lauantai 16. lokakuuta 2021

Ville Rannan kynästä, elämäkerrallista ja yhteiskunnallista

 


Ville Ranta on kansainvälisesti tunnettu sarjakuvapiirtäjä ja Suomessa tunnettu myös pilapiirtäjänä. Hän on piirtänyt yhteiskunnallisia pilakuvia ainakin Demokraattiin, Kirkko & Kaupunki -lehteen, Iltalehteen ja nettiin. 

Joku raja on vuodelta 2012. Sarjakuviin erikoistunut toimittaja ja tietokirjailija Ville Hänninen on toimittanut kirjan ja kirjoittanut siihen valaisevan esipuheen Politiikan paluu pilapiirroksiin. Hänninen toteaa, että poliittinen pilapiirros voi Suomessa huonosti vuosikymmenten ajan. Puoluepoliittiset lehdet kuolivat, puoluepolitikointi laimeni muutoinkin ja näytti siltä, että Kari Suomalaisen suuruus jätti muut varjoonsa vielä hänen kuolemansa jälkeenkin.
Ville Ranta herätti keskustelua terävyydellään jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän noudatti ranskalaista perinnettä, jonka mukaan pilapiirroksessa saa ja pitää pilailla ja herätellä ihmisiä olemalla ilkeä ja kohtuuton. Hänen Kaltio-lehden verkkosivulle vuonna 2006 piirtämänsä kuva Muhammad, pelko ja sananvapaus johti päätoimittajan erottamiseen. 
Kun 2000-luvun alku vielä näytti siltä, ettei kukaan närkästy mistään ja on vaikea pilkata kun ei loukkaannuta, niin 2010-luvulla kaikki muuttui. Hänninen kiteyttää muutoksen näin: "Sen sijaan nyky-Suomi onkin täynnä pikku prinsessoja, jotka vahtaavat kellon ympäri lehtiä, internetiä ja televisiota siltä varalta, että niistä löytyisi paheksuttavaa." 

Närkästysyhteiskunnassa kohuja päästetään kommentoimaan asiantuntemattomat ihmiset, ja kohu, ellei suorastaan moraalinen paniikki, syntyy hyvin helposti mistä vain. 
Tähän ilmapiiriin pilapiirtäjän on hyvä iskeä. 

Ranta kuvaa pilapiirroksissaan usein ennakkoluuloja ja tekopyhyyttä.
Joku raja -kokoelmassa on neljä näkökulmaa aikaamme: miehen kriisi, uskon kriisi, politiikan kriisi ja järjen kriisi. 
Kansikuva kuuluu järjen ja politiikan kriisin piiriin. 

Pari kuvaa miehen kriisistä, jälkimmäisessä muutakin:





Uskon kriisin kuvissa on herkkuja kirkon pyrkimyksestä mielistellä maallistunutta porukkaa. Osaan kuvista on lisätty teksti, mikä on paikallaan, niin pian kohut unohtuvat. Eräässäkin kuvassa on elämän iloista nauttimaan yllyttävien vapaa-ajattelijoiden jengi iskulauseineen 'Jumalaa tuskin on olemassa' ja heitä vastassa paremmaksi pistänyt Oulun seurakuntayhtymä, joka otti nuorisokampanjansa logoksi kirkkoveneen.  Vanhoillislestadiolainen liike ja Päivi Räsänen Raamattu-viittauksineen ovat antaneet paljon materiaalia Rannalle.



Kaikki ehkä muistavat Iltalehden vuoden 2011 joulukortin, jossa Timo Soini joulupukkina toivottaa hyvää joulua kaikille suomalaisille heteroseksuaaleille valkoihoisille konservatiiville ja hänen tonttulaumansa jatkaa toivottamalla kaikille muille paskaa joulua. Yksi tonttu uhoaa, että teidät saisi ampua ja kaksi murisee, että nuo muut voisi myös lähettää pois Suomesta. 

