Voi noita nuoria, ihailen miestäni ja epäilen, että olen muuttumassa teiniksi!

Alkoi viehättää tämä päiväkirjatyyli. Tässä jatkoa eiliseen.

Mieheni, joka on taloyhtiön puheenjohtaja, sai illalla alakerran arvokkailta rouvilta äkäisen soiton. He ilmoittivat, että nuorisolauma oli juoksennellut käytävässä ja soittanut turhaan jonkun ovikelloa ja että nyt rikolliset olisivat pihassa napattavana. Me emme olleet kuulleet yhtään mitään. Kurkistimme ikkunasta ja olihan siellä puolentusinaa seiskaluokkalaisen oloista henkilöä. Muutama päivä sitten samaista jengiä oli moitittu siitä, että he hengailivat parkkialueella autojen ympärillä ilman syytä. Silloin mieheni otti ikkunasta heistä kuvan, ikään kuin kaiken varalta todistusaineistoksi. 
No, Unto lähti ulos jututtamaan syyllisiä. 

Keskustelu oli ollut suurinpiirtein seuraavanlainen:

- Terve nuoriso! On tullut vähän valituksia.

- Ei me olla mitää tehty. Eiks täs muka saa olla?

- Olette juoksennellu tuolla käytävillä ja soittanu ovikelloja. Miä olen entinen Myllykosken yhteiskoulun ope ja voin soittaa teidän koteihin, jos ette lopeta häiriköintiä. Nappasin teistä kuvanki tossa yhtenä päivänä. 

- Byää byää ... älä ilmota, please. Mitä sossuki sanoo.

(tekoitkua, itkijänä pieni hento tyttönen)

- Eikö teillä ole mitään paikkaa, missä olla? Vaikka toistenne kotona?

- Ei meille voi mennä.

- Ei meillekään.
- Eikä meille.

Sitten oli seurannut perusteellinen keskustelu nuorten ajanviettopaikoista. Mieheni oli kysellyt nuokkarit ym. mahdolliset paikat ja ottanut osaa ankeuteen.

- Ei meil oo mitään paikkaa, ja tääl tulee kylmä.

- Pitäiskö mun alkaa pitämään teille kerhoa tuolla meidän kellarissa?

- JOO!

- Hei, ei me häiritä enää.

- Hyvä on. Hyvää yötä ja mukavaa viikonloppua kaikille!

Mieheni tuli sisään hyväntuulisena ja kertoi, että rouvat odottivat käytävällä ja tivasivat, että eikö ne huutanu vastaan. Mieheni oli sanonut, että ihan mukavia lapsia olivat. Ei kukaan huutanu, keskusteltiin vain. 

Juttelimme juuri Unton kanssa kasvatusasioista, miten lasta pitää kuunnella eikä aina tietää itse kaikkea paremmin, kun ovikello soi vienosti. Menin avaamaan. Siellä seisoi koko poppoo, yhdellä ruusukimppu kädessä. Pienin kysyi:"Onko se - mikä se  on - kotona?" Ja minä: "Unto, on se. - Hei Ume sulle on vieraita!"

Kuuntelin taustalla ovensuuseremoniaa.

- Me ostettiin sulle nämä - ja täs on tämä. 

'Nämä' kuvasin alkukuvaksi ja 'tämä' on kaupan lahjapakkauspaperin toiselle puolen kirjoitettu lupaus. Tässä se on, sumensin nimet. 

Liikuttavaa! Mieheni vei vielä pipareita lapsukaisille, jotka kiittelivät.

Ihailin taas kerran mieheni diplomaattisia taitoja. Hän sai taannoin talossa arvonimen Ahtisaari, kun ratkaisi neuvottelupöydässä meidän olohuoneessa aikuisten välille syntyneen kiperän tilanteen, jossa oli kyse syrjinnästä, koirista ja salaattipenkistä. 

