keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Lyhyitä: Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia, Karin Fossumin Carmen Zita ja kuolema ja KOM-teatterin Romeo vs. Julia




Yritän pakinoida lyhyesti, vaikka se onkin tosi vaikeaa. Mikä siinä on, että sitä haluaisi sisällyttää kirjoitukseensa kaikki parhaat sitaatit ja laverrella kaikki tekstin mieleen nostamat assosiaatiot. Nyt siis kurinpalautusta näillä lyhyillä!



Pajtim Statovci ansaitsee HS:n Vuoden paras esikoinen -palkintonsa, kyllä vain! 

Kissani Jugoslavia on kiehtova kirja Jugoslavian albaaneista vanhassa maassa ja uudessa. Nuori nainen Emine elää nuoruuttaan vanhojen tapojen keskellä 80-luvun Kosovossa. Sieltä on pitkä matka 2000-luvun Suomeen, jossa Eminen poika Bekim, kuten muutkin maahanmuuttajien lapset, hallitsee elämää vanhempiaan paremmin. Vaikeinta on isällä, joka menettää asemansa perheen päänä.

Kirjan keskellä on upea luku kissan ja käärmeen tappelusta. Bekim tarvitsee molempia myyttisiä eläimiä, kunnes tekee matkan Pristinaan ja kadottaa molemmat.

    Molemmat käteni nojasivat polviini eikä minun oranssinvalkoinen kissani ollut missään, vaikka se hetki sitten riippui pitkänä kaulallani. Eikä käärmettäkään ollut, ei ollut hietakyytä ei kissaa, ja minä oikaisin jalkani ja selkäni suoriksi ja katselin ympärilleni kissani ja käärmeeni varalta, sillä minun ei pitänyt menettää niitä, mutta niitä ei näkynyt yhtään missään.

Kissani ja käärmeeni.
    Kadotin ne.




Karin Fossum on nimi, jolla on minulle laadun tae. Hän kirjoittaa psykologisia jännitysromaaneja, joissa rikoksen tekijä saattaa olla selvä jo kirjan alussa, mutta jännitys syntyykin siitä, mitä tapahtuu rikollisen mielessä ja miten rikostutkijan työ etenee. 

Carmen Zita ja kuolema (2013) on tutkielma narsistisesta ihmisestä.  Nuori nainen Carmen on heti poikansa kuoleman jälkeen tyhjentämässä lastenhuonetta ja esittämässä miehelleen, että he voisivat hankkia uusia lapsia ja aloittaa alusta, uudet vaunut ja uudet lelut. Pojan kuvakin pitää siirtää pois paraatipaikalta.
Surusta sekaisin oleva isä ihailee vaimonsa vahvuutta, kunnes alkaa epäillä, että se on jotain muuta. Tässä tulee hyisesti mieleen eräs keskeneräinen oikeusjuttu, jossa perheen, omien sanojensa mukaan analyyttinen, äiti reagoi samalla tavalla vuorokausi miehensä murhan jälkeen todetessaan poliiseille, että he muuttavat nyt lasten kanssa ja aloittavat alusta uudessa kaupungissa. Tapaus Auer.

Lyhyt ja tiukka mekko, jossa oli syvään uurrettu kaula-aukko. Se ei jättänyt paljon tilaa mielikuvitukselle ja sitä Carmen oli yleensä pitänyt bileissä ja nyt se näytti olevan aivan väärässä paikassa. Samalla Nicolain täytyi myöntää että Carmen oli kaunis, täydellinen kuin pieni nukke, hoikka ja kiinteä kuin mannekiini. Hän muisti jälleen, miksi oli ihastunut tähän valkeahiuksiseen tyttöön. Yksikään poika maailmassa ei olisi voinut vastustaa Carmenia, ei todellakaan, hän ajatteli, ei sitten yksikään. Enkä minä ollut poikkeus.
...
Carmen kääntyi jälleen katsomaan peiliin ja tutki omaa kuvaansa. Ei voi olla totta, Carmen oli todella tyytyväinen näkemäänsä. Tommy haudataan, ja Carmen katselee tyytyväisenä peilikuvaansa, se kiusasi Nicolaita.

Tämän romaanin loppu on aivan huippu monella tapaa. Se on yllättävä, visuaalinen, lukijan palkitseva ja jopa hauska.




