En ottanut Alanyan matkalla kovin paljon kuvia. Halusin aistia asioita tässä ja nyt, mutta sitten jossain vaiheessa heräsi into tallentaakin jotain.
Ensimmäinen kuva on Kale-vuoren linnoituksen ikkuna-aukosta.
Kale-vuori on aivan Kleopatran rannan kupeessa. Sen korkein kohta on 250 metrin korkeudessa merenpinnasta. Tie kiemurtelee 3,5 kilometrin verran, mutta patikkapolku oikaisee jonkin verran. Hotellini vieressä oli juuri tekeillä köysirata Kalelle, tyhjiä vaunuja koeajettiin jo. Työmaa nostureineen oli minulle hyvä maamerkki, missä sitten liikuinkin.
Menin vuoren huipulle taksilla ja palasin jalan. Taksikuski olisi mielellään kuljettanut minua paluumatkan hintaan liittyen tasanteelta toiselle, matkan varrella on monenlaista nähtävää, ja vienyt lopuksi takaisin vuoren juurelle, mutta kieltäydyin, koska mikään ei olisi minusta kauheampaa kuin se että joku odottelisi minua matkakohteessa ja kulkisi koko ajan perässäni. Enhän tiennyt, miten kauan haluan missäkin paikassa viipyä. Saatan jäädä tunnelmoimaan johonkin yksinäni tai jään juttusille jonkun kanssa. En voisi unohtaa, että taksiyrittäjä menettää ehkä minun takiani muita asiakkaita. Näin myöhemmin erään ranskalaisäidin ja tyttären kiiruhtamassa kuskin kanssa eteenpäin, kun itse olin jäänyt höpöttämään kielitaitoisen museo-oppaan kanssa, voi heitä.
Ihmettelin tämän mukavan oppaan kielitaitoa ja kysyin miten hän osaa suomeakin niin paljon. Hän näytti nippua kelmutettuja sanalistojaan. Siinä oli ainakin suomea, hollantia, saksaa ja skandinaviaa.
Linnoitusta alettiin rakentaa jo yli 2000 vuotta sitten, mutta suurin osa siitä valmistui keskiajalla. Linnoitusta ympäröi kilometrien mittainen muuri, jossa on toistasataa tähystys-ja puolustustornia.
Huipulla on paitsi linnoitus myös museo-kulttuuritalo, vankiluolia ja moskeija.
Museossa oli silkkilangasta huiveja kutova työntekijä. En saa silkin säihkettä kunnolla näihin kuviin. Kangasput ovat samanlaiset mitä kotonani oli välillä tuvassa kahdetkin yhtä aikaa, kun äiti ja mamma kutoivat räsymattoja kumpainenkin omilla puillaan.
Polku oli välillä leveää ja hoidettua, välillä lähes luonnontilassa, mutta ei mitään verrattuna bloggari Elegian patikointihaasteisiin (klik).
Minulla on palo patikointiin. Suomessa olen patikoinut sammaleisilla ja soisilla Kainuun poluilla, Keski-Suomessa Salamajärven ja Pyhä-Häkin kansallispuistoissa ja täällä meidän lähellä Valkealassa Repoveden kansallispuistossa. Kainuun polut ovat parhaita!
Yllä on kuja, jossa asuin pienessä paikallisten pitämässä hotellissa. Henkilökunnan luontevan tuttavallinen, ystävällinen tyyli korvasi täysin asumukseni vaatimattomuuden. Kuvassa näyttää siltä, että katu olisi leveä, mutta se oli niin kapea, että melkein yletyin vastapäisen asunnon parvekkeelle. Parvekkeilla oli aina valtavasti pyykkiä, ihmisiä ei koskaan.
Vietin paljon aikaa Kleopatra-puistossa. Luin siellä lehtiä ja katselin ihmisiä. Nuoret ottivat pitkien selfiekeppien kanssa yksinkuvia ja ryhmäkuvia. Minä kuvasin eniten kukkia.
Eräänä päivänä paikalliset ikätoverini Hamid ja Amina tulivat juttelemaan, kun istuin puistossa keinussa. Heidät ajoi säännöllisille kävelyille Hamidin sydänvaiva. Olin otettu, kun he kutsuivat minut virvokkeille kotiinsa! Tapasin myös heidän neljästä tyttärestään kaksi, Leilan ja Aishan sekä Leilan pikkupojat. Juttelimme lapsista ja lapsenlapsista sekä sairauksista ja mitä tykkäämme puuhastella. Amina on innokas neulomaan ja virkkaamaan. Minäkin neuloin paljon ennen kuin sain sormiini nivelrikon. Taas houkuttaisi kokeilla jotain.
