Olemme katsoneet televisiouutisia vasta poikien nukkumaan mentyä. Olemme myös välttäneet puhumasta Nizzasta ja Turkin verisestä tilanteesta. Yhdeksän ja kuusivuotias tietävät silti meneillään olevista levottomuuksista. Ehkä jokin radiosta kuultu lause tai levällään ollut sanomalehti on tuonut ikävät uutiset heidän tietoonsa. He kertovat, minne ei pidä mennä lomalle, ja he tietävät sanat terroristi ja sisällissota. He tietävät hämmästyksekseni jo juutalaisvainoistakin. Molemmilla on kavereina maahanmuuttajia. He tietävät, että monissa maissa ihmisillä on paha olla.
Miten puhua lapsille todellisuudesta?
Pekka Sauri on pohtinut samaa kirjassaan Ratkaisemattomien kysymysten kirja (2015).
Lapsille pitäisi pystyä kertomaan mitä tietää maailman tilasta ja tulevaisuudesta - ja antamaan iloa ja toivoa. Ja samalla korostaa tinkimättömän rehellisyyden ensiarvoisutta.
Olen harjoitellut tätä yhdistelmää jo pitemmän aikaa.
Yhtenä päivänä se muistaakseni melkein onnistui.
Siitä on jo aika kauan.
On jatkettava harjoituksia.
Kuulostaa hyvältä ja tarpeelliselta kirjalta, sillä noita lapsiahan riittää ympärillä, onneksi :)
VastaaPoistaMuistan kerran kun ystävättäreni pieni poika katsoi kotonaan dokumenttia kihomadoista ja ajattelin itse, että itse panisin telkkarin kiinni. Heillä se oli aina auki. Mediakasvatus on tietysti ensisijaisesti vanhempien tehtävä, mutta omassa kodissani sanoin suoraan, että poika on liian pieni katsomaan tätä ohjelmaa ja laitoin telkkarin kiinni, hain legot esille tai lastenkirjoja.
Lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin mitä yleisesti luullaan. He ovat korvat ja silmät auki, ja nykyään heillä on kännykät. Kaverit valistavat niitä, joita on yritetty suojella.
PoistaPuheliaat lapset kysyvät tarkennuksia, mikä on hyvä.
Kyllä minä olin nykylapsiin verrattuna vielä murrosiässäkin tynnyrissä kasvanut tyttö.
Saurin kirjassa on monenlaista. Eniten hän pohtii kysymystä, mikä on elämässä tärkeintä ja päätyy siihen, että kärsimyksen vähentäminen on tärkeintä.
Tuo on rehellinen ohje :)
VastaaPoistaNiin on, ja kivan vaatimattomasti esitetty.
PoistaMeillä huomaa, että näin lomalla lapset ovat uutispimennossa. Tietävät vain pokemoneista ja peleistä. Tavallaan hyvä, yksi on kova murehtimaan, niin saa loma siitäkin.
VastaaPoistaEniten nämäkin kaverit puhuvat pelien mielikuvitushahmoista, mutta aina välillä tulee esiin, että myös tosimaailman tapahtumista tiedetään. Kuten tietysti pitääkin. On vain yritettävä toimia jonkinlaisena suodattimena.
VastaaPoistaMeillä on jo isompi niin iso, että ei siihen enää pääse aina suodattimeksi. Koulussa joku kaveri kuulemma lukkee uutisia kaikille. Ebola oli lapselle suurin kauhu. Ite kyllä pelkään enempi maailman ajautumista sotaan.
PoistaJoo, niin se menee.
PoistaMeidän lapsenlapsi oli ekaluokalla alkanut näyttää rumia eleitä käsillään, tökkinyt etusormellaan toisen käden peukun ja etusormen muodostaman rinkulan läpi ja kysellyt vanhemmiltaan, ovatko hekin tehneet tällaista.
Joillakin ei ole mitään estoja kännyköissä ja toiset kerääntyvät ympärille katsomaan sieltä löytyneitä asioita, esim. pornoa.
Pekka Sauri sanoi sen aika osuvasti. Lasten ja muidenkin ihmisten kanssaeläessä joutuu jatkuvasti olemaan itselleen armollinen. On niin paljon sitä miten haluaisi toimia - miten toimisi omien arvojensa mukaisesti - mutta toimiikin tositilanteessa toisin.
