tiistai 25. kesäkuuta 2019
Kaori Ekuni, Blink blink - Pride-viikon lukuhaaste
Näin huoneen valojen heijastuvan vastapestyistä ikkunoista. Siellä me olimme: purppuranpunainen mies ja Konin puu, homoaviomis ja alkoholistivaimo. Häilyimme kaikki yhdessä ikkunaruutujen pinnalla.
Kaori Ekunin romaanissa Blink blink (omituinen nimi, siitä myöhemmin) on sadun tunnelmaa, vaikka aihe on rankka ja ongelmia paljon, osin yhteisön paineista, osin henkilöiden omista ominaisuuksista johtuvaa.
Purppuranpunainen mies on Cézannen akvarelli, jolle nuori vastavihitty vaimo Shoko pysähtyy vähän väliä laulamaan ja Konin puu on Shokon aviomiehen miesrakastajan nuorelle parille häälahjaksi antama jukkapalmu, joka niinikään on elävä perheenjäsen.
Shoko tekee osa-aikaisesti käännöstöitä italian kielestä ja Mutsuki on sisätautilääkäri. He ovat alle kolmikymppsiä aikuisia ihmisiä, mutta vanhemmat ovat edelleen kovia puuttumaan heidän asioihinsa. He ovat painostaneet lapsiaan aviopuolison etsintään, kunnes nämä ovat suostuneet muutamaan järjestettyyn tapaamiseen. Tapaamisessa sekä Shoko että Mutsuki ovat kertoneet toisilleen, ettei heillä ole aikomustakaan löytää ketään ja mennä naimisiin. Tämä kapinallisuus on yhdistänyt heitä ja he ovat alkaneet viihtyä keskenään. Nyt he ovat olleet kymmenen päivää naimisissa.
Vanhempiin päin molemmilla on salaisuus. Menestyneen lääkäripojan vanhemmat eivät tiedä miniän henkisistä vaikeuksista ja Shokon vanhemmat eivät voisi kuvitellakaan, että heidän tyttärelleen järjestämänsä mies olisi homo. Kohta alkaa painostus lapsen hankkimiseen. Shoko saa kuulla joka puolelta, että hänen masennuksensa on ohi, kunhan perheessä on lapsi. Myös appivanhemmat kannustavat siihen keinohedelmöityksen avulla.
Nuoret opettelevat yhdessäoloa ja omia sääntöjään siihen. Mutsuki tapaa miesystäväänsä Konia ja rohkaisee Shokoakin avioliiton ulkopuoliseen seksielämään, mutta Shokolla sellainen ajatus saa aikaan yhden monista rajuista itkukohtauksista.
Shoko ei tiedä, välittääkö erityisemmin seksistä ollenkaan. Hän rakastaa Mutsukia ja ystävystyy myös Konin kanssa ja arvostaa tätä perheenjäsenenä. Selkeä ja reipas Kon selventää Shokolle, ettei hän tunne vetoa miehiin yleensä, hän tuntee vetoa Mutsukiin.
Shokolla on kaikki, mitä hän haluaa ja tarvitsee. Hänellä on aviomies, joka hyväksyy hänen seksuaalisen haluttomuutensa, kaunis koti ja hyvä ystävä Kon. Hän saa heidän kanssaan olla eräänlainen lapsinainen. Hän saa satuilla, lauleskella, juopotella ja itkeä kuin lapsi. Hän saa olla rauhassa oma itsensä.
Myös Mutsukilla on kaikki tärkeä. Shoko hyväksyy hänen homoutensa, arvostaa hänen siivousaddiktiotaan ja on loputtoman kiinnostunut hänen kertomuksistaan.
Nuorella parilla menee mukavasti, kun vain ympäristö jättäisi heidät rauhaan.
Vanhempien käyttäytyminen salaisuuksien paljastuttua on koomista kilpailuhenkisyydessään. Molemmat vanhemmat kokevat tulleensa petetyiksi.
Mutsuki kuvaa perhekokouksen keskustelua näin:
"Tämä ei ole leikin asia", äiti sanoi. Hän oli raivoissaan."Homoseksuaalisuudessa on kyse henkilökohtaisesta mieltymyksestä, mutta että mielisairaus! Mielisairaus on perinnöllistä."
"Henkilökohtaisesta mieltymyksestä? Tuskin uskon korviani!" appiukko huudahti. "Hän ei ole mikään mies. Hän on mies-nainen. Hänen kaltaisillaan ei pitäisi olla lupa mennä naimisiin. Ja Shokon henkinen epätasapaino on ohimenevä juttu. Euroopassa ja Amerikassa kaikki käyvät terapiassa."
En saanut sanaa väliin. Shoko joi teetään kasvot tyhjinä ja ilmeettöminä. Olin silti varma, että hän oli kurkkuaan myöten täynnä tätä kaikkea, aivan kuten minäkin.
Halusin sanoa jotakin. "Itse asiassa me olemme aivan tyytyväisiä elämäämme."
"Sì, sì", Shoko säesti kovalla äänellä.
Kirja päättyy avioliiton yksivuotisjuhliin, jossa Shoko antaa Mutsukille ihanan lahjan ja on hyvällä mielellä.
