Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja 
vierailulla kirjastosta hyllyssäni

Katselin blogini tilastoja ja huomasin, että merkkipäivähän tässä on: tämä on 1001. blogijuttuni!
Tuhat ja yksi yötä -kokoelman kehyskertomuksessa prinsessa Šeherazade kertoo kuningas Šahryārille jännittäviä tarinoita joka yö tuhannen ja yhden yön ajan välttyäkseen teloitukselta. Aiemmat vaimonsa kuningas on surmannut heti hääyön jälkeen. Prinsessa jättää viisaasti illan tarinansa jännittävään kohtaan, joten kuninkaalla on mitä odottaa, ja jospa hän sillä välin myös kiintyy viihdyttäjäänsä.  Tämä kirja kertoo kirjallisuuden voimasta. 
Minua ei ole kuolema uhannut. En ole kirjoittanut henkeni edestä vaan kirjoittamisen ilosta ja kiinnostavien keskustelujen toivossa. Niitä olen saanutkin ja olen siitä kiitollinen. 
Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin muutaman kerran tuntenut turhautumista ja miettinyt, jatkanko blogia vai en. 

Aloitin blogini maaliskuussa 2013. Olin käynyt lukemassa poikani esikoisteoksesta Musta timantti kirjoitettuja kivoja blogiarvosteluja ja ryhtynyt miettimään, että jotain sellaista voisin itsekin kirjoittaa, olinhan jo vuosia kirjoittanut lukupäiväkirjoja vihkoihin.
Aluksi luulin kirjoittavani vain kirjoista ja muusta kirjallisuuteen liittyvästä, mutta koskaan en ole tehnyt mitään selkeää linjausta. Olen blogini nimen mukaisesti keskittynyt joskus enemmän kirjoihin joskus mietteisiin. Ajankohtaisissa ilmiöissä on usein sellaista, josta on aivan pakko kirjoittaa. 
   
Blogiperiaatteitani on ollut epäkaupallisuus ja pakottomuus.
En mitenkään pystyisi kirjoittamaan kaikista kirjoista mitä luen. Kaikistahan ei ole mitään kirjoitettavaa, ja mistä aika kaikkeen. Jotkut blogikaverini kirjoittavat kuun loppuun koosteen sen kuukauden aikana lukemistaan kirjoista, oli niistä sitten ehtinyt kirjoittaa tai ei. Sitä en ole itse hoksannut, olen kyllä kirjoittanut itselleni muistiin bloggaamattomien kirjojen nimiä, jos olen muistanut. 
En ole kokenut blogiani henkilökohtaiseksi lukupäiväkirjaksi, vaan pikemminkin osaksi bloggareitten ja muitten blogijuttuja lukevien lukupiiriä, jossa aika ajoin herää kiinnostavia keskustelun aiheita, kirjallisuudesta ja muusta.
Pidän kommenteista (ihmettelen, että ne eivät kaikille ole tärkeitä) ja käyn itsekin siellä täällä kommentoimassa.
Olen nauttinut keskusteluista monissa fantastisen upeissa, persoonallisissa blogeissa ja joistakin olen oppinut paljon kirjoittamisesta. Kiitän!

Osa kirjaston kirjanmerkki&infolipuketta. 
Kiitos kirjastolleni upeasta tarjonnasta ja omatoimiajoista,
jotka mahdollistavat käynnit iltaisin ja viikonloppuisinkin. 

Mitä tarkoitan epäkaupallisuudella? En ota blogiini mainoksia enkä ota vastaan juurikaan ilmaisia kirjoja. Pieni varaus tässä siksi, että tein viime syksynä kokeilun. Pyysin kymmenkunta kirjaa eri kustantamojen tarjouksista. Siinä kävi juuri kuten olin epäillyt: kirjoitin ehkä kahdesta.
Jos sitoutuisin kirjoittamaan kirjoista, joita en ole lukenut, niin minähän olisin töissä! Enhän voi tietää, sytyttääkö kirja kirjoittamisen tarvetta.
Kirjoja saan enemmän kuin tarpeeksi kirjastosta. Kun teen kirjastovaraukset ajoissa, saan aivan uutuuksiakin heti niiden ilmestyttyä.
Arvostan kirjoja, enkä halua niiden kasautuvan kotiini. Olenkin ajatellut, että ostaisin itselleni enää vain sellaisia kirjoja, jotka olen lukenut ja kokenut huikean hyviksi. Sellaisia saattaa olla blogivuoden aikana pari kolme. Englanninkielisiä ei aina kirjastosta saa, niitä ostan useammin.
Pienkustantamoissa kirjojaan julkaisseiden ja omakustannekirjailijoiden kohdalla olen tehnyt muutaman kerran blogivuosieni aikana sen ratkaisun, että otan vastaan arvostelukappaleen, mutta kun tarkemmin ajattelen niin juuri heidän kirjansahan minun pitäisi ostaa, koska he tarvitsevat tukea. 
Kuka niitä kirjoja ostaa, jos me kirjaharrastajatkaan emme?
Ja mistä ihmeestä on tullut se käsitys, että lukemisen pitäisi olla ilmaista? Ei mikään muukaan harrastus ole!

