lauantai 19. syyskuuta 2026

Näe hyvä ja kaunis!

 

Aamun Helsingin Sanomat ja tämän syksyn Roosa nauha


Naisryhmän kävelyllä päivitimme kuulumisia keskittyen ikäviin uutisiin, kenellä oli ystäväpiirissä mitäkin sairautta ja kenellä kuolemia, jollain uusia kremppoja itselläänkin, ja kumpiko meidät tappaa Putin vai tekoäly, ja tuleeko kamala pakkastalvi El Niñon takia ja estää meitä lähtemästä kävelyille, eihän enää panosteta ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, päinvastoin, eikä rokotusaikaakaan meinannut saada. Lopulta yksi ryhmästä puuskahti:"Minä en kestä teidän negatiivisuutta, en kerta kaikkiaan kestä."

Kävelymme jälkeen olen miettinyt hyvän näkemistä. 

Turun visiitillämme kävimme muun ohessa Banksy-näyttelyssä, joka oli todella hyvin kuratoitu, kiitos Virginia Jean! Jos haluaa tietää, mitä kaikkea graffititaiteilija Banksy on tehnyt, niin Turun näyttely The Mystery of Banksy - A Genius Mind on paikka, jossa se selviää. 
Brittitaiteilija Banksyn ironiset, välistä ilkikuriset, vastakohtia yhdistävät ja konteksteja sekoittavat poliittiset graffitityöt ovat sekä korkeasti moraalisia 
että runollisia, minkä tiesin entuudestaan, mutta sitä en tiennyt, miten paljon hän on tehnyt hyväntekeväisyyttä myymällä tunnettuja teoksiaan ja rahoittamalla humanitaarisia hankkeita.
Eräs niistä on alus MV Louise Michel, pelastusalus, jonka Banksy on lahjoittanut auttamaan Pohjois-Afrikasta Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia turvaan ylikuormitetuista kumiveneistä.
Palestiinaa Banksy on auttanut perustamalla Betlehemin palestiinalaisalueelle hotellin, jonka tuotot ohjataan paikallisen yhteisön tukemiseen.
Koronapandemian aikana eräs Banskyn sairaalalle Englannissa lahjoittama teos myytiin huutokaupassa 16 miljoonalla punnalla kansallisen terveydenhuollon tukemiseksi.     


Banksyn Palestiinassa maalaamia teoksia, joissa viattomuus
yhdistyy kauhuun. 


 
Toinen hyväntekijä, jonka toiminnasta yllätyin ja ilahduin on elokuussa menehtynyt amerikkalainen kantrilaulaja ja lauluntekijä Dolly Parton. Parton ymmärsi, että laulujen kirjoittajalle lukeminen ja sen kautta saatu monipuolinen sanavarasto ja kielen tuntemus on tärkeää. Hän oli itse saanut köyhän perheen lapsena unelmilleen sanat lukemisen kautta ja halusi rikastuttuaan auttaa lapsia hyvän lukutaidon saavuttamiseen. Partonin Imagination Library -projektissa lahjoitetaan joka kuukausi ilmainen kirja yli kolmelle miljoonalle lapselle viidessä maassa. 

Jutun alussa olevassa kuvassa on tämän syksyn Roosa nauha, jonka on suunnitellut artisti Lauri Haav
Roosa nauha -keräys on kansainvälinen kampanja syövän voittamiseksi. Suomessa sen toteuttaa Syöpäsäätiö.
Alkuvuosina keräys tähtäsi rintasyöpätutkimusten rahoittamiseen, mutta on laajentunut koskemaan kaikkia syöpiä.
Roosa nauha -lahjoitukset ohjataan nykyään paitsi suomalaiseen syöpätutkimukseen niin myös syövän ehkäisytyöhön sekä sairastuneiden ja heidän läheistensä tukipalveluihin.
Keräystä voi tukea helposti ostamalla tuotteita, joiden hinnoista osa menee kampanjaan. Näitä löytyy mm K- ja S-kauppojen arkituotteista kananmunista hammastahnoihin ja ensi vuoden pöytäkalenteriin.
Roosa nauha maksaa 5 euroa ja sitä voi käyttää koruna esim. paidassa tai pipossa. Minä ostan tämän joka vuosi vain katseltavakseni.  