Ohjelmalehtisen kansi
Kävin katsomassa Kouvolan teatterissa KOM-teatterin kiertuenäytelmän Romeo vs. Julia. Olipas virkistävää katsoa perinteistä luonnenäyttelemistä niin monen kokeellisen teatterielämyksen jälkeen.

Ensin kuulemme nauhoituksena tekstiä William Shakespearen Romeosta ja Juliasta, ensimmäinen vahvasti lausuttu sana on RAKKAUS, sitten syttyvät valot ja pääsemme seuraamaan heijastettua kuvaa ihmisistä kiirehtimässä juniinsa italialaisella asemalla. 

Näyttämön keskellä on penkki, johon etsiytyy kaksi iäkästä henkilöä, Julia (Marja-Leena Kouki) kutimensa kanssa ja vanha herra Romeo (Erkki Saarela), niin niin liikemiestä. Kuulutus kertoo, että junat ovat myöhässä, ja pari uppoaa käymään läpi elämäänsä. Käy ilmi, että he ovat olleet naimisissa ja eronneet. Julia on kasvattanut yksin neljä tytärtä. Romeo on ollut paitsi hurmaaja myös hummaaja, ja Julia huomaa, että hän on taas vähällä ryhtyä huolehtimaan Romeon asioista. Mies yrittää esittää menestynyttä, mutta Julia näkee hänen teatterinsa läpi. Voi niitä ilmeitä! Yleisö huomaa Julian kasvoilta tämän oivallukset Romeon vielä kerskaillessa ja Romeon niih nyyh -koiranpentuilmeet Julian todetessa, että eikös sinulla olekaan nyt sitten ketään naista, taidat olla miesparka yksin. 

Ajankulu tulee hienosti esiin päähenkilöiden heijastetuissa nuoruudenkuvissa ja muistelussa. Miten rakkaus on ruokkinut heitä, miten he olivat onnellisia, miten Julia otti kerran Romeon takaisin ja neljäs tytär sai alkunsa ...

Yhtäkkiä asemalle tulee eloa. Radat ovat kunnossa, ja junat kulkevat taas. Toisensa yllättäen tavanneet entiset rakastavaiset kiiruhtavat juniinsa.
Lopussa näyttämön pimennyttyä kuulemme kuten alussakin kaunista vanhaa runoa rakastetun palvomisesta.


Kah, kuinka poskeaan hän käteen nojaa!
Oi jos tuon käden sormikas ma oisin,
Koskettaa tuohon poskeen saisin!


Romeo vs Julia on Marja-Leena Koukin 50-vuotistaitelijajuhlaesitys. Pitkä, loistava ura hänellä, kuten myös Saarelalla. Molemmat näyttelijät ovat vähän vaille seitsemänkymppisiä.

The Most Excellet And Lamentable Tragedy of Romeo And Juliet on kirjoitettu ja esitetty noin 1954. Romeon ja Giuliettan tarina on lähtöisin Italiasta. Ensimmäisen englanninkielisen version tästä tarinasta julkaisi William Brooke 1564, William Shakespearen syntymävuonna. Nuoren dramaturgin, Shakespearen, näytelmä on vapaa sovitus tästä runoelmasta. Siinä ei ole edeltäjiensä moralisointia siitä, mihin sokea rakkaus johtaa viettiensä varassa toimivat nuoret.

Tämä uusi suomalainen sovitus Romeo vs. Julia on Lauri Siparin ja Liisa Urpelaisen käsialaa. Ohjaus on Laura Jäntin.

.....................................................................
Jälkikirjoitus, seuraavana aamuna, yöllistä piehtarointiani:
Mitä minä noin pitkän postauksen tein? Miksen kirjoittanut kolmea erillistä, kun ei se lyhentäminen oikein onnistunut? Pitäisi varmaan olla joku yhteinen teema näilla kahdella kirjalla ja yhdellä näytelmällä, jotain mikä kokoaa ne yhteen, jotain muutakin kuin että eräs MM nautti niistä hämärän hyssyssä marraskuussa 2014. Yleensähän minä keksin hyvän lopun... Voi, voi, onko tämä nyt joku maailmanluokan ongelma! Onkohan toiset bloggarit näin perfektionistisia - on ne, sen huomaa heidän postauksistaan... heh  heh ... no, nyt keksin: se on se RAKKAUS!  Noissa kirjoissa on monenlaista rakkautta, rakkautta kotimaahan, homorakkautta, rakkautta suloiseen vauvaan, ja näytelmässä on sekä kiihkeä romanttinen rakkaus että sen jälkihehkuna lempeys. No niin, uni saa taas tulla, lempeys...

