Jari Järvelän Bambi-novellin tarkastelua

Jari Järvelän novellikirjassa Bambi ja muita novelleja (1995, Järvelän esikoiskirja) on yhdeksän novellia. Olen ihastunut niminovelliin Bambi, jota palaan lukemaan aina uudelleen sen vilpittömyyden, mustan huumorin ja lämpöisen ihmiskuvan vuoksi.

Novellin alussa lukija viedään suoraan keskelle tapahtumaa, kuten Järvelän teksteissä yleensäkin.

Alapihan rengaskeinu nitisi, kettinki hankasi tukiputkeen. Parvekkeen kaislamatolle leijui paperinpala. Mirja kurotti pöydänkulman yli, tarttui siihen.
- Tässä on joku äijä, Mirja sanoi, ojensi kuvan Liinalle. Liina luki ensin kuulakärkikynätekstin kuvan takapuolelta, "Henrikki Kaliforniassa", käänsi kuvan. Siinä oli epäselvä teräväposkinen naama, iho rusketettu ruskealla tussilla.

Vihjeitä ja tavaraa ropisee parvekkeelle enemmänkin, lisää kuvia, keltainen ruusu, Marianne-karkkeja, sokeripaloja, ja lopulta postilaatikosta tipahtaa kirjaston elokuvakirjasta leikattu kuva, jossa kaksi kaurista kulkee metsässä katsojasta poispäin -  Bambi ja sen isä! 
Kerrosta ylempänä asuva Henrikki on epätoivoinen, koska hänen on saatava kaveri mukaansa katsomaan Bambia elokuvateatteriin. Hän ei uskalla mennä yksin, on kerran yrittänyt, mutta joutunut järkytykseltään lähtemään kesken pois. Bambi näytetään vain kerran sunnuntainäytöksenä. Henrikillä alkaa olla kiire saada Liina ymmärtämään. 
Henrikki tuntuu olevan jonkinasteisesti kehitysvammainen henkilö, mutta pystyy kuitenkin asumaan yksin. 
Liina suostuu leffatreffeille varoitellen riehaantumisesta ja kovasta äänenkäytöstä. Kaikki muut katsojat ovat lapsia.
Jo matkalla Henrikki on pahassa ylivirittyneisyden tilassa.

Ovikello soi yhdeltä. Liina veti takin päälle, meni porrastasanteelle. Henrikki oli kiirehtinyt samaan vanhaan nurkkaan, siellä se hautoi kuin ankka. Kun Liina lähestyi, Henrikki ryntäsi portaat alas, kadulla se kiirehti aina seuraavaan risteykseen, odotti siellä poskipäät täristen ja jatkoi heti matkaa puolijuoksua, jos hän oli päästä sen rinnalle.

Elokuva saattaa Henrikin suunniltaan. Hän sanoo kaikki Bambin puheenvuorot ääneen etuajassa, läiskyttää käsiään, rutistelee, raapii, repii ja kiskoo leffaseuralaistaan Liinaa ja huojuttaa tuskissaan koko penkkiriviä lapsikatsojia, joista säikyin on paennut vessaan.
Paluumatkalla Henrikki ei enää ujostele Liinaa, vaan astelee sankaritarinan voimaannuttamana tämän vieressä. Ainoa lause, minkä hän leffarepliikkien toistamisen lisäksi saa suustaan on:" Mikä hieno sankari." 

Hyvä elokuva, kuten kirjakin tai muu taide-elämys, jää yleensä mieleen vaikuttamaan ja ylevöitynyt olo säilyy jonkin aikaa. 
Henrikille tämä ei riitä. Hän lavastaa yöllä jännittävän tilanteen näkemästään elokuvasta. Tulee tulipalo, surkea yritys vain, jossa Henrikki-Bambi pelastaa naiskauriin Helinän, josta on aiemmin taistellut muiden urosten kanssa. Hän johdattaa Liinan rengaskeinuun. "Pysy siinä, Heliina, minä pelastan muut." Tulee talon väkeä ulos, tulee poliisit ja palokunta. Henrikki haetaan Liinan vierestä keinumasta sarvikypärä päässään. Liina on juuri toistanut pelastajalleen elokuvan sanat: "Helinä on turvassa ja terveenä.", kun sankarille lyödään käsiraudat ranteisiin.

 - Mikä vitun pampi, Liinaa lähempi poliisi ihmetteli hiljaa. - Sinä oot Henrikki Perälä, neljäs kerros, ja tehnyt tän kahdesti aikasemminkin, sillon sinä asuit vaan eri taloissa.

Henrikki on suloinen fanittamisessaan ja kadehdittava eläytymisessään.  
Liina on lämmin ja ymmärtäväinen ihminen. Hän ei häiriinny Henrikin erikoisesta lähestymisestä, vaikka ystävä Mirja häntä siitä kiusoittelee. Voi ajatella, että Henrikiä on vastaavissa "kosintamenoissa" myös nolattu, ellei hän sitten ole osannut vaistomaisesti valita oikeaa henkilöä. Liina ei myöskään lässytä Henrikille, vaan kohtelee tätä arvostaen.
Lukijalla käy lämmin ailahdus, kun Liina yksin jäätyään punnitsee aiempia elokuvissa käyntejään, jolloin jätkät ovat lääppineeet ja yrittäneet puhua fiksuja ja tyttökaverin kanssa on ollut vielä valjumpaa.
Loppu tiivistää Liinan tunnelman. Hän katselee talonväen ja palomiesten touhua pihalla ja kokeilee Henrikin päästä irrottamaansa kypärää. 

Se hölskyi kuminauhankin kanssa. Hän ei ollut siihen tarpeeksi suuri. 

Nipvet-blogin Juha Makkonen pisti kesäkuun alussa liikkeelle mielenkiintoisesti suunnittelemansa novellihaasteen. Käy lukemassa tästä (klik). 

Haasteessa suositellaan novellia peukuttamalla jotain seitsemästä piirteestä. Valitsen Bambi-novellista SÄVYN.
Novellin sävy on lämmin, koominen ja liikuttava. Kerrostalon pihasta tulee mieleen Pikku Pietarin piha. Groteskius ja suloisuus yhdistyvät nautittavaksi kokonaisuudeksi ja dialogi tuntuu hyvin todelta. Suosittelen.