Mooses Mentulan kirjoista (luvan kanssa)

Tietenkin olen halunnut kirjoittaa Mooses Mentulan kirjoista aina uuden kirjan ilmestyttyä, mutta kirjoittaja ja kustannustoimittaja ilmoittivat heti aluksi, että parempi, kun arvostelut tulevat muualta kuin omalta äidiltä, objektiivisemmin. Peräydyin kuuliaisesti ja jättäydyin jääviksi edes kyselemättä enää. 
Olen seurannut kiinnostuneena kirjojen valmistumista, huolestuneenakin silloin kun Seppo/Mooses on kirjoittanut silmänaluset mustina öisin.
Olen myös saanut olla esilukijana, yhtenä monista, mikä on minulle hyvin mieluisaa hommaa. 
Nyt sain päähäni kysyä Moosekselta, joko saisin esitellä hänen kirjojaan täällä blogissani. Sain luvan sillä lisäyksellä, että kirjoitan nimenomaan läheisyysnäkökulmasta, en arvostelijana.

OK!

Seppo, kuten kaksi muutakin poikaamme pitivät kirjoista lapsena - ja kyllä heille luettiinkin kaiken aikaa. Luettiin iltasadut ja aamusadut ja lomilla pitkin päivää. Sepon nuoremmista veljistä toisella on käännösfirma ja toinen on toimittaja, sanatyöläisiä kaikki siis.
Sepon päivätyö on nykyään rehtorina. Hän on tehnyt töitä myös lehti- ja radiotoimittajana, vetänyt kirjoittajakursseja, kirjoittanut kuunnelmasarjan ja juttuja ja kolumneja lehtiin, mm Apu Junioriin ja Opettaja-lehteen.   

Sepon ensimmäinen julkaistu kaunokirjallinen teksti oli novelli Taimen kirjailija Juhani Syrjän toimittamassa erätarinakokoelmassa Pöytään isketty puukko (2010). Seppo omaksui tällöin kirjailijanimen Mooses Mentula.
Mooses-nimi tulee lapsuudesta. Asuimme sinisten vaarojen maisemissa Kainuussa, jossa Veikko Huovinen oli suuri nimi. Hänen Havukka-ahon ajattelijallaan Konsta Pylkkäsellä on kaverina Mooses Pessi, ja meistä nimi Mooses sopi meidän pienelle pallopäiselle pojallemme. Nimi löytyy hellittelynimien joukosta vauvakirjastakin. 
Mooseksen Taimen ei ole perinteinen erätarina, mutta Syrjä näki sen ansiot novellina ja rohkaisi Moosesta kirjoittamaan lisää. 
 

 

Vuonna 2010 Moosekselta julkaistiin 16 novellin kokoelma Musta timantti, joka pääsi Helsingin Sanomien 10 parhaan esikoisen joukkoon. 
Tällä hetkellä Kajaanin Harrastajateatteri esittää näytelmää, jonka pohjana on kolme tämän kirjan novellia. Hiekkaa-novellia on käytetty opetusmateriaalina lukiolaisille, ehkä muitakin. 
Minä pidän tässä kokoelmassa erityisesti novelleista Hiekkaa, Musta timantti, Iso mies ja Bodishow sen sympatian vuoksi, jolla Mooses niissä tarkastelee kuvaamiaaan ihmisiä.  

 

Kolmen vuoden kuluttua novellikirjasta ilmestyi romaani Isän kanssa kahden, joka on käännetty myös saksaksi ja on saksalaiselta nimeltään Nordlicht - Südlicht. Kirjan tapahtumapaikka on Lappi. Lasta vedetään kahteen suuntaan; etelästä muuttanut äiti haluaisi palata Etelä-Suomeen mutta isä on poromies eikä voi kuvitella elävänsä muualla kuin synnyinpaikassaan. 

Kirjan keskeltä:
Lenneä olisi pelottanut, mutta tällä kertaa huoneessa oli Poropoika. Se raotti ovea, hiippaili alakertaan vievien portaiden yläpäähän ja näki, että isä istui sohvalla ja äiti käveli ympyrää keskellä olohuoneen lattiaa ja lauloi, että muura-muurahainen kortta kuljettaa.
Lenne näki, kuinka Poropoika oikaisi selkäänsä ja pullisti rintakehäänsä. Se loikkasi yhdellä pitkällä loikalla keskelle olohuonetta. Se käänsi päänsä uhkaavaan kenoon, sieraimista nousi höyryä. Se katsoi ensin isää ja sitten äitiä. Katse pysäytti molemmat. (- - -)
   Poropoika kääntyi ja tolvasi ryminällä portaat ylös. Se nosti päänsä ylös, ravisti sarviaan ja roukui. Sitten se vain häipyi sinne jonnekin, mistä oli tullut.

