Minusta on aina ollut hauska vastailla kirjablogeissakin kiertäneisiin kyselyihin, joilla tutustutaan bloggareihin kirja- ja kulttuuritekstien ulkopuolella. Nyt huomasin Elegialla (Täällä en pyytele anteeksi) 20 kysymyksen sarjan, joka inspiroi minua miettimään, miten asiat ovat omalla kohdalla. Kysymysten laatija on Satu Kukkopilli-blogista.
1. Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv-ohjelmaan, mihin ohjelmaan osallistuisit?
- Naked Attraction - aprillia, aprillia - no en kyllä mihinkään, mistä olen kuullut.
2. Oudoin uni, jonka olet viime aikoina nähnyt?
- En muista viimeaikaisia uniani. Olen pitänyt ajoittain unipäiväkirjaa, silloin muistaa. Muistiin merkitsemissäni on aika paljon huoliunia, eksymistä ja muuttoa uuteen taloon, jossa mikään ei ole hyvin. Paljon on myös sellaisia unia, joissa olen ilmoittautunut johonkin tehtävään, joka on minulle ylivoimainen, esim. laulamaan jossain tilaisuudessa. Tilaisuus on jo alkamassa ja esiintyjä pakenee. Omat lapset ovat unissani pieninä ja aikuisina. Kuolleet ovat tulleet usein uniini niin, että tiedän heidän olevan kuolleita. Ja sitten on niitä ihania laguuniunia, joissa vaeltelen turkoosissa vedessä autuaana.
2.1.2022 muistiin merkittyä:
" Heräsin sellaiseen ajatukseen, että äitien on neuvottava poikiaan aamuisin ja isien tyttäriään iltaisin."
Hih, aloin jo selittää miehelleni tätä suurta viisautta, kun kesken kaiken huomasin, että unen logiikassa ei ole mitään järkeä.
3. Kuka tuntee sinut parhaiten?
- Ei kukaan, itsekään en aina ymmärrä itseäni. Mutta lähimmäs on päässyt mieheni UM, jonka kanssa olen elänyt ensi kesänä jo vuotta vaille hopeahääpäivän verran vuosia eli 49 vuotta.
4. Mikä on vahvin aistisi?
- Näkö
Opiskellessa muistin vihkoaukeamat, joille olin laatinut listat ja lyhennelmät tenttikirjojen sisällöstä. Tykkäsin kyllä myös kuunnella luentoja, mutta tein niistä aina muistiinpanoja. Kävelylenkeillä muistutan itseäni kuuntele ja haistele myös, älä vain katsele.
5. Jaa joltakin matkalta jäänyt kiva muisto.
- Matka miehen, keskimmäisen pojan ja pojanpoikien kanssa Mallorcalle kesällä 2014. Minulta oli juuri leikattu rintasyöpä liian niukoin marginaalein ja odotin menoa toiseen leikkaukseen. Jännitimme pääsenkö matkustamaan. Pojat tietysti halusivat minut mukaan, koska tiesivät, että minä olen parempi rantakaveri kuin Vaari.
Kun hoitaja sanoi, että mene vaan, arpi on kiinni ja olet hyvässä kunnossa, niin minähän lähdin. Matkalla meni ääni raakkumiseksi ja tuntui vilunpöyräyksiä. En halunnut pilata toisten iloa, napsin vain aamuisin särkylääkettä ja painoin menemään. Kotiin palattua nousi kuume ja leikkaus siirtyi vähäsen. En katunut!
 |
| Mallorcalla kesällä 2014 |
6. Pelkäätkö vanhenemista?
- No, kyllä pelkään.
Olen alkanut pelätä vanhenemista seitsemänkymppiä täytettyäni. Ennen vanhaan sanottiin tästä iästä, että käy kahdeksattakymmentä tai on kahdeksannellakymmenellä (olen pitkällä jo - hui...).
Pelkään sekä terveyden että ulkonäön romahtamista. Aiemmin olisin vastannut, että en tietenkään pelkää, koska pelkäämättömyys on asenne jonka haluaisin, mutta ei sitä tiedä etukäteen. Sen tietää vasta sitten, kun muutoksia alkaa oikeasti tulla, isoja muutoksia.
