Hunter Biden, Kauniita asioita

 

Hunter Bidenin tänä vuonna julkaistu ja heti perään suomennettu Beautiful Things, Kauniita asioita on monella tavalla kiinnostava kirja. 

Se on rehellinen kertomus addiktiosta, sen valtaan joutumisesta, siinä elämisestä ja siitä irti taistelemisesta. Kun alkoholi ja huumeet täyttävät elämän, niin uuden elämän aloitus ei käy käden käänteessä, vaan vaatii useamman pohjalla käymisen ja useimmiten jonkin uuden elämänsisällön löytymisen. Tämän Hunter Biden kuvaa hyvin. 

Kauniita asioita on myös kirja amerikkalaisesta poliittisesta elämästä. Lakimies ja kuvataitelija Hunter Biden on USA:n nykyisen presidentin Joe Bidenin poika.
Pojat, Hunter ja Beau, pääsivät lapsina aina halutessaan isän mukaan senaattiin, jossa seikkailivat kuntosalilla ja kahvilassa ja saivat usein kutsun senaattoreiden työhuoneisiin.
"Meidät kaksi kasvatettiin politiikalla siinä missä maatalon lapset maissilla."

Yksi asia, minkä isä, nuori senaattori, oppi vanhemmilta kollegoilta oli se, että toisen senaattorin mielipiteen voi aina kyseenalaistaa riippumatta hänen puoluekannastaan, mutta hänen motiiveihinsa ei saa koskaan kajota. 
No, me tiedämme millaista politiikka nykyään on. Raadollista ja kaikin mahdollisin kyseenalaistuksin toimivaa. 
Joe Bidenin kanssa presidenttikilpaa käynyt Donald Trump antoi poliittisille vastustajilleen liikanimiä ja solvasi heidän tarkoitusperiään keksityin tarinoin. Hillary Clinton oli pedofiili jota jahdattiin iskulauseella "Lock Her Up". Joe Biden, "Sleepy Joe", osoittautui kovaksi vastustajaksi ja hänen mustamaalaamisekseen pengottiin esiin pojan käymä taistelu ulos huumehelvetistä. Donald Trump toisteli puheissaan "Where's Hunter?", mikä lause painettiin T-paitoihin, joita sai kaiken kokoisina kahdellakymmenelläviidellä dollarilla. Kun Maga-lippiksiin (iskulause Make America Great Again) sonnustautuneet rähinöijät tulivat Hunter Bidenin ja tämän raskaana olevan vaimon pihaporteille huutamaan megafoneihin ja häiritsemään koko naapurustoa, pariskunnan piti etsiä uusi turvallinen asuinpaikka. 

Donald Trump taisi antaa Hunter Bidenille kirjan aiheen kysymälllä "Where's Hunter?".
Tämä kirja vastaa kysymykseen. Se kertoo, että Hunter Biden ei ole mikään presidenttikilvan sivunäytös eikä isänsä oppipoika, vaan itsenäinen ihminen, 51-vuotias alallaan menestynyt mies, kolmen tyttären ja yhden pojan isä. Hän on työskennellyt myös monien kansalaisjärjestöjen ja yritysten hallituksissa ja tehnyt hyväntekeväisyystyötä. Hän ei ole mikään pummi, vaikka eli neljän vuoden ajan huumepainajaisessa.

Hunter Bidenin kirja on ennen kaikkea kirja perheestä ja rakkaudesta. Se välittää hyvin kauniisti ja sydämellisesti periamerikkalaiseen tyyliin kiitollisuutta läheisille, varsinkin isälle, joka on aina tukenut häntä olkoon tilanne mikä hyvänsä.
Kirjoittaja lähestyy lukijaa tuttavallisesti ikään kuin istuisi vastapäätä kertomassa tarinaansa.
Hunter Biden joutui parivuotiaana auto-onnettomuuteen, jossa perheen äiti ja pikkusisko menehtyivät ja Hunter sekä häntä vuotta vanhempi veli Beau loukkaantuivat vakavasti. Isä Joe vannoi senaattorin virkavalansa poikien sairaalahuoneessa.Iso suku osallistui tämän jälkeen poikien hoitamiseen ja he saivat pian myös uuden äidin ja pikkusisaren.
Varhainen järkyttävä kokemus sitoi pojat yhteen, mutta uusi tragedia oli tulossa. Beau oli Delawaren osavaltion oikeusministeri ja pienten lasten isä, kun hänellä todettiin aivosyöpä, johon hän tuskallisten hoitojen jälkeen kuoli.
Veljen kuolema vei Hunterilta parhaan ystävän. Hänelle jäi myös iso vastuu, koska hän oli luvannut veljelleen pitää huolta tämän perheestä. Hän kirjoitti huumetaistelunsa keskellä syyllisyyttä huokuvia kirjeitä kuolleelle Beaulle.
Eräässä kirjeessä hän pohtii, mikä oikeutus hänellä on saada elää, kun ei pysty olemaan edes tukena itselleen. "En ilmeisesti osaa tehdä mitään muuta kuin aiheuttaa tuskaa roikkumalla täällä. Mitä pahaa siinä on, että olisimme yhdessä?"

 
Eräässä presidenttien väittelytilaisuudessa Donald Trump haukkui kaikki sodissa taistelevat amerikkalaiset "luusereiksi" ja "ääliöiksi" ja Joe Biden vastasi siihen puhuen kunnioittavasti edesmenneen poikansa Beaun ja muiden palvelusajasta Irakissa. Trump keskeytti ja suuntasi nyt iskunsa Hunteriin alkaen melskata tämän huumeriippuvuudesta. 
Isä vastasi siihen taitavasti ja myötätuntoisesti, unohtumattomasti.
"Pojallani", hän sanoi sivuuttaen Trumpin ja katsoen suoraan kameraan, "kuten meistä niin monen läheisellä, oli huumeongelma. Hän on ottanut sen haltuun, työstänyt sen ja hän on voittanut sen. Olen ylpeä hänestä. Olen ylpeä pojastani."
Muistan miten katsoin tämän keskustelun televisiosta ja Bidenin vastattua selkeästi ja järkevästi omituisiin hyökkäyksiin molempia poikiaan vastaan, sanoin ääneen: "Se on siinä. Biden voittaa." Amerikkalaisille perhearvot ovat tärkeitä, mitä Trump ei ymmärtänyt.

Ainoa miinuspuoli kirjassa on sen huono suomen kieli. Englannin kieli paistaa läpi. Tuntuu, että teksti on vain nopeasti käännetty, mutta ei suomennettu. Oliko kiire aikataulu? Alla muutamia esimerkkejä, joissa kieli ei ole hyvää ilmaisuvoimaista suomea. Monta kertaa lukiessa kadutti, etten lukenut kirjaa alkukielellä.
- Kuvotin itseäni.
- He olivat toistensa perämiehiä jokaisella tiellä jolla he kulkivat.
- Ashleysta oli tullut nopeasti osa sidettämme.
- Tämänkaltainen tuntemus on ehkä hieman epätodennäköinen. Uskokaa pois, ymmärrän kyllä. Mutta vaikka kokemukseni olivat hieman epätoivoisia, vaarallisia ja kaistapäisiä, niitä kannatteli perustavanlaatuinen vahvistava luottamus. 

Kirjan kansi on kaunis. Se on Bidenin perheen kotialbumista. 
Loppukiitosten jälkeen on vielä kuva, joka vahvistaa sen tuen ja rakkauden, mistä Hunter Biden kirjassaan niin hyvin kertoo.