 |
| Jonna Karanka, Every Season's Ry or Ru, 2016 |
Hups, pari viikkoa vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani. Nyt olisi paljon koettua ja elettyä, luettua ja keskusteltua keskusteltavaksi teidän kanssanne rakkaat blogiystävät. Koitan päästä vauhtiin.
Mietin, että joku saattaa näin pitkän tauon vuoksi jopa olla huolissaan minusta. Kaikki hyvin, on vain ollut niin paljon muuta: kesävieraita (omia tuttuja, rakkaita - niin hankala sana tuo vieras), kesäsiivousta, töitä mökillä talven jälkeen ja viimeksi kivat Jane Austin -teemaiset synttärijuhlat. Niitä varten tilasin ja palautin useamman juhlamekon verkkokaupoista, kunnes lopulta löytyi ruusukuvioinen sifonkimekko, joka käy hyvin tuleviinkin kesäjuhliin.
Luonto on kaunis, kedon kukat parhaassa kukassaan.
Kouvolan taidemuseo Poikilossa on näyttely Näin kaunista, jossa on esillä ryijyjä ja keramiikkaa 1950-luvulta nykypäivään emeritusprofessori Tuomas Sopasen kokoelmasta. Juttuni alkukuva on tästä näyttelystä.
Sopasen kokoelmaan kuuluu kaiken kaikkiaan 715 ryijyä, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta.
Sopanen keräili ensin lasi- ja keramiikkaesineitä. Niitä huutokaupoista hankkiessaan hän kiinnitti huomionsa upeisiin tekstiileihin, ryijyihin ja tabletteihin (kateliinoihin).
Näyttelyn videolla hän kertoo innostuneesti ja iloisesti siitä, miten paljon näkee vaivaa yhden pienen, hylätyn, ruttuisen tabletin kunnostamisessa. Arvostan. On hienoa, että ihmiset innostuvat jostakin, minkä kokevat omakseen.
Sopasen kokoelma on suurin yksityinen ryijykokoelma Suomessa.
Hän on kokenut design-esineiden hankkimisensa ensisijaisesti oman elinpiirin rikastamisena ja kaunistamisena. Siinä ohessa hän säilöö myös historiaa.
Minulla on häkkivarastossa rullalla lapsuudenkodistani iso kasviväreillä värjätty ryijy, johon on kudottu päivämäärä 1800-luvun alusta ja nimikirjaimet. Kutojan vaiko omistajan, ja onko se sama henkilö? En saa tietää, en hoksannut kysyä ajoissa. Nyt ne jotka olisivat tienneet ovat poissa. Olisi pitänyt kysyä paljon muutakin, ainakin se mistä minun perimääni on tullut sitä keskiaasialaisuutta ja Amazonin sademetsää. Isoäitini vihjaili joskus jostain salaisuudesta, vihjaili ja jätti sikseen, kun ei saanut herätetyksi minun uteliaisuuttani. Minähän olin kiinnostunut vain tulevasta, kuten nuoret usein ovat.
Miten monta kertaa olenkaan kuullut lapsen huokaavan, että kyllä hän sitten aikuisena syö karkkia joka päivä. Miksi ihmeessä aikuiset eivät herkuttele ja valvo, miksi he ovat niin tylsiä? Miksi he eivät ilmoittaudu tosi-tv-ohjelmiin?
Myös myöhemmin elämässä näkyy sama "kyllä minä sitten..." -ajattelu. Kielletty tai vielä tavoittamaton välkkyy houkuttelevana, mutta saavutettuna sen hohto sammuu. Sitten kun olen iso...
En tiedä, mistä nämä ajatukset tähän tulivat. Mietin näitä ja muuta viime yönä puoliunessa.
Anne Tyler on arkipäivän, dialogin ja ihmisten kuvaamisen mestari. Three Days in June -romaanin luettuaan tuntee Gailin ja Maxin kuin läheisensä, joista arvelee tietävänsä sellaistakin, mitä he eivät vielä itse ymmärrä.