Parhaillaan yskin ja pelkään saavani keuhkokuumeen. Olen tehnyt jo kahdesti testin, joka kertoo, että ei ole koronaa eikä kausiflunssaa.Heikkokeuhkoiselle kaikki flunssat ovat vaaraksi.
En osaa myöskään olla aina tyytyväinen peilikuvaani. Vaatii tottumista sopeutua vanhenevaan itseen ihan kuten murrosikäisellä, joka joutuu tottumaan lapsuuden hahmonsa muuttumiseen aikuisen muotoon.
7. Onko sinulla jokin bucket list eli lista asioista, jotka haluat tehdä tai saavuttaa elämäsi aikana?
- Minulla ei tässä iässä ole mitään hinkua saavutuksiin tai urotekoihin.
Haluaisin kovasti pysyä terveenä ja haluaisin nähdä kaikkien lasteni vanhenevan ja lastenlasten kasvavan aikuisiksi. Haluaisin matkustaa ja nähdä, miten ihmiset eri puolilla maailmaa asuvat ja kuulla, mitä he ajattelevat.
8. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut elämäsi aikana?
- Tulee mieleen juuri edellisessä blogiini tulleessa kommentissa ollut ohje "vaihda suuntaa". Se koski kirjoittamisessa eteen tullutta umpikujaa ja myös muita ongelmallisia tilanteita elämässä. Kiitos Elegia!
9. Mikä on eniten käyttämäsi emoji?
- 
En tiedä, mitä tämän on tarkoitus kuvata, mutta minulle se on hellyyttä ja parempi kuin sydänemojit, jotka paljon käytettyinä saattavat menettää merkitystään.
10. Jos sinussa olisi varoituskyltti, mikä se olisi?
- Stop, älä vaadi minulta liikaa.
En kyllä tarvitse tätä muiden kuin oman itseni suhteen. "Mies joka kanssani asuu" (Kai Lehtisen kolumneista mukailtu ilmaus), antaa minun olla kuten haluan.
Ainoa kerta, jolloin hän on puuttunut tekemisiini, oli se höyräys, kun annoin kolmikymppisenä leikata pitkät hiukseni kampaajalla ja laitatin permanentin. En kyllä tykännyt siitä kampauksesta itsekään yhtään, kaduin syvästi. Pieni poikani perääntyi nurkkaan minut nähdessään. Onneksi tukka kasvoi, pallopää laskeutui, kikkurat vähenivät ja loivenivat. Leikkautin lyhyen kampauksen ja sen jälkeen hiukseni ovat olleet välillä lyhyemmät välillä pitemmät. Tällä haavaa en halua enää ottaa kovin lyhyttä kampausta, koska usein nainen on lyhyissä hiuksissa vanhana miehen näköinen.
 |
| Kiharat lähes poissa, kuvaa rouvapermanentista en julkaise. |
11. Onko sinua koskaan kiusattu?
- On. Kerran.
Kyseenalaistin kouluni miesopettajakollegoiden etuoikeudet. Heillä kaikilla oli matematiikan opettajina omat pysyvät luokat, vaikka heillä ei ollut muuta kannettavaa luokkiin kuin itsensä. He eivät myöskään sisustaneet luokkia mitenkään kyseisen aineen näköisiksi, kuten minä olisin kovasti halunnut tehdä ja tein, kun lopulta sain oman luokkatilan. Me kieltenopenaiset kannoimme isoja kelanauhureita ympäri koulua eri kerroksiin, koska jouduimme vaihtamaan luokkatilaa välituntien aikana. Minä olen aina perännyt oikeudenmukaisuutta ja tietenkin aloin kysyä, miksi asia oli näin. En saanut vastausta, mutta sain yhdeltä herrapöydän jäseneltä sen jälkeen ivaa osakseni ja toiset pysyivät hiljaa.
Asiat muuttuivat vähitellen, mutta ei aivan helpolla, ja minähän kyllästyin lopulta rooliini epäkohtien oikojana ja lähdin pois. Joskus lähteminen on paras keino. ("Vaihda suuntaa.")
Haluan vielä huomauttaa,että tässä ei ole mitään yleistettävää asetelmaa, tällä työpaikalla vain oli näin, seuraavalla ei todellakaan.