VastaaPoistaSauri on ikäiseni ja elelleen jatkaa harjoituksia kuten minäkin... Onneksi emme ole luovuttaneet!
Armollisuus on hyvä. Koko elämä on harjoittelua, koska se on niin ainutkertaista. Jälkiviisaana voi sanoa, että olisi monesti pitänyt toimia omienkin lasten kanssa toisin.
PoistaMaailmantilanne on sellainen, että jokainen isä ja äiti joutuu sitoutumaan iloon ja toivoon ei rehellisyyteen. - Ilo ja toivo sekä rehellisyys ovat tänä päivänä ristiriidassa keskenään. Elämäntavan täytyisi totaalisesti muuttua mikäli aiomme selviytyä ihmistsunamin aiheuttamista kulutuspaineista. Jos pelkkä rehellisyys olisi arvo niin silloin lapsille äitien ja isien täytyisi soittaa hälytyskelloa. - Tänä päivänä äidit ja isät ahmivat omissa onnellisuuskuplissaan ja siirtävät ahminnan ilon lapsilleen. Se perustuu syvään valheellisuuteen elämän edessä. - rehellisyydestä on tehty arvojen resupekka.
VastaaPoistaJari Ranta
Hyvin muotoiltu Jari! Noinhan se on. Paljon voisimme muuttaa elämäntavassamme.
PoistaMinä olen alkanut ärsyyntyä lehtien koreista ruokaohjeista, joita on sivukaupalla lähes kaikissa aikakauslehdissä. Kuka jaksaa syödä aina herkkuruokaa? Ja kuka viitsii kiinnittää niin paljon huomiota siihen mitä syö? Ei joka aterian tarvitse olla niin täysipainoinen. Minusta mannapuurokin on hyvää ruokaa ja nopeasti valmistuvaa, jolloin aikaa jää muihin asioihin.
Rehellisyydestä on thety arvojen resupekka. Kyllä vaan. Ja vaatimattomuudesta myös.
Kun minä olin lapsi, vanhemmat saattoivat lohduttaa, että sodat ja pommi-iskut tapahtuvat jossain muualla. Näin silti painajaisia niistä. Muistoihin on syöpynyt kuva mielenosoittajasta, jonka vaatteet syttyvät jostain syystä palamaan. Ei mitään käsitystä, mihin maailman kofliktiin se mahtoi liittyä. Nyt maailmasta on tullut niin pieni, että jokainen vähintäänkin tuntee jonkun, jonka maassa soditaan tai tehdään terrori-iskuja. Tuo kysymys - enpä todellakaan tiedä, mitä siihen pitäisi vastata.
VastaaPoistaMInun mieleeni on syöpynyt tsensä tuleen sytyttäneen buddhalasimunkin kuva.
PoistaMeillä kävi ainakin niin, että kun tapani mukaan laitoin aamu-tv:n päälle, niin sieltä vyöryi Nizzan-tapahtumat silmille ja korville, ei siinä vaiheessa paljon sensurointi onnistunut.
VastaaPoistaLapset ovat kuulleet ja nähneet ja vanhempi (11-v) lukee jo itse netistäkin uutisia. Paljon enemmän kiinnostavat tosin pelit yms. En kannata sensurointeja, koska kuulevat asiat koulussa kavereilta, ja siellä vasta villejä huhuja onkin, asiasta jos toisestakin. Parempi jutella kotona ja vastailla kysymyksiin.
Lapset tekevät tosiaan päätelmiään myös vanhempien vaikenemisesta. Puhumalla pelolle ja ahdistukselle saadaan sentään sanat.
PoistaEniten ahdistaa terrorismissa se, ettei koe olevansa missään eikä milloinkaan turvassa. Ennen Orlandoa kuvittelin, että terrorismia/massamurhia tapahtuu vain päiväsaikaan. Ennen Nizzaa ei tullut mieleen, että kuorma-auto voi olla terrorismin väline yhtä lailla kuin pommi bussissa, metrossa tai junassa. Ennen Utötä luulin, ettei nuoria teurastettaisi ja että poliisilta näyttävä mies on poliisi, mutta ei.
VastaaPoistaPakostakin alkaa miettiä, missä ja miten seuraavaksi. Helikopterilla väkijoukon sekaan? Räjäytys kerrostalon rappukäytävässä, kellarikerroksessa, asunnossa? Massiivinen räjäytys asutuksen lähellä olevassa, huonosti vartioidussa varastotilassa? Ruokakaupassa? Kirjastossa?
