Kun haluan hymyn suupieleen ilman sarkasmia, katselen perhe-elämää käsitteleviä sarjakuvia ja muistelen vastaavia tilanteita omien lasten ja lastenlasten kanssa. Joskus jokin onnistunut sarjakuvastrippi saa nauramaan ääneen pitkään ja remakasti ja jokin toinen tuntemaan hiljaista, kuplivaa iloa.
Amerikkalaisten Rick Kirkmanin ja Jerry Scottin yhdessä kirjoittamat ja piirtämät Baby Blues -kirjat tarjoavat oikeita herkkupaloja. Miehet ovat olleet tuotteliaita, 45 albumia 24 vuodessa. Näistä Vesa Anttonen on toimittanut ja suomentanut taidokkaasti kaikkiaan 19 kirjaa.
Anttonen on sovittanut nimetkin hienosti suomenkielisiksi: Alaston salissa (2005), Pikkuveli valvoo (2008), Pieni Yösyöttö (2009).
Myös alkuperäiset nimet ovat kielellä kikkailevia, esim. Night of The Living Dad (1996).
Muutama strippi kokoelmasta Irtiottoja:
(Klikkaa kuvat isommiksi)
Suomalainen lastenkirjailijapariskunta Aino Havukainen ja Sami Toivonen ovat muun laajan tuotantonsa ohessa myös tehneet sarjakuvia perhearjesta. Heidän sarjallaan on nimi Himaset. Himasissa on julkaistu Juustoon ei saa piirtää (2008), Keijut ei juo kahvia (2009) ja Kaikki kotona 2015.
Pari näytettä kokoelmasta Juustoon ei saa piirtää:
(Klikkaa isommiksi)
Tuovatko nämä mieleen samantyyppisiä tilanteita lasten kanssa?
Lasten suusta kuulee usein mitä upeimpia viisauksia.
Erään 4-vuotiaan Vilma-Lotan päätelmä, josta voisi olla osviittaa vaikka verokeinottelijoille:
Lahalla ei likastu, pitää löytää aalteita.
Vilma-Lotan lause tuo mieleeni Olli-Pekka Tennilän tekstisiruiksi nimeämänsä ajatelmat runokokoelmassa Yksinkeltainen on kaksinkeltaista - muutoinkin kuin l-kirjaimen osalta.
Kieli on harmaanhohtava.
Kieli koostuu vilheistä. Miten ne pylkii
eloon toisistaan.
Hän totesi, että olemme muodostaneet valopiirin pimeään,
joka ei ala mistään eikä lopu. Pimeä tarkoittaa ainoastaan,
että joku katselee meitä. Tai oliko se kastelee.
Jossain kohtaa multuu elon kehä.
Maan kieltoliike on hidas
käännös.
Pienet ovat aina kiehtoneet,
Heidän syvyyksiin jatkuva tarkkuutensa.
Heidän eleensä lukutaidon rajoilla.
Että kaikki heissä viittaa vielä pienempiin.
 |
| Tiks! Omasta perhealbumista 70-luvun lopulta |
Hei, blogissani olisi sinulle haaste. Osallistuthan?
VastaaPoistahttp://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2016/04/tietohaaste.html
Hei Lukumato! Kiitos, tottakai osaallistun. Tämä onkin vähän vaativampi tehtävä, "haastava haaste" minulle, koska luen tietokirjoja harvakseen.
PoistaTartun tähän, kun ehdin.
Ihanaa, että joku kirjoittaa Tennilän teoksesta, se on minusta aivan loistavaa runoutta! Myös Baby Blues on meillä perheessä suosittu ja niitä tykkäävät lapsetkin lukea. Joskus mietin, että ymmärtävätköhän niistä asiat samalla tavalla kuin itse...?
VastaaPoistaMinulle tulee aika ajoin mieliteko lukea Tennilän teos. Olisi varmaan korkea aika hankkia se itselle. Nyt luin kirjan netistä (josta se löytyy kokonaan!) ja valitsin muutaman kohdan tähän kirjoitukseeni.
PoistaKirja saisi kyllä saada myös oman postauksensa sen sijaan että on vain täällä perässä, koska seurasin ailahtelevia ajatuksiani.
