Ja nämäkin jäivät mieleen Pohjois-Kyproksen matkalta

1. Katunäkymät, joissa oli sekaisin vanhaa ja uutta ja hyvin vanhaa, jopa roomalaisaikaista 

Lefkoşan kadulta, Kuva:Ume

Minareetin tulisi kurottaa aina korkeimpana kohti taivasta, ja 
onhan se tässäkin hivenen modernia rakennusta korkeampi. 

Karavaaniseralji jonka entiset matkustajien huoneet ovat nyt 
käsityöputiikkeja. 

Famagusta

2. Taitava, hauska ja innostava oppaamme Cem eli Sami

Sami ja kepin päässä apulaisensa Pekka

En saanut oikein hyvää otosta Samista, aina oli jonkun pää edessä, mutta kelpuutan tämän.
Meitä oli 44 ihmisen ryhmä, aivan liikaa, mutta niin vain Sami johdatteli porukkansa varmoin ottein ja aikataulusta huolta pitäen paikasta toiseen, jakoi infoa ja oli hauska. Opettajana työni tehneenä tiedän, mitä tarvitaan joukon kiinnostuksen ylläpitämiseen. Kuiva tieto ei riitä, pitää olla huumoria, lämpöä ja tilanneherkkyyttä. Harmituksen tunteita nostivat mm pakkovisiitit tietyissä myyntipaikoissa, mutta Sami osasi lohduttaa ja muistuttaa, että kyllähän me tiesimme, että ne sisältyivät ohjelmaan ja siksi matkamme olikin niin huokea. 
Cem on kotoisin Ankarasta. Hän puhui suomea, koska oli asunut Suomessa useita vuosia. Hän osasi katsoa asioita myös meidän silmillämme ja oli nähnyt maailmaa oltuaan oppaana monissa maissa. 
Saimme Cemiltä paljon sellaistakin tietoa, mitä en matkaopaskirjoista ole löytänyt, esim suosituimmat naisten ja miesten nimet (Fatima, Sofia, Ömer,Mustafa) ja keskipalkka (Pohjois-Kyproksella 8500 liiraa ja Turkissa 4500 liiraa). Ei ihme, että Turkin puolelta tullaan mielellään töihin Kyprokselle huolimatta tunnin lentomatkasta. Kurssi: 1 EUR = 18 TRY eli palkka olisi Turkissa vain 240 euroa. Kun katselin hintoja kaupoissa, niin eipä sillä Kyproksen lähes puolta isommalla palkallakaan paljon shoppailla. 

3. Mattoja, koruja, nahkaa ja turkiksia

Pasha Port Carpet Factory

Famagustan satamassa pääsimme tutustumaan moderniin mattoateljeehen, jossa esiteltiin toinen toistaan upeampia käsin valmistettuja mattoja, gobeliineja ja maalaukselta näyttäviä taideteoksia.
Näimme miten mattoja tehdään. Yhden maton kutominen saattaa viedä kolmekin vuotta. Kutoja pysyy yleensä samana, koska jokaisella on hieman erilainen käden jälki. Kutojat ovat pienestä pitäen äitiensä opettamia naisia maaseudun kylistä.

Tiettyyn esittelyvaiheeseen asti sai kuvata, mutta kun tuli taideaarteiden vuoro, niin kamerat piti siirtää laukkuun. Johtaja, joka seisoo keskellä sinisessä paidassa, kertoi syyn: plagiointivaara.
Luulisi, että isoimmat matot ovat kalleimpia. Ei suinkaan, kaikkein kallein työ oli pieni seinävaate Viimeinen ehtoollinen, joka oli kudottu hyvin ohuella silkkilangalla. Sen hinta oli kymmeniä tuhansia. 

