felicia yrittää aikuisena sovintoa äitinsä kanssa, mutta toteaa, että tämä on siihen kykenemätön. Sisarukset eivät myöskään halua penkoa vanhoja muistoja, vaan ovat valinneet selviytymisstrategiakseen muistamattomuuden. Tässä tilanteessa Felicia näkee parhaaksi terapiakseen kirjoittaa ja julkaista kirjan, joka paljastaa totuuden ihaillusta kasvatusgurusta ja tämän yksioikoisista menetelmistä.

Feldtin kirjaa lukiessani pohdin, mikä mahtaa olla totuus. Felician subjektiivinen kokemus on tietenkin totta hänelle - ja ovathan nämä tapahtuneet asiat aivan kauheita, jos ne ovat totta! No, kuinka ollakaan, lähdin googlaamaan kirjaan liittyviä tietoja ja sain selville, että Wahlgren on kiirehtinyt väsäämään ja kustantamaan itse monisatasivuisen puolustuskirjan Sanning eller konsekvens (totuus tai seuraukset), josta kaikki kriitikot sanovat, että sitä ei olisi pitänyt tehdä. Kirjassa Wahlgren korjaa tyttärensä kirjan yksityiskohtia: Felician lapsuudessa ei muutettu suinkaan 19 kertaa vaan vain 16, ja kyllä - kyllä miesystävät käpälöivät tyttöjä, mutta saivat sitten lähtöpassit.  Nämä korjailut vaikuttavat koomisilta ja saavat viimeistään lukijan vakuuttumaan siitä, että Felicia on oikeassa aivan kaikessa ja äiti on itsekeskeinen typerys. Ei mitään myötätuntoa oman tyttären kärsimyksiin eikä iän tuomaa tyyntä näkemystä omiin hölmöilyihin. Felician kirja päättyy syytöksiin äidin kuvitelluissa hautajaisissa:"Tämä on sinun syytäsi, Felicia. Kaikki. Kaikki on sinun syytäsi." Sellaisia lapset ovat, he pelkäävät olevansa syyllisiä silloinkin, kun syy on vanhemmissa, ja etsivät rakkautta aivan viimeiseen asti.