Kesäkuulumisia: kulttuuria ja muuta

Mansikkakakkujen jälkeen alkaa maistua rukiinen leipä. Sosiaalisen elämän ja muutaman trooppisen päivän jälkeen odotan kiihkeästi paluuta tuttuun arkielämään, kirjoittamaan oman koneeni ääreen. Kontrastit ovat elämässä tärkeitä.

Klaanin jäseniä on tavattu ja vietetty aikaa yhdessä.

Mökkirannan isokoskeloperhe, kuva: Ume

Opin taas kerran, että asiat tuskin koskaan menevät kuten on suunniteltu. Meillä oli kaksi alakouluikäistä viikon. Toisella oli käsi paketissa ja toisella oli flunssa, minkä myös käsipotilas sai viikon lopussa. Tallinnan reissu peruttiin ja siirrettiin syyslomaan. Monet muutkin aiotut tekemiset menivät uusiksi, mutta silti kaikki sujui hyvin ja oli kivaa.


Meidän nelipäiväisen Kymi Libri -tapahtuman avasi kirjailija Jyrki Vainonen. Hän puhui kirjan kirjoittamisesta ja lukemisesta reittinä, jonka kirjailija ensin valmistaa jättäen sinne maamerkkeinään vihjauksia ja viettelyksiä, ja perässä tulee lukija, joka kulkee saman polun omalla tavallaan ymmärtäen. Kirjoittaminen ja lukeminen luovat intiimin tilan, jossa voidaan muuttaa ihmistä.

Kymi Libri on seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua. Jokavuotinen olisi liian raskas pienelle järjestäjäryhmälle ja talkooväelle.

Tapahtumassa oli muun ohessa myös esitys Mooses ja Masinaattorit jossa kirjailija Mooses Mentula kirjoitti yleisön vihjeiden mukaan novellin progerockbändi Masinaattorien soittaessa ja kirjoittaessa soitollaan tarinaa. Oli jännittävää seurata, miten novelli syntyi ja mihin suuntaan se kääntyi. Yleisö ehdotti vihjeiksi sanoja virkaheitto pappi ja sukupuolitauti. Kun tarinassa pappi lähtee tapaamaan kanttoria, jonka kanssa tuli risteilyllä hairahduttua ja kertoo vievänsä tälle lahjan, niin me ideoimme ja kuiskuttelimme nuoren vieruskaverini kanssa jännittyneinä 'kukkakimppu tietysti... ei kun raskaustesti... kondomeja' - hä hää, valkokankaalle ilmestyivät sanat  'kahvia ja pullapitko'!
Kirjailijan tarkoitus oli poistaa livekirjoittamisellaan kirjoittamiseen välillä liitettyä mystiikkaa. Näin se syntyy, muuntelemalla, palaamalla taaksepäin, miettimällä, korjaamalla ja juonen käännöksillä. 
Tunnin kuluessa oli kuin olikin syntynyt novelli lempeine loppuratkaisuineen.

Kävimme mökkimatkan varrella Taavetin teatteripäivillä, josta on tulossa vuosittainen tapahtuma. Paikkana on linnoitus, joka toimii lavasteina sellaisenaan ja sopii hyvin monenlaisiin esityksiin.
Juha Hurme ohjasi lauantaina  20.7. Maiju Lassilan ja sunnuntaina 21.7. Volter Kilven teksteihin dramatisoimiaan näytelmiä. Lauantaihin en ehtinyt, mutta sunnuntaina näin ja koin kaksi Volter Kilpi -monologia.

Hurme pohjusti esityksiä kertomalla, miten kokee Volter Kilven sydämen humoristina ja hänen saaristolaissarjansa valtavana aineistona näytelmille. 
Yleensä teatteri tiivistää, leikkaa ja kutistaa aikaa, päälle kolme vuotta kestänyt sota esitetään kolmessa tunnissa. Pukkila-monologissa on toisinpäin. Pukkilan aivoihin zoomattu 16 sekunnin myllerrys venytetään esityksessä 35 minuutiksi. 
Pukkila saapuu kyläkokoukseen Alastalon  saliin alhaisine motiiveineen. Alastalo istuu kyllästyneen näköisenä ja Pukkila, jonka aivoissa käy kova kuhina, puhuttelee kokoukseen osallistujia, meitä yleisöä, jotka vain istumme tyytyväisinä nössöinä. 
Kiitos erinomaisille esiintyjille Tomi Alatalo ja kumppanit! 

Toisen monologin esitti Hurme itse. Hän esitti Kilven tiheintä tekstiä Kaaskerin Lundströmin roolissa. Lundström on entinen kapteeni, joka on kohdannut työssään sen pahimman, itse pelastunut ja nähnyt laivansa ja sen miehistön uppoavan. Mies on sortunut traumansa lyömänä viinaan ja filosofointiin. Hän esittää koulupojille pitkää monologia elämästä ja siinä selviämisestä. Me yleisössä edustimme poikaluokkaa.
Hurmaavaa Hurme. Kiitos! 
Hurme kiiruhti tästä esityksestä Hailuodon teatteripäiville. Elämyksellisiä hetkiä teillekin hailuotolaiset!

Pidin trooppisista päivistä mökillä, kun tarkenin lopultakin hypätä uimaan. 

Yksi uutinen pysäytti ja sai itkemään, se oli oli tieto Claes Anderssonin kuolemasta. Muistan elävästi miten hän pyöräili musiikkifestivaalien aikaan Kuhmon raitilla, säesti pianolla runoilloissa ja osallistui Kuhmon Vasemmiston rantailtoihin. Olen kaavaillut seuraavaksi kirjoitusta hänestä.
Nyt pyöräilen kirjastoon hakemaan hänen viimeisen runokirjansa Maanalainen näkötorni. Otto-sarjan viimeinen osa Busholmen nästa, suomeksi Seuraavaksi Jätkäsaari! ilmestyy syyskuussa. Tätä julkaisua Andersson ei enää pääse itse kokemaan. Niin surullista kirjoittaa 'viimeinen' sen sijaan että saisi kirjoittaa 'viimeisin'.