Ajatuksia sunnuntaina 27.10.24

Olen lukenut sunnuntaipäiväni ratoksi Merete Mazzarellan kirjaa Syksystä syksyyn, jäänyt miettimään sen mieleeni nostamia asioita, tukenut flunssaoireista miestäni, käynyt kaupassa ja muistellut edelleen taannoista Istanbulin matkaa.
Kaikki kunnon kirjabloggajathan ovat nyt kirjamessuilla tai vähintäänkin katselevat striimejä. Heard It, Seen It, Done It - onko se jonkin albumi nimi - joskus vain kyllästyy. 

Mazzarella lainaa ensimmäisen koronavuoden aikana kirjoittamassaan kirjassa paljon muita henkilöitä. Poimin polveilevasta tekstistä seuraavan Henry Miller -sitaatin: "Matkan määränpää ei ole paikka, vaan uusi tapa suhtautua asioihin."

Istanbulin matkalla ihmisiä katsellessani aloin uskoa vahvemmin kuin ennen siihen tutkimustietoon, että Suomi on maailman onnellisin maa. Jo ties monennenko kerran - seitsemännen. 
Aluksihan me Suomessa naureskelimme sijoituksellemme, mekö mutrusuut muka, sitten aloimme järkeillä, että se onnellisuus taitaa tässä yhteydessä tarkoittaa paljolti onnekkuutta. Meillä on puitteet, joissa olisi syytä olla onnellinen; olemme onnekkaita, kun saamme syntyä hyvinvointivaltioon, jossa yhteiskunta pitää meistä huolen, on tilaa ja luontoa kaikille, esteettömiä virkistyspolkuja, ilmaiset marjatkin metsissä. Mikähän siinä on, että meillä on silti niin paljon tyytymättömiä?

Istanbulissa silmääni pistivät vanhat miehet töissä ja kerjäämässä. Oli roskien kuljettajia ja myös roskakorien penkojia, punnitsemista vaa'an kanssa tarjoavia, kenkien lankkaajia ja yhtä tai kahta tuotetta kauppaavia miehiä, nuorempiakin. Kauppatavaroina oli usein takki tai muovikoruja.
Jalkakäytävät olivat kuluneita ja toisin paikoin jalkakäytävää ei ollut nimeksikään. Piti katsoa jalkoihinsa tiilten ja kuoppien varalta. Mietin, miten liikuntarjoitteiset kulkevat, jäävät varmaan kotiin. 

Kuva: Ume

Minulla on joskus 90-luvulla rantalomalla Alanyassa itsestäni otattamani kuva, jossa seison vaa'alla näytellen kauhistunutta. Vieressä jalkakäytävällä istuu vaa'an vartija, pikkuinen söpö poika, olisko viisivuotias fetsi päässä. Silloin pidin kuvaa hauskana - voi minua.
Nuo fetsithän muuten kiellettiin Turkissa Atatürkin länsimaistamisuudistuksissa, kuten kaikki muukin perinteinen pukeutuminen. Silti jollain vanhalla miehellä oli vieläkin (vai uudelleenko) fetsi ja naisryhmässä yhdellä hiukset vapaana, toisella huivi niskasta solmittuna ja kolmannella kaikin puolin peittävä asu. 

  

Kuva: Ume

Kuva: Ume

  

Simit-rinkelit ovat Turkissa suosittu välipala ja myyntikärryt ovat
toiminnassa aamusta iltamyöhään.
Kuva: Ume

Katukoirat olivat tottuneita ihmisiin.
Kuva: Ume

Turistit ja matkainfluensserit kuvasivat ostamiaan tuotteita. 
Kuva: Ume

Hyvä tapa katsella kaupunkia on istua kahviloissa katselemassa mitä sisällä ja ulkona tapahtuu. 

Mielikahvilamme oli kolmikerroksinen konditoriakahvila, joka oli niin kapea, että ulos mahtui vain yksi pöytä, myyntitilaan ei yhtään ja kahdessa kerroksessa oli kummassakin tilaa yhdelle isommalle pöydälle ja pienelle kahden hengen pöydälle ikunan edessä. Perheyritys ilmeisesti, koska kahvilassa näyttivät hääräävän äiti ja isä ja tytär tuli koulun jälkeen viettämään sinne aikaansa. Äiti oli äärimmäisen nopea. Hän palveli kahta kolmea asiakasta yhtä aikaa, myi kahvin valmistuessa toiselle asiakkaalle leivonnaisia ja kääri kolmannen ostoksia. 

Teenmyyjät on yleinen näky Turkissa. Nämä myyjät,
yleensä kaikenikäisiä miehiä, puikkelehtivat taitavasti
mitä ahtaimmissa tiloissa. 

Betro Burger tarjoili todella maistuvia burgereita, aivan erilaisia
kuin kansainvälisissä ketjuravintoloissa, umpipiirakoita,
sisällä pihvi, jonka mausteena mm. tilliä. 
Kuva: Ume

Jaahas, eksyin näin pitkälle matkaelämyksiini. Nyt se matka lienee taputeltu (mikä sanonta!) ja lähden tästä pelistä pois. - Noin!

Basaarista poistumassa
Kuva: Ume

Ja mitä vielä?
Niin, Mazzarellan tuotannossa ihmettelen sitä, että hän on jo parikymmentä vuotta kirjoittanut omasta vanhenemisestaan ja vanhenemisesta yleensä. Ensimmäinen näitä teoksia oli vuonna 2000 julkaistu Då svänger sig sommaren kring sin axel: Om konsten att bli gammal, suomennos Kun kesä kääntyy: Vanhenemisen taidosta vuosi myöhemmin. Hän oli tuolloin vasta 55-vuotias. Syksystä syksyyn-kirjassa vuodelta 2021 hän kyllä sanoo, ettei tiennyt silloin vielä mitään vanhana olemisesta. 

Tässä yhtenä päivän koin yllättäen kaupassa lastenvaateosastolla haikean hetken. Tunsin kipeästi, miten hienoa olisi olla uudelleen nuori nainen ja synnyttää vauva - nyt kun on saatavilla näin suloisia vaatteitakin. Ostin lohdutuksekseni kirppikseltä Mark Levengoodin ja Unni Lindellin lasten kanssa käydyistä keskusteluista kokoaman kirjan Ystävä sä lapsien anna villoja. 

Anton, 6 v toteaa viisaasti: "Aikuiset tarvitsee lapsia siihen, että niillä olisi hauskempaa."

Ja Louise 7 v erittäin tarkkanäköisesti: "Aikuiset saavat syödä niin paljon karkkia kuin haluavat, valvoa niin myöhään kuin haluavat ja panna niin paljon meikkiä kuin haluavat. Mutta on ihan kamalaa, että ne eivät ikinä halua."

Hyvää sunnuntai-illan jatkoa - pitkää, muistittehan siirtää kellot, ne jotka eivät siirry automaattisesti. 
Minä olen kerran myöhästynyt bussista kesäajan takia keväällä, kun siirto on tunnilla eteenpäin. Oli niin hyvät keskustelut kyläillessä, että emme muistaneet moista pikkuasiaa. Valvoimmekin varmaan R:n kanssa niin myöhään kuin halusimme.