Robin Black kirjoittaa esseeteoksessaan Crash Course siitä, miten kirjan kirjoittaminen ja elämä kohtaavat eri kirjoittamisen vaiheissa.
Hän käyttää käsitettä 'collaborative reader' eli yhteistyötä tekevä lukija. Kun kirja julkaistaan se on vasta yhdenlainen, mutta joka lukukerralla syntyy uusi versio, jopa saman lukijan lukiessa kirjan uudelleen, koska hän lukee sen nyt eri tavalla.
"My story becomes our story, because writing is a collaborative act."
(Ja hohhoijaa - sitten on niitä kirjailijoita, jotka loukkaantuvat siitä, että heidän kirjojaan "luetaan väärin"!)
Anne Tyler onnistuu kirjoissaan yhteistyön tarjoamisessa loistavasti. Hän antaa sopivasti täkyjä ja eväitä ja johdattaa lukijan mielikuvitusmaailmaan, josta tämä ei halua pois, vaan syvemmälle. Minusta juuri tämä prosessi, lukijan lumoaminen yhteistyöhön, on ihme, joka selittää fiktion lukemisen - ja myös kirjoittamisen - nautinnon.
Luin Eveliinan kokemusta kuin jännityskertomusta.
Eveliina oli kysynyt äidiltään, millainen synnytys hänellä oli ollut ja saanut vastaukseksi: "Se on sellainen ryykeli, ettei sitä usko, ennen kuin sen on käynyt läpi." Onerva-äiti ei halunnut muistella synnytystä eikä raskausaikaansa, koska ne olivat menettäneet merkityksensä sen jälkeen kun tytär oli alkanut kasvaa hänen ulkopuolellaan.
Näinhän se yleensä käy, ymmärrän Onervaa, mutta miten Eveliina voi muistaa!
Kirjassa kulkee synnyttämistarinan ohessa toinenkin, aivan erilainen tarina huolehtivasta äitiydestä toisena aikana toisaalla. Hyvin kiinnostava sekin.
Anne Tyler vangitsi ensin katseeni kansikuvan väreillä ja sitten sinun sanoillasi joilla kuvasit tarinaa 💙
VastaaPoistaVoi että! Jane Austen - teemaiset synttärijuhlat. Niistä haluaisi tietää enemmän. Kesävieraita - minäkin vierastan sanaa "vieraita" tässä yhteydessä. Samaten "mennä kylään" on hassu.
Vieläköhän ihmisillä on ryijyjä kodeissaan? Kyllä varmaan. Meillä ei ole koskaan ollut, mutta äitini kutoma raanu oli joskus. Kudotut seinävaatteet yms. tulivat jonkin verran tutuiksi kun olin nuorena kotiteollisuusliikkeessä kesätöissä. Onpa pirteät värit tuossa sinun tänne pistämässäsi ryijyssä.
Ryijyt nousevat muotiin aina silloin tällöin. Niitähän on aluksi käytetty peittoina, kun asunnot on olleet niin kylmiä ja jotkut käyttävät sängyn päällä päiväpeittoina edelleen.
PoistaVierastan sanaa 'vieraat' käsipyyhenaulakoissa. Nykyään onkin tarroja ystävät-tekstillä. Vieras-sanalla on niin vahva outo-merkitys ja vielä tuo vierastaminenkin.
Synttärisankari 40v oli jo lapsena lukenut Jane Austenin romaaneja ja ihastunut hänen kuvaamaansa kartanomaailmaan. Niinpä juhlissa oli monella teeman mukaiset asut, pöydillä oli niitynkukkakimppujen ohessa tekstejä Jane Austinilta ja menussa oli kaikki ruokalajit kuten kartanoitten pöydissä: perunasalaatti herra Darcyn tapaan, Eltonien eksoottiset erikoisuudet, rouva Westonin juustokakku jne. Kiva perhejuhla, jossa eri ikäisiä ihmisiä.