Tapasimme vielä muutaman kerran ja sain aina pyynnön kävellä yhdessä ja piipahtaa appelsiinimehulle, mutta minä olin silloin juuri palaamassa rannasta tai oli muutoin muuta mielessä.
Erityisen heidän vieraanvaraisuudestaan teki se, että tytöt puristivat minulle tuntemattomalle turistille raikasta appelsinimehua, vaikka he eivät paastokuukauden takia itse nauttineet mitään ennen auringonlaskua.
Hamidin ja Aminan kerrostalokoti oli muutoin hyvin samanlainen kuin meillä, paitsi että heillä ei ollut olohuoneessa muuta sisustusta kuin seiniä kiertävät tyynyt ja televisio. Minulle loihdittiin kyllä tuoli keittiöstä.
Kleopatra-puistossa on paljon vesiteoksia ja kissoja.
Löytökissoille oli siellä täällä ruokinta- ja hoitopaikkoja, joista löytyi vettä, ruokaa ja kiipeilypuita, jopa leluja.
Mitähän Turkin tasavallan perustaja Mustafa Kemal Atatürk huokaisi, jos tietäisi millaiset voimat maassa ovat pyrkimässä valtaan? Turkissa on kaikkialla Atatürkin muotokuvia ja patsaita. Toivottavasti niiden annetaan olla.
Tämän patsaan lähellä oli kyltti, jonka tekstissä muistutettiin, miten Atatürkin periaatteena oli "Yurtta sulh cihanda sulh" eli "Peace at home, peace in the world".
Alanyassa on paljon moskeijoita, Niitä ei katukuvassa oikein huomaakaan muusta kuin minareeteista.
Rukouskutsuja on islamissa normaalisti viisi vuorokaudessa, mutta nyt ramadan-kuukauden aikana enemmän, koska paastonajan tarkoitus on keskittyä henkiseen elämään.
Ymmärrän, että toistuva muistutus pitäytyä hyvissä tavoissa tuo islaminuskoisille turvallisuutta, kuten pyhäaamujen kirkonkellot kristinuskoisille. Minusta oli kaunista, kun jostain minareetista kaikui kutsu ja toiset tulivat kaikuna perässä.
Nykyään rukouskutsujat eli muezzinit, suntiot, hoitavat kutsun sähköisesti, mutta ennen vanhaan he lauloivat itse rukouskutsun.
(Kirjoitin yllä olevan simppelin tietoiskun siksi, että nykyään pidetään hyväksyttävänä solvata kaikkea islamiin liittyvää. Kävin lukemassa joitain suomalaisten arvosteluja Turkin aurinkolomistaan. Niissä toistui säännöllisesti se, että muuten hyvä, mutta juuri kun on päässyt nukkumaan, siis klo 5 aamulla, niin rääkynä herättää ja mikseivät ne voi turistipaikoissa lopettaa noita rukouskutsuja. Hoh hoijaa! Minusta taas matkat pitäisi kieltää tällaisella asenteella toiseen maahan matkustamaan aikovilta! Itse olen uskonnoton, mutta näen uskonnoissa hyviäkin puolia. Kaikissa uskonnoissa lahkot ovat asia erikseen.)
Alla roomalaisajan taidetta, pari sarkofagia ja tykki Alanyan museosta.
Mies marmorista. Eikö tunnukin siltä, että hän on kanssamme tässä ja nyt? |
Olisivatpa aseet vielä pahimmillaan tätä luokkaa! |
Vähentyneen turismin myötä oli kadonnut myös paljon kivaa rannan oheistoimintaa. Olin iloinen, kun huomasin rivin käsityöläisten kojuja ja ostinkin jotain. Turkin liiran kurssi on meille edullinen, ja monessa paikassa otetaan vastaan myös euroja.
Kleopatran puistossa |
Olen tehnyt tuntikaupalla kuvia. Ei uskoisi miten sairas olin matkalta tullessa, kts. edellinen kirjoitus.
Mukava viikonloppua kaikille! Varokaa ettei myrsky vie. Meillä on sellaisia puuskia, että ne voisivat hennomman kaataa.
Kiitos Alanyan matkakuvista :)
VastaaPoistaMeilläkin tuulee, mutta lämpimästi.
Hieno lause: Kotona rauha, maailmalla rauha.
Lämmin tuuli, onneksi. Minä lähdin pyörällä kirjastoon, anorakki päällä varmuudeksi, piti pysähtyä vähentämään vaatetusta.
