tiistai 13. syyskuuta 2016

Marmaris mielessäin - osa 2, "Merkkilaukku" ja sotaa televisiossa


Edellisessä kirjoituksessani jäin rannalle viipyilemään ilta-aurinkoon. Meressä puljaaminen on minusta kivaa niin aamulla kuin illallakin. 

Rantapäivän jälkeen jäin joko hotelliin kotoilemaan tai tein pienen kävelyn jonnekin, vanhaan kaupunkiin tai Blue Port -ostoskeskukseen. Myöhäisen lounaan syötyäni en kaivannut enää mitään ateriaa. Ostin jotain pientä huoneeseeni, jukurttia ja persikoita ja tietenkin paljon vettä, ja söin iltapalani telkkaria katsellen. Marmariksen vesi on juotavaa, mutta ei niin hyvän makuista. Monet paikallisetkin ostavat juomavetensä. 

Turkkilaiseen kaupantekoon pikkumyymälöissä ja basaareissa kuuluu tinkiminen, isoissa kaupoissa ja ostoskeskuksissa on kiinteät hinnat. Tämähän on yleinen käytäntö monissa muissakin maissa.

Kauppakatua kävellessäni huomasin kaikissa kadunvarren laukkukaupoissa samoja söpöjä rusettilaukkuja. Yhdessä oli hintakin merkitty kylttiin isosti näkyviin, vähän päälle 30 liiraa ja euroina 10 euroa. Sanoin myyjälle, että saatan poiketa myöhemmin ja jatkoin eteenpäin. 
No, eräästä puodista syöksyy kaveri luokseni, vetää minut sisään ja alkaa esitellä jotain kalliita, hienoja laukkuja. Kauniille madamelle, päivän ensimmäiselle asiakkaalle, sopisi niin nämä. Ajattelin, että ok, ryhdyn tähän näytelmään. Sanoin, että en minä tuollaista tarvitse, mutta kadulla seisovat rusettilaukut kiinnostavat. 
"Danish?", kysyi myyjä. "No, I am from Finland." No, heti keskustelukieli vaihtui suomeksi. Myyjä sanoi olevansa nimeltään Taneli (hih, Taneli) ja kysyi minun nimeäni. Minut istutettiin sohvaan, tuotiin teelasi käteen ja alettiin smalltalk. Kun perheasiat, loman pituus yms oli selvitetty, Taneli haki kaikki kolme eriväristä "pradaa", joista minä valitsin tuon alkukuvan ihanuuden. Ajattelin, että se on hassunhauska tyylirikko mustan kotelomekkoni kanssa ja saan kerrankin tarpeeksi tilavan teatterilaukun. 
Hinta? "200 euroa", sanoi Taneli rehellisellä naamalla. "Hah hah haa, mites tuolla toisessa liikkeessä sitten oli sama laukku kympillä?" Johon hän:"Se on feikki. Katso!" Ja niin Taneli kuljetti palavaa tulitikkua pitkin minun tulevan pussukkani pintaa, oikeaa nahkaa on. "Juu, en minä laukkua oikeastaan niin paljon tarvitsekaan, ei kiitos. Se feikki on sitäpaitsi ihan samannäköinen. Minä haen sen." 
Taneli kävi epätoivoiseksi ja kysyi, mitä olin valmis maksamaan. Hän vetosi minun äidillisiin tunteisiini. Hän, poikaparka, tulisi surulliseksi. Hän käänsi suupielensä sivuilta näytiksi alaspäin, mikä turkkilaiselle on harvinaisempi suun asento kuin suomalaiselle, kävi välillä polvillaan ja alensi hintaa. Minä pidin pintani. No, lopuksi hän sanoi, että koska olen päivän ensimmäinen asiakas, hän antaa laukun minulle l a h j a k s i ja minä voin lähtiessä heittää 10 euron setelin lattialle. Annoin rahan hänelle käteen, josta hän ensin tipautti sen lattialle, mutta nosti sitten ylös ja suuteli minua veikeästi kädelle. 
Kysyin, pysyykö suu hymyssä. Pysyy!

Minä tykkään osallistua tällaisiin leikkeihin. Olen kuullut monen tuskailevan, miten heille on huudeltu ja pakotettu ostamaan. He ovat mielestäni ymmärtäneet asian aivan väärin. 

