Sippolan koulukodin luokkatila, 30.11.2024 Kuva: Ume |
Milloin opetus alkaa?
On sanottu, että opettaminen on taidetta eikä tiedettä. Voiko sanoa milloin se alkaa? Oppitunti on esitys, jota sellaisenaan on mahdoton toistaa, monet muuttuvat osat vaikuttavat siihen. Opettajan vireys, luokan asenteet, keskeytykset, mitä tapahtui eilen, tänä aamuna, ennen tuntia, tunnelma opettajainhuoneessa. Jaksoitus on myös tärkeä. Onnistuneella tunnilla on nousu ja lasku ja oikein ajoitettu huippu. Ja se mitä jätetään ilmaisematta.
(Anneli Toijala, Liitupiirit, 1981)
Luettuani Anneli Toijalan romaanin Liitupiirit ajatukseni ovat pyörineet koulussa ja sen muutoksissa oman opettajan työni aikana. Muistelujani ovat vauhdittaneet myös vierailu Sippolan kauniisti remontoidun koulukodin avoimien ovien tapahtumassa ja keskustelut eläkeläisopettajien pikkujouluissa.
Sippolan koulukoti, aistihuone, 30.11,2024 |
Eniten valmistettu tunti ei aina ole onnistunein. Sitä ei myöskään ole 'prima vista' -tunti. Vuorokaudessa oli yhä vain kaksikymmentäneljä tuntia. Myös alitajunta valmistaa tunteja. Kaija- Leena luki kirjaa ja ajatteli: Tästä voisin puhua äidinkielentunneilla, otanpa katkelman.
(Anneli Toijala, Liitupiirit)
Tuttua! Varsinkin elämänkatsomustiedon opettaminen sai minut valpastumaan ja keräilemään materiaalia kaiken aikaa. Elämänkatsomus on iso ja lavea asia, melkein kaikesta olisi voinut keskustella oppilaiden kanssa, ja oli niin paljon sellaista, minkä miettimiseen heitä olisi ollut hyvä innostaa. Kielten opetuksessa, päätyössäni, opetuksen sisällöstä ja tunnin kulusta oli helpompi päättää.
Ensimmäisillä kysymyksillä hän kokeili resonanssia, sai selville luokan vireen, miten opettajaan suhtauduttiin. Hänellä oli kokonaiskäsitys tunnista, mistä mihin. Missä ajassa, millä keinoin. Hän otti luokasta 'äänen' ja määräsi tunnelman sen mukaan.
Vesijumpparyhmämme ohjaaja kiitteli ryhmäänsä, meitä eläkeläisiä, joululomalle lähtiessä sanomalla että ei hänellä voisi olla mukavampia ohjattavia.
Murrosikäisten opettaja kohtaa usein myös hyvin negatiivisia ja kaikessa vastaan panevia oppilaita. On ryhmiä, joihin ei ole mukava mennä. Opettajan on voitettava omakin vastustuksensa ja luotettava psykologisiin taitoihinsa.
Oppilaita on lämmiteltävä ennen varsinaista työtä ja joskus opiskeluun siirtyminen tapahtuu vähän huijaamalla huumorin varjolla.
Tauottaminen on tärkeää, nuori ei jaksa kauan ilman taukoja, mutta nekin on suunniteltava ja niitä on ohjattava, muutoin tulee kaaos.
Sippolan koulukodin kahdessa luokkahuoneessa oppilaiden työpisteet on sijoiteltu väljästi, osa eroteltu sermein, ja vieressä on yksityishuone, johon voi vetäytyä opiskelemaan erilleen, jos toisten läheisyys ahdistaa.
Kuulin kun eräs vanha mies selitti tapahtumassa oppaana toimivalle opettajalle, että ennen vanhaan pantiin häirikkö nurkkaan. Opettaja sanoi, että heidän oppilailleen yksityistila ei ole rangaistus, vaan he menevät sinne itsekseen.
Koulukodissa on 24 paikkaa (nyt oppilaita vähän, oliko vain puolet) ja työsuhteessa koulukodin kanssa on - yllättävän paljon - noin sata ihmistä.