Se minusta oli erityisen sopimatonta ja moukkamaista, että miehet antoivat naisten kantaa raskaita laitteita, miestenhän kuuluu olla ritarillisia naisia kohtaan.
12. Jos poliisi pidättäisi sinut, mitä läheisesi ajattelisivat ensimmäiseksi sinun tehneen?
- He ajattelisivat, että poliisit ovat erehtyneet henkilöstä. He voisivat myös päätellä, että olen puolustanut aggressiivisesti jotakuta, joka on joutunut rasistisen kohtelun uhriksi.
13. Mitä olet oppinut muutoksesta elämässä?
- Se tulee usein yllättäen, olkoon kyse läheisen kuolemasta, oman vanhenemisen huomaamisesta, pandemiasta tai sodasta.
Lapsuuden isot menetykset opettivat minut varautumaan ja varmistelemaan, enkä ryhdy mihinkään, mihin liittyy epävarmuutta. Olen joissain tilanteissa ehkä alisuoriutunut, koska en ole uskaltanut kurottaa ylemmäs, mutta tärkeintä minulle on aina ollut koti ja rauha, joten en ole jäänyt mistään paitsi.
14. Kahvi vai tee?
No, kahvi tietysti: aamukahvi ja päiväkahvi, ulkomailla joskus pelkkä kahvi ja croissant lounaaksi ulkopöydässä. Kahvini on oltava melko tummapaahtoista ja vahvaa ja lounaan jälkeisen päiväkahvin kanssa on oltava aina jokin herkku.
 |
| Benalmadenan rantakadun varrella lokakuussa 2023 |
15. Lempiaineesi koulussa? Entä inhokkisi?
Lempiaineitani olivat äidinkieli, englanti ja psykologia.
En pitänyt matemaattisista aineista, kotitaloudesta ja liikunnasta. Minun pienessä lukiossani kaikkien piti ottaa pitkä fysiikka, myös lyhyen matematiikan opiskelijoiden. En ymmärtänyt fysiikasta mitään, vaan opiskelin kaiken ulkoa. Olisin kovasti halunnut opiskella ranskaa, mutta vain saksa oli tarjolla, no sitä sitten. Kotitaloudesta ja liikunnasta en pitänyt ryhmätekemisen vuoksi. Toiset kaappasivat ryhmässäni kaiken työn keittiössä ja minä yritin näyttää työteliäältä. Liikunnassa pelit olivat kauhistus, samoin telinevoimistelu, jossa toiset seisoivat katselemassa ja yksi teki jonkun hypyn tai tempun renkaissa. Mitä liikuntaa se sellainen on! Lukion viimeisellä rakastin liikuntaa, kun opettajamme alkoi suhtautua meihin kuin ihmisiin. Saatoimme patikoida hiljakseen koulun lähellä ja hän kertoi meille terveyden ja kauneuden hoidosta.
16. Arvokkainta, mitä omistat?
- Perhe, nuo omat ihmiseni. Juu juu, eihän ketään voi omistaa, mutta "omat ihmiseni" tarkoittaakin samaa kuin rakkaani, sydänkäpyseni .
17. Jos deittailisit, mikä olisi sinulle deal braker (eli asia, jonka takia et voisi ryhtyä toisen kanssa parisuhteeseen)?
- Leuhkuus ja itsekeskeisyys. Hänenhän pitää keskittyä minuun, palvoa minua ja vakuuttaa että ei voi elää ilman minun arvokasta ja ihanaa seuraani. Minä tietysti viestin hänelle samalla tavalla, jolloin molemmat olemme saamapuolella.
Näin se oli siis nuorena. Minulla ei ole deittailutarvetta nykyelämässäni. Pidän miehistä ystävinä ja keskustelukumppaneina.
18. Uskotko jumalaan?
- En usko.
Lapsena sopotin varmuuden vuoksi rukouksia, kun pyöräilin peloissani koulumatkoja pimeällä tiellä.
Joillekin ihmisille jumalaan uskominen antaa turvaa, ja sehän on ok.
19. Mikä tekee sinut iloiseksi?
- Ilahdun, kun omilla lapsilla menee hyvin ja kun tällä haavaa hyvin sekasortoisessa maailmassa tapahtuu edes jotain hyvää.
