Tusina toivetta äidille
* Katso lastasi silmiin, kun hän puhuu, kuuntele ja vastaa. Hän on vain vähän aikaa sinun täyttä huomiotasi kaipaava pieni lapsi.
* Älä milloinkaan käännä selkääsi lapsellesi. Älä uhkaile häntä hylkäämisellä.
* Ole kiinnostunut lapsestasi ja hänen ystävistään.
* Älä jätä lastasi, vaikka mikä olisi. Murhaajakin tarvitsee äidin. Hän se vasta tarvitseekin.
* Älä vaadi lastasi olemaan tietynlainen. Seuraa uteliaana millainen hän on.
* Opeta lastasi viihtymään yksin.
* Tutustuta lapsesi monenlaisiin ihmisiin.
* Älä päde lapsesi suloisuudella tai suorituksilla.
* Valmistaudu siihen, että lapsi muuttaa koko elämäsi.
* Kerro lapsellesi, kuka olit ennen häntä.
* Kerro lapsellesi, miten tärkeä hän on sinulle.
* Rakasta häntä pienenä ja isona.
--------
Yllä krapu-osuus, sadan sana kirjallinen tuotos, mukana sanat silmä, selkä ja yksin, joita saa taivuttaa.
Onnea äideille, lapsille sekä lapsenlapsukaisille! Mukavaa viikonloppua kaikille!
Nuo toiveeni sopivat tietenkin myös kaikille aikuisille heidän suhteissaan lapsiin.
Lapsi ei ole pieni aikuinen, hän on vasta kehittymässä ja tarvitsee meiltä aikuisilta kasvamiseensa ohjausta, rauhaa ja tukea.
Mirjami Lähteenkorvalla on runo, joka sopii minun listaukseni kanssa.
Ei pienet puut vielä
myrskystä tiedä.
Ei pienet puut vielä
myrskyä siedä.
Ole suojana myrskyssä,
suuri puu.
Pian pieneltä juuret
vahvistuu.
Pian pienikin myrskyyn
valmis on ja on jäntevä,
taittumaton.
P.S. Lisää viikon kraputekstejä löytyy Susun ja Caran blogeista.
Voimme neuvoa lapselle parhaat väylät, mutta elämäntuulille emme voi mitään.
VastaaPoistaNiin se on. Me emme ole ainoita, jotka vaikuttavat häneen.
PoistaVoimme olla esimerkkeinä ja tukena, mutta emme voi kärsiä kasvukipuja heidän puolestaan tai odottaa heidän toteuttavan meidän unelmiamme.
Tärkeä lista, sopii jokaiselle toisen ihmisen kohtaamiseen.
VastaaPoistaVälitä, rakasta ja huomaa, niin sinuakin kohtaa sama.
Totta! Minulle tuli tämän listan ensimmäinen kohta mieleen, kun seurasin talvella bussissa peräkkäisillä bussimatkoilla kahta äiti-lapsi -paria, molemmissa oli nuori äiti ja parivuotias lapsi. Toinen äiti piti lasta sylissään ja kertoi, mitä ikkunasta näkyy ja vastasi lapsen kysymyksiin, toinen piti lapsen rattaissa istumassa tutti suussa ja kännykkä kädessä ja tuijotti omaa puhelintaan. Lapsi laski kännykän alas ja tuijotti apaattisena eteensä. Äiti ei vilkaissutkaan häntä. Yritin tavoittaa sen lapsen katseen ja hymyillä hänelle, mutta en onnistunut. Lapsi voidaan ohittaa pahemmin kuin aikuinen.
Poistamarjatta
Poistakoska olen olen kännykkänipottaja potenssiin sata, minua riipaisi tuo sinun kokemuksesi kahdesta äiti-lapsi -parista. varsinkin se toinen äiti, joka oli hysteerisen kiinnostunut siitä, mitä hänen älylaitteessaan tapahtuu. ehkä hänelle oli tärkeämpää roikkua messengerissä ja whatsapissa.
kuljen silloin tällöin yhden ala-asteen ohi. olen pannut merkille, että ihan mitättömän pieni osa lapsista tekee mitään muuta kuin tuijottaa joko omaa tai kaverinsa kännykkää.
meri
Minä olin hämmästynyt siitä, miten se äiti ei suonut lapselleen mitään kontaktia, poislähtiessäkään hän ei katsonut lasta, tarttui vain rattaisiin kuin niissä olisi ollut jotain elotonta tavaraa.
PoistaDigilaitteet ovat tuoneet koteihin uuden kiistelyn aiheen: mikä on sopiva määrä ruutuaikaa ja miten saa lapsen irti koukuttavista koneista, kun pitää lähteä jonnekin.