Laukun lisäksi ostin muuta pientä, mm. pari intianpuuvillamekkoa. Jos tätä lukee joku, joka suunnittelee ensimmäistä kertaa rantalomaa päälle 30 asteen lämpöön, niin tässä pukeutumisohje: vain ohuita ja väljiä vaatteita, ei mitään tightseja ja shortseja, ne ovat liian kuumia. Paluulennolle ja ilmastoituihin busseihin sen sijaan on paras pukeutua lämpimästi, koska niissä on vetoista. Minulla on aina villasukat ja iso pashminahuivi mukana. 

Intianpuuvillamekot maksoivat noin 15 euroa, mitä en niin ihmetellyt, mutta sitä ihmettelin, että myös espanjalaisen tyyriin merkin Desigualin mekot maksoivat saman verran. Olisin ostanut, mutta ne olivat liian isoja ja parempi näin, koska intianpuuvilla on rypistymättömyytensä vuoksi paras matkoilla. 

Iltaisin luin paljon, kaikki matkakirjani, ja katsoin televisio-ohjelmia eri kanavilta. 
Uutiskanavalla oli koko ajan lähetystä Syyrian sodasta, traagisia kuvia ja sodan jaloissa olevien ihmisten haastatteluja. Erdogan oli paljon äänessä. 
Kun kyllästyin uutisiin, siirryin Müzik ja Kurdi -kanaville. Musiikkikanavalla oli itämaista musiikkia, jossa sekä solistit että orkesterin jäsenet olivat täynnä kärsimystä ja pakahduttavaa tunnetta. Tuijotin esityksiä ja eläydyin väräjävään tunnelmaan. Taisin ojennella käsiänikin sankarittaren kaipuun mukana. Kurdi-kanavalla oli niin ikään paljon musiikkiesityksiä, mutta myös sketsejä, joissa naurettiin omalle kansalle ja jopa upeaa melodraamaa.

Tv-lähetyksiä katsoessani aloin ajatella, että voisin oppia kielen aika nopeasti television avulla. Luulen, että sopeutuisin muutoinkin minne tahansa Eurooppaan, jos joutuisin sellaiseen tilanteeseen, että olisi pakko jättää rakas Suomi. Muista maanosista Aasia olisi varmaan vaikein.




Istuessani kahvilla ostoskeskuksen yläkerroksen kahvilassa, ilma muuttui yhtäkkiä tummaksi ja oudon vaaleanpunaiseksi. Sitten alkoi paukahdella ja sain katsella upeaa salamointia. Kuvani ei toista tunnelmaa oikein. Pitäisi ehkä hankkia parempi kamera.
Vasemmalla kuvassa näkyy Turkin lippu. Turkissa on lippuja aivan kaikkialla. Siellä ei ole sellaisia juhlavia sääntöjä lipun käyttöön kuin Suomessa.
Atatürkin kuvia on myös joka paikassa, autoissa, talojen julkisivuissa ja tatuointeina. Patsaita on julkisten rakennusten, mm. koulujen edustalla.

Turkkilainen ekoystävällinen merkki Dogo


Ostoskeskuksen edessä oleva suihkulähde muutti muotoaan ja värejään,
välillä vesisuihku ulottui kymmeniin metreihin

Rantalomalaisissakin oli naisia, siis suomalaisia naisia, jotka tiukasti aviomieheensä nojaten kommentoivat minun yksinmatkailuani tyyliin "kappas kun aviomiehesi on päästänyt". No, selitin kärsivällisesti, että kyllä me yhdessäkin matkustetaan ja että harva pariskunta on ja on ollut niin paljon yhdessä kuin me, 23 vuotta samalla työpaikallakin... ja vielä, että lukemista harrastava ei aina tarvitse seuraa. En viitsinyt nostaa esiin melanoomakorttia, koska silloin arvostelijat olisivat ehkä leimanneet minut itsekkääksi vaimoksi. Pöh, mies vietti lähes koko viikon mökillä, jossa hänellä oli mieluistaan laatuaikaa. 

Yksinmatkailu on lisääntynyt. Jospa sitä tulevaisuudessa ei niin ihmeteltäisi. 