Nämä luvut kertovat sen, että lasten ongelmiin pitäisi puuttua lastensuojelussa paljon aikaisemmin ja paljon tehokkaammin, muutoin meillä on enenevässä määrin todella kalliita nuoria!
Sippolan koulukoti, yläaula, 30.11.2024 |
Sippolan kartanon eli Sippolan hovin päärakennus on valmistunut vuonna 1836. Kartanossa on ollut monenlaista toimintaa ennen kuin siinä alettiin pitää koulukotia vuonna 1909.
Peruskorjauksessa on kunnioitettu perinnerakentamista ja yhdistetty hyvällä maulla vanhaa ja uutta. Arkkitehti Kivi-Mikael Keller on todennut, että tämä työ on hänen elämäntyönsä.
Rakennus on kaksikerroksinen. Alakerrassa on ruokala, kotitalous- ja kuvaamataidon luokat ja yläkerrassa muita luokkatiloja ja erilaisia kokoustiloja, joissa minua viehätti kunkin huoneen oma raikas värimaailma.
Yläkertaan vievät kauniit portaat molemmilta puolin aulaa, toiset lisättiin remontissa, ja hissi, jota en huomannut kokeilla.
Seinillä on arvokkaiden kartanonväen muotokuvien lisäksi mm. vanhoja opetustauluja, Kaj Stenvallin ankkamaalauksia ja seinistä irrotetuista perinnetapeteista kehystettyjä tauluja.
Näin ylellisessä ja harmonisessa ympäristössä olisi mukava opettaa ihan tavallisiakin oppilaita, mutta koulukotiin valitaan oppilaat heistä, jotka eivät pysty käymään tavallista koulua ja elämään kotonaan.
Toivottavasti Sippolan rauhallinen tunnelma auttaa heitä kasvamaan sellaisiksi, että pärjäävät yhteiskunnassa.
Jotkut näistä oppilaista ovat käyneet koulukodissa asuessaan joissain aineissa myös lähellä olevien peruskoulujen tunneilla.
Jako ei ole koskaan selkeä, tietenkään. Kouluissa on paljon oppilaita, joiden elämä on vaikeaa ja jotka välillä ovat muualla kuntoutettavana ja palaavat sitten takaisin opiskelemaan, joskus siinä onnistuen, joskus ei.
Sippolan koulukoti, alakerta, 30.11.2024 |
Kokemukseni mukaan koulupäivän alettua opettaja tempautuu mukaan koulun rytmiin, unohtaa omat harminsa, kotiasiat ja pienet kivut, haluttomuutensakin, ja elää roolissaan kotiin paluuseen saakka.
Minusta "ole vain oma itsesi" -ohje opettajalle on aivan väärä. Samoin kenelle tahansa - me elämme tilanteissa niiden mukaan erilaisia rooleja käyttäen.
Opena on oltava sosiaalinen, iloinen, välittävä ja kannustava. Koti on paikka, jossa kolhut paikataan.
Silloin on vaaratilanne jos roolit sekoittuvat ja alkaa kaataa huoliaan lasten päälle ja silloin jos jännitys jää päälle illoiksi, viikonlopuiksi ja kesäloman ajaksikin.
Opettajien stressiä ei kasvata niinkään tuntien valmistelut ja iltoihin kasautuvat koepinot kuin oppilaitten vaikeudet ja joittenkin vanhempien kärkäs kouluvastaisuus. Opettajien vapaa-aikaan kasautuvia töitä on korostettu, mutta kyllä monessa muussakin työssä työt seuraavat kotiin varsinkin nyt kun niitä voi tehdä tietokoneella missä vain.
Muistan miten yleensä pääsiäispyhät menivät lähes kokonaan moniosaisten valtakunnallisten kokeitten tarkistamiseen. Minusta se oli vain kivaa; kiinnosti nähdä, miten pärjäsimme. Vihamielinen oppilas tai oppilasryhmä sen sijaan sai minut epätoivoon ja ahdisti mieltäni niin että aloin heräillä aamuyöllä.
