perjantai 27. maaliskuuta 2026

Miksi yhteinen katsomusopetus on tarpeen, ja miten Päivi Räsäsen tapaus ja mandariinisorsat liittyvät siihen


Mandariinisorsat Inkeroisten jokirannassa 27.3.2026
 Kuva Ume


Miksi yhteinen katsomusopetus kouluissa olisi tarpeen:

1. Siksi, että me emme puhuisi mitä sattuu vähemmistönä olevista ihmisistä, kummeksuisi ja väheksyisi heitä, vaan tuntisimme heidän uskontoaan, kulttuuriaan ja tapojaan.

On aivan eri asia käyttää opetuksessa termejä 'oma uskonto' ja 'vieraat uskonnot' korostaen niin ajankäytöllisesti kuin sisällöksellisestikin sitä omaa kuin lähteä siitä, että on viisi suurta maailmanuskontoa ja lukuisia pienempiä uskontoja ja muita elämänkatsomuksia ja ne kaikki ovat kiinnostavia.
Elämänkatsomustietoa (ET:tä) opettaneena näen, että tämän aineen opetussuunnitelma sopisi ihan sellaisenaan yhteiseksi oppiaineeksi, mutta tiedän, että jos Suomeen joskus tällainen oppiaine saadaan, niin sen sisällöstä tulee kova vääntö, jossa "omaa uskontoa" puolustetaan "harhaoppeja" vastaan vimmaisesti.

2. Nykyinen hajautettu katsomusaineiden järjestelmä on vaikea toteuttaa tasa-arvoisesti ja tasokkaasti. 
Laki vaatii järjestämään opetuksen, jos kunnassa on vähintään kolme samaan uskonnolliseen ryhmään kuuluvaa tai uskonnotonta lasta. Jos yksi heistä on ykkösluokkalainen ja kaksi muuta yhdeksäsluokkalaisia ja kaikki eri kouluissa etäällä toisistaan, niin missä heille pitäisi järjestää opetusta ja milloin. 
Isoissa kouluissa, jollaisessa itse opetin ET:tä, on helpompaa, kun voi pitää eri luokka-asteiden ja eri uskontoryhmien sekä ET:n tunnit yhtä aikaa, mutta ongelmana kaikkialla on löytää koulutettuja opettajia eri ryhmille. Opetushan ei saa/ei saisi olla uskonnon harjoittamista tai siihen johdattamista, vaan hyvän elämän opetusta, muun muassa.
Yhteinen opetus loisi yhteisyyttä eroihin tutustuttamalla ja yhteisiä arvoja löytämällä. 


Olen huomannut, että ihmisillä on tietynlainen sokeus oman ja aina lähellä olleen suhteen. Ajatellaan, että oman uskonnon erikoiset seremoniat ovat symbolisia, mutta itselle vieraan taikauskoa ja huvittavaa käyttäytymistä. Kysellään, mitä ideaa on siinä, että hindut vievät ruokaa jumalpatsaille, mutta ei tajuta, miten primitiiviseltä kristinuskon ehtoollisseremonia Jeesuksen lihan ja veren nauttimisineen tuntuu, kun sitä katsoo ulkopuolelta. 

Olen kohdannut myös sellaista loukkaavaa ajattelua, että uskonnottomien perheiden lapset jäisivät vaille moraalia, kun eivät ole siellä kirkon opetuksessa (kuinka paljon he sitä muka kirkolta saavat?) tai muitten uskonnollisten ryhmien ohjauksessa.
Tiedän, että kun ei viitata henkiolentoihin auktoriteetteina, suojelijoina ja anteeksiantajina, niin sitä vahvemmin lapsi oppii ottamaan vastuuta omista teoistaan.
Moraali ei ole uskonnon omaisuutta, se on ihmisyyttä. 

Kun kävin viime viikonloppuna kauppakeskuksessa ostoksilla, siellä oli tavallista enemmän islaminuskoisia ihmisiä, perheitä upeissa juhla-asuissaan. He viettivät paastokauden lopettavaa Eid-juhlaa ja kävivät syömässä ravintoloissa ja ostamassa uusia vaatteita ja lahjoja lapsille. Jos tämä juhla olisi tuttu asia, yhteisessä katsomusaineessa tutuksi tullut, me toivottaisimme heille hyvää Eidiä tuijottamisen sijaan. 

 
Kun toiset ihmiset nähdään jonain muina, ei ihan oikeina ihmisinä, niin heistä usein myös puhutaan alentuvasti.
Ja tästä pääsen tapaukseen Päivi Räsänen ja se mitä hän kirjoitteli taannoin homoseksuaaleista. Hän - lääkäri - sanoi homoseksuaalisuuden olevan "psykoseksuaalisen kehityksen häiriö" ja seksuaalisen kirjon ihmisten oikeuksia ajavan Pride-liikkeen ylpeilevän asiasta, joka on synti ja häpeä. 