Joka päivä ilahdun aamukahvilla, kun saan hakea eteismatolta sanomalehdet ja viettää rauhallisen tuokion aamiaisen ja lehtien parissa.
 |
| Vaihdan tähän myöhemmin sunnuntaiaamun lehdet, nostalgiasyistä. Todennäköisesti ne loppuvat. Kouvolan Sanomat lopettaa sunnuntainumeron ja kannetaanko sitten enää Hesaria erikseen. |
20. Miten pääset eroon hikasta?
- En muista milloin semmoinen olisi ollut. Lapsena varmaan. Silloin nieleskelin.
 |
| Syksyllä 2015 |
Viimeiseksi kuva ilon hetkestä, kun tulin ensimmäisestä rintasyövän kontrollista ja olin saanut hyviä uutisia. Otin selfien auton peilin kautta kerrottuani miehelle, että mitään syöpään liittyvää ei ollut kokeissa ja kuvissa näkynyt. Tämä kuva oli pitkään profiilikuvani.
PS. Tuo valitsemani emoji ei ilmeisesti näy kaikilla laitteilla. Se on se missä kädet aukeavat kasvojen molemmin puolin. Olisko se nimeltään Halaus.
Olipa kiva postaus!
VastaaPoistaVanhenemisen teema oli koskettava. Aika harvoin julkisuuden ikänaiset kertovat peloistaan vanhenemisen suhteen.
Nuoret vanhat puhuvat sellaisesta mistä eivät vielä tiedä ja oikeasti vanhat eivät ehkä jaksa kertoa, miltä heistä tuntuu tai eivät halua "pelotella" nuorempia. Minä näen tulevaisuuteni talomme vanhuksissa. Talon hissiä korjataan ja näiden päälle kahdeksankymppisten lapset käyvät viemässä heidän roskiaan roskakatokseen, kun vanhat eivät jaksa kävellä portaita. Se ei ole saamattomuutta, sitä ettei olisi pitänyt itsestään huolta; se on kulumista ja sairauksia. Joku reipas, lenkkeilevä vanhus on monesti tullut hoippuen lenkiltään ja lepäillyt pihatuolissa ennen kuin jaksaa kotiin asti.
PoistaClaes Andersson toteaa tuokioista koostuvassa muistelmateoksessaan Jokainen sydämeni lyönti, että "se joka väittää, että itse vanheneminen ei olisi helvetillistä, valehtelee".
Toinen rehellinen, Eeva Kilpi, on todennut, että vanhuus on allergisuutta elämälle ja vanhuuden sisin olemus on paniikki.
Ei kai kukaan väitä, että väsymisessä ja hidastumisessa olisi jotain positiivista.
Yleensä en ole näin synkkä tai synkkä ollenkaan, mutta juuri nyt olen huolissani omasta väsymisestäni. Fyysisestä siis. Nuorilla väsymys ja uupumus ovat yleensä henkistä laatua.
Kiitos Marjatta. Oli mielenkiintoista lukea, tuli hyvin rehellisen tuntuinen kuvaus.
VastaaPoistaKiitos! No, tällä kertaa tällainen, tämänhetkisten tuntumien mukaan rehellinen. Voi olla, että vielä joskus kirjoitan seesteisen, viisaan kirjoituksen, jossa näen vanhenemisessa paljon hyvää.
PoistaSanotaan, että onhan vanhana aikaa, mutta se ei ole samaa aikaa kuin nuoren ihmisen vapaapäivän aika. Se on vähemmän. Nuorena jaksoi täyden työpäivän päälle olla iloisesti perheen kanssa ja lähteä illalla harrastuksiin, jopa itse vetämään jotain harrastusryhmiä. Vanhuksilla yksi asia/päivä rittää, olkoon se sitten kampaaja tai labrakokeissa käynti.
olen joskus kuvitellut itseni tosi-tv-ohjelmaan. millaista olisi esimerkiksi huseerata amazing racessa reppu selässä ympäri maailmaa näkemättä ja kuulematta mitään.