Perillä oivalsin, että varmaan jotkut etukäteen lähtöäni kauhistelleet olivat ihan oikeasti minusta huolissaan. En aina huomaa omaa vanhuuttani ja puutteitani. Viimeisimmän käsileikkauksen jälkeen, jossa toipuminen on ollut hitaampaa, mies on avannut minulle ovet, kannet ja korkit, kantanut kassit ja nostanut vähänkään painavat esineet puolestani. 
Oli hyvä huomata että pärjään. Itse asiassa en heti saanut hotellihuoneeni ovea auki, heh heh, vaan pyysin ohikulkijoita auttamaan. Sitten hoksasin, että kahva pitää ensin painaa puoliväliin ja sen jälkeen rysäyttää voimalla pohjaan. 

Joku arvosteli myös juuri Turkkiin matkustamista ja oli sitä mieltä, että maata pitäisi boikotoida, koska siellä sorretaan kurdeja. No, jos matkakohteeksi valitsisi vain maita, joissa ihmisoikeudet ovat mallillaan, niin matkat jäisivät vähäisiksi.

Yksinmatkailun plussia:
- Näkee enemmän, kun ei keskity höpöttämään matkaseuran kanssa. Minä olen huomannut juttelevani paikallisten ihmisten kanssa enemmän yksin matkustaessani.
- Itsekunnioitus kasvaa, kun huomaa, että osaa ja pärjää. Tämä varsinkin niille, joilla joku muu on aina järjestänyt matkat ja itse on vain mennyt perässä.
- Oma aika antaa mahdollisuuden itsensä tarkkailuun ja mietiskelyyn. 
- Yksin on hauska tarkkailla ihmisiä. Minä olin innoissani, kun bongasin suomalaisten joukossa ihan selvät Sinikka Nopolan luomat hahmot Eilan, Rampen ja Likan. 
- Yksin saa mahtavat tilat, kahden hengen huoneen itselleen. Minun hotellissani virkailija kysyi kirjautuessani:"Madame, olettehan yksin?" ja antoi minulle ihanan nurkkahuoneen, johon eivät kuuluneet alakerran ravintolan yöäänet, joista jotkut muut valittivat. Harmaat hiuksetkin saattoivat vaikuttaa asiaan. 

Yksinmatkailun miinuksia:
- Seuraan voi lyöttäytyä tarrautujia. En tarkoita ulkomaalaisia, vaan maanmiehiä ja -naisia, jotka joko ovat turvattomia tai luulevat pelastavansa yksinäisen raukan. Opettele selittämään kohteliaasti omat matkatavoitteesi, ettet kiltteyttäsi joudu tinkimään vapaudestasi. Ulkomaalaiset ihailijat taas ovat helppo tapaus, tämä siis koskee lähinnä yksinäistä naismatkustajaa. On niin yksinkertaista sanoa, että kiitos huomiosta ja anteeksi, mutta olen palvomassa vain aurinkoa. Ja kai joku voi olla matkassa myös romanttisin aikein. Kerran neuvoin kömpelön ehdotuksen tehneelle nuorelle kaverille hienovaraisempia lähestymistapoja, ja enkös nähnytkin hänet myöhemmin kantamassa pullolla vettä, jolla huuhtoi aurinkoa palvovien ruotsalaistyttöjen jalkoja. Hymyilin rohkaisevasti. Jotkut pahastuvat ravintolan sisäänheittäjien lähestymisestäkin ja kulkevat kadulla murahdellen äkäisinä. Onko se aika lomallakin niin kortilla, ettei voi vähän vilkaista ruokalistaa ja jutella muutaman sanan tai sitten vain hymyillä kohteliaasti ja elehtiä, että on vähän kiire! 
- Ravintoloissa ei ole kiva olla yksin. Minä en omamatkoillani välitä käydä syömässä paremmissa paikoissa. Jos illalliset ovat se, mitä eniten odotat matkalta, niin silloin ei ehkä kannata matkustaa yksin, vaan hyvässä seurassa. 


Kuvassa pikku ostoksiani, alla oleva iloinen vaate on toinen mekoistani. Ostin kouluvihon sen kirjainmallien vuoksi. Huomaatteko, vanhemmat lukijat, Turkissa on kirjaimissa lenkit, kuten meillä ennen. 