Tätä toisten ihmisten tuomitsemista ja sen useampaan kertaan esiin tuomista hän on pitänyt oikeutenaan, koska uskoo näin. 
Entä missä on näiden ihmisten oikeus elää tasavertaisina ja arvostettuina rinnallasi, Päivi Räsänen?

Eri uskonnoilla on omia uskomuksiaan ja ihan käytännön elämänohjeitakin, jotka on kirjoitettu aivan toisenlaisiin oloihin ja toisenlaiseen tietämykseen maailmasta. Ei tuhansia vuosia sitten muistiin merkittyjä ja moneen kertaan muuntuneita, karsittuja ja lisättyjä, kielestä toiseen käännettyjä, toisenlaisen yhteisön tekstejä voi kyseenalaistamatta käyttää tämän päivän ohjenuorana. 

Räsänen on myös yhdistänyt homoseksuaalisuuden muihin paheksuttaviin asioihin ja letkautellut, että jos Pridea juhlitaan, niin pitäisikö juhlia myöskin rikoksia ja alkoholismia. 
Minut pysäyttää julmuudessaan tuo alkoholismin mainitseminen.
Alkoholismi ei ole kenenkään valinta, se on sairaus. Meillä oli sotien jälkeen traumatisoituneita miehiä ns. puliukkoja, joita ei nähty kärsivinä ihmisinä eikä addiktiota yrityksenä lääkitä traumaa vaan paheena. 
Claes Andersson, lääkäri hänkin kuten sinä Päivi Räsänen, perusti muutaman muun humanistisesti ajattelevan henkilön kanssa vuonna 1967 Marraskuuun liikkeen ajamaan parannuksia alkoholistien, asunnottomien ja muiden vähäosaisten elämään.
Myös Pride on vähemmistön asiaa ajava liike. Näyttää siltä, että sillä on edelleen paljon tehtävää.


Me saamme uskoa mihin haluamme tai olla uskomatta. Tärkeää on miettiä, lisääkö oma elämänkatsomus ymmärrystä ja yhdenvertaisuutta, onko se toisia ihmisiä syrjivää vai arvostavaa.
Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella on laissa kielletty. Kyllä syrjimättömyyden pitää näkyä myös puheissa ja teoissa.

Palatakseni oppiaine-asiaan, ET:ssä käsitellään paljon vähemmistöjä, myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Ohjeena on, että aikuisten ihmisten välillä kaikki sellainen rakkaus on sopivaa, mikä sopii asianosaisille ja on yhdessä sovittu.

Alkukuvassani on meillä jo muutaman päivän välietapissa viihtyneet kaksi mandariinisorsaa. Kyseessä on luontokuvaaja Lassi Kujalan mukaan koiraspari. Koreat linnut on nähty kevätkiihkossaan soidinmenoissa ja parittelemassa.
Kävimme etsimässä näitä jo eilen, turhaan, mutta tänään mieheni meni uudelleen, ja siellähän ne olivat tepastelleet ihmisiä pelkäämättä.
Tällaista poikarakkautta, ei yhtään luonnotonta. 

💗
 

31 kommenttia:

  1. Mainiota, että löysit homostelevat sorsat tähän tekstiisi. Miten se luonto nyt tolleen, pitäisikö ne sittenkin toimittaa eheytyshoitoihin... 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!
      Woke mennyt liian pitkälle nyt, luontokappaleisiinkin. Eivätkä nämä edes ymmärrä salata suuntautumistaan, kuten kunnon homon pitäisi, vaan ovat kuherrelleet syntisen estottomasti.

      Poista
  2. marjatta

    olen tästä homojen demonisoimisesta ja halventamisesta niin raivoissani, ettei mitään rajaa. sapettaa että meillä jaksetaan ja kehdataan päästellä suusta näitä sammakoita vuodesta toiseen. mikä kumma siinä on, että itselle vieraat lähisuhdemallit herättävät niin suurta aggressiota. olisi kiva tietää kuinka monessa tapauksessa homovihan taustalta löytyy omiin torjuttuihin homoseksuaalisiin haluihin liittyvää torjuntaa. kun mitätöi homon, mitätöi myös oman halun.

    synnyin suomeen, jossa homous oli sekä rikos että mielisairaus. olen hemmetin onnellinen siitä, että nykynuorilla ei ole näitä oman sukupolveni patoumia. ei tarvitse salata tai piilottaa. saa olla mies tai nainen tai jotakin siltä väliltä.

    ps. kiitän sinua tästä kirjoituksesta ja siitä välittyvästä moninaisuuden myötätunnosta. kiitos myös umelle homostelevista luontokappaleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, kiitämme kiitoksista.