Toinen uusi asia ilmaiskirjakokeiluni lisäksi on se, että liityin Instagramiin ja olen vienyt linkkejä kirjoituksiini sinne. 
Pidin siitä ajasta, jolloin kaikki kirjojen ystävät, jotka halusivat kirjoittaa ja keskustella kirjoista yhteisöllisesti, pitivät kirjablogia. Se on mennyttä, nyt puhutaan kirjasomesta ja julkaistaan sama tai eri juttu kirjablogissa, facebookissa, kirjagramissa, kirjatokissa ja jopa youtubessa. 
En ole oikein jaksanut perehtyä kirjagramiin, vaikka siellä olenkin haahuillut. Olen vain lukenut joitain kirjoituksia ja klikannut niitä sydämiä, joilla siellä kerrotaan, että kävin täällä. Nopeus näyttää olevan siellä valttia. 
Olen myös ajatellut, että liika on liikaa, kaikki pursuilevuus, kirjapinojen esittely yms. vain häiritsee minua.
Mieluummin luen kirjoja kuin kirjasomea. 

Blogi on mielestäni kirjoitusalustana ylivertainen noihin muihin somealustoihin verrattuna, koska blogissa voi käyttää kirjoittamisen tehosteita, tummennoksia, kursiivia jne ja kuvittaa kirjoitustaan. 
Tietenkin on hyvä, että kirjoista puhutaan ja niitä pidetään esillä monella tapaa kirjallisesta blogiesseestä Tiktok-videoon, jossa kirja nostetaan esiin ja näytetään peukkua. 

Kirjaesittelijöissä ei tietääkseni ole ammatti-influenssereita, jotka saaavat palkkaa siitä, että esittelevät tuotteita. Kustantamot eivät tarvitse tällaista ammattikuntaa, koska kirjailijat mainostavat itse omia kirjojaan somekanavillaan ja kirjasomen ihmiset tekevät sen rakkaudesta kirjoihin. 

On ymmärrettävää, että joillain nuoremmilla bloggareilla tai muualla kirjasomessa näkyvillä ihmisillä on haaveena, että heidät löydettäisiin sieltä kirjalliselle uralle. Näin on tapahtunutkin muutaman kerran, kustantamo on napannut kiinnostavaa somekanavaa ylläpitäneen ja hän on saanut kustannussopimuksen.
 
Minusta kirjabloggarina parasta on ollut juuri tämän aktiviteetin vapaus ja "hyödyttömyys", rahallamittaamattomuus.

Jossain vaiheessa muutaman vuoden bloganneena mietin, että blogikirjoitteluhan on hyvää harjoitusta oman muistelmateoksen kirjoittamiseen. Vieläkin on mielessä kirjoittaa lapsilleni kirja, joka koostuisi tuokioista elämässäni. En vain tiedä, olenko saanut tarpeeksi harjoitusta. Riittääkö tuhat ja yksi kirjoitusta ja 70 vuoden aikana lukemani kirjat? Riittääkö puhti? Uskallanko?
Ehkä alan harventaa näitä kirjoituksiani ja jättää sille muulle kirjoittelulle (jollekin) tilaa, ehkä alan kirjoittaa toisenlaisia päivityksiä elämästäni, ehkä... saa nähdä, mihin blogitieni vie. 

Pari mietelausetta lienee hyvä lopetus tämänkertaiselle 

Mitä tulee hyviin kirjoihin, niin merkittävää ei ole se, kuinka monta niistä voit käydä läpi, vaan se, kuinka moni niistä käy lävitsesi.
(filosofi, kirjailija Mortimer J. Adler)

En kykene nukkumaan, jollen ole ympäröity kirjoilla.
(argentiinalainen kirjailija Jorge luis Borges) 

Tämän kirjoitukseni kuvat ovat joskus aiemmin käyttämiäni. Kävin nostalgisesti läpi blogijuttujeni kuvia, ihan kuin olisi vanhoja perhekuvia katsellut.

Minulla on useampia lukevia pikkutonttuja.
Nyt niitä on taas aika nostaa esiin.