VastaaPoistauskoisin että hommassa tarvitaan keskeliäisyyden ja fyysisen kunnon lisäksi erittäin hyviä hermoja. sietokykyä testataan ja samalla ihmisten maskit rapisevat. yhdet olisivat sosiaalisia, toiset sopeutuvia, kolmannet kiusaajia.
omat hermoni eivät todennäköisesti kestäisi minkäänlaista tosi-tv-formaattia. en kestäisi pudotuspelejä, joissa käytetään valtaa ja heivataan heikkoja pois. pahin olisi joku big brother -tyyppinen juttu, jossa ihmiset suljetaan taloon.
briteissä oli aikoinaan tosisarja, jossa yritettiin pärjätä ilman jotakin sellaista, johon osallistujat olivat voimakkaasti addiktoituneet. eräässä jaksossa seurattiin sitä mitä meikittömyys teki uranaisen identiteetille.
jaksojen aikana oli kiva miettiä mistä ei itse selviäisi. omaan elämääni mahtuisi varmasti monta rankkaa minuuttia, jos joutuisin luopumaan televisiosta.
Meillä Suomessakin on joku sellainen sarja, jossa julkkisnaiset uskaltautuvat treffeille ilman meikkiä, mikä ei koske kestoripsiväriä ja kulmatatuointeja yms ... se on Sinkut paljaana, googlasin. Siellä on kyynelehditty ja nielty pettymystä, kun ei ole saanut laittautua.
PoistaMitä ilman ei itse selviäisi - minulla olisi kaikkein tylsintä ilman kirjoja.
Jos osallistuisin johonkin tosi-tv-ohjelmaan, niin eniten minua huolestuttaisi se, että minusta tehdään kuvattua materiaalia leikatessa jonkinlainen stereotyyppi, valitaan otoksia joissa minusta saadaan ohjelmaan sopiva hahmo. Niinhän niitä ohjelmia rakennetaan, ihan kuin kirjailija muovaisi jostain hahmostaan reilun ja toisesta katkeran.
Keksin yhden kivan tosi-tv-ohjelman, brittisarja Dinner Date, jossa yksi sinkku käy kolmilla sokkotreffeillä treffikumppaneiden kotona, jossa nämä valmistavat aterian ja lopuksi sinkku lähtee illalliselle valitsemansa henkilön kanssa. Olen katsonut tätä sarjaa joskus. Siinä on huumoria.
Illallinen äidille oli hyvä suomalainen sarja. Sen voisi vaikka myydä ulkomaille ja isänpäivän aikaan voisi olla Illallinen isälle.
marjatta
Poistadeittiohjelmissa on kummaa hohtoa. p kyllä jaksaa vitsailla ohjelmavalinnoilleni. jos pitää valita amerikkalaisen indie-leffan, ranskalaisen vieraantumisdraaman, siperialaisen paimentolaiskuvauksen ja sinkkuillallisen välillä, valitsen sinkkuillallisen. pidän siitä, kun parit palaavat kertomaan, kuinka yhteinen deitti sujui. se on juuri se on ohjelman kliimaksi, jossa valinnat voivat joutua kyseenalaisiksi. dinner datessa ei ole sellaista välijaksoa, vaan kaikki on lopputekstien varassa; niissä kerrotaan, tuleeko sinkkuillallisesta napakymppitodellisuutta. yleensä ei tule.
Tässä ohjelmassa on hyvä tempo ja tosiaan sekin hyvä puoli, että se on kerrasta selvä ilman pitkityksiä. Katson mielellään tämäntyyppisiä ulkomaisia ohjelmia, koska niissä kiinnostaa kieli ja kulttuuri, suomalaista versiota tuskin viitsisin katsoa.
PoistaMukavasti asetellut sanat. Vanheneminen on yhtä tuskaa, on hyväksyttävä väistämättömiä asioita, on ikääntymisessä iloakin, jokainen päivän tunti on omaa aikaa, saat tehdä sillä ajalla mitä mielit.
VastaaPoistaVahdin postiani, joko sieltä tulisi kutsu rintasyöpä kontrolliin, pääsenkö hormonilääkkeistä jotka aiheuttavat kiusaa jokapäiväiseen olemiseen. Viisi vuotta on pian takana.
Se opetti paljon kiitollisuutta, avasi uusia näkökulmia asioihin.
Onneksi olkoon, olet selvinnyt jo viisi vuotta!
PoistaMinulla on pikapuoliin 9-vuotistarkastus, mammografia näytti jo, että kaikki olisi hyvin.