Oli vaikeata rientää toteuttamaan "positiivisia havaintojaan" oppilaasta, jonka huoltaja oli juuri ilmoittanut puhelimessa, että hän on käskenyt pojan lyödä, jos vielä tulee jälki-istuntoa. Tai kun hän oli yrittänyt sanoa peruskoulun opetussuunnitelman sanoilla, että "oppilaan tehtävien suoritustaso ei koulun mielestä ollut oikeassa suhteessa hänen edellytyksiinsä" ja huoltaja ilmoittanut käsityksenään, että opettajan itsensä olisi mentävä kasvatusneuvolaan.
(Anneli Toijala, Liitupiirit)
Nyt on kyllä sanottava, että viimeisessä episodissa olen huoltajan puolella. Ei vanhemmille noin puhuta, ivallisesti! Tällaisia tilanteita tuli vastaan tasokurssien aikaan, kun jotkut vanhemmat halusivat lapsensa laajalle kurssille ja koenumeroista näki, että yleiskurssi olisi sopiva. No, eihän siinä muuta kuin näyttää koepaperia, joka on lähes tyhjä, sanoo tuon suoritustasohöpinän sijaan, että "kato, ei se osaa" ja vetoaa siihen, että lapsi tuntee häpeää siellä itseään osaavampien joukossa, hän on sitten jossain muussa hyvä. No, mutta onneksi tuollaisia jaottelujakaan ei ole ollut enää pitkään aikaan. Sen sijaan olen kuullut, että jotkut vanhemmat pitävät lapsiaan yleisneroina, joiden todellista ydintä koulu ei vain osaa nähdä ja uhkaavat oikeusjutuilla, jos ei suhtautuminen muutu.
Eräs tuttu ihminen muisteli, miten häntä peloteltiin lapsena sillä, että jos ei ole kunnolla, niin joutuu Sippolan kasvatuslaitokseen tai Karjakunnan (teurastamon) autoon. Voiko julmempaa olla!.
Nyt paikallislehden jutussa sanotaan, että eräs pikkupoika oli makoiltuaan koulukodin aistihuoneen tyynyillä kysynyt äidiltään, milloin hän pääsee tänne. Äiti oli vastannut, että ei oteta sitä nyt kuitenkaan tavoitteeksi.
Sippolan hovin uusrenessanssityylinen päärakennus on Suomen suurin puukartanorakennus. Sen sivuilla on pienemmät puutalot, jotka toimivat oppilasasuntoloina. |
Tämän juttuni myötä toivotan kaikille hyvää Suomen 107. itsenäisyyspäivää.
Nautitaan päivästä, juodaan onnenkahvit, nostetaan maljat ja iloitaan, ystävät.
💟
Sait koulumuistot heräämään! Jätän kuitenkin kirjaamatta, mitä mieleen juolahti.
VastaaPoistaKiitos toivotuksesta. Hyvää itsenäisyyspäivää toivotan puolestani minäkin sinulle ja muille juttusi lukijoille.
Kiitos Lissu! Arvaan, että sinulla olisi kyllä muistoja jakaa.
PoistaItse mietin joskus, että yrittäisin kirjoittaa koulmuistoista kirjan, mutta se on jäänyt, kun tätä blogikirjoittelua on niin kiva jatkaa.
Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin! 🇫🇮
VastaaPoistaKIitos! Nyt on jo ilta tulossa ja kohta Linnan juhlat. Ehdottomasti katson ja arvostelen (mielessäni, en missään somessa) iltapukuja, koska olen kiinnostunut vaatteista.
PoistaMoni arvostettu vaatesuunnittelija on ahkeroinut syksyn mittaan ja luonut taideteoksia - miksiköhän niistä kiinnostumista niin vähätellään ja paheksutaankin.
Hyvä postaus, paljon tärkeää asiaa. Totta on että opettaja on rooli, eikä voi kaataa huoliaan oppilaiden päälle.
VastaaPoistaOpettaja ei saisi olla kaveri, kuten ei vanhempikaan, vaan jotain enemmän. Nuorilla opettajilla on usein ikäero oppilaisiin pieni ja oppilaitten vanhempiin suuri, joten ei mikään ihme, että roolissa voi olla hakemista.
PoistaItsekin pelkäsin ensimmäisiä vanhempainiltoja, jotka isossa koulussa kestivät tunteja, ensin salissa ja sitten luokissa. Harjoittelimme nuorten opettajanaapureitten kanssa illan aloituspuheenvuoroja kuin näyttelijät ikään.
