Vanheneminen on sekä fyysistä luopumista että henkistä vahvuutta

 

Kuva on erään kävelylenkkini varrelta. Kävelytie kulkee joenrantaa kuvassa vasemmalla. Joku pieni ihminen oli jo hiihtänyt vähäisellä lumella. Ihmisten lisäksi lumeen ovat jättäneet jälkiään ainakin koirat ja jänikset. 

Koitin palata vanhaan käsityöharrastukseeni puikoilla neulomiseen, joka minulle aina on ollut kutomista.  
Ennen vuosituhannen vaihdetta, kun sormissani ei vielä ollut nivelrikon aiheuttamaa kipua, kudoin villapaitoja, tunikoita, liivejä ja myssy-huivi -settejä. Kudoin lasten touhuja seuratessani, radiota kuunnellessa ja jopa telkkaria katsoessa, koska sormet tiesivät usein katsomattakin mitä tehdä. 
Opin tekemään käsitöitä lapsena, koska äitini ja isoäitini tekivät niitä aina kun ei ollut muuta tekemistä. Elämän ohjenuora silloin oli "Vie mennessäs, tuo tullessas, tee ollessas". Kutomisen lisäksi ompelin lapsena kanavatauluja ja siskoni kanssa virkkasimme yhteen aikaan pitsisiä irtokauluksia. Muistin nämä kaulukset kun huomasin eräässä valokuvassa siskollani puseron päällä sellaisen, hänelläkin niin näppärät sormet silloin. 
Käsitöissä koin hurmoksellisia hetkiä. Ne saivat jopa valvomaan, kun kiinnosti saada vaatekappale valmiiksi ja päälle töihin seuraavana päivänä. 

Koska sormeni eivät ole enää kipeät, vain kömpelöityneet, päätin kokeilla kutomista vielä kerran. Valitsin ohjeen kauniiseen liiviin, ostin puikot ja laadukkaat langat. Valitsin kuunneltavakseni Ruben Stillerin juontaman Pyöreän pöydän ja aloin luoda silmukoita. Sormet liikkuivat kankeina, ei mitään hurmosta. Luovutin, ei näillä sormilla. Langat sivuun. Kuuntelin kuitenkin Stillerin ja hiljensin mielestäni sen "tee ollessas" -äänen.

Ryhdyin miettimään vanhuuden luopumisia.

Monet naisystävistäni ovat joutuneet luopumaan puolisoistaan kuolemalle ja taloistaan, koska eivät jaksa niitä enää yksin hoitaa.

Olen tyytyväinen siihen, että muutimme jo viisikymppisinä kerrostaloasuntoon. Se oli kyllä sattumaa. Olimme uudelle paikkakunnalle muuttaessa avoinna kaikenlaisille asunnoille, mutta silloin vapaana olevista asunnoista tässä oli tilavin ja valoisin olohuone ja muutoinkin paljon tilaa. Nyt ei tarvitse miettiä asumisjärjestelyjä, hissitalo ja palvelut lähellä. 

Mistä muusta joutuu vanhana luopumaan? Terveydestä osittain, kauneudestakin vähitellen. Ystävistä, joiden elinaika loppuu.
Hiljattain kuoli tuttavapiiristä eräs harvinaisen viehättävä mies. Ihastuin heti tavatessa hänen originelliin ulkomuotoonsa ja vaatimattomuuteensa. Pidän viehättävinä ihmisiä, jotka eivät tiedosta omaa viehättävyyttään.
Viime vuoden aikana kuoli myös blogiystävä, jota arvostin. Hänen poismenonsa tuotti minulle paljon surua.

Terveys ja sairaus molemmat kuuluvat elämään, vanhetessa jälkimmäinen korostuu. Monia sairauksia pystytään pitämään tasapainossa oikein määrätyllä ja mitoitetulla säännöllisellä lääkityksellä, jota seurataan. Itselläni on lääkkeet kilpirauhasen vajaatoimintaan, verenpaineeseen, kolesteroliin ja astmaan.
Olen joutunut luopumaan toisesta rinnastani. Lonkassani on keinonivel, peukaloita on korjattu ja toisen jalan polvessa on alkavaa nivelrikkoa. 
Kaikesta kulumisesta ja lääkityksestä huolimatta koen itseni terveeksi ja virkeäksi, ellei ole flunssaa tai muuta akuuttia.

En ehkä huomaa, että saan aikaiseksi vähemmän kuin ennen, koska muutokset tapahtuvat vähitellen. Kaikkeen tottuu.
Kun muutimme viisikymppisinä Kuhmosta Kouvolan seudulle, pelkäsin aluksi, etten sopeutuisi. Niin monta isoa elämänmuutosta kerralla: asuinpaikka, uusi murre, uusi asumismuoto, uusi työpaikka, uudet ihmiset. Nyt olen asunut täällä jo pitempään kuin missään muualla ja tunnen Myllykosken taajaman kodikseni.

Miä ♥ Mylsä

Vanhetessa kuivuu. Suojaavat limakalvot nenässä, silmissä, virtsateissä ja sukuelimissä kuivuvat ja vaativat hoitoa, tippoja, voiteita ja puikkoja. Hiukset kuivuvat, samoin kynnet.  