Kun esitykset oli ohi, oli mahdollisuus hieroa kauppaa ateljeen myyjien kanssa. Meillä ei  ollut mitään aikomusta ostaa mattoa matkalta. Ei olisi varaakaan, ja pidämme enemmän pohjoismaisesta tyylistä.
Kuinka ollakaan vanha johtaja hakeutui minun ja mieheni luo, tilasi teet (turkkilaisessa kulttuurissa juodaan näissä tilanteissa aina teetä tai kahvia) ja pyysi keskustelemaan. Hän kertoi käyvänsä tehtaalla enää kahdesti viikossa ja lähinnä vain tavatakseen ihmisiä. Kun kehuin hänen englannin taitoaan, joka oli parempi kuin minulla, erittäin kaunista brittienglantia, hän kertoi käyneensä 10-vuotiaasta asti englanninkielistä koulua. Eipä ihme siis! Ja yllätys - hän oli ollut Ruotsissa kotikielenopettajana ennen kuin hakeutui liike-elämään. Tottakai hän ymmärsi, ettei opettajilla ole varaa arvomattoihin. Oli valtavan mukavaa jutella tämän herrasmiehen kanssa. 
Brittihallinnon vaikutus näkyy myös kouluissa. Pohjois-Kyproksella on hämmästyttävän monta yliopistoa, opetuskieli on englanti ja opiskelijoita on paljon Afrikasta ja Aasiasta. Näitä nuoria oli töissä opintojensa ohella hotellien ravintoloissa. 

Seuraavana päivänä ajeltiin Kyreniaan koru- ja nahkatehtaaseen.
Korutehtaassa esiteltiin koruja, joita voisi hankkia sijoitusmielessä. Jos rahan arvo katoaa, niin kullassa ja jalokivissä se säilyy. Turkissa tämä on ymmärretty, ja se näkyy esim perinteisissä häissä. Vieraat kiinnittävät sulhasen asuun seteleitä ja morsiamen asuun kultaa, niin että hän on lopuksi aivan kumarassa sen painosta. Vieraita häissä on satoja. Osalla saamastaan rahasta ja kullasta tuore pariskunta maksaa velaksi hankkimansa kodin.
Koruliikkeessä kukaan ei tyrkyttänyt. Myyjät olivat valmiina palvelemaan, jos joku todella halusi ostaa jotain. EXIT-ovi löytyi helposti ja suurin osa meistä vietti aikansa ulkona kahvilassa. Yksi pariskunta viipyi sisällä pitempään Samin kanssa, joka auttoi heitä tinkimisessä. Rouva tuli bussiin esitellen timanttisormustaan, ja ylpeä aviomies totesi:"Hän on sen arvoinen."

Nahkaliikkeessä esittelijä kertoi, miten heidän takkinsa ovat niin kevyitä ja hienoja, koska ne on tehty pienten vasikoitten ohuesta ihosta. Sain mielikuvan vauvan pulleasta kädestä omaa ryppyistä pergamentti-ihoani vasten. Ensin oli muotinäytös. Kopeannäköiset mallit viuhtoivat catwalkilla ja esittelivät todella kauniita kääntötakkeja, kelsejä ja  turkkeja. Sen jälkeen pääsimme seikkailemaan myyntitilaan, jossa oli melkein yksi myyjä kahta asiakasta kohti. Nostin takkia, joka oli kuin Tohtori Živago -leffasta ja kokeilin sen painoa, kevyt oli. Naismyyjä tuli sanomaan, että siitä vain takki päälle, ja minä empimään. Enpä taida, kiitos. No, miksei? Arvatkaa, mitä minun suustani pääsi - ihan ystävällisesti: "Because it is an animal". Näen eläimen siinä. Myyjä pärrytti suutaan epäuskoisesti. Toinenkin myyjä lähestyi, ja kun en halunnut turhaan sovittaa takkia, niin kyseli, olenko vegaani. Selitin, että en ole ja on minulla ollut turkkikin, mutta enää ei tunnu siltä, että haluaisin eläimen nahkaa selkääni ja kangas on minusta parempi materiaali. Nuo takit muuten jäljittelivät kangasta, ei olisi aina edes arvannut nahaksi. Sain sen jälkeen olla rauhassa ja EXIT-ovikin löytyi. Ryhmästämme yksi oli ostanut söpön jakun, sama rouva joka sai sormuksen. 