      On todella tahditonta puuttua toisten ihmisten ja ihmisryhmien yksityisasioihin, joihin mielestäni usko ja seksi kuuluvat.
      Raamatussa löytyisi, varsinkin Vanhan Testamentin puolelta, paljon sellaista raakaa menettelyä liittyen heterosuhteisiin, niitähän Räsänen ei tuo nykypäivään. Hän poimii sieltä haluamansa.

      Kävin katsomassa elokuvan The Testament of Ann Lee, jossa kerrotaan shaker-yhteisön perustajasta ja elämästä yhteisössä. Ann Lee koki kovia oman aikansa, 1700-luvun, naisena, jonka piti vain olla miehen käytettävissä ja kärsiä raskauksista ja lastensa menettämisestä. Ei ihme, että hän määräsi oman uskonyhteisönsä säännöksi selibaatin. Aviomies oli ajatellut, että seksisyntiä saa tehdä, hän mies, kunhan synti ensin piiskataan pois - naisestapa tietenkin.
      Miksi seksi, luonnollinen asia ja ilo, on uskonnoissa usein vieläkin niin vaikeaksi tehty asia?
      Tämä elokuva on muuten todella vaikuttava. Nautin ryhmätansseista, joissa syntiä ravistellaan ja huhkitaan irti kehosta upeasti liikkuen, ja musiikista, jossa sama melodia toistuu kunnes vaihtuu uusien tapahtumien myötä toiseksi. Liikutun, kun katselen traileria.

      Somessa nyt sitten tietyt piirit uhriutuvat ja valehtelevat, että Räsänen on tuomittu Raamatun kohtien lainaamisesta, vaikka juuri niihin kohtiin ei ole tohdittu rangaistusta määrätessä puuttua.

      Poista
  3. marjatta

    yritän kuvitella millaista olisi elää elämää, jossa joutuisin anelemaan armoa ja hyväksyntää olemassaololleni. joutuisin ehkä salaamaan rakkauteni heteroympäristöltä. jos en salaisi, minun pitäisi sietää sitä, että minusta puhutaan perverssinä luonnonoikkuna. jos miettisin lapsia, moralistit sanoisivat, etten kuulu kansan terveeseen perusosaan, joten en kelpaa vanhemmaksi. saisin kuulla että minulla on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö, jonka takia tunne-elämääni hallitsee tunnetarpeiden sekamelska. homoseksuaalisuuttani yritettäisiin parantaa yritetty eheytyshoidoilla, rukouksilla ja ties millä. vuodet vaihtuisivat, mutta homous säilyisi ikuisena keskustelun, ihmettelyn ja inhon aiheena. tulisin tästä kaikesta joko vihaiseksi tai masentuneeksi. toivottavasti vihaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauksesi vahvistaa sitä, mikä näissä nyt oikeuslaitoksessa tapahtuneissa arvojen arvottamisissa on katsottu tärkeimmäksi: jakamaton ihmisarvo.

      Jos Päivi Räsänen olisi pitänyt kirjoittelunsa siellä Luther-säätiön sisällä, jossa hän halusi vahvistaa käsityksiä homojen epätasa-arvoisuudesta lääkärin "tietämyksellään" (tarkoitushakuista tiedon vääristelyä), niin nämä loukkaavat sanat olisivat luultavasti jääneet sinne sisäpiirin ihailtavaksi. Mutta ei, hänen piti tuoda pamflettinsa mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.
      Ainoa mikä olisi pelastanut ja saattanut asian hyvään loppuun, olisi ollut se, että hän olisi tutkiskellut sisintään, löytyisikö sieltä rakkautta heitä kohtaan, jotka hän on alentanut ja sitten pyytänyt julkisesti ja näkyvästi anteeksi.
      Silloin hän olisi toiminut Jeesuksen ja yleisten eettisten oppien mukaan. - Kaikkea minäkin kuvittelen ja toivon...

      Vanhat homot ovat eläneet vaikean elämän. Nuorilla on nykyään vähän helpompaa, kun on yhteisöjä ja tukea.
      Jos tämä Räsäsen toiminta olisi vain ohitettu, niin se olisi ollut heille paha isku.

      Poista
  4. Räsänen revittelee ja hakee marttyyrin elkein lisää tukea USAn evankelikaalien joukosta, samoin vastaavista eurooppalaisista ryhmistä.
    Kumma ettei Suomessa ole Ruotsin tapaan kaikille yhteistä uskontotietoa, vaan yhä ollaan sidoksissa tunnustukselliseen uskontoon ja sen opettamiseen kouluissa.
    Itse pääsin jyvälle erilaisesta toiminnasta 1980-luvun alkuvuosina, kun toimin opettajana Skanstullin lukiossa. Sijaisuuteen kuului sekä suomen opetus että uskontotieto. Olenhan myös historian opettaja. Opin paljon itsekin tuon talven mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin hän näyttää tekevän, ja matkalla tieto myös muuntuu. Suomesta tehdään näissä piireissä maata, jossa ei saa siteerata Raamattua.

