Sergei Dovlatov, Matkalaukku... ja joulua kohti joutuin

 

Sergei Dovlatov on kiinnostava emigranttikirjailija. Hän syntyi Neuvostoliitossa vuonna 1941 ja muutti alle nelikymppisenä siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin, koska ei saanut kaunokirjallisia tekstejään julkaistuksi kotimaassa niiden kriittisyyden vuoksi. Hän oli ennen USA:han emigroitumistaan julkaissut tekstejä ulkomaisissa lehdissä. USA:ssa hän alkoi kirjoittaa novellikirjoja ja romaaneja. Dovlatov kuoli sydänkohtaukseen vain 48-vuotiaana vuonna 1990 ehdittyään sitä ennen julkaista kirjoja enemmän kuin kirja/vuosi.  
Hänen teoksiaan on käännetty yli 25 kielelle ja niitä on julkaistu sananvapauden lisäännyttyä myös entisessä kotimaassa.

Dovlatovilla on kiinnostava yhteys Suomeen. Hän opiskeli Leningradin yliopistossa kaksi vuotta suomen kieltä ja toimi sen jälkeen toimittajana Leningradissa ja Virossa.

Aivan äskettäin on suomennettu Dovlatovin romaani Kompromissi, jossa hän käsittelee Viron vuosiaan. Hänen teoksistaan on suomennettu muutamia muitakin. 
Päädyin lukemaan novellikokokoelman Matkalaukku, koska sen idea on niin kiehtova. Mietin myös, miten jännittävä teos lieneekään kyseessä, kun joku näyttää pureskelleen hermostuksissaan kirjan alanurkkaa. No, ei ole niinkään jännittävä, vaan hauska ja lempeästi ironinen. 

Matkalaukku on elämäkerrallinen kirja, novellikokoelma tai novelleista koostuva romaani, jossa Dovlatov kertoo ainutlaatuisella tavalla Neuvostoliitosta lähtönsä tarinan. 
Toimittaja Dovlatov saa ministeriöltä luvan poistua maasta kolmen matkalaukun kanssa. Hän protestoi aluksi laukkujen vähäistä määrää, mutta huomaakin pakatessaan itsesääliä tuntien, että hänen tavaransa sopivat yhteen laukkuun, surkeaan vaneriseen kapsäkkiin, joka piti sitoa lukon säryttyä pyykkinarulla. 

    Joskus olin mennyt sen kanssa pioneerileirille. Kanteen oli kirjoitettu musteella: "Nuorempi ryhmä. Serjoža Dovlatov". Sen viereen oli joku ystävällisesti raapustanut:"paskahousu". Kangas oli repeytynyt muutamista kohdista. 
    Kannen sisäpuolelle oli liimattu valokuvia Rocky Marcianosta, Armstrongista, Joseph Brodskysta ja Gina Lollobrigidasta läpinäkyvissä vaatteissa. Tullimies yritti kynsiä Lollobrigidaa irti, mutta sai aikaiseksi vain naarmuja.
    Brodskyyn hän ei koskenut. Kysyi vain, kuka tuo on. Vastasin, että kaukainen sukulainen. 

Matkalaukku pysyy avaamattomana kaapin perillä vuosia. Kun kirjailija Dovlatov avaa sen, hän huomaa, että laukussa on koko hänen kotimaassaan viettämänsä elämä, kolmekymmentäkuusi vuotta. Hän nostelee esineet pöydälle ja huomaa laukun pohjalla vanhan Pravda-lehden, josta häntä tuijottaa iso muotokuva Karl Marxista.  
Pohjalla Karl Marx. Kannessa Brodsky. Ja niiden välissä toivoton, mittaamattoman arvokas, ainutkertainen elämä. 

Novellien tai romaanin lukujen, miten vain, nimet ovat Suomalaiset kreppisukat, Puolue-eliitin puolikengät, Säädyllinen kaksirivinen puku, Upseerinvyö, Fernand Légerin takki, Popliinipaita, Talvilakki ja Autonkuljettajan hansikkaat.
Nämä kertomukset ovat melkoisia veijaritarinoita täynnä huumoria, itseironiaa ja ironiaa ihmisiä ja järjestelmää kohtaan. Nautin. 
Huumorin alta on helppo lukea, miten vaikeaa taiteilijoiden ja toimittajien on ollut toimia Neuvostoliitossa - sivulauseissa käy ilmi, että tottahan jokainen kirjailija on ollut vangittuna. Ja miten lienee muuten nyt, kun Venäjä on yhä enemmän kuin vanha Neuvostoliitto? 

Jotenkin Dovlatov tuo mieleeni Juha Vuorisen sekä ulkoisesti, 194-senttinen sälli, että  siinä, millä tavalla leppoisasti hän kuvaa itseään ja koheltamisiaan. 
Minulla on lukupinossani (kotiin taas muodostumassa pieni sivukirjasto) Dovlatovilta vielä Meikäläiset ja postuumisti julkaistu Haarakonttori, Kompromissi on varauksessa. 
Lukemiset eivät joulun aikaan lopu, ei vaikka tulisi sulkutila.

🌷🌷🌷🌷🌷🌷🌷 ... on niitä seitsemän, seitsemän tontun tehtävää...

Joulu on jo ovella.
Jollekin se tuo stressiä iloisuuden vaatimuksen vuoksi, jollekin hartauden vaatimusten ja jollekin velvollisuuksiksi kokemiensa tapaamisten vuoksi tai siksi ettei voi tavata läheisiä vaikka haluaisi. 
Jospa voisimme ajatella, että se on mitä se on. Kuten elämä yleensäkin.
Moni ahertaa töissä aattoon asti. Hänelle joulussa parasta on sen tuoma tauko ja lepo.

Tykkäsin siivota tämän joulun alla. Oli ihan kiva huiskia menemään, järjestää komeroita ja pyyhkiä jopa patterin taustat ja jalkalistat, pestä kodinkoneet ja tuulettaa torkkupeitot. Kun yhden paikan järjestin, huomasin heti uuden tontun tehtävän. Nyt saan sitten lepäillä siistissä kodissa.
Pimeäkin alkaa vähentyä, tästä päivästä alkaen. 
Käännymme valoa kohti. 
Toivotan teille blogini lukijat kullekin omanlaistanne hyvää joulunpyhien aikaa.