Näe hyvä ja kaunis...

Tänään olin Kameraseuran luontoretkellä Anjalan Junkkarinvuorella. 


Näkymä Junkkarinvuorelta 19.9.2026, Kuva: Ume

 
Syksyisessä metsässä oli paljon katseltavaa: valkoiset jäkälät, punaiset puolukat, sienet, värikäs aluskasvillisuus, isot kivenlohkareet, joita jääkausi on tuonut meillä päin maisemaan, Junkkarinjärven ja pikku lampien kimaltava vesi.




Kameran kanssa kulkevat ihmiset katsovat paitsi maisemia niin myös alas ja kiinnittävät huomionsa kaikkeen pieneen kuten pikarijäkälään. Minä olen kameraseurassa laimeasti mukana, ajankäyttösyistä, kun on päällimmäisenä mielessä kirjallisuus, mutta katselen luontoa kuvaajien tavoin, tarkasti. 
Kannattaa katsoa kävellessä pieniä kohteita, lehtiä ja sieniä, niissä on joskus mitä hienoimpia struktuureja.
Mieleeni tuli pikarijäkälästä oitis Helvi Juvosen kaunis pieni runo. 

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rakkaudelle.

Polkujen haarautuessa aloin muistella Robert Frostin valinnasta kertovaa runoa The Road Not Taken. Sitä saattaa valita polkunsa huolettomasti, voinhan palata sille toiselle tielle joku toinen kerta, mutta joskus valinta onkin lopullinen ja muuttaa kaiken. 

Two roads diverged in a yellow wood,
And sorry I could not travel both
And be one traveler, long I stood
And looked down one as far as I could
To where it bent in the undergrowth
....




13 kommenttia:

  1. Jäkälä - hauska sana ja sympaattinen kasvi 🩵
    Dolly Parton teki ihmeitä eläessään, hieno ihminen ja laulaja.
    Negatiivisuudesta: Epäkohtia pitää tietysti nostaa esiin, mutta parasta on jos tekee jotain niiden korjaamiseksi. Tai ylipäätään parasta jos tekee ja puhuu hyvää ja ottaa rakentavan asenteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon polun varrella on poronjäkälää isoina mattoina. Pikarijäkälää ei niin huomaa, koska se on pikkuinen.
      Voivottelukin on paikallaan, koska siinä purkaa pahaa mieltä, mutta huonoja asioita ei saisi jäädä toistelemaan.

      Poista
  2. Minäkin väsyn toisinaan tuohon rankkaan negatiivisuuteen, jota tulee nyt tuutin täydeltä joka puolelta, sillä en pysty sille tekemään mitään. Nyt eletään kuin viimeistä päivää joka puolella maapalloa. Joka maa aseistaa itseään hullun lailla, rakentaa raja-aitoja (Suomenkin aita maksoi miljardeja), tuhlaa ylettömästi maapallon luontovaroja mm. Suomi oli jo keväällä tuhlannut oman osansa tälle vuodelle. Ilmaston, vesistön, luonnon, eläinten ja kasvien puolesta suren valtavasti ihmisten tekoja.

    Pisa-tulokset menivät penkin alle, mutta, jos tuloksia olisi aiemminkin luettu oikein, ei niissä olisi eroja entiseen. Jokainen opettaja tietää sen. Yläaste on vaikeaa aikaa kaikkine hormonimyrskyineen. Kouluissa on kuitenkin tehty parannuksia mikä on hyvä asia. Kännykkäkiellot ovat parasta mitä tiedän.Moni koulu on siirtänyt tuntien aloittamista myöhäisemmäksi. Lisäisin kouluihin liikuntaa, kirjojen lukemista, parempaa ruokaa ja aitoja luontokokemuksia ja taidekokemuksia, kuten esittelemäsi Banksyn näyttely, josta uskoisin heräävän oppilaille ajatuksia.