Eskarissakaan ei kuulemma enää leikitä pihaleikkejä, keinuta ja hypätä narua, vaan valmistaudutaan kouluun sopivaan käyttäytymiseen, eli seistään ryhmissä, vaikka ei olisi sitä kännykkääkään. Maailma muuttuu, vanhoissa Suomi-leffoissa näemme maailman, jossa parikymppiset keinuvat ja ovat piilosta ja sokkoleikkiä ja flirttailevat siinä ohessa. Se huvittaa aina, mutta sellaista oli silloin, kun piti itse keksiä kaikki millä huvittaa itseään ja muita.
Älylaitteet ovat levinneet hämmästyttävän nopeasti ja isolla volyymillä. Tässä nyt sitten puntaroimme niiden hyviä ja huonoja puolia.
Kaunis teksti.
VastaaPoistaTuli kyyneleet silmiin, oma äiti menehtyi jo -90, eikä omia lapsia ole.
Cara, ikävää. Äidin puuttuminen vaikuttaa paljon koko loppuelämään.
PoistaMinun äitini kuoli, kun olin 13. Hyvä, että pääsin noin pitkälle. Olin jo ehtinyt saada äidiltäni paljon rakkautta ja arvostusta.
Minulla oli kerran tarkoitus lausua tuo Lähteenkorvan runo eräässä nimenantojuhlassa; se meni ihan plörinäksi, kun liikutuin. (Viimeinen kerta, kun edes yritän mitään tuollaista.)Tajuan nyt, että koin siinä hetkessä vahvasti oman ja sisarusteni menetyksen.
Äitini on minulle muistoissani lähes satuolento, täydellinen ja ihmeellinen, aina nuori ja kaunis. Minun on vaikea ymmärtää, että joillain ystävilläni, seitsenkymppisillä, on yhä elossa oleva vanha äiti, joka kyselee vointia ja kehottaa pukemaan kunnolla päälle. Joillakin vanha äiti on muuttunut hoidettavaksi ja on syyllisyyttä tuottava ongelmallinen asia.
Minulla on omasta isästäni juuri samanlainen kuva kuin sinulla äidistäsi. Menetin isäni 10-vuotiaana, ja useat muistot sekaantuvat minulle kerrottuihin asioihin.
PoistaMonelle tutulle tekisi mieli sanoa, että eikö ole hienoa kun saat vielä pitää isäsi näin yli 60-vuotiaana. Mutta kaikilla meillä on omanlaisemme polku.
Kun vanhempi elää pitkään, häntä ehkä hoksaa haastatella entisistä ajoista, mikä nuorena ei ole tullut mieleen ja sitten se olikin jo myöhäistä. Vanhempansa lapsena menettäneeltä puuttuu tausta ja taustatuki.
PoistaViisaita sanoja Marjatta. Minä menetin äitini ollessani yli viiskymppinen, mistä olen iloinen. Nuorena meillä oli äidin kanssa kärhämää, mutta sitten vanhemmalla iällä saatiin välit kuntoon. Ei kaiherra mikään,kaihoisat muistot.
VastaaPoistaTytölle tulee kärhämää äitinsä kanssa, eiköhän se ole aivan väistämätöntä. Minun "otteluni" äidin kanssa oli anoreksia noin 11-vuotiaana, muuta ei ehtinyt olla.
PoistaYli yhdenksänkymppiseksi elänyttä isääni sen sijaan olen arvostellut ankarasti, mutta hänen kuolemansa jälkeen päällimmäiseksi ovat nousseet ymmärrys ja ihailu. Huonot muistot ovat jääneet hyvien alle.
Listasi sopisi huoneentauluksi meille kaikille aikuisille. Voisimme toimia vinkkiesi mukaan myös kohdatessamme toisen aikuisen...
VastaaPoistaNiinpä sopiikin! Tämäkin, ettei vaadi toista olemaan tietynlainen, sopii hyvin aikuisten välisiin suhteisiin. Pitää osata keskustella ilman tylyjä sävyjä, vaikka olisi eri mieltä. Eihän me kukaan olla kaikista asioista samaa mieltä, ei edes parhaiden ystävien kesken, koska aina tapahtuu uutta, jossa mielipiteemme saattavat erota. Mieheni osallistui toissapäivänä Eurooppa puhuu -tapahtumaan ja keskusteli saksalaisen miehen kanssa skypen välityksellä. Heillä oli hedelmällinen juttutuokio mm. identiteetistä. Minäkin sain siitä osani.
Poista