      Yhteistä oppiainetta on yritetty moneen kertaan, mutta se saa aina vastustusta poliittisista puolueista ja myös opettajilta. Uskonnonopettajat pelkäävät, että kristinuskon määrä vähenee ja ET:n opettajat, että sitä on edelleen liikaa suhteessa kaikkeen muuhun tärkeään.

      Elämänkatsomustieto on nimenä aika monimutkainen, mutta sisältää kyllä hyvin opetuksen sisällön. Uskontotieto on osa elämänkatsomustietoa. Yhteisen aineen nimeksi on esitetty myös etiikkaa ja filosofiaa.

      Helsingissä ilmeisesti aloitetaan yhteisen oppiaineen kokeilu. On jo pakkokin, kun yhdessä koulussa saattaa olla lähes kymmeneen eri uskontoon liitettyjä lapsia.

      Historian opettajana sinulla on ollut paljon tietoa, joka sopii uskontojen opettamiseen.
      Minäkin opin kaikenlaista ja innostuin uusista asioista kymmenvuotisen ET:n opettamisen aikana.

      Poista
  5. Mandariinisorsat ovat ihania ja hyvin nostit esille sen, miten luonnossa ei rajoiteta rakkautta, mutta eri uskontoihin kuuluvat ovat sitä tekemässä. Uskontoja on maapallolla yli 2000, eikä se ole mikään ihme, kun ihmisiäkin on niin paljon. Usko johonkin yliluonnolliseen tuo jotain turvaa epävarmoissa oloissa, paitsi ei tällaiselle jalat maassa taapertajalle.

    Hienoa, että olet opettanut ET:tä. Olisin itsekin käynyt aikoinani ET:n, kun ymmärsin murrosiässä, etten usko mihinkään yliluonnollisiin, en joulupukkiin, tonttuihin, enkeleihin, piruihin, merenneitoihin, enkä muihinkaan ihmisten keksimiin taruolentoihin, mutta onhan niistä hauska lukea.

    Ihminen itse se on se joka tekee pahoja tekoja ei kirjat ja tarinat. Eikä ministerin auta kaivaa ikivanhojen rikkonaisten ja miten sattuu yhdistettyjen savitaulujen moneen kertaan käännetyistä ja väännetyistä teksteistä mitään oikeutettua omille teoilleen. Itse on tehnyt väärin. Nyt eletään tätä päivää, ei savitaulujen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napakasti sanottu, Mai!

      Monesti vedotaan luontoon ja luonnolliseen, mutta luonnossa vasta onkin jos minkälaista sukupuolisuutta ja seksuaalista käyttäytymistä.

      Kun katsoin elokuvaa shaker-lahkosta, The Testament of Ann Lee, niin ajattelin, että olishan se hienoa, jos tuntisi kuuluvansa noin hurmoksellisesti johonkin yhteisöön, tanssisi kuin yhtenä kehona ja liittyisi yhteiseen suggestiiviseen lauluun.

      Usko tuo turvaa, varsinkin heille, joilla se on lapsenuskoista niin, että he uskovat jonkun ohjailevan kaikkea mitä itselle tapahtuu ja että tältä ohjailijalta voi pyytää erilaisia asioita itselleen ja muille.

      Poista
    2. Luin aivan kauhuissani, miten Senegalissa oli jopa päätetty lailla, että samansukupuolisten rakkaus tuomitaan lain edessä. Uuden lain mukaan seksisuhteesta samansukupuolisen kanssa saa jopa 10 vuoden vankilatuomion. Aivan sairas laki!

      En todellakaan halua uskoa mihinkään hihhuliuskontoihin :D

      Poista
    3. Ja Senegalin pitäisi olla melko suvaitsevainen maa, sunnimuslimeja enemmistö. Mitä niissä jyrkemmin uskontoon sitoutuneissa maissa sitten tapahtuukaan!

      En minäkään. Ymmärrän kyllä uskonntojen suggestiivisen lumon, joka vetää ihmisiä puoleensa.

      Poista
  6. No siis kaikille yhteinen katsomusopetus kyllä nimenomaan polkee täysillä maahan vähemmistöryhmiä; tietysti jos sortava monokulttuuri on tavoitteena niin ymmärrän kannatuksen, mutta en odottanut moista vihamielisyyttä monikulttuurisuutta kohtaan sinulta.

    Ja on absurdia, että ollaan huolissaan kotikouluista lieveilmiöineen ja samaan aikaan aktiivisesti avoimesti ajetaan että siirtykää omaan opetukseen, vihamielinen väkivaltamonopoli haluaa nujertaa ja tukahduttaa teidät ja kulttuurinne, radikalisoitukaa sortovaltaa vastaan.