Se pitkä Letrozol-lääkitys on aika kuluttava. Minulla tuli suuri osa haittavaikutuksista silloin tai viiveellä. Vaikka otin ison annoksen kalkkia ja D-vitamiinia päivittäin, niin hampaat kärsivät. Niitä korjataan vieläkin. Luulen, että kun hoidot kehittyvät, niin tälle hoitomuodolle löydetään parempi vaihtoehto.
Ajoittain muistan, että olisi voinut käydä pahemminkin.
Kiinnostavat, osaksi aika vaativat kysymykset. Anteeksi että en ehdi/jaksa lukea kaikkea. Pidin vastauksestasi kohtaan 12 🙂 Kohta 19 myös kiva.
VastaaPoistaKohtaan 19 voisi luetella kyllä lisääkin asioita: kotoilu mieheni kanssa, jouluvalmistelut, elokuvat, teatteri, hyvät tv-sarjat, puhelinkeskustelut ja muu viestintä, hyvä ruoka...
PoistaOlipa kiva lukea vastauksiasi, joten mukava kun nappasit tämän mukaasi!
VastaaPoistaVanheneminen on kyllä aihe, jonka suhteen ajatukset varmasti muuttuvat itse kullakin iän myötä. Parikymppisenä sitä oli tavallaan “kuolematon” (ellei halunnut kuolla, kuten itse usein halusin), mutta iän myötä suhde vanhenemiseen muuttuu. Itse olin huolissani ulkonäön “rupsahtamisesta” joskus aikoinaan, mutta toisaalta minulle ikä on tuonut rauhaa senkin suhteen. En ole koskaan ajatellut olevani mikään prinsessa enkä muutenkaan erityisen kaunis ja minua on kiusattu ja arvosteltu ulkonäköni takia todella paljon. Koen ihanaa rauhaa, kun vihdoin saa olla rauhassa. Rauha alkoi muutettuani pois Suomesta, koska täällä ei ketään kiinnosta. Näkymättömyys on aina ollut se, mitä haluan.
Toisinaan mietin, että jotkut ihmiset unohtavat että kukaan ei elä tyhjiössä. Meillä asuu yläkerrassa äitini ikäinen (eli noin 73-vuotias) nainen (“Jonna”), jonka kanssa juttelemme usein. Hän käy edelleen patikoimassa vuorilla ja ihailen hänen kuntoaan. Hän on kertonut, että aikaa menee enemmän lyhyempäänkin patikkaan (nousee silti vuorille, mutta reittivalinnat ovat erilaisia kuin vaikkapa minulla on) ja palautuminen vie kauemmin, mutta hyvin hän vetää. Pyöräilyn hän lopetti: sanoi, että se ei vaan enää oikein suju – vie liikaa voimia.
Äitini taas on erään hoitamattoman sairauden takia fyysisesti aika heikko eli tavallaan yläkerran “Jonnan” vastakohta. Omaan fyysiseen kuntoon voi vaikuttaa paljon, mutta toki kyllä itsekin tiedostan, että vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset ja iän myötä keho muuttuu ja väsyy ihan eri tavalla ja erilaisten sairauksien riski kasvaa. Se on fakta, jonka luulisin ihan kaikkien tajuavan – siis muidenkin kuin vanhojen ihmisten (ei pidä aliarvioida toisia iän perusteella).
Mutta olen mieluummin optimisti ja teen mitä voin sen sijaan, että maalailen piruja seinille. Murehdin asioita sitten kun ovat ajankohtaisia, koska etukäteen niiden kauhistelu ei muuta mitään. Mummoni eli yli 90-vuotiaaksi ja pystyi liikkumaan portaat melkein viimeisiin päiviin asti. Yksi kaatuminen koitui kyllä sitten hänelle kohtaloksi. <3
Pointtini on, että suurimmalla osalla kaiketi on eri-ikäisiä henkilöitä elämässään ja heidän kauttaan voi nähdä erilaisia asioita. Minua kyllästytti teini-ikäisenä vanhempien ihmisten vähättely ja huomauttelu, että “ymmärrät sitten kun olet vanhempi” tai “odotas kun olet minun iässäni” ja plaa plaa. Päätin tuolloin, ettei minusta tule koskaa samanlaista eikä ole tullut ainakaan vielä. Antaa nuorten tehdä omat virheensä ja ajatella omat ajatuksensa – opastaa voi ja neuvoa jos sellaisia joku kaipaa, mutta kyllä aika ja ikä meitä kaikkia muuttaa. Koen, että on turha on korostaa omaa kokemustaan pelkästään ikään vedoten.