Rannan kuville on tyypillistä, että hän iskee joka puolelle, kaikkiin kupliin. Sehän onkin hyvälle pilapiirtäjälle tärkeä ominaisuus.
 
Vielä yksi Rannan kuva, joka ei ole tästä kokoelmasta. Olen kopioinut sen jostain lehtikuvasta tai netistä.  Lisään sen, koska se on mielestäni niin hyvä. 




Rannan uusin teos Kuinka valloitin Ranskan on hauska itseironinen, omaelämäkerrallinen satiiri suomalaisesta sarjakuvapiirtäjästä yrittämässä suuren sarjakuvamaan Ranskan markkinoille. 
Gallian kukot lupaavat, mutta eivät pidä sanaansa kuten suomipojat. "Vilöö" yrittää useamman kerran tavoitella isoja kirjakustantamoja, mutta joutuu tyytymään pieneen. Ranskan kielen kanssakin on vaikeuksia.
Ranta on kuvannut nuoruuden hyväuskoisuuden ja haaveilun hyvin. 

Kirjan alussa tekijä selvittää tapahtumien paikkansapitävyyttä näin:
"Tämän kirjan yhtäläisyydet todellisiin
henkilöihin ja todellisin tapahtumiin
ovat satunnaisia sikäli, että todellisuus
on pahempi ja sitä on paljon enemmän." 
 

Todettakoon, että Rannan lähes koko tuotanto on käännetty ranskaksi ja hän on ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvapiirtäjänä saanut Ranskan kansallisen ansioritarikunnan (Ordre national du Mérite) ritarimerkin. Hän pitää myös ranskankielistä sarjakuvablogia Ville veut être francais.








11 kommenttia:

  1. Tässä olisi oiva suunta aluelaajennukseen. Nuoruusvuosina luin sarjakuvia ja ostin pojalleni Asterixeja. Sittemmin en ole niihin kajonnut, en edes Ville Rannan piirtämiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä innostuin nyt Ville Rannasta. Olen nähnyt hänen pilapiirroksiaan, mutta en tiennyt, että häneltä on julkaistu niin monenlaisia sarjakuva-albumeita. Kävin äsken varaamassa useampia kirjastosta ja huomasin, että ainakin kansikuvan perusteella tyylissäkin on vaihtelua. Aiheissa on Suomen historiaa, rakkautta, uskontoa...

      Sarjakuvakirja on siitä kiva, että sen voi lukea yhtä päätä päiväkahvilla tai illalla sänkylukemisena - siis jos siinä on kuvan ja tekstin suhde sopiva.
      Nykyään tehdään sellaistakin sarjakuvaa, jossa tekstiä on aivan liikaa. Ruotsalaisen Liv Strömquistin sarjakuvia kehutaan, mutta minusta ne ovat vaikealukuista silppua. Sivu pursuaa proosaa erilaisina puhekuplina ja läiskinä, osa aivan liian pienellä fontilla tai käsialalla, mukana joku valokuva tai huolimaton piirros.
      Rannalla kuvan ja tekstin suhde on oikea.

      PS Lissu, kiva uusi profiilikuva!

      Poista
    2. Siispä kirjastoon vie minunkin tieni huomenna.

      Kiva, että huomasit profiilikuvani vaihtuneen. Ei enää mökin kuusia näkyvissä.

      Poista
  2. Kuuntelin juuri Areenasta, kun Ruben Stiller haastatteli Ville Rantaa: https://areena.yle.fi/audio/1-50951790. Joku aika sitten piirtäjästä oli myös dokumentti Areenssa, hän työskenteli baarissa olutlasin ääressä. Stillerin haastattelussa hän sanoi, että terroristit ovat jossain määrin tavoittaneet päämääränsä, sillä hänkään ei halua piirtää enää Mohamedia. Onhan se selvää, että ihmisellä on itsesuojeluvaistoa. Sarjakuvista suosittelen kokeilemaan sarjakuvaromaania: https://like.fi/kirjat/aideista-parhain/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jo liian monta esimerkkiä siitä, että islamin piirissä joillekin uskonnot on kaiken arvostelun yläpuolella oleva asia ja säännön rikkomisesta saatetaan tappaa. Vuoropuhelu ja uskontojen vertailu on siis mahdotonta, vaikka islam on yksijumalainen uskonto ja monessa asiassa samanlainen kuin kristinusko.
      Kristinuskon nimissä on tapahtunut aivan kamalia asioita, joita näyttää olevan vaikea kitkeä, mutta saa niistä puhua sentään. Jari Tervo toteaa tämän päivän Hesarin kolumnissaan, että katolisessa kirkossa on valuvika. Hän viittaa lasten laajamittaiseen raiskaamiseen.