Mooseksen toinen romaani Jääkausi ilmestyi taas kolmen vuoden kuluttua edellisestä kirjasta vuonna 2016. Tasainen tahti, aika tiheäkin, kun ottaa huomioon vaativan päivätyön ja perhe-elämän vaatimukset. Jääkauden teema on kouluelämän henkinen väkivalta, joka saa vakavia muotoja. 

Kirjan loppu, hyytävä ja samalla armollinen:
    Helmi hörppäsi kuohuviiniä väärään kurkkuun. 
    Mies otti olkalaukustaan paperikuvan ja asetti sen Helmin eteen pöydälle. Kuvassa karhu ja susi olivat haaskalla. 

Romaani Toiset meistä (2020) on monitasoinen psykoositarina, jossa on vakavan ohella paljon komiikkaa. Syrjäytynyt ja ahdistunut Tino katoaa omaan maailmaansa, vai kirjailijako sekoaa? Miten itsenäisiä me olemme? Olemmeko kaikki osa jonkun kertomaa tarinaa? Entä kummallako tavalla meidän kilpemme toimivat, suojaavat vai eristävät?
Suomalainen kirjan nimi kertoo, että meissä on monenlaisia ja kaikki eivät ole yhtä vahvoja. Saksannoksen otsikkoon on valittu kilpiteema. Kirjan nimi on Der Schildkrötenpanzer. Siinäkin on kaunis kansi, kuten kaikissa Mooseksen kirjoissa. Neljän ensimmäisen kirjan päällyksen on suunnitellut Mika Tuominen ja viidennen, Toiviokosken, Martti Ruokonen. 

Toiset meistä -kirjan alku:

Pölynhiukkaset leijailivat sälekaihtimien raidoittamassa auringossa. Kalkkiutunut kahvinkeitin pörpötti, ja jääkaappi huokaili kyllästyneenä. Joskus oranssiksi maalattujen, nyt haalistuneiden kuivauskaapin ovien edessä seisoi pyöreä pöytä, jonka ääressä puri ruisleipää Simpsons-hahmoilla koristeltuihin boksereihin verhoutunut sojottavatukkainen mies. 

Tänä vuonna Moosekselta ilmestyi romaani Toiviokoski, jonka tapahtumat sijoittuvat sodan jälkeiseen jälleenrakentamisen aikaan. Sodan haavat vainoavat sen kokeneita niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, mutta toivo paremmasta kannattelee. 

Tätä romaania varten Mooses sai vuoden pituisen apurahan, jonka turvin saattoi tehdä kunnolla taustatyötä, tutustua arkistoihin ja tehdaspaikkakuntien elämään. Aiemmin hän on saanut pari lyhyttä apurahaa ja muutoin kirjoittanut vapaa-ajallaan. 
Kirjalle on suunnitteilla jatkoa.

Kirjan keskeltä:

    Vielä hetki sitten ilmapiiri oli leppeä ja raukea kuin sateen jälkeinen paiste, mutta nyt siinä oli jotain kulmikasta. Vilho ei tiennyt, miten olisi jatkanut, mutta kakisti lopulta:
    - Työtä saa lehdessäkin tehä. Ei tule raha ilmaiseksi missään.
    Kaikki vetivät samaan aikaan joko tupakkkihenkoset, kalistivat pulloa tai yskäisivät.
    - Paita pysyy kuitenkin kuivana, viilaaja sanoi. 

Mooses on ollut mukana myös ainakin kahdessa novelliantologiassa.
Matkanovelleja on Nuoren Voiman Liiton, WSOY:n ja VR:n yhteinen hanke. Sillä juhlistettiin novellin vuotta 2013. 
Toinen tuntematon julkaistiin Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2017. Siinä haluttiin kertoa, mitä kotirintamalla tapahtui miesten sotiessa, mitä Lyyti Rokka (Antti Heikkisen novelli) ja vääpeli Korsumäen vaimo (Mooseksen novelli) ajattelivat miehistään ja miten kaatuneiden sotilaiden kotona toivuttiin. Molemmissa kokoelmissa on 22 kirjailijaa.
Näistä olen kirjoittanut jotakin täällä ja täällä. 

Lopuksi totean, että Mooses on onnenpoika, koska ei ole koskaan saanut yhtään hylkäyskirjettä. 

En arvostele, mutta näin täysin subjektiivisesti voin sanoa, että Äiti tykkää ja Poikahan osaa kirjoittaa. 

4.11.

Ai niin, kirjamessukuvat. Nämä ovat perjantailta 27.10. Taija Tuominen haastatteli Moosesta ja Karoliina Niskasta, jolta on julkaistu romaani Muamo. Muamossa kerrotaan suomalaisista naisista sodan aikana. 
Toisessa kuvassa Mooses on signeeraamassa kirjojaan.