    Mieheni (sotahullu) oli ihan järkyttynyt Banksyn näyttelystä. En nimittäin kertonut hänelle mitään etukäteen, kun menimme näyttelyyn. Uskomattoman hienoa, että Banksy siirtää rahaa hyväntekeväisyyteen, hän on kuin nykyajan Robin Hood. Hän vie taiteensa sinne, minne sitä ei uskalla kukaan muu viedä, keskelle sotaa, heittää taiteessaan kukkakimpun vihollisille ja näyttää uhrit, pienet lapset, naiset, vanhukset...

    Ostan joka vuosi Roosa-nauhan ja kaupoista tuotteita, jotka tukevat hyväntekeväisyyttä. Pienistä rahoista kasvaa yhteistyöllä iso summa jaettavaksi. Surettaa se, että Suomen syöpähoidot ovat ottaneet takapakkia muihin maihin nähden. Ilolla kuitenkin luin oululaisesta tutkijasta, joka oli keksinyt rintaliivit, jotka ilmoittavat herkemmin rintasyövästä kuin pelkkä litistävä ja kipeää tekevä röntgentutkimus, joka voitaisiin jo unohtaa ja käyttää ultraääntä. Suomen lainsäädännön mukaan syövän tunnistavat rintaliivit ovat Suomessa käytössä vasta 10 vuoden kuluttua.

    Olen valtavan iloinen tutkijoista, jotka tekevät meidän kaikkien puolesta hienoja uusia innovaatioita. Kaikki uudet asiat ja keksinnöt ovat aina pelottaneet ihmisiä, mutta on niistä seurannut myös hyviä asioita, ja yksi minkä mainitsit on rokotukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen samoin median välittämästä negatiivisuudesta. Helsingin Sanomilla on erikseen HS Hyviä uutisia. Olen tilannut sen sähköpostiini, mutta eipä tule aina luetuksi. Sitä sanotaan,. että hyvä uutinen ei ole edes uutinen, koska se ei hätkähdytä.
      No, jompi kumpi iltapäivälehti julistaa etusivullaan, että Putin haluaa Kaakkois-Suomen. Kun sitä otsikkoa katselee kouvolalaisen kaupan kassajonossa, niin erilaiset tunteet valtaavat mielen ja on vaikea lähteä kaupasta iloisena.

      En luota paljon Pisaan enää, koska se tehdään eri maissa niin eri tavalla. Kiinassakin tutkitaan vain muutaman rikkaimman osavaltion oppilaita ja kysymyksissä, joissa oppilaat arvioivat itseään, esim. sisukkuuttaan, vaikuttaa kulttuuri paljon. Onko hyväksyttävää olla rehellinen, mitä kysymys edes tarkoittaa jne.
      Kirjallisuus pitäisi saada omaksi oppiaineekseen, koska nykyinen äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaine sisältää niin paljon kaikkea muuta kuin fiktion lukemista.

      Turun Banksy-näyttely oli informativisin ja monipuolisin, mitä olen missään nähnyt.
      Oli kiva, että synkkien aiheiden ohella oli myös hauskaa, kuten Disneyland amusement park -parodia Dismaland bemusement park.
      Näyttelyssä oli myös maininta Banksyn elokuvasta Exit Through The Gift Shop, dokumentista, joka antaa hyvän kuvan siitä, mitä katutaide on ja millaiset henkilöt sitä tekevät. Lainasin tämän elokuvan kirjastosta ja pidin siitä todella paljon. Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että Banksy menee tarinassaan fiktion puolelle, mutta ei minusta sillä ole väliä. Olkoon vaikka mokumentti, mutta on hyvä!

      Poista
    2. Tuollaisista liiveistä en ole kuullutkaan. Hyvä keksintö! Minulla on joka toinen vuosi sekä litistys että ultra, mutta ei se tee enää paljon kipeää, kun on niin vähän hormonitoimintaa. Rinnattomalta puoleltakin ihoa vedetään lasin alle, siinä ei ehkä ole täyttä tuntoa, kun en huuda kivusta.