Loukoumi tai lokum on maailman vanhimpia makeisia, eräänlainen marmeladi, joka on yleinen laajalla alueella arabimaissa, Välimeren maissa ja Balkanilla. Brittiläiset ovat antaneet tälle herkulle nimen Turkish Delight. Minä ostin kuvan satsin tavaratalon makeisputiikista, jossa leikattiin tuoreista pötkyistä valikoima valintani mukaan. Herkullista! Kadun helteessä näitä myydään pahvirasioissa, mutta sieltä niitä ei kannata ostaa, koska kyllähän ne kuivuvat siinä missä turistin ihokin, jos ei käytä hyviä voiteita ja aurinkovarjoa.

24 kommenttia:

  1. Kivaltapa kuulosti reissusi. Ja olen samoissa mietteissä yksin matkustamisen ilosta ja suruista. On aikaa huomioida omin ehdoin ja omaan tahtiin ympäristöä, mutta joskus ruokaseura voisi olla kivaa. Mukavia lomia jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Inna! Luulen, että lähden taas muutaman vuoden päästä yksin. Varmistan vielä, että kohteessa on enemmän kansainvälistä vilinää kuin nyt Marmariksessa, jossa oli lähinnä suomalaisia.

      Poista
  2. En halua Marjatta millään lailla pilata hienoa postaustasi tai moralisoida ostoksiasi, mutta piraattituotteiden tuonti Suomeen ei ole ihan ongelmaton juttu (googlaa vaikka tullin sivut). Muinoin ministeri Karpelan "Prada"-laukku joutui syyniin, hän oli sitä mieltä, ettei ollut ymmärtänyt tuotteen olleen epäaito...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että tämän jokainen ymmärtää olevan epäaaito, ihan lelu. En edes pitänyt tätä laukkua minään piraattina, koska se on niin kaukana aidosta kuin vain olla voi.

      Tällaisiako siis ovat piraatit? Jos tauluja väärennettäisiin tällä tyylillä, niin olisi kyllä helppo todeta epäaidoksi.

      Noista rantapaikoista ei saa esim. farkkuja muuten kuin kämmennenkokoisilla farkkumerkkien nahka- tai metallilaatoilla koristeltuna. Onneksi ne yleensä irtoavat.

      Minä irrotan Suomessakin kaikista vaatteista tuotemerkit. Nyt on Pradamerkkikin jo roskissa ja laukku on paljon kauniimpi ilman sitä.

      Poista
    2. Kävin katsomassa Pradan sivuilla laukkuja. En löytänyt yhtään tämän näköistä, vaan paljon tyylikkäämpiä laukkuja, eli ilmeisesti tässä on vain tuo lätkä, mikä viittaa Pradaan ja senkin teksti on vääränlainen.
      Kun meillä oli Kouvolassa China Center vähän aikaa, niin sen kaupoissa oli tuotteita, joissa jopa nimi oli kirjoitettu väärin, Chanel muodossa Canel jne. Aika hassua.

      Poista
  3. Minäkin ostin taannoiselta Kreikan reissultani "Armanin" aurinkolasit. Mietin jo etukäteen, että jos jään tullissa kiinni niin sanon silmät kirkkaina etten huomannut tuota pientä merkkiä :-) Ja minkäs teet kun tuli pakkotilanne ostaa aurinkolasit ja kylän myymälässä ei ollut muita kuin näitä armanjea ja ray-baneja... Kuvasit muuten todella hauskasti tuon laukunostamistilanteen, tuli ihan mieleen eräs Eeva Kilven novelli, sinulla on samanlainen lempeän humoristinen tyyli. Itse olen juuri sellainen joka ärsyyntyy tuollaisissa pakkomyyntitilanteissa, voi kun osaisinkin ottaa ne samalla rentoudella kuin sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se monesti on, tuotteet koristellaan hienojen muotitalojen merkeillä. Ei hyvä tietenkään.

      Ovatko ihmiset niin kiiltävän perään? Luulisi, että moni ostaisi tuotteen mieluummin ilman kömpelöä väärennystä. Minäkin ihastuin tuon laukun muotoon ja katsoin heti, että kotona saan raksilla sen merkin pois.

      Kyllä minä usein tykkään tinkaamistilanteista, jos niissä on huumoria, ja siinä ohessa tulee kysellyksi myös ihmsten elämästä. Moni kauppias varmaan myös ikävystyy norkoillessaan liikkeensä edustalla aamusta pikkutunneille, jos asiakkaita on vähän eikä saa kenenkään kanssa vaihtaa ajatuksia.