Minun teki mieli itkeä. Selvisimme elämästä vain rakkauden voimalla. Ilman rakkautta elämä oli liian sattumanvaraista.
Mikä tämän laulun nimi oli? Se oli Billy Joelin ensimmäisen levyn ensimmäinen kappale. Pelkkä melodia toi kyyneleet silmiin.
"She's Got a Way." Kon oli lukenut ajatukseni.
Tällaista elämämme olisi huomenna ja ylihuomenna ja siitä eteenpäin. Kaadoin itselleni lisää kuohuviiniä.
Kerronta tässä kirjassa on kevyttä, kirkasta ja puhdasta kuin raikas vesi. Vesi onkin yksi kirjan symboleista. Appiukko on ollut ihmeissään, miten Shoko voi olla tyytyväinen hänen homopoikaansa:"Mennä nyt naimisiin hänen kanssaan. Kuin syleilisi vettä!" Veden juonnin puhdistavaa vaikutusta on kuvattu siinä missä Shokon alkoholijuomien erilaisia vaikutuksia. Shoko kylpee rauhoittuakseen kaksikin tuntia viskiä siemaillen. Vesi on kolmessa luvun nimessä: Veden syleilijä, Vesihäkki ja Missä vedet virtaavat.
Kertojina on vuorotelleen kumpikin päähenkilöistä, näkökulman vaihdos tuo esiin heidän tuntemansa suloisen suojaavan hellyyden toisiaan kohtaan.
Jälkisanoissaan kirjailija sanoo, että hänen tarkoituksensa on ollut kertoa yksinkertainen rakkaustarina. Hän sanoo olevansa sitä mieltä, että jokainen on pohjimmiltaan yksinäinen ja on uhkarohkeaa rakastaa ja luottaa toiseen ihmiseen.
Lukujen otsikoista kahdessa on lainattu maalauksien nimiä. Simeon Solomonilla on maalaus Nukkujat. Se sopii lukuun Vierailijat, nukkujat ja hän joka valvoo, jossa kaikki kolme perheenjäsentä nukkuvat "lattialla saman peiton alla rivissä ja rinnakkain kuin roomalainen numero III".
Tähdet on veden ohella toinen tärkeä ja toistuva asia kirjassa. Onhan niitä tuossa Solomonin maalauksessakin. Shoko ja Mutsuki katselevat usein kaukoputkella tähtiä. Tähtien kylväjä on toinen luku, johon Ekuri kertoo lainanneensa maalauksen nimeä, mutta ei muista mitä. Se voisi olla Vincent van Goghin maalaama Kylväjä. Van Goghilla on tähtiä monissa töissään, mm. tunnetussa maalauksessa Tähtikirkas yö, jossa hän kuvaa yöllistä maisemaa mielisairaalan huoneen ikkunasta.
Kaori Ekuni asuu Tokiossa. Kirjan nimi on japanista translitteroituna Kira Kira Hikaru ja englantilaisessa käännöksessä se on Twinkle, Twinkle, lastenlaulun alkusanat, Twinkle, Twinkle Little Star, Tuiki tuiki tähtönen. Blink blink ei kuulosta yhtään samalta, se on silmänräpäys ja väläys ja kuulostaa hyvin paljon samalta kuin bling bling, kimalle, krääsä.
Minusta myös suomennetussa kirjassa nimeksi kävisi hyvin nuo lastenlaulun alkusanat, koska ne sopivat romaanin sadunomaiseen tunnelmaan. Lastenlaulujahan Shoko sille taulun miehelle laulaa, itseään laululla rentouttaen.
Nykyään puhutaan joillain tahoilla siitä, miten ei saisi edes käyttää sanaa eläytyä, jos ei kuulu kuvattuun ryhmään, vaan pyydellä anteeksi sivullisuuttaan. Minä uhmaan tällaista pomotusta mennen tullen. Kirjallisuus ja muu taide ovat eläytymistä varten, ja ihmisestä on moneksi.
Eläydyin kovasti tämän kirjan kolmikon Shokon, Mutsukin ja Konin tunteisiin erilaisissa tilanteissa. Shokon kohdalla eläydyin myös hänen "nuoren rouvan" elämänsä epävarmuuksiin. Muistin, miten olin naimisiin mentyäni kaikesta epävarma. Säännöllinen ruuan laittaminen ahdisti. En ollut yhtään kiinnostunut ruuanlaitosta (en paljon vieläkään) ja opiskelijana olin syönyt mitä sattuu. Koin ruuanlaiton yksinomaan minun tehtäväkseni. Pläräsin kauhuissani keskikoulun kotitalouskansiotani, löytyisikö sieltä vastaus perheaterioihin. Miten koomista! Miksi minä näin koin, olihan miehenikin laittanut omat sapuskansa yksin asuessaan eikä odottanut vaimostaan kokkia? Vanhat perinteet. Näinhän ei nykyään enää ole, ruuanlaitto ei kysy sukupuolta ja ulkonakin käydään syömässä. En yhtään ihmettele Shokon itkusessioita, onhan hänellä valtavan isoja murheita, vaikka hänen vaimotehtäviinsä ei kuulukaan muuta kuin lakanoiden silittäminen Mutsukin kokatessa ja siivotessa hullun lailla.