Tunnen TSS:n matkoilla käyneen, joka on ostanut tuotteita joka kaupasta. Hän sai hiljattain kutsun ilmaiselle matkalle. Ei siitä matkasta kuitenkaan aivan ilmaista tulisi. Meidänkin piti ostaa lisäpaketti viimeiseen hotelliin, koska se toimi parhaiten all inclusive -periatteella. Ihan hyvä tällä kertaa näin, koska emme olisi jaksaneet koronaväsymyksessä lähteä joka päivä hotellialueen ulkopuolelle ja rannalla oleilua ei tarvinnut keskeyttää, kun ympärillä oli snack-baari, drinkkibaari, kahvila ja jäätelökioski.
 

4. En pidä all inclusive -matkailusta. 

Oli todella noloa kulkea ranneke kädessä kuin lapsi huvipuistossa. Myöskään ruokailutilanteet eivät tuntuneet luvatulta luksukselta, vaikka buffet-pöydät notkuivat herkuista. Kauhea hälinä, kilinä ja kolina, jonot - kuin ruotsinlaivoilla pahimmillaan, paitsi että siellä on melua pehmentävät kokolattiamatot. Minusta luksusta on se, että pöytään tarjoillaan ja siinä pöydällä on kangasliina ja kukkia, ympäristö on kaunis ja lämpimässä maassa pöytä on ulkona.
Tärkeää minulle olisi sekin, että ympärillä olisi myös paikallisia ihmisiä eikä vain suomalaisia ja saksalaisia turisteja. 
Seuraavaksi siis taas omatoimiselle matkalle, asunnon vuokraus paikalliselta ihmiseltä, retkien varaus kadunvarsien matkatoimistoista ja retket sekä hetket kansainvälisessä porukassa.

En ottanut edes kuvia niistä ylettömistä pöydistä, vaan paikoista joissa poikkesimme kaupungilla kiertelyn ohessa. 

çay ja börek

Turkkilainen kahvi  (kahvesi) on todella vahvaa,
puolet kupista sakkaa, kyllä virkistää 

5. Aasimafia ja vapaina liikkuvat kissat sekä koirat

Pohjoiskärjessä villiaasit perivät tiemaksua. Auton äänen 
kuullessaan ne astelevat keskelle tietä eivätkä hievahda
ennen kuin auton ikkunasta heitetään porkkanoita.  

Hotellialueen kisuja

Hotellialueella liikkui myös koiria. Ne kulkivat
huomaamattomina, astelivat portaita kuin ihmiset
ja latkivat aamuisin vettä uima-altaista.

6. Miesten maailma

Harmittelin, kun vaatekaupoissa oli niin vähän naisille vaatteita, lähinnä vain teinityttöjen biletysmekkoja, joissa oli aukkoja mahan kohdalla. Miehille sen sijaan oli runsaasti tasokkaita vaatteita. Mieheni osti itselleen sekä housut että minun kannustamanani kauniin paidan. Itse ostin karavaaniseraljin käsityöpuodista silkkilangasta tehdyt kukanmuotoiset korvakorut.

Turkkilaisessa kulttuurissa mies on perinteisesti naista arvokkaampi, Samikin kyseli vitsikkäästi aina bussissa, onko kaikilla kaikki tavarat mukana, myös vaimo. Asenteet ovat toki muuttunet ja muuttumassa. Nuori lääkäri sanoi, että kaikki onnittelevat häntä isosti, kun hän on saanut tyttövauvan. 

Ylä- sekä alakerta täynnä miesten vaatteita,
katukerroksessa kassat ja muutama ruma mekko
naisille. Päinvastoin kuin meidän kaupoissa.
Ei ihme, että herra Mentula laskeutuu siellä
niin polleana.

 

7. Maatila

Tyypillisimmistä nähtävyyksistä, linnoista yms löytyy kuvia googlesta, joten en laita tänne niitä, vaan muutaman kuvan maatilalta. Emännän juustonvalmistus kiinnosti, ihailin monia erilaisia uuneja ja muutuin itsekin maalaistalon lapseksi jälleen. 

Seuraavassa kirjoituksessani palaudun taas kirjabloggariksi. 😉