PoistaHS:n Lauantaiesseen otsikkona on "Ihmisoikeuksien kultakausi päättyi kauan sitten, ja nyt taannumme 1960-luvulle". No, sitten pitää vain ryhtyä taas liikehtimään ja perustaa kansanliikkeitä. :)
Ihania kuvia ja muistoja. Ja ihaninta, että olet paremmassa kunnossa! Sairastumisia ei koskaan hallitse mutta onni omalla tavallaan onnettomuudessa, että ehdit kokea nämä kaikki asiat ennen kuin iski kipeys. Rentoja kotipäiviä <3! Lienetkö menossa Kainuun poluille kesällä vaikka taiteen merkeissä? Tämä kysymys minulta sinulle alkanee olla jo traditio :) Itsellä on kova tarkoitus poiketa Chamberiin tänä kesänä, katsotaan minne polut vievät :)
VastaaPoistaJoo, ei mennyt matka hukkaan, vaikka loppuun tulikin dramatiikkaa.
PoistaJa taas jää Kuhmon chamberit väliin päällekkäisyyksien vuoksi.
Ensi kesäksi on lyöty lukoon Sodankylän festarille meno (pitäisikö lisätä, jos ei tule mitään odottamatonta). Olisi kyllä jo myös Kuhmon aika, korkea aika!
Jos menet ja ehdit musiikin ohessa, niin käy patikoimassa Sinisellä polulla tai Ryti-Palosella. Sininen polku kulkee pitkin harjua ja molemmin puolin on vähän väliä sinisiä lampia. Ryti-Palosen polulla kuljetaan läpi soiden. Kannattaa ottaa vaikka muovipusseja reppuun, koska yllättäen voi tulla vastaan kultainen lakka-aukea. Me poimimme kerran lippalakitkin täyteen aarretta.
Sodankylä on minulta kokematta. Harmitti ettei YLElläkään ollut tää vuonna lähetystä sieltä.
PoistaKiitos retkivinkeistä, otan nuo ilolla vastaan jos vaikka joskus lasten kanssa liikkuisi sielläpäin :)!
Ehdin nyt pitkästä, pitkästä aikaa blogeihin ja luin sinultakin monta juttua peräkkäin. Voi harmi, että sairastuit matkallasi, mutta onneksi kuitenkin ehdit myös nauttia. Mahtavaa vieranvaraisuutta osoitti tuo sinun tapaamasi pariskunta ja ihania kuvia matkasi varrelta.
VastaaPoistaJaana, olen muistanut poissaolosi syyn. Hienoa että kirjoitusurakkasi on nyt päätöksessään!
PoistaLuulen, ettei ole enää nykyään kovin yleistä antaa aikaansa tuntemattoamlle noin vain. Hamid on historianopettaja, hänellä on vielä kolme vuotta työelämässä - ajattelin, että ehkä ope tunnisti toisen samanmoisen, kun tulivat tutustumaan.
MM
VastaaPoista'En ottanut Alanyan matkalla kovin paljon kuvia.'
Nappiin: 'Halusin aistia asioita tässä ja nyt'
Miten monet liikuttavat, koskettava hetket häistä hautajaisiin, ristiäisitä synttäreihin lipuvatkin tunnelmaltaan ohi silmä kamerassa!
Olin ajatellut olla muutoinkin askeettinen enkä ottanut mukaan läppäriäni, mutta puhelimeen sain s-postin ja blogini ja siihen unohtui askeesi! :)
PoistaHikkaj, monilla isillä menee lapsen syntymän hetkikin ohi, kun pitää tallettaa sitä myöhemmin koettavaksi.
marjatta
VastaaPoistapoikkesin kerran laivalla turkin izmirissä. olin kiertänyt eurooppaa yksin kaksi kuukautta ja tuntui todella siltä, mistä shakespearekin kirjoittaa: the world is your oyster.
ohitin tyypillisen turkkilaisen kahvilan, joka oli niin täynnä, että ihmisiä tungeksi ulkona asti. vanhat miehet hulluttelivat kitaran kanssa ja kahvilan seinillä oli paikan omistajan vanhoja julkkiskuvia.
jatkoin matkaa ja ihastelin seinän oranssia sävyä, oudossa paikassa kasvavaa kukkaa, eriskummallista sivukujaa. kaikki niin kovin kirkasta: valo, maisema ja oma mieli.
lopuksi sain kutsun ystävällisen tädin kotiin ja otin kutsun vastaan. kodin ilmapiiri oli kulttuurinen ja rakastava.
kun ihmiset on toisilleen ihmisiä, maailmassa tapahtuu ihmeellisiä asioita. muistetaan se.
ps. hikkaj:n ja sinun kanssa samaa mieltä siitä, että tunnelmat voivat lipua ohi sillä aikaa kun silmä on kamerassa.
meri
Kuulostaa hienolta reissulta meri tuo Euroopan reissusi, noin pitkään yksin, jokainen päivä erilainen.
