Yksi riittää

Taidekeskus Antares Sippolassa on vanhaan meijeriin tehty näyttelytila ja taiteilijaresidenssi. Tämän kesän  näyttely on nimeltään Uni ja kuolema - Hypnos ja Thanatos. Näyttelyssä on esillä yli 70 työtä yhdeksältätoista nykytaiteilijalta. Tilaa on paljon, mikä mahdollistaa väljän asettelun ja luo juhlavan ja rauhallisen  tunnelman. Olen käynyt katsomassa lähes kaikki Antareksen näyttelyt ja seurannut, miten taidekeskus kehittyy.

Ohitin monta isoa ja komeaa maalausta ja pysähdyin erään pienen vaatimattoman kolmiulotteisen taulun luo. Taulussa on pohjana saniaisenlehtikuvioiseksi painettu musteensininen sametti ja sen päälle on kiinnitetty haavanlehdistä koottu pesä. Tekijä on Varpu Eronen, ja työn nimi on Kehto. 

En tiedä, mikä siinä oli, mutta tämän luo minun oli palattava yhä uudelleen ja edelleenkin kuva kiehtoo minua, vaikka en ole saanut siinä välittymään materiaalien herkkää kauneutta kuten toivoin. 

Miksi yleensäkin kiinnymme laajasta joukosta johonkin tiettyyn? 

Olen istunut monessa klassisen musiikin konsertissa, jossa mikään ei ole vaikuttanut  ja olen saattanut nukahtaa makeasti. Mutta sitten joskus tulee se täyteyden hetki, että musiikki alkaa puhua juuri minulle, tunnen sen koko kehossani ja elän siinä kyyneleet silmistä noruen. Se hetki riittää. Yksi silloin tällöin riittää. 

Luin Paul Therouxin novellikirjan Saarista vihrein, jonka kansikuva on edellisen kirjoitukseni lopussa. Tässä osa takakantta:

Adam Korpakin kansikuva (jätin tähän vähän hahmoja esiin) on minusta upea, kuten kaikki Korpakin kuvitukset, joihin olen törmännyt. Erityiskiitos!

Olisi luullut, että jonnekin eksoottiseen paikkaan sijoittuva novelli olisi imaissut minut mukaansa, mutta ei. Luin ensimmäisen novellin Maailman ääri, luin sen heti toiseen kertaan ja ajattelin, että minua odottaa valtava elämys, kun näitä novelleja on vielä 13 jäljellä, mutta kaikki muut tuntuivatkin yhdentekeviltä. 
Maailman ääri kertoo tilanteesta, jossa perheensä kanssa USA:sta Lontooseen World's End -nimiselle alueelle muuttanut mies saa pienen poikansa kautta tietää, että hänen työmatkoilla ollessaan äiti ja poika käyvät lennättämässä leijaa jonkun miehen kanssa. "Mamin ystävä" tietää leijanlennättämisen niksit, on leikkinyt pojan kanssa ja jopa lahjoittanut tälle pienen leluauton. Isä tekee lapsensa levottomaksi kysymyksillään ja järjestää tämän epätoivoissaan vahtimaan mamin ystävää selittäen, että mies saattaa olla varas.
"Mitä hän sinulta varastaa, isi?"

Robarge mietti tovin ja sanoi sitten: "Jotakin hyvin kallisarvoista - " ja hänen äänensä murtui. Jos hän pakottautuisi jatkamaan, hän alkaisi itkeä. Hän poistui lapsen huoneesta. Ikinä hän ei ollut tuntenut tällaista surua. 
Kun epäilevä aviomies sitten palaa seuraavalta työmatkaltaan ja kyselee pojalta tämän huomioista, hän huomaa tiukkaavansa puhuuko tämä totta, mitä hän ei ole koskaan ennen tehnyt, jolloin poika vahvistaa vakuuttelujaan sanomalla, ettei äidillä olekaan mitään ystävää. Onko poika änkyttänyt ennen? Miksi hän ei avaa isän tuomaa lahjaa? 

Robarge  käy vielä talon valoja sammutellessaan katsomassa nukkuvaa lastaan. Nostaessaan avaamatonta lahjapakettia tämän sänkyyn hän tuntee patjan alla jotain kovaa, keittiön sahalaitaisen leipäveitsen. 

Tämä novelli kuvaa vähäeleisesti, miten ajattelemattomasti lapsen viattomuus voidaan viedä.  Alkuperäisen englanninkielisen kirjan nimi on napattu tästä novellista World's End, suomennoksen nimi kirjan viimeisestä novellista Saarista vihrein. 

Yksi riittää, kun se on täydellinen. 
Luin kerran naistenlehdestä jutun, jossa naiset kertoivat täydellisen laukun metsästyksestään ja siitä, miten päämäärä lähestyy monen huonon ja epäonnistuneen ostoksen kautta. Kun se oikea löytyy, niin muita ei sitten enää tarvita. Minusta asia on juuri näin, ja se saattaa päteä myös kesämekkoon ja kenkiin.

'Yhdestä tärkeästä' kirjoittaessa tuli mieleen Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssin päähenkilö, jolle yksi tietty ruusu on tärkeämpi kuin kokonainen ruusutarha, koska hän on kasvattanut sen ruusun ja nähnyt sen vuoksi vaivaa. Valitettavasti minulla on tämä kirja vain englanninkielisenä, mutta kirjoitan tähän prinssin keskustelun kesyttämänsä ketun kanssa. 

   'It is the time you lavished on your rose which makes your rose so important.'
   'It is the time I lavished on my rose... ' said the little prince,  so as to be sure to remember.
   'Men have forgotten this basic truth', said the fox. 'But you must not forget it. For what you have tamed, you become responsible forever. You are responsible for your rose...'

Pikku prinssi -näytelmään on tehty kaunis laulu Kesytetty, jonka ensimmäinen säkeistö kertoo tämän keskustelun ydinajatuksen.
Sinä olet minulle vain yksi, yksi tuhansien joukossa.
En tarvitse sinua, ei, en tarvitse sinua.
Mutta jos kesytät minut, niin silloin me toisiamme tarvitsemme,
olisit ainoa maailmassa, elämäni aurinkoinen.


Koitan koittamistani pyöräyttää tähän jonkin yhdistävän loppulauseen.
No, olkoon tämä Samuli Parosen miete kokoelmasta Testamentti:
Mikä tahansa voi tulla tärkeäksi asiaksi.