    Todettakoon myös, että uskontojen (ja muiden kulttuurien, maailmankatsomusten yms) ymmärtämisessä ja niiden välisessä dialogissa ensimmäinen askel on ymmärtää mahdollisimman hyvin oma positio, oma asema ja lähtökohdat: dialogi on mahdotonta jos itse ei siihen osallistu.
    Valitettavan usein kyllä näkee ajatusta, että se oma positio on jotenkin neutraali, itsestäänselvän objektiivinen, ja sitten alentuvasti suvaitaan ymmärtämättömiä friikkejä jotka tuosta "objektiivisesta" normista poikkeavat. Tuollaiseen ajatukseen perustuu myös yhteisen katsomusaineen kannatus, ja toivottavasti on turha sanoa, että keskinäisestä ymmärtämisestä tai dialogista ei ole tuolla tavalla toivoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, minusta noita erillisiä opetuksia ei ole monessakaan koulussa pystytty järjestämään hyvin. Opetus on jopa korvattu sillä, että oppilas lukee itsekseen omaan, siis perheen, katsomukseen liittyvää oppikirjaa jonkun luokan nurkassa tai kirjastossa, jos koulussa sellainen on. Usein myös vähemmistöryhmään kuuluva oppilas viettää tunnin jossain itsekseen muun luokan saadessa enemmistöuskonnon opetusta ja saa oman opetuksensa jälki-istunnonomaisesti koulun jälkeen, kun aika sopii henkilölle, joka sitä opetusta tarjoaa. Pitkät välimatkat koulujen välillä myös estävät opetuksen järjestämisen eri kouluista kerätyille oppilaille muulloin kuin kouluajan ulkopuolella.
      Eikö olisi parempi, että yhteisessä opetuksessa annetaan opetus, joka sopii kaikille, uskontotietoutta, etiikkaa yms. - hyvän elämän säännöthän ovat samoja eri uskonnoissa ja katsomuksissa - ja kodit sekä seurakunnat hoitavat uskonnon harjoittamisen.

      Tuota kommenttisi keskimmäistä kappaletta en ymmärrä, mutta jään miettimään sitä.

      Dialogi on mahdollinen, kun ollaan yhdessä.

      Poista
    2. Niin, tarkoitat siis, että vähemmistöt kavahtavat niin paljon yhtä viikkotuntia yhteistä oppiainetta, jossa käsitellään uskontoja ja muita elämänkatsomuksia, ihmisen vastuita ja suhdetta luontoon, vähemmistöjä, erilaisuuden kunnioittamista, hyvän elämän arvoja ym. että ottavat lapsensa pois koulusta.
      Tämä viittaa siihen, että sillä nykyisellä erillisellä tunnilla kuitenkin joissain tapauksissa harjoitetaan tunnustuksellista uskonnon opetusta, mikä on kielletty ja on yksi asia, mitä yhteisellä opetuksella voidaan korjata.

      Yhteinen opetus käsittääkseni juuri korjaa toisten oudoksuntaa, kun ollaan saman ryhmän jäseniä, ei erilleen siirreltyjä.

      Poista
    3. Gregorius, vielä se, että eihän se positio ole useimmilla meistä mitenkään yksioikoinen. Me imemme yhteisestä kulttuurista paljon ja ymmärrämme myös ryhmiä, joihin emme kuulu.
      Jos otan itseni esimerkiksi, niin lapsuuteeni kuului lahkolaisseurat kotonani polvirukouksineen. Jouluna pääsi lahjoihin käsiksi vasta kun oli kuunneltu isoäitini pitkät esirukoukset kaikkien perheenjäsenten puolesta.
      Siihen että koen itseni uskonnottomaksi sopii myös se, että olen kiinnostunut uskonnoista ja ystäviini kuuluu ihminen, joka rukoilee puolestani, kun olen kohtaaamssa jotain vaikeaa ja olen hänelle siitä kiitollinen.
      ET-ryhmääni liittyi myös lapsia jehovantodistajaperheistä, kun eivät halunneet mennä enemmistöuskonnon opetukseen kuuluvien kanssa kirkkoon, ET oli neutraali ryhmä, jollaiseksi sitä yhteistä katsomusopetustakin suunnitellaan.

      Poista
    4. Dialogi on mahdollinen, kun ollaan yhdessä JA on valmiudet käydä dialogia. Sinä olet kuitenkin tässä haluamassa heikentää näitä valmiuksia, ja erityisen voimakkaasti kohdistamassa tätä heikennystä vähemmistöryhmiä vastaan, ikäänkuin nämä eivät jo muutenkin olisi heikommassa asemassa. Nämä valmiudet nimenomaan olisi hyvä oppia koulussa.
      Pidän varsin kummallisena opetusfilosofiana ajatusta, että oppilaan pitäisi oppia tarvittavat taidot itsenäisesti muussa elämässä että voisi käyttää niitä koulussa, eikös se pitäisi olla juuri toisinpäin, että koulussa opitaan taitoja joita käytetään muussa elämässä? Noudatitko tuollaista filosofiaa kaikessa opetuksessasi vai päteekö tuo vain tähän asiaan?