Muistelen, että olisin lukenut englannin opinnoissa kurssikirjana romaanin Pride and Prejudice, mutta muita en. Olen kyllä nähnyt useita Jane Austen -elokuvia. Ne ovat kerta kaikkiaan hurmaavia.
Vaatteiden ostaminen on minusta aina yhtä kamalaa, kun olen minikokoinen, niin vaikeuksia on aina. Tänä kesänä on ainakin kolmet juhlat, ja joihin ostin pellavaiset leveälahkeiset housut ja siihen sopivan paidan. Kymmenen senttiä ompelin lahkeensuista pois. Ekat juhlat menivät jo uusilla vaatteilla.
VastaaPoistaMukavaa loppuviikkoa ja lukuiloa :)
Minun pitäisi olla kokoa M, mutta eipä ole helppoa löytää istuvia vaatteita. Tämänkin mekon, johon päädyin, vein ompelijalle. Se istui muualta hyvin, mutta yläosan kietaisuosa oli liian iso. Kaula-aukkoa korjailtiin, niin ettei minun tarvinnut pelätä vilauttelevani rintaliivejäni.
Poistailmeisesti kokoja on suurennettu, koska monesta vaatemerkistä pitää valita pienempi koko kuin ennen.
Lukuiloa ja hyviä kesäjuhlia, Mai!
Ryijyt ovat ihania ja meilläkin oli aikoinaan Turku-aiheinen ryijy jonka isoäitini oli tehnyt. Sittemmin ollaan luovuttu siitä. Tuo kuvassasi oleva "Every Season´s Ry on tosi kiva ja ottaisin sen mieluusti seinälleni. Tykkäisin vielä enemmän siitä jos tuo räikeän vihreä lappu olisi siitä poissa. Piti oikein useampaan kertaan katsoa onko kyseessä post-it-lappu, mutta kyllä se kankaasta näyttäisi olevan.
VastaaPoistaJonna Karankalla on ryijyissään monenlaista tavaraa ja ne ovat jopa melkolailla kolmiulotteisia.
PoistaEn oikein ymmärrä tuota nimeä ( Ry or Ru ? ). Neonvihreä lappu kyllä pistää esiin aika dominoivana.
Koskettavia aiheita käsittelet kirjoista ja juhlista. Ryijy-aiheesta innostuin erityisesti, sillä vuosikymmeniä kotiemme seiniltä aina löytyi paikka komealle ryijylle, jonka itse solmin vanhempieni joululahjaksi antamasta paketista ohjeineen. Olin valinnut Pirkka-nimisen punamustan, keskeltä oranssina liekehtivän kuvion. Nykyoloihini ryijy ei enää mahtunut. Niinpä annoin sen Ruotsiin avioituneelle tyttärentyttärelle. Ja hänen anoppinsa oli tuominnut koko komeuden koiden pesäksi!
VastaaPoistaSuomalaista ammattilaisten luomista ryijypohjista ja langoista ei kuitenkaan ole koiden ruuaksi, todistan vuosikymmenten kokemuksella.
Millä ennakkoluulot saisi kumotuksi? Uppsalan kodin seiniltä ei näet ryijyä löydy. Voi olla, etteivät vahvat väritkään miellytä. Ja minä nielen pettymykseni.
Sääli. Nuoret eivät aina ymmärrä vanhan käsityön arvoa. Toivottavasti nuoripari on kuitenkin säilyttänyt tämän arvoesineen.
PoistaItse kadun perinnekehdon katoamista. Se oli isovanhempieni perua, kapea ja pissareiät pohjassa eli hyvin vanha. Se oli meillä lähinnä lelujen säilytyspaikkana, koska oli liian kapea lapsille joita ei enää pidetty tiukassa kapalossa. Joku kehtoa käyttänyt oli matkan varrella maalannut alkuperäisen ruskean tummansiniseksi, mistä en pitänyt. No, rivitalonaapuri pyysi kehtoamme lainaksi, mutta ei ikinä palauttanut. Asia unohtui, kun tuli muutto ja oli niin paljon muutakin funtsittavaa.