16 kommenttia:

  1. Karin Fossum on minunkin suosikkini. Jäin kiinni jo heti Evan katseesta. Hyvä kuulla että Carmen Zitan loppu kestää, sillä harmittaa jos lässätävä loppu pilaa muuten kiehtovan kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu on hyvä. Luulin ihan muuta.

      Minulla on Evan katse lukematta. Ihana tietää, että kirjamaailman aarteet eivät lopu. Rakkaan Poonan olen lukenut moneen kertaan ja sitten muutamia muita kertaalleen.

      Poista
  2. Karin Fossumin kirjat on minullakin hyllyssä luettuna. Pidän niistä. Kissaan minulla elää uteliaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissassa on upeaa kieltä ja paljon muutakin kuin maahanmuuttajuus, johon tuossa kirjoituksessa pitäydyin. Bekimin oman tiensä etsintä on kiinnostavaa. Kissa ja käärme tulevat esiin myös äidin tarinassa, ja niillä on ehkä useita merkityksiä. Siitäkin hyvä kirja, että jätti mietittävää.

      Poista
  3. Minua ei tuo Kissani Jugoslavia jostain syystä ole alkanut kiinnostaa. En edes ole jaksanut lukea siitä kovin monia arvioita, koska kuudes aistini haraa vastaan. Luin sinun lyhkäisen mietteesi ja edelleen olen plääh. Aika jännä lopulta, miksi näin on koska periaatteessa aihe voisi olla ns. mun juttu. Joskus vain epämääräisistä syistä johtuen ei synny "lukuhimoa" johonkin teokseen. Ehkä se syntyy myöhemmin - tai sitten ei. Kovin helpolla en enää tartu kirjoihin ilman jonkinlaista himokkuutta. Kirjoja on liikaa ja elämä liian lyhyt, joten on pakko jotenkin karsia. :D

    Minäkin pidän muuten kovasti Karin Fossumista. Olen lukenut käsittääkseni suurimman osan hänen kirjoistaan, mutta tänne muutettua lukeminen lopahti koska en enää muistanut mitä olen lukenut ja mitä en (kielenvaihdos vaikutti tähän, että menin sekaisin monen muunkin kirjailijan kohdalla siitä, mitä olen lukenut). Tätä Carmen Zitaa en ole lukenut - sen tiedän - että pitääpä tonkaista se jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä periaate tuo, että lukee, kun tuntee vetoa kirjaan. Minäkin varaan ja kannan kotiin toisten suosittelemia uutuuskirjoja, mutta sitten saatankin ryhtyä lukemaan jotain vanhaa omasta hyllystä löytynyttä.

      Nyt olen ihastunut Jorma Palon 90-luvun ja 2000-luvun alun kirjoihin. Kolmas kirja on menossa, ensimmäinen, jota en ole lukenut ennen. Lukemisen kanssa on vähän sama kuin ruuan, pitää kuunnella ruokahaluaan.

      Miten kauan olet asunut Lontoossa? Selailin blogejasi ja huomasin, että ainakin 2010 olet jo ilmeisesti ollut siellä. Kyllä kielenvaihdos on iso muutos, se saattaa muuttaa myös persoonaa. Toisella kielellä voi olla esim. eloisampi. Ei siis mikään ihme, ettet muista, mitä olet lukenut.

      Carmen Zitassa on muista Fossumin kirjoista tutut komissaariot Sejer ja Skarre sekä Sejerin koira. Nämä hahmot tuntuvat tosi eläviltä, ihan tutuilta ulkonäöltäänkin.