      Noin muuten tämä(kin) keskustelu saa minut muistelemaan mitä se Marx sanoikaan, että porvarille on ominaista illuusio, että hänen arvonsa ja norminsa ovat universaaleja, yleispäteviä ja objektiivisia, tämä illuusio on sisäänrakennettu valta-asemaan, ja jos joku toinen ryhmä kuin porvarit ottaa yhteiskunnassa vastaavan valta-aseman, kehittää se myös saman illuusion omista arvoistaan ja normeistaan. Tätä ilmiötä saa havainnoida ihan riittämiin, vaan sieltä illuusion keskeltä on varmaan vaikeampaa.

      Mieleen tuli myöskin ajatus, että ehkä kouluissa pitäisi luopua myös tunnustuksellisista kielenopiskeluista ja yhdistää kaikki kielenopetus yhdeksi oppiaineeksi, äidinkielet ja vieraat kielet. Koska pohjimmiltaanhan ne ovat aika samanlaisia ja näin kaikki tutustuisivat kaikkiin kieliin ja pystyisivät kommunikoimaan koko maailman kanssa, eikö olisikin hienoa. Vähintään yhtä hienoa kuin sinunkin ehdotuksesi.

      Poista
    5. Minun on pakko todeta, etten ymmärrä nyt ollenkaan sinun omituista, syyttelevää sävyäsi tässä keskustelussa enkä myöskään, mitä tarkoitat.
      Mitä valmiuksia? Mitkä taidot? Koko koulukasvatus kodin ohella antaa oppilaalle erilaisia valmiuksia elämään, ei vain se yksi viikkotunti tiettyä ainetta, vaikka tärkeä onkin.

      Poista
    6. Vielä yksi seikka tuohon kauhisteluusi nykyisen tilanteen muuttumisesta katsomusaineiden opetuksessa: onhan paljon maita, joissa ei koulussa tarjota mitään elämänkatsomuksellista opetusta, vaan se on perheitten tehtävä, esim. Ranska. Eivät ranskalaiset kai ole silti yhtään meitä huonompia ihmisiä.
      Ja tällaista mallia, jossa kirkkoon kuuluva oppilas ei saa valita katsomusainettaan paitsi eroamalla kirkosta ei tunneta paljon missään.

      Poista
    7. Sortavassa valta-asemassa oleva henkilö kieltäytyy ymmärtämästä kantoja jotka kyseenalaistaisivat hänen valta-asemansa: kuinka yllättävää. Eipä kai Marxkaan ollut kovin toiveikas tuon suhteen...

      Mutta samalla osoitetaan varsin selvästi ne ongelmat dialogimahdollisuuksiin, mistä tässä olenkin puhunut (eikä anna mitenkään myönteistä kuvaa ET:stä oppiaineena).

      Tosiaan onkin ehkä parempi että koulusta poistetaan kokonaan kaikki katsomusaineet, ET mukaanlukien, sen sijaan että kehitellään jotain yhteistä katsomusainetta.

      Poista
    8. Enpä tätäkään kommenttiasi ymmärrä. Tuntuu, että kaiken kryptisen viestinnän takana yrität kertoa, mikä sinua pännii, mutta minä en osaa sitä lukea.
      Ilkeiletkin ehkä, mutta se ei osu maaliin. "Sortavassa valta-asemassa oleva henkilö..." - siis kuka? Ensimmäisenä mieleeni tulee Päivi Räsänen, joka kieltäytyy hyväksymästä lääketieteen määritelmiä homojen suhteen, koska hänen agendanaan on sortaa heitä.
      Tarkoitatkohan sinä m i n u a? Sortava valta-asema - kenellä ja suhteessa kehen tai keihin? Minä en ole minkään puolueen enkä edes järjestön jäsen, olen hiljaista eläkeläisen elämää elävä, uskonnottomuudessani vähemmistöön kuuluva ihminen. Minulla ei ole valtaa mihinkään.

      Koulun katsomusopetukseen mennäkseni, ongelmia on ja niitä on pyritty ratkomaan, niin että kaikkien oikeudet toteutuisivat.
      Suomi on saanut YK:n ihmisoikeuskomitealta huomautuksia siitä, että uskontokuntaan kuulumattomien oppilaiden opetus ei ole ollut kaikkialla tasavertaista uskonnonopetuksen kanssa. Toinen ongelma on se, että uskontokuntaan kuuluva oppilas ei ole saanut valita katsomusopetustaan. Yhteinen opetus ratkaisisi nämä asiat, jos se saataisiin... mutta eihän sitä saada.

      Toivoitan lämpimästi hyvää pääsiäisen aikaa!