      Poista
    2. Mikä kunnia, että tyyli tuo mieleen Eeva Kilven! Kiitos Mrs Karlsson, Mari!

      Poista
  4. Komppaan Mrs Karlssonia: minä en myös osaa 'nauttia' noista ahdistelevista kauppiaista. Kaikkein kamalinta oli Marokossa, jota muistelin kauhulla myöhemmin ja ajattelin, että olisi pitänyt olla burka päällä että olisi saanut olla rauhassa. Minulla ei kyllä ole oikein sitä naisellista shoppailugeeniä, se into senkun vähenee koko ajan. Ymmärrän että sinun asenteellasi siitä tulee enemmän paikalliseen väestöön tutustumista ei niinkään välttämättä shoppailua.

    Olen myös todennut tuon ilta-aterioinnin ikäväksi jos on yksin matkalla. Kyproksella söin vain lounaita ja sitten ostin illaksi herkullisia vihanneksia avocadoja, tomaatteja, leipää etc ja fetajuustoa öljyssä joita sekoittelin. Hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marokkokin on muuttunut. En tiedä, milloin olet ollut siellä. Me kävimme - olikohan pari vuotta sitten - Espanjan aurinkorannikolta käsin, ja kaupungissa oli jo hyvin länsimainen meininki. Mies muisteli silloin edellistä käyntiään, jolloin ero Eurooppaan oli suuri. Kerjäläislapset olivat ympäröineet lautalta nousevat välittömästi, ja poikamme nahkatakin osto oli ollut melkoista taistelua.

      Kevyessä ilta-aterioinnissa on sekin hyvä puoli, että hotelliaamiainen maistuu. Minun hotellissani oli ihana aamiainen ja kun olin käynyt jo meressä ennen sitä, niin kyllä jukurtti, nektarit ja munakokkelit maistuivat.

      Poista
  5. Ihana laukku. Sopii juuri teatteriin ym. kulttuuritapahtumiin.
    Kiva loma ja hyvä kun nautit olostasi.
    Katselin juuri eilen kaupassa merkkilaukkuja ja-vaatteita. Minulta ne jää kyllä ostamatta. Kaikkihan ne on muutenkin Kiinassa ja Aasiassa lapsityövoimalla tehtyjä. Minusta siihen pitäisi puuttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on söpö kuin mikä, ja nyt vielä söpömpi, kun raksin tuon merkin pois ja sen alta paljastui oranssi ruusu.

      Vanhat suomalaiset firmatkin, kuten Marimekko, Nanso ja Finlayson teettävät paljon ulkomailla ja usein lapsityövoimalla, mikä sekin on niin mutkikas juttu, koska lapsi voi olla ainoa perheessä jolla on töitä. Jos lapsityön käyttö kategorisesti kielletään noin vain ilman parannuksia yhteiskunnan taholta, niin perheiden arjessa se on katastrofi.

      Poista
  6. Huolestuneena kansalaisena kysyn, eikö piraattituotteiden käyttö ole rikollista? Jos olisit jäänyt tullissa kiinni, ties mikä vankilakakku oli paukahtanut tilille. En halua moralisoida, vaan todeta. Itse en uskaltaisi ostaa piraattituotteita, koska tullissa sydämensykkeeni nousisi pilviin.

    Luulin, että Desiguel on tanskalainen. Nyt ymmärrän espanjalaisen voimakkaan värimaailman, joka ei sovi kaltaiselle suomalaishissukalle.

    Haluan tiedottaa, että yhdyssanoihini on ilmestynyt uusia herkullisia ruokia: rasvamaksapihvi, hullukaalikääryle ja kivespussikeitto (maistuis varmaan Berlusconillekin!). Jos syksyllä aloitat uutta harrastusta, suosittelen kaksoisleuanvetoa (mutta kenen kaksoisleukaa, kysy kenelle sopisi). Itse aion halua sekopääjohtajan huippuvirkaa ellen sitten kuitenkin päädy vakihommiin jääkausityöntekijänä (työsuhteen kesto vain 10 000 vuotta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis hakea (alleviivaus) sekopääjohtajan huippuvirkaa

      Poista
    2. Voih, minä en nyt ymmärtänyt tätä ollenkaan. Hyvä, etten kävellyt tullin läpi tämä veska kädessä. Ajattelin, ettei tuollainen noin lapsenomainen laukku voi olla mikään jäljennös, vaan vitsi. Pitää ihan mennä Pradan sivuille katsomaan, onko niillä tämän näköistä siellä tuotannossaan.