      Kunpa tekoälyn käyttöönkin saataisiin lakeja ja sopimuksia. Sehän on todella hyvä, esim. juuri lääketieteessä. Miten nopeasti saatinkaan kehitetyksi rokotteita covid-virukseen.

      Poista
  3. Banksy nähty, huikeaksi havaittu. Polkujen kulkeminen ottaa nykyisin koville. Hienoa kuitenkin nähdä kuvia, joilla olisi mieluista kävellä sauvat tukemassa huteraa kulkua. Mainio kuvaus tuosta negatiivisuuden puuskasta ja sen pysäyttämisestä naisryhmässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain!
      On ikävää, kun kulkeminen vaikeutuu. Olen huomannut, että vanhetessa pitää sopeutua erinäisiin muutoksiin ja luopumisiin.
      Sanonko sen taas - onneksi meillä on kirjat!

      Poista
  4. Mietin, että ei se aihe vaan tyyli. Itse koen luontevana keskustella negatiivisistakin asioista ja jos itsellä ja koko maailmassa menee päin peetä, niin ei sitä tarvitse peitellä ystävien keskuudessa. Kaikki vaan ulos ja “puimuriin” ja lopulta koko homma usein vedetään överiksi, niin että nauretaan vedet silmissä. Mutta kukin tyylillään. Olen onnekas, kun minulla on elämässäni muutamia ihmisiä joilla on sama tyyli.

    Dolly Parton oli kyllä pop (tai pitäisi sanoa country). Olen diggaillut häntä jo teinistä asti, kun satuin kuulemaan Apple Jackin. Dolly Parton sopi hyvin kuunnteltavaksi Metallican, AC/DC:n, Faith No Moren ynnä muiden kanssa.

    Kaunis tuo järvimaisema. Olen tajunnut, että nykyinen asuinpaikkani tuo tietyssä mielessä Suomen mieleen juuri järvien (joita Brittilässä ei juuri ole) läsnäolon takia. Metsissä tuoksuu kesällä kuumat havunneulaset ja tuoksu tuo mieleeni Suomen. En kaipaa Suomea asuinmaana, mutta muistoissa kyllä. Vaikea selittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on noita kokemuksia yhteisestä marmatuksesta ja helpottavasta naurusta, siksi hätkähdin, kun yksi kävelyporukasta ei ollutkaan mukana samassa hengessä. No, ihmissuhteita on erilaisia, parhaita on sellaiset, joissa tunnetaan toinen niin hyvin, että ei tarvitse arastella.

      Minulla ei ole oikein mitään kuvaa Dolly Partonista ja hänen musiikistaan. Tunnen musiikkia muutoinkin huonosti. Nyt Partonin kuoleman jälkeen olen kiinnostunut hänen musiikistaan luettuani muutamia hyviä lehtijuttuja.

      Hienoa, että sinulla on nyt järvet, metsät ja vuoret. Olet valinnut asuinpaikkasi hyvin.
      Sidmouthin ympäristössä Devonissa, jossa kävimme alkukesällä, oli vain puistomaisia metsikköjä.

      Poista
  5. marjatta

    bbc:n katuhaastattelussa kyseltiin mielipiteitä maahanmuutosta. sydän sanoo, että turvapaikanhakijan on annettava jäädä tänne, mutta järki sanoo, ettei kaikkia voida tänne ottaa, pohti eräs naisihminen. toinen oli sitä mieltä, että jokaisella on auttamisvelvoite, silloin kaikki osapuolet voittavat. kolmas kyseenalaisti moisen velvoitteen: senhän nyt tietää mihin se johtaa. hyvyydestä voi joutua maksamaan liian ison hinnan.

    hyvän tekeminen kuuluu ihmisyyteen. joskus hyväntekijä saa kuulla olevansa tekopyhä. voisin kuvitella että tekopyhyysjahtia harrastava ihminenkin uskoo että auttaminen on sisäsyntyistä. vaikka kaikki muu sortuu, jäljelle jää halu auttaa.