Virtsatietulehdukset ovat monen naisen vaiva vaihdevuosista eteenpäin. 
Minä käytin estrogeenilisää lääkärin määräämänä 64-vuotiaaksi asti, enkä tiennyt vaihdevuosista mitään. Lopetin estrogeenin käytön kuin seinään samana päivänä, jolloin rinnasta otettiin koepala ja arvelin, ettei hormonilisä ole enää hyväksi.
Kun heti syöpäoperaation jälkeisen viisivuotisen syövänestolääkityksen alussa sain virtsatietulehduksen, syöpähoitaja totesi, että se on yleistä ja liittyy tämän lääkkeen mukanaan tuomaan vanhenemiseen. Jatkossa vaiva uusiutui, tulehduksia tuli ryppäinä ja sain puolivuotisen estolääkityksen. Jotkut lääkärit sanoivat, että estrogeeni auttaisi eikä siinä vähäisessä määrin käytettynä olisi mitään vaaraa, toiset taas varoittivat ottamasta mitään riskejä. No, minähän tietysti noudatin pitkään varovaisempaa linjaa.

Olen juuri käynyt läpi kuusi peräkkäistä antibioottikuuria. Olen elänyt pari kuukautta toistuvaa kaavaa kuin Päiväni Murmelina -leffassa: tuohan näyte ja oletko juonut karpalomehua ja tässä sinulle määrätty viiden päivän kuuri, jospa se siitä. Joku lääkäri määräsi minua tapaamatta jopa miedomman kuurin samaa lääkettä, joka ei ollut tepsinyt edellä. Kyselin hoitajilta, tietävätkö nämä lääkärit varmasti myös taustan? Lopulta vaadin päästä oikein tapaamaan lääkäriä. Häneltä sain sitten erilaisen antibiootin ja perään estolääkityksen - vuodeksi tai kahdeksi! Eikä tarvitse kuvata, kun nämähän nyt vaan ovat niin tavallisia naisilla. No, paras varmaan hankkia toinen mielipide asiaan ja koittaa päästä kuvantamisiin. Jos vaikka löytyy jotain korjattavaa. On vaikea ymmärtää, että estolääkitys on niin vahva, puolet siitä, mitä tulehduksen aikana päivittäin. Ja kaksi vuotta? Kaipaan omalääkäriä.
Teille kohtalosisaret, jotka joudutte rintasyöpähoidossa viisivuotiselle Letrozol-kuurille toivotan tsemppiä ja neuvon, älkää luopuko estrogeenista kokonaan.      

Sairastelukierteeni vuoksi jouduin jättämään vesijumpan. Taas yksi luopuminen. No, onneksi tykkään kävellä.
 
Kauneus on katoavaa. Kyllähän sen on aina tiennyt, mutta kun se tapahtuu omalla kohdalla, niin eihän se ole kivaa. Luomet löpsähtävät silmien päälle, vartalon muodot muuttuvat, jalkapöydät ja kädet "kasvavat",  hiukset ohenevat, miehillä lähtevät usein kokonaan. 

Jotkut vanhemmat naiset julkaisevat itsestään vain kuvia nuorempana tai käsittelevät realistisia ajantasaisia kuviaan hehkeytysfilttereillä.
Itse haluan katsoa totuutta suoraan silmiin. Ottakaa tai jättäkää! Onhan minulla sentään paksu tukka. Annan sen taas kasvaa pitkäksi kuten sillä edesmenneellä viehättävällä tuttavallani, jolla oli valkoinen tuuhea leijonanharja. 

Majatalo Rauhalan ikkuna, Myllykoskella. Rauhala on toiminut
vuodesta 1934. Se on majoittanut lukuisia taiteilijoita, mm Suomen
iskelmän kultavuosien laulajia, joista omistaja Pekka  Mölsällä on
tarinoita kerrottavanaan.

Kouvolassa on järjestetty suosittua Näkökulmia Suomen historiaan -luentosarjaa joka löytyy striimattuna YouTubesta.
Katsoin Lasse Lehtisen, Seppo Hovin ja laulaja Hannu Lehtosen luentokonsertin Suomi - toteutumattomien katastrofien maa. 

Tunsin luentoa katsoessani ylpeyttä siitä, että nämä oman ikäluokkani ihmiset (minua pari kolme vuotta vanhemmat Lehtinen ja Hovi), harmaat ja kumarat miehet, olivat niin hengessä väkeviä,  niin  asiantuntevia, tietorikkaita, viisaita ja hauskoja.
Lehtinen kertoi vähältä piti -tilanteista, joissa Suomelle olisi voinut käydä huonommin kuin kävi ja Hovi kertoi omassa osuudessaan Suomen kevyen musiikin historiasta. Hän siirtyi ketterästi pianon takaa mikrofonin taakse ja juttu luisti. Hauska esiintyjä. Hannu Lehtonen, vähän nuorempaa sukupolvea, sekä kevyen musiikin että oopperan taitaja, lauloi tuttuja lauluja, iki-ihanasti.
Voiko kukaan olla liikuttumatta kuunnellessaan Veteraanin iltahuutoa? 


Tässä linkkejä vanhoihin kirjoituksiini vanhenemisesta:
Vanhuus ei tule yksin 
Vanhuus ei tule yksin, jatko-osa