Teatterissa taas, Kiviä taskussa - ja onnellista joulunaikaa kaikille!

Kuva Googlesta

Martti Suosalo ja Mika Nuojua ovat esittäneet irlantilaisnäytelmän Charliea ja Jakea ja lisäksi yhteensä kolmeatoista muuta hahmoa jo vuodesta 2002.  Näytelmän nimi on Kiviä taskussa.

Kiviä taskussa on irlantilaisen Marie Jonesin käsikirjoittama ja Pentti Kotkaniemen Suosalolle ja Nuojualle Helsingin kaupunginteatterissa ohjaama koominen tragedia. Esityspaikkana on ollut paitsi Kaupunginteatteri myös Suomen eri paikkakuntien näyttämöt jo 15 vuotta, täysille katsomoille!
Tästä (klik) löytyy näytelmän esittely ja lopussa käsiohjelma. Käsiohjelmasta kannattaa lukea 8-vuotiaan Seanin koulukirjoitus lehmästä. Lehmästä saa maitua ja se on hyvä pisnis. Näyttämöllä tämäkin kohtaus oli sekä hauska että äärimmäisen liikuttava. 

Näin Kiviä taskussa vuonna 2013 Kotkan kaupunginteatterin ja Kajaanin kaupunginteatterin yhteistyönä ja ihastuin valtavasti. 
Aikailin vuosikausia Suosalon ja Nuojuan esityksen kanssa, vaikka se on ollut useamman kerran vierailunäytäntönä omassa ja lähiteattereissakin. Nyt tuntuu, että juuri näiden miesten esittämänä Kiviä taskussa onkin se oikea Stones in His Pockets -tulkinta. 

Tapahtumapaikka on Irlannin maaseutu, pikkukaupunki, jonne amerikkalainen filmiryhmä on tullut tekemään elokuvaa. Käy ilmi, että samassa paikassa on upean maiseman ansiosta kuvattu useampiakin leffa. Charlie ja Jake ovat elämän kolhimia kavereita. He ovat tehneet hanttihommia eri paikkakunnilla ja ovat nyt keksineet hakeutua avustajiksi tekeillä olevaan kevyen luokan elokuvaan. Charliella on mukanaan oma käsikirjoituksensa, jonka hän haluaisi saada arvioitavaksi. Jake epäilee hankkeen onnistumista. Elokuvanteon aikana käy ilmi, että filmin tuottajat kyllä mielellään käyttävät paikkakuntalaisia hyväkseen, mutta eivät kunniota näitä himpun vertaa. 

Esitystapa on ikivanha karnevalistinen "torinäytelmämetodi", jossa roolit vaihtuvat lennossa ilman vaatteidenvaihtoa ja rekvisiittaa. Kun Suosalo heilauttaa hiuksiaan kevyellä ranneliikkellä, muuttaa kasvojen ilmettä ja keinauttaa lanteitaan,  hän on amerikkalaiskaunotar, ja kun hän vetää housut alas reisiin, työntelee hiuksensa silmien päälle ja löntystelee mumisten, hän on ilmetty epävarma teinipoika. Kun Nuojua hyppelee ja lirkuttelee, hän on nuori sirkeä apulaisohjaaja Erin ja seuraavassa hetkessä hän on alakoululainen Sean.  
Puhetapa vaihtuu lennossa kunkin hahmon mukaan. Charlie ja Jake puhuvat lähinnä Kainuun ja Oulun seudun murretta, dublinilainen apulaisohjaaja Simon puhuu turkulaisittain (hurjan hauskasti) ja englantilainen ohjaaja Clem Curtis ääntää niin epäselvästi, etteivät irlantilaiset meinaa saada hänen puheestaan tolkkua. 

Minä voisin hyvin jatkaa tällä kirjoituksella Teatteria suomalaisuudesta -sarjaani, niin hyvin tämä näytelmä kuvaa myös Suomea. 
Myös Suomen maaseudulla on huonosti töitä, lehmäpisnis ei kannata ja miehet voivat huonosti. Joku saattaa löytyä lammen pohjasta kiviä taskussa. Myös meillä joku terävämpi pöytälaatikkokirjoittaja saattaa vaalia käsikirjoitusta povitaskussaan ja haaveilla kuuluisuudesta.
Näytelmän tyypit ovat niin rakastettavia, että kuulen Marie Jonesin sanovan Juha Hurmeen tavoin lämpöisesti:"Juntit."

Suosalo ja Nuojua ovat kertoneet uusineensa tyyppejä jonkin verran vuosien mittaan ja improvisoivansa joka kerta. Lähes joka kerta heillä myös pokka pettää jossain kohdassa, ehkä juuri improvisoinneissa, mikä ei haittaa yhtään. Yleisöhän rakastaa näitä esiintyjiä ja heidän hahmojaan. 

Commedia dell'arte esitykseen kuuluu myös kontaktin ottaminen yleisöön. Kouvolassa yleisö nauroi valtoimenaan ja välillä hiljeni surusta. Apulaisohjaaja komenteli yleisöä eli filmin avustajalaumaansa ruotuun. Välillä saatiin kuulla, että täsä menee viäl pual tuntti, hyvin ehtii Kuusaan bussiin. 

Esityksestä jäi hyvä mieli. Kollektiivinen nauru yhdisti katsojat, niin että lämpö tuntui vielä naulakoillakin ja ihmiset katselivat toisiaan lempeästi jälkinaurusta hyrähdellen. 
Kaikesta epätoivostaan huolimatta Kiviä taskussa jätti myös toivon, toisin kuin Koivu ja tähti, josta kirjoitin edellisessä kirjoituksessani.  

Tällä kuvalla lenkkeilymaastostani Myllykosken Koivusaaresta toivotan kaikille oikein hyvää joulun aikaa. Kuva on itsenäisyyspäivältä. 

Mentulan residenssissä on menossa kuivakakkujen leivonta. Muulloin en niitä leivo, mutta joulu on erikseen. 
Pidän siitä, että meillä Suomessa joulua juhlitaan kunnolla, pitkään ja perinteitä säilyttäen. Pidän kaikesta vanhasta, vanhoista lyhdyistä ja oikeista kynttilöistä.

Tällaiset valot kadun päällä ovat minusta kauniimpia kuin nykyiset ledvalaistut aavemaiset puut. Tämä kuva on Kouvolasta, ainoat vanhanaikaiset koristevalot, pientä ledsilppua sen sijaan on vaikka kuinka paljon. Tuolla takanakin on yksi sellainen kummituspuu.

Toivotan blogini lukijoille joulurauhaa, iloa ja hyvää mieltä!