Opettajan työ ei taida olla helpoimmasta päästä ja monenlaisten oppilaiden ja vanhempien kohtaaminen vaatii psykologistakin osaamista paljon. Näin ulkopuolisena tuntuu ettei opettaja nykyään saa tehdä juuri mitään ilman että siihen puuttuu joko oppilaan vanhemmat tai joku muu. En sano että entisajan opettajien käytös aina oli hyvää. Ainakin omalla luokallani eräs opettaja menetti säännöllisesti malttinsa ja silloin katkesivat karttakepit ja kynät, eivätkä ne häirikköoppilaat siitä olleet moksiskaan, joten ei ainakaan heidän käytökseensä vaikuttanut mitenkään parantavasti.
VastaaPoistaJos huutamiseksi menee, niin eiköhän peli ole menetetty. Voi se kertatapahtumana auttaa, kuten itkeminenkin.
PoistaToisaalta painavat opetushallituksen virkamiesten ohjeet ja määräykset, toisaalta vanhemmat, joilla on jokaisella oma mielipiteensä siitä, miten koulu pitäisi järjestää. Tavallista on sekin, että vanhemmat ovat luovuttaneet epävarmuudessaan riehuvan lapsensa suhteen ja luottavat siihen, että koulu saa hänet tolpilleen.
Äänekkäisiin on pakko keskittyä, mutta entä se lapsi, joka on mykistynyt, ei häiritse ketään, mutta on masentunut ja siksi vaarassa?
Enemmistö oppilaista on tietenkin aina ihan tavallisia tasapainoisia oppilaita, joiden oppimista on kiva seurata.
Enkä missään ole saanut nauraa niin paljon kuin luokassa tilannekomiikan kukkiessa ja tulevien koomikoiden virkistäessä oppimistilanteita huumorillaan. Tällaisisa ryhmissä opettajan ei tarvitse niin paljon suunnitella niitä "mainostaukoja" oppimisen lomaan.
Kiitos, että pääsin myös kurkistamaan Sippolaan, mielenkiintoisia havaintoja! Opettajan työtä tunnen vain täältä pulpetista päin katsottuna, en ole koskaan päässyt sitä itse kokemaan. Hyvää itsenäisyyspäivää täältä Tukholmasta - jossa meillä on ihan tuikitavallinen työpäivä 🙂
VastaaPoistaNiinpä tietenkin, ulkosuomalaiset elävät uuden kotimaansa rytmissä.
PoistaMinä ihmettelin tuota Sippolan henkilökuntamäärää, mutta kävin katsomassa googlesta ja vakuutuin siitä, että olin kuullut oikein. Valtiolla on viisi koulukotia ja kaikissa paitsi pienimmässä on valtavan iso määrä työntekijöitä. Mitenkähän yksityisissä?
Vertailuksi: Kuhmon peruskoulun yläluokilla oli toistatuhatta oppilasta ja 63 opettajaa, muutama keittäjä ja siivooja, talonmies, vahtimestari, terveydenhoitaja, koulupsykologi ja kuraattori.
Nykyään terveydenhoitajatkin ovat kouluilla yhteisiä, vaikka koulujen koko on kasvamaan päin. Sen sijaan koulukuljetuksiin tarvitaan väkeä, kun kouluja keskitetään.
Mari, mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa sinulle Tukholmaan!
Kiitos tästä kirjoituksesta 🍎 Herättää paljon muistoja opetustilanteista ja onnistumisista sekä epäonnistumisista. Kaikesta oppii. En vaihtaisi opettajan ammattia mihinkään ❤️ Huomenna menen opettamaan italiaa, joka on samalla oma harrastus 🙂 Ihanaa tätä päivää 🇫🇮
VastaaPoistaHyvä, että mainitset onnistumiset ja epäonnistumiset. Opettajan työssä joutuu sietämään omia puutteitaan ja väsymisiään.
PoistaJoskus mokaa, mutta onneksi joka päivä on uusi tilanne, ja sellaista ihmisten kanssa tehtävä työ on, monenlaista.
Hyviä hetkiä italian opinnoissa!
Kun tulee hankaluuksia oppilaiden kanssa, niitä tulee sitten myös vanhempien kanssa.
