keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Vähän Juicesta




Kävin katsomassa kaksi uutta kotimaista elokuvaa, Juicen ja Ihmisen osan. Pidin Juice-elokuvasta kovasti. Se kertoo osasta Juhani "Juice" Leskisen elämää ja samalla tamperelaisen rock'n'rollin alkuajoista. Juicen lisäksi elokuvassa kerrotaan mm. Mikko Alatalon ja Harri Rinteen muusikon uran alusta. 

Muistelin, että minulla on Juice Leskisen runokirja Äeti. Siellähän se oli muiden kapoisten runokirjojen joukossa kirjahyllyssä.   


ÄETI, SELLAINEN ELÄMÄ

Äeti, sellainen elämä,
           että sen voi kirjoittaa näytelmäksi, 

mutta jos sen kirjoittaisi, se olisi
mahdoton näytellä, mahdoton esittää

eikä sitä kukaan katsoisi
eikä arvostelija sitä uskoisi, ei vapaaehtoisesti

Äeti, sellainen elämä, 
           että se on pakko elää
           jotta se tulisi todeksi


Juice Leskisen äiti, Äeti, menetti veljensä, äitinsä, kolme lastaan, anoppinsa, miehensä, toisen miehensä ja isänsä. Nämä kuolemat Juice on taltioinut runoihin tässä järjestyksessä neljässä eri sarjassa välillä viitaten siihen, miten menetykset koskivat myös häntä. Ai niin, KUOLLEITA VIIDES SARJA sisältää äidin presidentit, joista osan hän on "hoitanut viimeiselle matkalle, jos on töiltään joutanut". 

Äeti on runoteos, jonka alaotsikkona on: luonnos muistelmiksi, runoja
Näinkin voi siis laatia muistelmat. 
Kirja sisältää neljä vaiheiksi nimettyä osaa, joiden sisällä runoja on yhteensä päälle kuusikymmentä, lyhimmät  muutaman sanan, pisin viisi sivua. 
Tunnelma runoissa on enimmäkseen melankolinen. Juicen yleensä käyttämät sanaleikittelyt ja monimerkityksisyydet ovat nyt vähissä. 


Yksi kokoelman runoista on nimeltään - kuinka ollakaan -  Ihmisen osa. 

IHMISEN OSA

On siinä urakkaa yhdeksi iäksi:
Joka kuuseen kurkottaa.
Joka tuuleen kylvää.
Joka härällä kyntää.
Joka miekkaan tarttuu.
Joka vitsaa säästää.
Joka kynnelle kykenee.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa. 

Kaikille muille runon sanonnoille on olemassa tunnettu loppuosa (kokeile muistatko ne kaikki!), paitsi kynnelle kykenevälle. Merkityshän on se, että kaikkien jotka kykenevät kynnölle (kyntämään) on lähdettävä mukaan töihin, ei saa jäädä lorvimaan. 
Aikamoisia mietelauseita. 
Muutamat runojen nimet ovat upeita, MR. MURHEINEN FROM FINLAND, HOW DO YOU DO, ASIOISSA MINUA VIEHÄTTÄÄ NIIDEN HITAUS, MINUN SILMÄNI OVAT ARAT, HARTIASÄRKYISEN MIEHEN MIETTEET.


Kaksirivinen loppuruno HUMAN INTEREST on yksi parhaita kirjan lopetuksia. 

runo on valmis 
saa tulla pyyhkimään


Alla on mielirunoni, jostain syystä. 

MINUN SILMÄNI OVAT ARAT

minun silmäni ovat arat, 
mutta askel vetää, 
          kyllä minä nään, kun katson läheltä,
          kenen kyydissä pysyn



Kirjan tyylikäs kansi on graafikko Ulla Vuorisen suunnittelema. Takakannessa on sama oksa, mutta pienempänä. Tämä kansi vahvistaa sen, että usein vähemmän on enemmän. 