On muuten mahtava tulla mainituksi tuossa neuvo-kohdassa! Sydämessä ihan läikähti, kiitos <3
Tulipas pitkä kommentti ja tavoistani poiketen oikoluin sen ja nyt mietin, että eihän se kuulosta tylyltä kun on niin suorasanainen. Se ei ainakaan ole tarkoitukseni, mutta en tiedä miten muuten sanomani muotoilisin. Luotan sinuun, että ymmärrät.
Kiitos pohdiskeluistasi, Elegia! Ei todellakaan kuulosta tylyltä.
PoistaArvostan suorasanaisuutta, olenhan itsekin suorapuheinen. Kiertelyllä ja pehmentelyllä ei yleensä tule sanoneeksi mitään.
Totta, sen kyllä tietää, ainakin suurin piirtein, mitä vanheneminen tuo tullessaan, mutta se voi olla itsellekin yllätys, miten niihin muutoksiin suhtautuu omalla kohdalla sitten kun se on ajankohtaista.
Jotkut aloittavat luopumisen jo aikaisin. Olen lukenut sellaistakin, että kolmenkympin jälkeen ei voisi käyttää enää bikineitä. Minua on yllättänyt se, että suhtaudun tunteellisesti vanhenemisen merkkeihin kasvoissani (nyt 73-vuotiaana) vaikka en surrut rinnan menettämistä.
Neuvosi oli hyvä. ♥ On tärkeää ymmärtää päästää irti ja vaihtaa suuntaa, jos on tilanteessa, jossa ei pääse eteenpäin eikä voi hyväksyä paikalleen jäämistä.
Vielä tämä: ihmettelen, miten "Jonnalle" pyöräily on raskaampaa kuin vuorilla patikointi. Minä ilahdun aina keväisin kun pääsen pyörän päälle juuri siksi, että pyörällä voi liitää niin kevyesti. Olen "Jonnan" ja äitisi ikäinen. Erittäin ikävää, että äidilläsi on tuollainen tilanne.
PoistaYhdeksänkymmppisillä kaatuminen johtaa usein jos ei heti niin lähivuosina kuolemaan. Minun isäni kaatui myös, lonkka murtui, liikkuminen vaikeutui, asumismuoto muuttui, ja sydän alkoi hiipua. Reipas menijä kesti vielä pari vuotta, itsekseen asuen, ja menehtyi sydämen toiminnan loppuessa.
No hyvä, luotinkin sinuun ja kannatti taas <3
PoistaJa ihan totta: vaikea sitä on etukäteen tietää, miten omalla kohdallaan missäkin iässä vanhenemiseen suhtautuu. Luultavasti itsekin ajattelen asiasta toisin esim. kymmenen vuoden kuluttua, mutta sitä en tiedä minä eikä kukaan muu, että miten asian sitten koen ja siihen suhtaudun. Se jäänee nähtäväksi.
Mielenkiintoinen tuo bikini-esimerkkisi: itsehän en ole koskaan (lapsuutta lukuun ottamatta) “voinut” käyttää bikinejä enkä mielellään edes uimapukua. Ei liity ikään, vaan itseinhoon (ja anoreksiaan, johon teininä sairastuin). En myöskään koskaan ole pukeutunut paljastavasti enkä pukeudu edelleenkään. Inhoan muuten niitä lehtien listoja, joissa kerrotaan “älä tee näitä mokia, jos olet xx-vuotias” tai “tällaiset hiukset pitää olla xx-vuotialla” ja plaa plaa. Ihan hirveitä listoja! :D
Täällä pyöräily on melko ankaraa jalkatyötä: mihin tahansa päättääkin polkea, niin mäiltä ja nousuilta (puhutaan siis monien kilometrien pituisista pätkistä, jotka ovat ajoittain todella jyrkkiä) ei oikein voi välttyä. Aivan toista siis kuin vaikkapa Lontoossa tai Helsingissä, jossa muuten fillaroin Alepa-pyörällä viime kesänä. Sitä voisi kutsua liitelyksi.