      Poista
  7. Syksyllä 2024 kirjoitin blogissani:

    " 'Vapaus on sitä', Camus kirjoitti vuonna 1945, 'että voin puolustaa omistani poikkeavia käsityksiä, vieläpä silloinkin, kun niitä esiintyy sellaisessa yhteiskunnassa tai maailmassa, jonka hyväksyn. Vapaus on sitä, että voin myöntää vastustajan olevan oikeassa.'

    Tämä on helppo hyväksyä mielessään. Mutta kuinka vaikeaa tuon ajatuksen noudattaminen onkaan käytännön elämässä, päivän politiikassa, maailman muuttamisen tai ennallaan säilyttämisen keskustelussa.

    Keskustelu mediassa, somessa ja eduskunnassa reputtaa Camus-testin."

    Niinpä se taitaa yhä reputtaa. Camus asettaa suvaitsevaisuuden riman niin korkealle ettei suomalainen oikeusvaltiokaan taida päästä yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeuslaitos punnitsi sananvapautta ja ihmisarvoa kääntyen jälkimmäisen puolelle.
      Kun mielipiteet koskevat asioita ja ilmiöitä, kuten uskonto, politiikka ja ihmisen teot, niin laaja sananvapaus vallitkoon, mutta kun se vapaus on sitä, että toisen ihmisen/ toisten ihmisten minuuden ydintä kyseenalaistetaan, sitä millaisena hän on syntynyt (homojen ym vähemmistöjen syrjintä) tai mihin hän on syntynyt (maahanmuuttajien syrjintä etnisen taustan perusteella), niin silloin mielestäni suu suppuun.
      Mielessään jokainen voi ajatella, mitä tykkää, mutta ajatusta ei pidä muuttaa toista ihmisyksilöä alentavaksi teoksi.
      Räsänen olisi aivan hyvin voinut ilmoittaa oman kantansa avioliittoon ilman että nimesi viallisiksi ja rikollisiksi he keitä hän ei pidä tässä asiassa tasavertaisina ihmisinä.

      Minusta Camus ei aivan sovi tähän. Se että ei hyväksy Räsäsen suvaitsemattomuutta ei kerro siitä, että olisi itse suvaitsematon. Ei toisten ihmisten yli, tässä tapauksessa homoseksuaalien), heitä esineellistäen, voi käydä mitään suvaitsevaisuuskilpailua.

      Poista
    2. Minusta yhteiskunta, jossa oikeuslaitos tuomitsee jonkun ihmisen tämän mielipiteiden tähden (olivatpa mielipiteet kuinka älyttömiä tahansa), ei ole terve vaan enemmän tai vähemmän totalitaarinen.

      Joten Camus sopii tähän(kin) tapaukseen erittäin hyvin.

      Kyllä sanan- ja ajattelun vapaus voi käydä ristiin ihmisarvokäsityksen kanssa eikä se tarkoita että sananvapautta pitää rajoittaa. Onhan sanan- ja ajattelun vapaus osa ihmisarvoa.

      Sivistymättömyys on toinen juttu, mutta ei kai sitä pidä oikeusalissa punnita.

      Poista
    3. Sivistymätön käytös on vallannut alaa pikku hiljaa ja äärioikeisto on pyrkinyt normalisoimaan julkisen haukkumisen ja pilkan sananvapauden nimissä. Siksi minusta on hyvä, että välillä asetetaan rajoja.

      Räsäsen tuomion laatu ei ole minusta niinkään tärkeä, pelkkä vakava huomautuskin olisi riittänyt, pääasia, että ei vain jätetty puuttumnatta, kuten näissä ihmisryhmiin kohdistetuissa vihapuheissa niin usein on tapahtunut.
      Rita tuossa alla kommentissaan juuri kiitteleekin sitä, että ihmisiä ravistellaan tällä tapauksella kunnon keskusteluun.

      Sananvapaus on tärkeää, mutta siihenkin kuten vapauksiin yleensä liittyy vastuuta.
      Yleensä kai rajat ymmärretään, eikä oikeuslaitosta tarvita ratkaisemaan, miten toisista ihmisistä saa julkisesti puhua, mutta jostain syystä nyt on aika, jolloin ihmisille ei riitä omassa päässään ja keittiön pöydän ääressä puhiseminen, vaan kaikki hölmöimmät ja epäkorrektimmatkin aatokset pitää tuoda oitis julki, kun ne ovat päähän pälkähtäneet. Tämä ei nyt koske Räsästä, hän on harkiten kirjoittanut, mitä on kirjoittanut, mutta tuonut myös samoja homovihojaan julki joissain kommenteissa ja keskusteluohjelmassa eli moneen kertaan painanut alas tiettyä ihmisryhmää, vaikka tuomiossa keskityttiin vain tähän yhteen pamflettiin ja tiettyyn kohtaan siinä.