Viimeksi käydessä 8-vuotias lapsenlapsi luki Baby Bluesia. Hän on liian lähellä noiden lasten elämää; jotkin asiat vähän naurattivat, toiset minun ikilempparini taas eivät. :)
Nuo on tosi osuvia joskus :) Himaset on vähän oudompi, mutta jossain olen siihenkin törmännyt.
VastaaPoistaEikö vain! Pienten juuri puhumaan oppineiden käyttämät hienot sanat ja sanonnat esim. tuntuvat aina niin hauskoilta.
PoistaTulipa mieleeni montakin tokaisua omien lasten ja lastenlasten suusta.
VastaaPoistaOlimme menossa neuvolaan joskus 80- luvun alussa tyttäreni kanssa ja häntä hiukan jännitti, kun tiedossa oli rokotus. Hän lauleli menomatkalla
" pistetään, pistetään banaania poskeen" Tilannekomiikkaa parhaimmillaan.
Harmittaa, kun ei olla laitettu ylös lasten hoksauksia.
Ihana kuva 70- luvulta!
Vloppua teille molemmille!
Riitta, nuo sarjakuvat tuovat mieleen kaikenlaista hauskaa ja nokkelaa, mitä on saanut kuulla lapsilta.
PoistaJa ne tilanteet!
Viime kesänä pienin lapsenlapsi oli tenniskurssilla. Kurssin vetäjä, nuori mies, oli sanonut:"Sitten kaikki alkuverryttelynä hölkkäämään." Kukaan lapsista ei ollut liikahtanutkaan. Meidän pikkuinen oli kysynyt sitten kaikkien puolesta:"Mitä se hölkkäämminen on?"
Tuon kuvan voisi nimetä "Mitä isot edellä, sitä pienet perässä."
Harmittaa, kun en löydä mistään kuvaa, jossa pojat ovat yhdessä kirjoituskoneen kimpussa.
Hyvää viikonloppu teille myös!
Minua kutkuttaisi niin kirjoittaa monenlaista, monta hyvää kirjaa luettuna, mutta nyt on oikea käsi kipsissä ja kirjoittaminen tosi kömpelöä.
Tarvit selvästi sihteerin ;)
PoistaTotta! :) Yritän taivutella mieheni, Unto uskollisen, tekemään muun avustamisen ohessa muutaman kuvan, niin voin edes niillä kertoa, mistä kirjoitan, kunhan turvotus sormissa laskee.
PoistaNyt laittoivat vielä omituisen pullean kipsin, niin että kirjasimia on paineltava korkealta.
Käsi piti leikata kahdesti. Ensimmäisessä operatsioonissa oli tullut naarmu valtimoon, ja yhtäkkiä alkoi kipsin läpi syöksähdellä verta. Niinpä minut humautettiin tajuttomaksi uudestaan, purettiin ompelukset ja tehtiin korjaus. Onneksi tämä tapahtui, kun olin vielä sairaalassa - juuri tarttumassa voileipään.
Olen tässä huomannut, että on kyllä vaikeaa toimia vasemmalla kädellä. Voi niitä vasenkätisiä lapsiparkoja, jotka aiemmin pakotettiin oikeakätisiksi.
Yksi kätisenä puhelimella kirjoittaminen on hyvä, onnistuu kun on vähän tottunut. Vasemmalla toki hankalampaa.
PoistaLapset ovat onneksi meitä sopeutuvampia. Oletettavasti myös oikean käden käyttöön pakottaminen on kehittänyt niiden lasten aivoja ja luovuutta, mutta en sano vastaan muuten, että kamalaa se näin vanhalle on.
Tuli mieleen niin kiva lapsijuttu vielä, että pitää kirjata se tänne loppuun.
VastaaPoistaIstuimme lastenlasten kanssa autossa, tulossa päiväkodista, pienempi silloin 2 vuotta ja isompi 5-vuotias eli viskari.
Pienempi (haaveksien):"Tuntan tulee meille tänään yökylään." (Tuntan on saman ryhmän Sultan)
Isompi:"Eei se nyt voi tulla. Ei ole sovittu mitään sellaista."
Pienempi:"Niin mutta jottakin vaiheetta."