      Poista
  3. Nyt vasta huomasin, että Bechdelin ensimmäinen sarjakuvaromaani oli nimeltään Hautuukoti. Nämä ovat omaelämäkerrallisia sarjakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut tuon 'Hautuukodin' (suomentajalta hyvin muotoiltu nimi). Alkuperäinen nimi on ironinen 'Fun Home'.
      Pidän Bechdelin tyylistä. Hänelläkin on paljon tekstiä, mutta se on selkeää.
      'Äideistä parhain' kiinnostaa minua myös. Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. marjatta

    kuvainraastaminen kuuluu taiteen tehtäviin, koska maailmassa on kaikenlaista epämiellyttävää tietoa, joka meidän olisi hyvä saada. minusta on kyllä pieni ihme, että ikonoklastinen taide on edes nykyisessä hapessa, kun kuvia ei juuri uskalleta raastaa alas.

    rannan sarjiksissa tykkään eniten siitä, että ne eivät ikinä käänny kyynisiksi. hän osaa nätisti piikitellä niitä, jotka yrittävät työntää arvojaan muiden kurkuista alas. lisäksi hän osaa piirtää närkästyjät närkästymään!

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä Joku raja -kirjassa on sarja Vapaamielistä uskonnollisuutta, jossa Ranta näyttää millainen on maallistunut kristitty, vanhoillislestadiolainen, islaminuskoinen ja körttiläinen. Vapaamielistyneen kristityn selityksiä on esim. "Mut eiks mullakin ole OIKEUS uskonnollisiin tunteisiin" ja "Uskontunnustuksen voi ajatella niinku RUNONA". (En uskalla toistaa islaminuskoisen vapaamielisyyttä, ettei tule sanomista.)
      No, itselläni uskonnottomana ihmisenä on juuri tuo "niinku runona" -suhtautuminen kaikkiin eri uskontojen teksteihin.
      Osa niistä on hienoa tekstiä, josta voi nauttia kaunokirjallisuutena. Aikansa runoniekat ovat olleet kirjoittajina.

      Ranta ei tosiaan ole kyyninen, vaan iloitteleva, ja jos joku närkästyy, niin jotain osuu silloin maaliinsa.
      Kirkko & kaupunki -lehti on saanut Rannan piirroksista lukijoilta sekä kiitosta että moitetta.

      Yksi sosiaaliviranomaisiin ja yleiseen asenteeseen hyvin iskevä kuva on sellainen, jossa ollaan lastenvalvojan toimistossa ja hurja äiti hakkaa isää, joka makaa murjottuna lattialla huutamassa apua. Sosiaalihenkilöt katsovat päältä ja tuumivat, että lapsen parasta ajatellen äiti määrätään lähivanhemmaksi. Yksi tuumaa myhäillen, että eihän iso mies saa tuosta kuin pintanaarmuja.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen bloggaus, kiitos!
    Ville Rannalla on oma tunnistettava tyylinsä. Minusta hän useinkin onnistuu kiteyttämään olennaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. On hutejakin tietysti, noissa pilakuvissa, mutta se johtuu tietysti julkaisutahdista. Kokoelmaan voi kerätä helmet.
      Ikävä, jos ilmapiiri menee sellaiseksi, ettei pilapiirtäjäkään uskalla käyttää ravistelijan rooliaan.

      Poista