sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kolme ÄLYTÖNTÄ lahjatoivetta

Blogeissa kiertää nyt hauska haaste, josta Kaisa Reetta haastoi minut kirjoittamaan. Mitä kolmea lahjaa toivoisin joululahjaksi, jos voisin saada mitä vain? Oi voi, tämähän on hyvä, kuin vanhoissa saduissa.
Annan mennä. Kirjoitan siinä järjestyksessä kun toiveet nousevat mieleeni.

Toive nro 1
Minä toivoisin olevani taas nuori tyttö sillä erotuksella, että minulla olisi tämänhetkinen tasapaino ja tieto siitä, että kaikki tulee menemään hyvin. Olisi hieno kokemus olla nuoren minun kehossa ja hypähdellä kevyesti juoksuaskelin. Kiltti Joulupukki, toteuta tämä!


Toive nro 2
Olisin oopperalaulaja, uusi Maria Callas! Laulaisin mahtavalla äänelläni suurelle yleisölle, joka aplodeeraisi seisaaltaan. Minä kumartaisin ja poistuisin vain palatakseni lavalle yhä uudelleen. Yleisö ei saisi minusta tarpeekseen. Pukuhuoneessa odottaisi ritarini ja managerini, oma rakas aviomieheni, joka sanoisi: "Lähdetäänkö takaoven kautta pizzalle kulta?"


Toive nro 3
Maapallollemme valittaisiin yhteinen hallitsija, Maailmankekkonen, joka lähettäisi sotaa käyvien maiden päämiehille tulikivenkatkuisen paimenkirjeen, Kun Maailmankekkonen jyrähtäisi, niin tunarit ymmärtäisivät heti lyödä kättä päälle ja lopettaa kinastelunsa. Näin saisi Marjattakin hyvän joulun, jota hän - sivumennen sanoen - viettäisi isossa kartanossa palvelijoiden hoitaessa ruokapuolen. Ympärillä olisivat kaikki rakkaat, perheenjäsenet, ja ystävät, joista osa olisi herännyt kuolleista viettämään meidän kanssamme Kaikkien Aikojen Joulua.
Eikö muka saanut toivoa mahdottomia?
Bloggariystäviäkin voisi majoittua kartanoon joulun ajaksi. Illallisella keskustelisimme kirjoista.



Saanen pyytää, että kirjoittaisitte omista luovista toiveistanne, Elegia, Suketus ja Petra.

Kuvista ensimmäinen on omasta albumista ja kaksi muuta Googlesta.

19 kommenttia:

  1. Voi sinua kuuluisaa oopperalaulajaa, tulisin varmasti konserttiisi :)
    Maapallon tilanne näyttää tällä hetkellä todella ikävältä, joten kyllä siihen pitäisi pikaisesti puuttua muuten kuin lisäämällä aseistusta ja sotilaita. Yleensä asiat selviävät neuvottelemalla. Toivoisin enemmän Martti Ahtisaaren kaltaisia neuvottelijoita, joilla on uskallusta ja neuvottelutaitoja, jotka Ahtisaarellakin kehittyivät jo ollessa kansakoulun opettajana. Yleensä se käy niin, että pienistä riidoista kasvaa isompia, jollei niihin puututa ajoissa.
    Hyvää Joulua Marjatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tulisitko!
      Ihan totta, Ahtisaaren tyyli sopii nykyaikaan paremmin. Kekkosen aikaan uskottiin vielä auktoriteetteja, napistiin, mutta taivuttiin yhteisen hyvän vuoksi.
      Hyvää Joulua Mai!

      Poista
  2. Oi ihana Marjatta, kiitos tästä! :)

    oiveesi ovat yhtä aikaa sykähdyttäviä ja hulvattomia... Toivotaan, että maailmasta tulisi vähä vähältä rauhallisempi paikka, vaikka nyt tuntuu että olisimme ottaneet enemmän kuin kolme askelta taaksepäin.

    Kaunis kuva tuo ensimmäinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta haasteesta! Tämä oli huippuhauska ja inspiroiva juttu. Teksti syntyikin yllättävän helposti.

      Pitää uskoa, että seuraava askel on eteenpäin. Jos katsoo taaksepäin historiaan, niin onhan niitä harhautuneita askelia ollut ennenkin.

      Pidän tuosta kuvasta, koska olen siinä juuri niin aran ja lapsekkaan näköinen kuin mitä 25-vuotiaana olin. Luulisi, että olen nuorempi.

      Poista
  3. Maailmankekkonen, miten mainio ajatus! Auttaisi varmasti monenlaiseen riitaan ja konfliktiin. Kannatan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Nyt ei kun etsimään Maaplaneetalle osaavaa Johtajaa.

      Poista
  4. Ei yhtään älyttömiä! Täysin järkeenkäypiä! Jos joulupukki onkin olemassa. Nuori viisas Marjatta laulaa kuten Callas ja maailmassa on rauha...Ja nuori Inna tanssii kuin Nurejev Marjatan laulun tahdissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana mielikuva! Metropolitan-ooppera Nykissä ja meidän produktio siellä.

      Poista
  5. Ihanasti kirjoitettu! :) Maailmankekkonen, hulvattoman hauskaa! Tulisi tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä ryhdyin lapseksi jälleen, kuten jouluna kuuluu.
      En tiedä, kuulostaako kuolleitten mukaantulo kartanoon makaaberilta. Olen nähnyt unia lapsena menettämistäni perheenjäsenistä, siitä tämä haikea ajatus.

      Poista
  6. Olen sitä mieltä myös, kun toivomaan pääsee, niin kunnolla kannattaa toivoa. Tiedä, vaikka toteutuisivatkin.
    Upeaa. Tulisin konserttiisi.

    VastaaPoista
  7. Maailmankekkonen saisi heti ääneni. Hieno toivomuslista, Marjatta! ❤

    VastaaPoista
  8. Voi yhen kerran siun kanssais Marjatta....maailmankekkonen ja oopperalaulaja... Hulvattoman hauska toiveuni, joka voipi joskus toteutuakin.
    Oikein hyvvää joulua koko sakille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tätä oli rentouttavaa väsätä, ja kuvia etsiessä sai nauraa löydöille.
      Mukavaa joulun aikaa myös teille Riitta!

      Poista
  9. Maailmankekkonen olisi kyllä ihan parhautta kaikkien kannalta! Mielenkiintoisia lahjatoiveita, Maria Callas -fanina tulisin ehdottomasti konserttiisi. Nuori keho varttuneessa mielessä voisi kiinnostaa minuakin viimeistään siinä vaiheessa, kun tämä keho ei enää pysy mukanani. Toistaiseksi pysyy, mutta hiljaksiin rapistuu. ;D

    Kiitokset haastamisesta, otan haasteen ilolla vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, Elegia!

      Ajattele, jos olsi poikeasti mahdollisuus tällaisiin toiveisiin. Siinä pitäisi kyllä harkita tarkkaan. Niissä satujen valinnoissahan käy yleensä niin, että valitsija ei viihdy niissä tilanteissa mitä itselleen toivoi, vaan pyytää viimeisenä toivomuksenaan päästä takaisin siihen, mistä lähti.

      Poista
    2. "olsi poikeasti" - minun pitäisi toivoa notkeampia sormia.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...