Koen itsekin fillaroinnin täällä raskaampana kuin patikoimisen vuorilla.
Joo, niinpä tietenkin. Minulle hieman vajaakeuhkoisena ylämäet on vaikeita, nämä pienetkin. Liideltyäni alaspäin, talutan pyörän usein ylös. En siis pärjäisi noissa Järvialaueen mäissä. Ne kuulostavat samalta kuin Kainuun vaarat.
PoistaLapset saattavat ihailla teini-iässä olevia sukulaislapsia, kun eivät tiedä murrosiän ahdistuksista. Teinit taas saattavat toivoa, että voisivat palata takaisin lapsuuteen tai vaikka humahtaa vanhaksi, jolloin ollaankin aina tasapainoisia ja tyytyväisiä.
Ihmiset ovat erilaisia, joskus jollakulla mielikuva tulevasta ikäkaudesta pitää paikkansa, joskus taas ei.
Aina on hoettu, että hiusten pitää lyhentyä, kun ikää tulee lisää. Se on höpöpuhetta. Naama sanelee mikä sopii.
Kehoaktivistit saarnaavat, että kaikki sopii kaikille, mutta se on liioittelua ja asian yksinkertaistamista. Se mikä näyttää hyvältä ei ole iästä tai painosta kiinni vaan muodoista ja tyylistä. Tietysti voidaan myös protestoida ja halutakin näyttää rumalta tai osoittaa ulkonäöllä jotain aatetta, mutta se on valehtelua, että kaikki olisivat yhtä kauniita samoissa bikineissä.
Tänä kesänä panin etelän uimarannalla merkille, miten paljon oli suurennettuja rintoja ja miten huonosti ne täytteet oli laitettu. Reunat näkyivät ikään kuin ihon sisällä olisi ollut laatikko. Voi voi, ihmiset pilaavat ulkonäkönsä ja terveytensäkin turhilla paljon mainostetuilla operaatioilla.
Tietysti noihin kehon paranteluihinkin (yrityksiin tehdä siitä parempi) liittyy usein vääristynyt kehonkuva. Mutta leikkauksilla ja täytteillä sitä ei pitäisi hoitaa.
PoistaAnoreksia on vaikea asia. Toivottavasti siihen joskus löydetään parempi apu kuin tänä päivänä.
MM
VastaaPoistayksi 'tärkeä' kysymys Satu Kukkopilliltä jäi kysymättä:
- Mitäs tykkäät äänikirjoista?
:) 🙃
Joo, se olisi toisenlaisen kysymyspatterin kysymyksiä.
PoistaNäin muuten sen näytelmän Ei kertonut katuvansa, josta aiemmin joskus juteltiin. Iso pettymys. Tasapaksua ja tunteita herättämätöntä. Tuohon kirjaan onkin kyllä vaikea tehdä hyvä käsikirjoitus.
Ei kai se sitten kummoinen ole ollut, kun nyt parin kuukauden jälkeen ei mielessä siitä mitään ensi pölähdyksen jälkeen.
PoistaNäyttelijäthän jäivät minulle tuntemattomiksi; niinpä lähetin palautetta asiasta teatterille ja Anne Jokivirta vastasikin:
- Täydensimme käsiohjelmaamme.
Kannattaa narista. :)
Ei se käsiohjelma ollut kummoinen nytkään, nimet oli, mutta ei minkä teatterin näyttelijä. Aatellaan varmaan, että kaikki löytyy netistä eikä välitetä tehdä hyviä, paperisia käsiohjelmia.
PoistaTeattereiden yhteistyö Pesärikko 2017, jonka näin Kotkassa, oli minusta todella vaikuttava. Piti tulla kolme näytelmää kolmessa vuodessa, mutta sotkiko korona, vai onko tässä välillä ollut jotakin.
Tässä Tommi Kinnusen romaaniin tehdyssä esityksessä luettiin paljon suoraan romaanin tekstiä eikä näytelmän keinoja oikein käytetty. Tylsää.
Kaiken lisäksi pelkäsin saavani yskänkohtauksen, ja sainkin, mutta ympärillä yskittiin kyllä paljon enemmän.