VastaaPoistaOn kurjaa, että lapsi joutuu huostaanotetuksi, mutta toisinaan se voi olla myös hyväksi. Tämän päivän kouluissa on toisinaan todella ikävä tunnelma väkivallan ja kiusaamisen pelossa. Kouluissa on jopa raiskattu oppilaita. Mistä tuo hirvttävä väkivalta kumpuaa? Poliisit kutsutaan herkästi paikalle. Joissakin kouluissa on vartija, joissakin nuorisotyöntekijä auttamassa, jotta selvitään koulupäivistä. Joissakin kouluissa on siirrytty aloittamaan koulu klo 9.
Hyvä, että ikävistä asioista puhutaan. Koulumaailman ikävät asiat ovat olleet mielestäni tabu, josta on vaiettu - norsu luokkahuoneessa. Ei ne asiat hyssyttelemällä parane. Erityisopettajat pitää saada takaisin kouluihin, ja arvostetaan heidän osaamista. Myös muuta tukea tarvitaan enemmän, varsinkin pienryhmiä, avustajia ja tukiopetusta. Nyt ne on karsittu kaikki minimiin. Varsinkin avustajat ja pienryhmät.
Olipa kerran... erityisluokat, monenlaiset, oppilaiden parhaaksi. Sitten tuli se ideologia, ettei saa erotella ja utopistinen käsitys siitä, että kaikki taas ihmeenomaisesti sopeutuisivat olemaan yhdessä. Nyt koitetaan mennä takaisin sinne, mikä purettiin. Säätöthän siinä oli tietenkin takana, mutta säästäminen koitettiin verhota eettisellä puheella siitä, miten kaikilla on oikeus olla samassa luokkatilassa. Oikeasti siis oikeus kärsiä!
PoistaNekin oppilaat jotka nyt ovat koulukodeissa, kuusi oppilasta /luokkatila kaukana toisistaan sermein erotettuna eivätkä jaksa aina siinäkään olla, olivat vielä vähän aikaa sitten tavallisessa koululuokassa, tai yrittivät olla.
Peruskoulun ideaan ei kuulunut tasapäistäminen vaan tasa-arvo, jossa kullekin pyritään antamaan tarvitsemansa apu.
No, ainakin nyt on herätty siihen, että ongelmia on.
Minä olen opettajana varmaan liikaakin oma itseni, mutta osaan vetää myös rajat. Ehkä tietty sosiaalityöntekijyys tekee helpommin lähestyttäväksi. Nostan hattua teille, jotka olette jaksaneet koko elämän opettaa. Itselleni tämä menee pätkissä, koska kärsin työn kokonaisvaltaisuudesta. Minulle on tärkeää säilyttää luovuus elämässä, mutta toisaalta kaikki kahdeksasta neljään -palkkatyö näivettää sitä. Tarinan ammennusta se kyllä viiveellä rikastuttaa. Opettajan työ lienee tulevaisuudessa yhä haastavampaa. Alalle ei niin sanotusti ole tunkua.
VastaaPoistaNo joo, ei mitään keinotekoista roolia jaksa kukaan pitää yllä päivästä toiseen. Se rooli vain muodostuu itsestään itse kullekin.
PoistaJoku on läheisempi oppilaille, joku etäisempi, se on omaan persoonallisuuteen liittyvä asia, kuten käyttäytyminen muissakin ihmissuhteissa.
Minä en uskaltanut koskaan ajatella edes vuorotteluvapaata, koska ajattelin, että sitten olisi taas hankala aloittaa alusta. Vedin vieterini sinne 35 vuoden päähän. Olihan siinä välillä äitiyslomat, aiemmilla sukupolvilla nekin olivat olleet todella lyhyet. Yhdessä vaiheessa olin kyllä väsynyt, en oppilaista, vaan opettajainhuoneen ikävästä ilmapiiristä. Sellaisesta tilanteesta selviää vain vaihtamalla työpaikkaa.
Se on Esmeralda sinulla hyvä puoli, uudet kuviot!
Mutta luovuus, sitäkö ei muka ole kouluelämässä - minusta oli. Jatkuvaa uuden suunnittelua ja uusia tilanteita.