Todella pelottava ajatus, jos ei edes kotonaan ole turvassa. Monet huokaisevat helpotuksesta, kun avaavat kotioven ja ajattelevat, että nyt ei voi enää mitään karmeaa tapahtua. Mutta kun voi.
Yritä tässä sitten olla antamatta pelolle sijaa ja jatka elämää entiseen malliin. Aika kornilta kuulostava ohje.
Toisten elämän rajoittaminen ja pelolla hallinta on terroristien päämäärä. Barbarismia. Eihän tällaista olisi kukaan uskonut vielä jokin aika sitten. Sitä kuljettiin iloisina ja luottavaisina maailmalla.
PoistaJoissain paikoin oli vaarallista, mutta vaara ei tullut luo.
On loogista ajatella, että terroristit pyrkivät maksimaaliseen tuhoon. - Sellainen saadaan aikaiseksi kun yhtaikaa hyökätään useampaan ydinvoimalaan ja räjäytetään ne. - Kaikissa maailman ydinvoimaloissa täytyy siten olla äärimmäisen tiukentunut turvatarkkailu parhaillaan. Mitä on tapahtunut osoittaa julmuuden syvyyden. Ja julmuus syvenee. Nyt ei tarvita yhtään hyväuskoisuutta vaan harkittua epäilyä kaikissa yhteyksissä. - On selvää, ettemme saa traumatisoida lapsia tosiasiatiedolla. - Rajat ja rakkaus. Miten totta. Ikuisesti. On yksinkertaisesti sanottava lapsille - viimeiseen saakka - että tietyt asiat kuuluvat aikuisille ja aikuiset kyllä huolehtivat siitä, että on kiva leikkiä turvallisesti ja olla lapsi.
VastaaPoistaKirjoitan omassa blogissani traumoista ja elonkehää traumatisoivasta voimasta, joka on väestöräjähdys, ihmistsunami. - Silti katson yksittäisiä lapsia rakkaudella ja tahdon enentää heidän hyväänsä.
Odotan koko ajan että maailmaan syntyisi Hienojen Vanhojen Herrojen Liitto, joka pystyisi havahduttamaan myös terroristit heidän verenhimonsa mielipuolisuuteen.
Totuus on - me emme ole missään turvassa. - Paitsi keinotodellisuudessa. Tosi todellisuudessa emme ole. - Mutta tämän tietäminen ei ole lasten asia.
Aikuisen pitää aina rajoittaa sitä tietoa mitä lapsi saa käyttöönsä. Lapsia pitää turhauttaa ja nuhdella, jos he pyrkivät ylittämään rajansa. Kasvatus on myös nuhtelua ja turhauttamista.
Jari Ranta
Yhtäaikaiset iskut ydinvoimaloihin toki kaataisivat valtakunnan sähköverkon ja tulisivat muutenkin yhteiskunnalle kalliiksi, mutta "maksimaalisen tuhon" aiheuttamiseen on helpompiakin keinoja. Nykyisiä ydinvoimaloita on ensinnäkin erittäin vaikea räjäyttää ja toisekseen niissä ei ole sellaisia aineita, jotka sellaisessa räjähdyksessä leviäisivät ympäristöön.
PoistaLapset tarvitsevat sitä, että aikuinen johtaa ja lupaa suojata.
PoistaOnpas täällä ajatuksia herättäviä mielipiteitä. Pääsen illempana kommentoimaan erikseen.
VastaaPoistaAjelimme Turkuun poikien kanssa. Katselin matkalla pitkin päivää kommenttejanne ja mietin, miten kahdella sukupolvella on ollut lapsuudessa voittopuolisesti toivoa ja nyt lapsilla uhkaa.
Minun lapsuuteni oli sodan jälkeistä rakentamisen aikaa ja uhat olivat kaukana, kuin eri planeetalla. Kekkonen piti huolta suhteista ulkovaltoihin. Afrikassa oli nälänhätää ja levottomutta, mutta se ei koskettanut meitä. Kukaan ei lähtenyt sieltä minnekään. Elämä oli turvallista.
Nuorena osallistuin Vietnamin sodan vastaisiin mielenososituksiin ja tiesin, että niillä oli merkitystä.