P.S. Tänään on televisiossa Teema & Fem -kanavalla mielenkiintoinen dokumentti ruotsalaisesta sateenkaari-ihmisten senioritalosta. Sitä on kuvattu kolmisen vuotta, erilaisia kohtaloita. Joku on vasta tähän taloon muutettuaan päättänyt olla oikea oma itsensä, vihdoinkin. Elää, rakastaa, klo 20.00.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuhat ja yksi blogitarinaa
Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...
-
Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...
-
Dimi Salon tuore kirja ja albumi Sopivanlaiset veivät minut edellisen lukemani kirjan 1600-luvun maailmasta nykyaikaan ja sen ongelmiin. Y...
-
En ole ryhtynyt polttelemaan vesipiippua, vaikka kuvasta voisi niinkin päätellä. Vahvistan keuhkojani puhaltamalla veteen pullossa. Minull...
Eläytymisestähän kaunokirjallisuudessa juuri on kyse, sujahtamisesta toisiin saappaisiin! Tästä nykyisestä anteeksipyytelemisestä on tullut jo oikeastaan perin koomista...
VastaaPoistaBlink blink tuo tosiaan mieleen pikemminkin silmäniskut tai bling bling -elämäntavan, josta tämä kertomus taitaa olla kaukana. Tuiki tuiki olisi ollut parempi suomennos. Pistän kirjan joka tapauksessa korvan taakse, nämä nykytokiolaistarinat kiinnostavat.
Niin, tämä asenne on kai lähtenyt termin 'kulttuurinen omiminen' laajennetusta ja omituisesta tulkinnasta, jonka mukaan me olisimme tässä ihmisyyden rikkaassa kirjossa niin ymmärrykseltämme rajoittuneita, että meidän pitäisi pysyä omassa tarkkaan rajatussa loossissamme, ei saisi kirjoittaa muista ja pitäisi kokea itsensä jääviksi jopa lukiessaan muiden kuin juuri omanlaistensa ihmisten kirjoittamaa tekstiä. Vakavasti otettuna tällainen asennoituminen pystyttäisi niitä rajoja, joita olisi hyvä madaltaa.
PoistaPistä korvan taakse. Minua hämmensi tuo nimi ja kansikin, ihan kuin kyseeessä olisi chick lit tai lastenkirja, mutta sisältö on "täydellisen rehellinen ja totaalisen yllättävä", kuten kansiliepeeseen lainatussa lehtiarvostelussa sanotaan.
Vielä tuli tuosta anteeksipyytelystä mieleen sellainen termi kuin erilaisuuden eksotisointi.
PoistaEihän nämä HLBTQIA -jaotkaan ole mitenkään tarkkarajaisia. Ihmiset ovat usein vähän sitä, vähän tätä, kaikissa paljon yhteistä, varsinkin rakastumisen kokeminen on universaalia.
Jos noin 10 prosenttia poikkeaa joltain osin enemmistöstä, niin sehän on elämän rikkautta, minkä tämäkin kirja hyvin osoittaa.
Luin tämän 2017 Pride-viikolle. Se on ensimmäisiä japanilaisia romaaneja, jonka luin. Olin hieman pettynyt teokseen, mutta pidin kuitenkin paljon japanilaisen kulttuurin kuvaamisesta.
VastaaPoistaMinulle kirjallisuus on paras ikkuna ihmisyyden moninaisuuteen. Esimerkiksi kun luin Angie Thomasin Vihan jonka kylvät ja Elizabeth Acevedon Runoilija X:n pääsin katsomaan maailmaa tummaihoisen nuoren silmin, jota en ilman kirjallisuutta voisi koskaan kokea. Olisi kamalaa, jos tuollaisia kokemuksia pidettäisiin kulttuurisena omimisena, vaikka niiden on tarkoitus tarjota näkymiä kyseisen kokemusmaailman ulkopuoliille ihmisille. Sama myös sateenkaarikirjallisuuden lukeminen tarjoaa edes pienen kurkistuksen rakkauden ja sukupuolisuuden kirjoon, jota ei välttämättä itse tulisi koskaan muuten kohtaamaan. Lukemalla oman kokemusmaailman ulkopuolelta voi laajentaa näkökulmiaan ja empatisoida erilaisia elämäntilanteita ja olla allyna niille, joiden äänet eivät muuten kuuluisi riittävän kirkkaasti.
Kävin lukemassa, mitä olit tästä kirjoittanut ja huomasin mokani, jonka nyt korjasin. Olin luullut, että Ekuni kirjoittaa englanniksi, koska kirjan alkulehdellä lukee "englanninkielinen alkuteos..." Höh, miten niin alkuteos, jos on kerran kirjoitettu alunperin japaniksi. Löytyihän sieltä se japaninkielinen nimikin, kun luki eteenpäin. Olipas pitkä väli ennenkuin käännettiin, 12 vuotta.
PoistaKulttuurin kuvaus oli myös todella kiinnostavaa, erilaiset ruuat ja tavat.