      Poista
    4. marjatta

      ilman muuta sananvapaus on ihan oleellinen oikeus. jos sananvapautta ei ole, tila kaventuu ja ääniä karsiutuu pois. aiemmin olin tässä tiukempi, mutta enää ei tulisi mieleenkään estää ketään kritisoimasta mitään. enhän minä voisi sitä edes tehdä, maailma kun on niin mielipiteillä kyllästettyä.

      sitä mieltä kuitenkin olen, että sananvapaus on teko. sillä on merkitystä, millaista kieltä käyttää. en tiedä sananvapauden mittatikusta, mutta aika hyvä sen täytyy olla, jos saa demonisoida ja dehumanisoida ihmisryhmiä. tai jos loanheiton voi perustella sananvapaudella. tai kun mistä tahansa aiheesta saadaan toraisa debatti. vielä vapaammaksi sana muuttuu, jos sananvapaus pääsee ohittamaa rikoslailliset syrjimättömyyssäädökset.....

      Poista
    5. Kyllä, sana on teko. Ajatus ei sitä ole, se on ihmisen sisällä eikä satuta ketään, vaikka Kyösti käyttääkin termiä sanan- ja ajattelun vapaus. Heh, Räsänenkin on korostanut, että homo saa olla kunhan on sitä ihan vain haaveissaan, "homostelematta".

      Ihan hyvä jos palataan entiseen normaaliin, jossa toisten loukkaaminen somessa ei ollut suosittu vapaa-ajan viete.
      Vielä parempi, jos katsomusaineissa ja kouluissa yleensä otettaisiin isoksi, kaikissa aineissa toteutettavaksi teemaksi hyvyys ja toisten huomioiminen.

      Poista
  8. Aivan mainio kirjoitus Marjatta 🍎 Tervehenkinen, asiallinen ja ihmisoikeuksia kannattava. Samoilla linjoilla ollaan.

    Räsäsen hyvä puoli on se että hänen kamaluutensa ansiosta nousee iso haloo, joka ravistaa kansan kunnon keskusteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita!
      Totta, kaikessa on hyvät puolensa, pahan puhumisessakin.
      Mietin, miten Räsänen on tällaiseen ylimielisyyteen päätynyt, mikä tarve hänellä on nähdä osa ihmistä noin huonossa valossa. Siellä kollegoinakin on ollut monenlaista väkeä.

      Poista
  9. Minulla varmaan pitäisi olla tällä kelpoisuudella jokin mielipide aiheesta. Lähinnä mietin, paljonko tulevaisuuden uskonnon- tai katsomusaineen opettajan pitää täydentää vanhoja opintojaan. Ei kai ole niin, että kaikki vaan sillä vanhalla paletilla sitten opettavat uutta katsomusainetta?

    Minulle ei ole ehkä henkilökohtaisesti suurta väliä, mikä vaihtoehto toteutuu. Tiedän, että opettajana olen itse kuitenkin sellainen, että tietyt asiat totetuvat aina. Mutta koskeeko tämä kaikkia? Lähtökohtaisesti oppilaiden yhdenvertaisuutta pitää vaalia. Itse olen saanut etenkin ala-asteella tosi "jeesuskasvatuksen", uskontoa opetti opettaja, jolla ei ollut käsittääkseni siihen mitään kelpoisuutta, vaan hän ihmeparani syövästä, tuli uskoon ja alkoi tämän jälkeen opettaa meitä. Oma opettajamme olisi varmasti ollut huimasti parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän se pelko on, että entiset uskonnonopettajat vain määrätään opettamaan myös uutta ainetta, jossa ei pitäisi puhua "omasta ja vieraista uskonnoista". Olen huomannut, että hyvin avarakatseisillakin uskonnonopettajilla on tämä jaottelu jossa "vieras" on sananmukaisesti vierasta ja kummallista.
      Minulla on ollut kollegana sellainenkin uskonnonopettaja, joka kierrätti luokissa lentokoneesta ottamaansa hämärää kuvaa, jossa muka enkeli liihotteli koko matkan koneen siiven vieressä. Hän piti myös päivänavauksen, jossa kertoi, että ehti paikalle vaikka auto sippasi, kiitos Jeesuksen joka sai sen taas liikkeelle.
      Oli kova työ saada rukouttamiset ja veisuut loppumaan päivänavauksista, kun ne vanhemman polven opettajille olivat edelleen aamuhartauksia, sanoi Opetushallitus mitä vaan.
      (En tohtinut ottaa tuolla edellä näitä esimerkkejä ja esittää pelkoani opetuksen tasosta näin vahvasti, koska Gregorius kävi niin kuumana.)

      Poista

Mikä on taiteen ja viihteen rajaviiva?

Osallistuin eilen Tuusulanjärven kirjailijasymposiumiin , avoimeen yleisötapahtumaan, joka järjestettiin vasta toisen kerran, mutta veti pal...