Kun omat lapseni olivat pieniä osallistuimme rauhanmarsseihin ja tunsimme "Yes, we can!". Taiteilijoiden Ydinaseeton Pohjola -rauhanjuna kiersi ympäri Suomea. Oli tunne, että kaikki menee parempaan suuntaan.
Ja nyt sitten lapsenlapset kysyvät, onko terroristeja siellä missä äiti matkailee, Euroopassa.
Olen myös miettinyt, pitäisikö terroristeista ylipäätään uutisoida samaan tapaan kuin kouluammuskelijoista - ohittaa täysin ideologinen puoli ja uutisoida, että taas säälittävä pikkurikollinen purki pahaa oloaan tappamalla raukkamaisesti viattomia sivullisia.
VastaaPoistaTämä kaipaa ehkä vähän lisää perustelua. Totta kai ideologiakin on tärkeä, mutta siitä vaikenemalla ei suotaisi näille rikollisille sitä gloriaa, jota he ja heidän seuraajansa kaipaavat. Nykyäänhän tiedetään jo yleisesti, ettei esimerkiksi nuorten itsemurhista saa kirjoittaa ihannoivaan sävyyn ("nuorta kiusattiin, hän tappoi itsensä ja nyt kaikilla on paha mieli"), koska sellainen innostaa muita nuoria jäljittelyyn.
PoistaSamaa mieltä! Minusta on koko ajan tuntunut väärältä, että terroristeista puhutaan sotureina. Monet saavat terrorismista vain jonkinlaisen mallin pahan olonsa purkamiseen. Kun on tutkittu taustoja, niin eihän siellä mitään sotureita ole ollut, ei edes uskontoa, mihin teoissa viitataan, vaan turhautuneita tai tasapainottomia ihmisiä, joilta on puuttunut elämästään tarkoitus ja päämäärä. Tai ilo ja toivo, käyttääkseni Saurin sanoja.
PoistaMarjatta, tässä olet mielestäni aivan ytimessä: 'Kun on tutkittu taustoja...' Siksi tällainen terrorismi onkin niin hankala asia. Ei ole tiukkoja kytköksiä, tiettyä ideologiaa, selkeää organisaatiota jne. Netin kautta kommunikaatio onnistuu maailmanlaajuisesti, on monia erilaisia (tärähtäneitä) syitä toimintaan, josta sitten voidaan ottaa 'kunnia' melkein mihin tahansa tarkoitusperään ja samalla käyttää ihmisiä hyväksi.
PoistaEn tiedä miksi minua ei silti pelota, onneksi. Katson todella vähän uutisia ja ajankohtaisohjelmia, koska sellaista yksisilmäistä lietsomista ja väkivallalla ja peloilla herkuttelua en voi enää sietää. Varsinkin poliittiset puolueet ovat oikein ottaneet asiakseen noilla asioilla manipuloinnin.
En minäkään osaa pelätä henkikultani puolesta. Harmittaa vain, että lapsille on tarjolla tällainen maailma, joka ei ole enää turvallinen kuten itsellä on ollut.
PoistaNuorena matkustellessa saattoi Euroopan maissa nukkua vaikka puiston penkillä ja lähin sota taisi olla Vietnamissa.
Ajattelen myös niin, että tämä terrorismitouhu on ohimenevää. Kun valtion muodostaminen ei onnistukaan, niin kiinnostus vähenee.
Aiempiin kommentteihin liittyen pari mieleeni noussutta muistikuvaa lasten kokemasta kauhusta ja suojelemisesta.
VastaaPoistaAlkuillan uutislähetys on menossa ja parivuotias poikamme leikkii television vieressä lattialla. Yhtäkkiä ruutuun lävähtää kuva sian ruhosta riippumassa koukusta teurastamossa ja mies moottoroidun sahan kanssa halkaisemassa sitä. Pieni jähmettyy ja hänen suustaan kuuluu:"Ei saa."
Ja lähes kolmekymmentä vuotta aiemmin minä pikkutyttönä seuraamassa sian teurastamiseen liittyviä toimenpiteitä, kalttaamista ja paloittelua - eikä se tuntunut pahalta. Palat laitettiin suolaveteen ja päästä tehtiin heti tuoreeltaan aladobia. Television kuva oli myös aikuiselle minulle julma, ei vain pojalleni, mutta lapsuuden kokemus ei ollut. Aikuisten läsnäolo ja heidän varmuutensa, asian kuuluminen normaaliin arkeen toivat turvallisuutta.
Silloin ei ollut televisiota.