      Riennän katsomaan uusia sanojasi!

      Poista
    3. Voihan verenpainepesuri - kyllä on hauskoja yhdyssanoja! Menkää nyt toisetkin katsomaan. Minä haluaisin jonkun kuvittavan nuo Tuijan mainiot yhdyssanat!

      Poista
    4. Ymmärtääkseni ei ole väliä onko Pradalla tai muullakaan merkillä "samanlaisia" malleja vaan jos laukussa lukee Prada & se on rekisteröity tuotemerkki, on kyseessä piraattituote. Myös jonkin kuvion kopioiminen on myös piraatti, mutta se on eri juttu se.

      Poista
    5. Noinhan se on!
      Olisi pitänyt ostotilanteessa keskustella asiasta ja pyytää heitä poistamaan tuo lätkä, koska onhan näissä kaupoissa yleensä suutarinvälineet, tekevät reikiä vöihin ym. Toisaalta, olisiko se paljon vaikuttanut. Katukaupassa oli varmaan tuhansia piraatteja. Ja jostain noiden pienyrittäjienkin on elantonsa saatava. Eihän se 200 euroakaan mikään aidon hinta ole. Jostain syystä niiden hinnat ovat älyttömiä.

      En tajua, mikä niissä liian kalliissa laukuissa naisia vetää? Onko se sama kuin miljardöörimiehet, ylellisen elämän houkuttava kutsu. Suomalaiset Jouni-firman laukut ovat niin huolitellusti tehtyjä ja kauniita, ja niiden hinta on kympeissä, kun Vuittonit, Guccit ja Pradat maksavat tuhansia.

      Näetkö Sanna mitään protestoitavaa tuollaisessa ylihinnoittelussa?

      Minua veti tässä laukussa puoleensa sen rusetti ja söpöys. Sisus on jotain nailonia ja ompeleet huonot. Tämä on just kiva höpsöysasuste rikkomassa tyylikästä lookia joskus.

      Poista
    6. No nyt vasta eksyn tänne, vastaamaan kysymykseesi. Kyllä, ylihinnoittelu on paheksuttavaa, mutta jokainen muodostaa oman käsityksensä ylihinnoittelusta. Minulla ei ole kohta 20 vuoteen ollut kuin Mulberryn käsilaukkuja & menossa toinen Mulberryn lompakko vuodesta 1991 (ensimmäinen ryöstettiin Beirutissa, muuten se olisi käytössä luultavasti vieläkin). Eli ostan yhden Mulberryn käsilaukun noin kerran 10 vuodessa ja käytän sitten sitä. Käyttövuosiin verrattuna ne eivät ole ylihinnoiteltuja enkä kaipaa edullisia sesonkilaukkuja.

      Poista
    7. Niin, pitääkin uskaltautua joskus merkkiliikkeeseen katsomaan. Minä en ole edes nähnyt yhtään merkkilaukkua koskaan missään. Kai ne on tehty kestämään, mikä on tärkeä asia tuotteessa.

      Poista
  7. Kirjoitat lomasta niin elävästi, että lukijakin rentoutuu. Lomailen itsekin aika paljon yksin, mutta aivan toisessa ilmansuunnassa eli Lapissa. Viime vuonna siellä oli ahdistelevia miehiä (ei paikallisia), mutta siinä ei ollut mitään humoristista vaan piti tarkistaa moneen kertaan, että ovet ja ikkunat ovat varmasti lukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos teksti vaikuttaa noin.
      Ohho! Ketä nämä olivat?

      Poista
  8. Kiitos Marjatta mahtavasta lomareissusta kanssasi Turkkiin.
    Olin mukana, nautin samoista kohteista ja elämyksistä, huomasitko että olin varjona?
    Ihanaa syksyä teille molemmille. Jännittävää odotusta ja reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos! Nyt vasta huomasin tämän.
      Ja tuo odotus, mihin viittaat on ohi: olemme jo pitäneet vauvaa sylissä. Ja uusi lomareissukin on lähellä, nyt Unton kanssa hänelle sopivammissa lämpötiloissa.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...