12 kommenttia:

  1. Kiitos muistoja tuovasta postauksestasi! Ei ole kuin yksi ja ainoa Juice lyriikkoineen ja runoineen, jotka riittävät eliniäksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Juice on ainutlaatuinen. Jotkut hänen biiseistään ovat kuolemattomia, ja hänen vaikutuksensa suomalaiseen popmusiikkiin on ollut suuri.

      Poista
  2. Samoin kiitän Juice-postauksesta! Pidän myös todella paljon Juicen runoista ja teksteistä. Ensimmäinen muistamani musiikkikin on auton radiossa rätisevä Marilyn, jonka päälle isäni laulaa kehnolla nuotilla (ja näitä Juice-lauluja sainkin sitten kuulla koko lapsuuden taustamusiikilla tahi ilman).
    Tuo Human interest on kyllä hauska! Juicen sanoitusten kontrastit ovat välillä aikamoiset. Esimerkiksi kappaleen 3.30 loppusanat: Tänään liikenteessä kuolee jonkun teräsvartalo. Vieläkö meillä on kaljaa?
    Kaunis kappale, jota on mahdollista soittaa pianollakin, toisin kuin monia muita Juicen kappaleita.

    En ole uskaltanut mennä katsomaan Juice-elokuvaa Bohemian Rhapsodyn upean elämyksen jälkeen... Enemmän olen kuitenkin kuullut Juicesta kehuja kuin kriittisiä arvosteluja. Ehkä täytyy tällä viikolla uskaltautua teatteriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juicen lyriikassa on niin paljon sävyjä, ilkikurisista hassutteluista vakaviin eksistentiaalisiin pohdintoihin.
      Minä tykkään ihan hulluna kappaleesta 'Juankoski here I come'. Nuori mies tulee bändinsä kanssa kotiseudulleen ja on tehnyt sille tällaisen oodin!

      Minulla taitaa nyt jäädä Bohemian Rhapsody, vaikka kiinnostaisi kyllä.
      Juice-elokuva ei ole koko elämäkerta, mutta se ei haitannut. Jäin mietimään, miten sattumanvaraista onkaan, miten meidän elämämme menevät ja tämä koskee erityisesti ns vaikeita, ristiriitaisia ihmisiä.
      Juice kertoo tämän kokoelman runoissa, miten Äeti ei saanut häntä pienenä edes vaunuissa pysymään.

      Poista
  3. Oltiin välipäivinä Helsingissä ja olisin niin halunnut nähdä tuon Juice-elokuvan mutta aikataulu ei antanut myötä. Täytyy odotella DVD:n ilmestymistä... Kiitos Juice runojen esittelystä, ovat jääneet jostain syystä aivan unohduksiin. /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tunne Juicen laululyriikan lisäksi kuin tämän yhden runoteoksen. Hänellä on noita runokirjoja kymmenkunta, lisäksi lastenkirjoja ja proosaa.
      Aion lukea runoja lisää.

      Poista
  4. Onpa hienoja runoja, kiitos kun kaivoit hyllystä ja esittelit. Juice on minulle tuttu lähinnä laululyriikoistaan, mitkä nekin ovat hienoja ja paljon puhuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen saanut tämän kirjan joskus omilta pojilta äitienpäivälahjaksi, ilmestymisvuonna 1994 varmaan, koska he olivat juuri silloin vielä kaikki kotona.
      Juicella on minustakin harvinaisen upeaa laululyriikkaa.

      Poista
  5. Kiitos postauksesta. Legendaarinen sanaseppo, lahjakas, älykäs Juice vaikutti Tampereella mistä olen syntyjään, joten koen hänet jollain tavalla läheiseksi. Eipä olisi hullumpaa nähdä tuo elokuva!

    Hyvää uutta vuotta sinulle, Marjatta 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta myös sinulle, Rita! ♥

      Juice opiskeli Tampereen kieli-instituutissa lähes valmiiksi englannin kielen kääntäjäksi, mutta keskeytti ja ryhtyi musiikkialalle. Manserock vei miehen.
      Ajattele, miten hyvä kääntäjä hänestä olisi myös tullut!
      Mutta hyvä näin.

      Poista
  6. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...