Kiinnostava novelli uudessa Grantassa, Bernard Quiriny, San Juliánin piispa

Aikakauskirja Grantassa nro 9 on 14 mielenkiintoista kirjoitusta, joista osa novelleja, osa muuta lyhytproosaa ja yksi runomuotoinen kirjoitus. 
Kirja vaikuttaa ensiselaamalta paljon kiinnostavammilta kuin edelliset. Tunnustus on aina tunnustus! 

Tarkastelen belgialaisen kirjailijan ja kirjallisuuskriitikon Bernard Quirinyn vuonna 2008 ranskaksi julkaistua novellia L'épiscopat d'Argentine, jonka Ville Keynäs on suomentanut ansiokkaasti nimellä San Juliánin piispa. 

Novellin kertojana on piispan palvelukseen pestattu nainen. Vuosi on 1939 ja paikka Argentiinan San Julián. Muita henkilöitä novellissa ovat Teresa-niminen chileläinen keittäjä, taloudenhoitaja Morel ja itse Hänen Ylhäisyytensä piispa.

Siivoojana toimiva kertoja saa ohjeen toimia äärimmäisen näkymättömästi, ja niin hän tekeekin. Hän menee joka aamu tunnollisesti ja hiljaisesti siivoamaan piispan makuuhuoneen tämän lähdettyä huoneesta.

Olin liiaksi keskittynyt tehtäviini ihmetelläkseni mitään - en olisi varmasti ihmetellyt sen enempää vaikka siellä olisi ollut baarikaappi tai levyautomaatti. Parin päivän kuluttua tilanteen outous kuitenkin kirkastui minulle: mihin Jumalan palvelija tarvitsi kahta sänkyä? Panin merkille, että Hänen Ylhäisyytensä käytti joskus toista sänkyä, joskus taas toista. Toisinaan, joskin harvemmin, kummassakin sängyssä oli nukuttu. 

Siivoojan uteliaisuus tekee hänestä salapoliisin. Onko niin, ettei isäntä vietäkään öitään pelkästään Jumalan seurassa? Mitään ei selviä, ennen kuin talossa alkaa tapahtua kummia. Piispa on samaan aikaan sekä matkoilla että pinkomassa piispantalon pihassa alastomana, samaan aikaan yläkerrassa kaapu päällä ja alakerrassa harmaassa puvussa. 

Jos lukijani olet juonivetoinen lukija ja haluat itse lukea tämän mysteerin Grantasta, niin ota tähän mennessä kirjoittamani kirjavinkkauksena ja lopeta lukeminen tähän. - Maltatko?

Kiitän Quirinyn novellia sen huikeasta juonesta. Salapoliisityö koukuttaa lukijan: mitä ihmettä piispan talossa on menossa? Loppu yllättää ja vie tarinan aivan uuteen tilanteeseen. 
Tästä kertomuksesta saisi komediallisuutta sisältävän kauhu- tai fantasiaelokuvan, miksei trillerinkin. 









Hänen Ylhäisyytensä on kaksikehoinen.

Kun salaisuus on paljastunut, piispa hakee siivoojaan makuuhuoneeseensa ja käy tämän kanssa pitkän keskustelun erityisyydestään toisen "asumattoman" itsensä maatessa kuolleen kaltaisessa tilassa tarkasteltavana ja kosketeltavana. 

Kun mainitsin Hänen Ylhäisyydelleen, että hän toi mieleeni tohtori Jekyllin, hän vastasi että hänen tilanteensa oli yksinkertaisempi kuin Stevensonin kuvittelema. "Henry Jekyllillä oli eri ruumiit sielunsa eri tiloja varten", hän selitti, "kun taas minulla on vain yksi sielu asuttamaan kahta ruumistani, jotka ovat täysin identtiset. Miten tylsää, ankeaa ja mielikuvituksetonta!

Piispa kokee ylimääräisen  ruumiinsa taakkana, jolla Luoja joko rankaisee tai palkitsee häntä, koska tutkimattomia ovat Hänen tiensä. 
Pieni  henkilökunta käyttäytyy kuin tilanteessa ei olisi mitään erikoista. 

Kertoja eroaa piispan palveluksesta muutaman vuoden jälkeen ja kirjoittaa tälle harvakseen kuulumisiaan. 
Kerran hän saa vastauksen, jossa piispa kiittää häntä salaisuutensa pitämisestä. Hän huomaa vasta toisena päivänä paperin kääntöpuolen jälkikirjoituksen. 
"Kahdeksan viikkoa sitten ilmestyi kolmas ruumis ja elämäni mutkistui entisestään. Montako niitä vielä syntyy ennen kuin viimein pääsen lepoon?"

Mikä kiehtova tarina! 

Tyyli on yksinkertainen, kronologinen ja raportoiva, mikä sopiikin 30-luvun lopun ja 40-luvun tunnustuksellisen kirjoituksen tyyliksi hyvin.
Nykyään erilaiset kokeilevat tyylit ovat valtavirtaa, olikin virkistävää lukea vaihteeksi vanhanaikaista tekstiä. 

Quirinyn kehittelemä monikehoisuus on kuin vastakohta dissosiaatiohäiriölle, jossa henkilö pitää yllä monia eri persoonia varhaisten traumaattisten kokemusten seurauksena. 

Piispan palvelija keksii viitata isäntänsä tilannetta Ovidiuksen Muodonmuutoksiin:"Sielu ei kuole, vaan jätettyään aiemman asuntonsa se aina saa uuden kodin ja asuu siellä."

Ajatus monikehoisuudesta alkaa kiehtoa mielikuvitustani. Piispan makuuhuoneeseenhan pitää lisätä sänkyjä kehojen lisääntyessä ja matkustelu käy varmaan yhä hankalammaksi, koska "sielun asunnot" on viisainta pitää lähellä, ettei sielu karkaa kauas ja piispainkokoukseen jää kuin kuollut -kehoja pelästyttämään asiaan vihkiyttämättömiä. Voi piispa parkaa!

Veikkaan, että muut Grantan tunnustukset kalpenevat tämän tarinan rinnalla.