PoistaMinulla oli nuorena kaksi seikkailumatkaa, eräs kansainvälinen työleiri Englannissa ja sen jälkeen muutamia päiviä yksin Lontoossa(ilman rahaa, mutta ei haitannut), sekä vuosi USA:ssa parikymppisenä. Siinä vuodessa oli sellaista tunnetta, että voin kokea mitä vain ja tavata ketä vain; puitteet olivat hatarasti suunnitellut, silti ja ehkä juuri siksi näin edessä pelkkiä mahdollisuuksia. Tämä vuosi nosti minulla itsetuntoa, mikä nostatus oli silloin todella tarpeen.
Aistitaan kaikilla aisteilla meri, tässä ja nyt! Luontoa ja ihmisiä.
Eipä ole tullut käydyksi Turkissa. Oli mukava katsella kuvia sieltä. Niitä onkin paljon. On varmaan omat hyvät puolensa tuollaisella yksin matkaamisella, en ole koskaan kokeillut. Uskalluskin saattaa puuttua. Ainoa, jossa ole ollut pitempään yksin, on Englannin matka, jossa olin jollakin kurssilla, ja kun tulin kotiin sieltä, oli eteiseen oven yläpuolelle tehty pitkänomainen juliste, jossa suurin kirjaimin luki: TERVETULOA KOTIIN! (tuntui mukavalta). : )
VastaaPoistaPS. Hyvä että olet tervehtynyt!
Hieno vastaanotto sinulla Liisu!
PoistaAmerikkalaisissa elokuvissa näkee tuollaisia, kun joku palaa matkoilta tai sairaalasta.
Minusta yksinmatkailussa on parasta asioiden nollaaminen. Tulee kysytyksi, kuka minä olen ihmisten joukossa ja mitä minä haluan. Kun palaa oma arki näyttää aivan uudelta ja parhaimmillaan helpolta ja rakkaalta.
Ei sen yksinmatkan tarvitse edes kohdistua kauas. Eräs ystäväni vietti juuri muutaman päivän Helsingissä kyllästyttyään kotiväen vaatimuksiin ja puheen pulputukseen. Hänestä oli hienoa saada päättää vähän aikaa omasta ajankäytöstään. Hän oli päätynyt viettämään monta tuntia kahvilassa juttelemassa opiskeluaikaisen ystävänsä kanssa ja suunnitteli mennä sateenkaarijumalanpalvelukseen Kallion kirkkoon.
Minäkin olen ollut Englannissa kursseilla, monikulttuurisuuskasvatuksen kursseilla Manchesterissa. Se oli upea kurssi, vierailimme muslimikoulussa, jossa oli myös aikuisopetusta iltaisin ja eliittityttökoulussa. Sieltä palasin puhkuen ideoita niin että omalla koulullani oli vaikeuksia sulattaa niitä.
Siinä vielä yksi yksinmatkailun hyvä puoli, ideoiden saaminen. Menin tuolle Manchesterin kurssille yksin. Jos olisin mennyt yhdessä kollegan kanssa, niin siinäpä olisimme viettäneet aikaa yhdessä ja kursailleet puheenvuorojemme kanssa, voiko näin sanoa vai ei. Nyt olin koko ajan käsi pystyssä kyselemässä.
Olipa mukava lukea tämä postauksesi Marjatta! Ja kiitos myös "tietoiskusta" -- rantaturistit tosiaan saattavat valittaa rukouskutsuista tai siitä, ettei moskeijoihin mennä hihattomissa puseroissa tai minihameessa tai ilman huivia. Itse tykkään esimerkiksi Gaziantepessä ensimmäisenä aamuna herätä viereisen moskeijan rukouskutsuun, seuraavina aamuina en siihen sitten enää herääkään :).
VastaaPoistaJoidenkin mielestä ulkomailla pitäisi olla juuri samanlaista kuin kotona, samaa kahvia (ai, miten Turkissa on hyvä kahvi, kun se jauhetaan aina tuoreeltaan joka kupposta varten!), sama kieli ja samat tavat. :)
PoistaPukeutumisista ei saisi tietenkään sanoa mitään, ettei vaikuttaisi vanhalta kääkältä, mutta kun katsoin puistossa bikineissä takapuoli pystyssä poseeraavia nuoria naisia - samassa puistossa, jossa paikalliset kävelivät asiallisesti pukeutuneina - niin piti huokaista syvään. Kaupat ovat täynnä mitä ihanimpia mekkoja, helppoja vetää uima-asun päälle, mutta silti pitää mennä kauppaankin lähes alastomana. Eihän me Suomessakaan niin tehdä!
Onhan tällainen harkitsemattomuus vähentynyt pahimmista ajoista, mutta yhä sitä näkee.