Tänään lähdimme kumpainenkin omille teillemme. Minä katsastin Kouvolan kauppoja. Valon lisääntyminen on saanut näkemään sekä kodissa että itsessä uudistustarvetta. Kävin kangaskaupassa esikatselemassa kymmeniä erilaisia pehmeänvalkoisia vaihtoehtoja olohuoneen kellastuneiden verhojen tilalle. Itselleni löysin Sokokselta hiussolkia. Pitkäntukan kasvatus on menossa, puolen vuoden päästä saattaa jo syntyä ponnari - ja entäs jos silloin on soljet loppu! Kun olin vielä käynyt Henkkamaukassa ja yhdessä toisessa nuorisokaupassa ja istuin Hesessä juustopurilaisella ja pehmisjädellä, niin päähäni pälkähti, että minähän olen kuin teini - tukankasvatus, teinikaupat ja purilaiset - minulle on tapahtumassa sama mitä Benjamin Buttonille leffassa The Curious Case of Benjamin Button, eli alan nuortua, ensin teiniksi ja sitten taaperoksi. Ihmekös, että minusta ne teinipojat ovella olivat niin suloisia. Sekin kaunis nepalilaisen sherpan näköinen poika, joka kätteli Untoa arvokkaasti läksiäisiksi.

Kävin kaupunkireissulla myös pääkirjastossa. 

Minulla on nyt luettuna kolme kirjaa, joista haluaisin kirjoittaa:

Yousif Abu al Fawz: Taikalintu

Marceline Loridal-Ivens: Isä, et koskaan palannut - Minun keskitysleiritarinani

Teemu Ollikainen: Syö mitä mielesi tekee

Ja seuraaava pino on lainassa:
Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani

Anu Heberlein: Se ei ollut minun vikani

Niina Repo: Kompleksi

Mikaela Strömberg: Sophie

David Ebershoff, Tanskalainen tyttö

Jenny Lawson: Furiously Happy - A Funny Book About Horrible Things

J.D. Salinger: Franny ja Zooey

Moniin näistä kirjoista olen saanut vinkkejä toisilta bloggareilta. Kiitos teille!

En varmaan loppujen lopuksi lue näitä kaikkia, kunhan pidän vähän aikaa meillä lepäämässä. Voin myös innostua lukemaan jotain ihan muuta. En välitä, vaikka kirjoja -  joista olen sentään maksanut varausmaksunkin - jää lukematta.

On hyvä tukea kirjastolaitosta, ja maailmahan on täynnä lukemattomia kirjoja.

Miehen työhuoneesta kuuluu kaunista musiikkia. Huutelin juuri, mitä se on. Ei tiedä, tulee radiosta, jotain balladeja.

Koko päivän mieleeni on palannut huoli eräästä rakkaasta läheisestä. Mietin kävellessäni, miten voisi auttaa läheisiä, lähimmäisiä,  ja miten kauimmaisia. 

Kävelykadulla soitti harmonikkaa Romanian romani. Pysähdyin, kaivelin kassin pohjalta lompakkoani ja sanoin:"I'll give you my coins!" Hän kiitteli. Vaihdoimme muutaman lauseen. Lähtiessäni hän laittoi käden sydämensä kohdalle ja sanoi:"You made my day!" 

Bussissa istui nuori äiti vastapäätä noin kolmivuotiasta poikaansa. Minä istuin vähän matkan päässä toisella puolen käytävää. Äiti ei puhunut koko parinkymmenen minuutin matkalla mitään lapselleen. Tämä  piirteli pikku sormellaan jotain ikkunalautaan, mutisi itsekseen ja ummisti välillä silmänsä, välillä katseli minua totisena. Hymyilin, hän vain katsoi. Miten voi lapsi olla noin hiljaa? Pääpysäkille tultua äiti ampaisi liikkeelle kovaa katsomatta yhtään, miten poika selviää perässä, vaikka bussi joutui pysähtymään lumipenkan eteen ennen laiturialuetta. Minä seurasin poikaa valmiina ottamaan kiinni, jos hän meinaa kupsahtaa bussin alle. Äiti huusi ovelta kovalla äänellä kuskille "Kiitos!" Ei ollut siis mykkä.  

Kohta syömme kalasoppaa. Mies on varmaan hurjan nälkäinen. Hän oli pysähtynyt mökkireissullaan pikkupurtavalle Taavetin Satun Makiaan, josta toi myös lämpimäisiä, leposkoja. 

Illalla vietämme saunailtaa. Meillä on vanhanajan talo alakerran saunoineen, johon meillä on ollut onni saada kaksi saunavuoroa juuri meille parhaaseen aikaan keskiviikkona ja lauantaina.

Tämmöistä täällä.