Ehkä on niin, ettei meidän pidä surra vanhoja esineitä. Niistä on ollut iloa ja hyötyä aikansa, kehdosta jopa eräälle naapurille.
PoistaTällä haavaa mietin, että voisin ehdottaa tyttärentyttärelle ryijyn myymistä. Samoin voisi tehdä valkoiselle 12 hengen Rosenthal-astiastolle, sillä nuoret eivät moisia astioita käytä. Jouluna edesmennyt anoppi tosin oli huomannut, että nuorelta perheeltä puuttui astioita, kun oli ruokittavana isohko porukka. Yritin ratkaista pulman antamalla kelpo satsin kippoja ja lautasia, aterimiakin. Kuitenkin nuoret päättävät itse, mitä käyttävät...
Oikea asenne! Tavara kiertoon, jolloin mahdollisesti löytyy sellainen joka arvostaa sitä.
PoistaEsineillä on eri merkitys ihmisille, ja toisen kaunis saattaa olla toiselle ruma.
Luin äsken Anna-lehdestä muotisuunnittelija Teemu Muurimäen haastattelun, jossa hän sanoi, että muotilehtien katselu on hänelle nykyään vaikeaa, koska kuvat ja vaatteet ovat niissä niin rumia. Hän on vasta viisikymppinen ja näkee sen muutoksen mitä itsekin olen ihmetellyt. Kauneus ei enää ole tärkeää vaan jotkin muut arvot.
Äkkiäkös pari viikkoa hujahtaa, kun on monenlaista puuhaa, ei ihan ekaksi tule mieleen blogipäivitys. Kaikella on aikansa.
VastaaPoistaValtava määrä ryijyjä Tuomas Sopasen kokoelmassa. Mietin jo, mihin ne sopivat, jos ovat normikokoisia ryijyjä. Minullakin on ollut äidin tekemä ryijy, joka nyt jo pojan huushollissa, eikä sielläkään seinällä.
Kesäjuhlat ovat varmaan mukavia, on ihanaa saada omat rakkaansa kerralla koolle.
En ole vielä tilannut mitään vaatteita netistä. Kai epäilen, etten saisi sopivia, mutta ei täällä ole mitään kauppojakaan, jos kohta päädyn tilaamaan.
Kesä on siellä jo paljon pidemmällä, täällä edelleen alussa ja näyttää tätäalkukesää kestävän tavallista pidempään koleiden säiden vuoksi.
Ajatella, pian ollaan jo juhannuksessa.
Minun blogiaikanani pari säännöllisesti blogiaan päivittänyttä ihmistä jäi yllättäen pois blogimaailmasta, ja vähän ajan kuluttua blogiin tuli läheiseltä ilmoitus, että tämä henkilö on lähtenyt pois muutoinkin. Molemmilla kerroilla surin, vaikka kyseessä oli vain someystävyys. Koskaan ei tiedä, mikä kirjoitus on viimeisin.
PoistaSopasella täytyy olla huone tai huoneita pelkästään ryijykokoelmaa varten. Olisi antoisaa päästä kuuntelemaan hänen luentoaan aiheesta, niin innostava oli näyttelyssä esillä ollut lyhyt videokin.
Minusta tuntuu, että kesä ei ole vielä tullut, vaikka meillä kyllä kasvit ovat kukassa. Viileä ilma saa tuntemaan, että ollaan keväässä vasta.
Nyt viikonlopuksi meille päin ennustetaan lämmintä, sunnuntaiksi jopa 26 astetta. Ehkä lähdemme viettämään juhannusta etukäteen saareen.