      Poista
    2. Minun pitäisi oppia relaamaan kirjojen kanssa. Etenkin kirjaston kirjojen. Minulla on joku pakkomielle, että kaikki lainattavat kirjat on luettava. Se latistaa hieman lainaamista ja monesti käy niin, etten lainaa mitään. Tällä hetkellä ei ole yhtään kirjaa lainassa! Pitääkin mennä ensi viikolla kirjastoon ja lainata rempseästi kaikki, mitkä vähänkin kiinnostavat. Mitä väliä, vaikkei lukisikaan kaikkia - tai yhtään. :D

      Hyvä tuo ruokavertaus: sopiva ruoka (kirja) tiettyyn hetkeen. Minulla on tällä hetkellä dekkarikausi päällä. Kohta se varmaan lopahtaa ja vaihtuu joksikin muuksi.

      Vuonna 2009 muutin tänne eli reilut viisi vuotta nyt takana "tätä elämää". Lopetin lukemisen hetkeksi kokonaan, koska vieroksuin lukea englanniksi. Luin ennen lähes kaiken suomeksi eli minulle muutos oli suuri ja se suoraan sanottuna masensi alussa.

      Poista
    3. Joo, minulla on päinvastoin, pitäis saada vähän itsekuria lainaamiseen.

      On varmaan ollut aikamoinen muutos vaihtaa lukemisen kieli suomesta englantiin.
      Itse asuin parikymppisenä vuoden USA:ssa, mutta olin silloin jo aloittanut englannin opiskelun ja lukenut Suomessakin englanninkielisiä romaaneja, joten muutos ei siksi tuntunut niin isolta. Mutta jos olisin muuttanut jollekin muulle kielialueelle, esim. Saksaan ja alkanut lukea saksankielisiä romaaneja, niin luulenpa, että olisin ollut melko apeissa tunnelmissa.

      Poista
    4. Ei minulla kielen kanssa ollut ongelmia, mutta harvakseltaan luin romaaneja (muuta kylläkin luin) enkuksi Suomessa asuessani. Siihen taas oli syynä yltiöpäinen rakkaus suomen kieleen. Koko elämän uudelleen aloittamisessa oli vaikeinta luopua kirjoista. Niistä en lopulta luopunutkaan, vaan ovat tälläkin hetkellä Suomessa varastointipalvelussa. Tosin nyt alan olla henkisesti valmis niistäkin luopumaan eli tarkoitus olisi ensi reissulla tyhjentää kontti ja myydä/antaa kirjat pois.

      Poista
    5. Sehän se on, äidinkieli on aina oma tunteen kieli. Siltä pohjalta varmaan on syntynyt sitä teidän omaa kieltä miehesi kanssa, josta jokin aika sitten juttelimme.

      Muistan, miten eräs suomalainen rallimies suunnitteli, että hän puhuu lapselleen englantia, että tästä tulee heti kansainvälinen tyyppi. Ja meille jotkut tuttavat esittivät tosissaan, että minä puhuisin meidän lapsille vain englantia ja mies ruotsia. Ajattelivat kieltä välineenä. Koulussahan kielet määritellään välineaineiksi, mutta ne ovat niin paljon muuta, ihan uusia maailmoja.

      Poista
  4. Marjatta, sinulle on jotain blogissani!

    <3

    VastaaPoista
  5. Karin Fossum on yksi parhaista dekkaristeista. Minulla on monta häneltä ja koska muisti on mitä on, voin aina lukea uudelleen vähän ajan kuluttua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, elokuvissa sama juttu, jotkut kestävät montakin katsomista. Näin tänään hienon elokuvan, uuden, humaanin, paljon kehutun, belgialaisen Kaksi päivää ja yksi yö. Suosittelen!

      Poista
  6. Karin Fossumista pidän minäkin... Tämä uusin kuulostaa hyvältä, pistin kirjan nimen korvan taa!

    Kissani Jugoslavia odottelee vuoroaan tuoksa hyllyn kulmalla, joten en perehtynyt nyt siitä kirjoittamaasi.

    Romeo ja Julia on nyt tapetilla. Olisipaa hauska virkistää muistiaan heidän tarinansa suhteen myös kirjallisessa muodossa.

    Oikein hyvää sunnuntaita sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin tekisi mieli lukea Romeo ja Julia, ehkä jopa englanniksi. Se on vielä opiskeluajoilta hyllyssänikin, I think.

      Hyvää sunnuntaita sinulle myös, Kaisa Reetta!

      Poista