    hesarin toimittaja kirjoitti tutkimuksesta, jossa koehenkilöille jaettiin rahaa ja pyydettiin päättämään, kuinka suuren osa he lahjoittavat hyväntekeväisyyteen. "jos päätös piti tehdä heti, koehenkilöt antoivat suuremman osan pois. mitä pidempään heidän käskettiin odottaa ja harkita, sitä vähemmän he antoivat hyväntekeväisyyteen. nopeat päätökset tulivat ”selkärangasta”, itsekkyys pääsi mukaan vasta kun ihminen alkoi järkeillä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maahanmuutto on monessa maassa vaikea asia. Sitä on hyvä suunnitella, asiallisesti.
      Se, että veden varaan heppoisista kumiveneistään joutuneita ei saisi auttaa maihin vaan hukkumaan, on kyllä äärimmäistä julmuutta. Meilläkin on eräässä poliittisessa ryhmässä heitä, joiden mielestä tällaisesta auttamisesta pitäisi rangaista.

      Kameraseuran retkellä joku kertoi tapauksesta, jossa siskon kirjeenvaihtokaveri (ennen kouluissa jaettiin ulkomaisten nuorten osoitteita ja näiden aluksi tuntemattomien kanssa alettiin kirjoittaa lentopostikirjeitä tavoitteena kielitaidon kehittäminen) oli eräänä päivänä ovella ja jäi vieraaksi useammaksi viikoksi. Toinen kertoi liftareista, jotka oli tuotu kotiin ja pidetty vieraina samoin pitkän aikaa. Voisiko tätä tapahtua nykyaikana - tuskin!

      Luulisi, että heidän, joilla on paljon yli oman ja läheisten tarpeen, olisi helppo harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Outoa, että kaikki superrikkaat eivät toimi niin.

      Poista
  6. Kiitos tästä jutusta. Uutisia säännöllisesti seuraavana tuntuu, ettei mediassa mistään positiivisesta nykyään kerrotakaan. Kamaluudet houkuttelevat lukijaa klikkaamaan ja katastrofit kiinnostavat. Omaa mielenterveyttä suojellakseen on järkevää ohittaa monet negatiiviset uutiset. Tai ainakin yrittää löytää niistä positiivisia puolia. Sillä niitäkin on. Olin eilen tilaisuudessa, jossa sain mahdollisuuden jutella Ilkka ja Vappu Taipaleen kanssa. Siinä vasta positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuva iäkäs pariskunta. Molemmat totesivat, että maailmassa on aina koettu ylä- ja alamäkiä. He vakuuttivat, että tämän hetken alamäkeä seuraa jälleen ylämäki eli toivoaan ei kannata heittää.
    Ostan joka vuosi Rosanauha-rusetin. Tuttavapiirissä on monta rintasyövän voittanutta kuin myös muita syöpätapauksia. Oma poikani sairasti kivessyövän.
    Helvi Juvosen Pikarijäkälä-runo on yksi lempirunojani. Kasvaahan pikarijäkälää omassakin pihassa, ison kiven pinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Taipaleet. En ole tavannut heitä, mutta olen seurannut lehtijutuista heidän elämäänsä ja toimintaansa, jota tosiaan määrittää vahva usko tulevaisuuteen. Olen myös lukenut Ilkka Taipaleelta joitain kirjoja, kaikissa niissä reipasta elämänmyönteisyyttä ja viisautta.

      Minulla on rintasyövän sairastamisesta jo kaksitoista vuotta. Roosa nauha -kampanja tuo sairastamisen ajan mieleen. Siinä oli liikkeellä suuria tunteita, olin niin onnellinen, että selvisin.

      Poista

Näe hyvä ja kaunis!

  Aamun Helsingin Sanomat ja tämän syksyn Roosa nauha Naisryhmän kävelyllä päivitimme kuulumisia keskittyen ikäviin uutisiin, kenellä oli ys...