Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja vierailulla kirjastosta hyllyssäni |
Katselin blogini tilastoja ja huomasin, että merkkipäivähän tässä on: tämä on 1001. blogijuttuni!
Tuhat ja yksi yötä -kokoelman kehyskertomuksessa prinsessa Šeherazade kertoo kuningas Šahryārille jännittäviä tarinoita joka yö tuhannen ja yhden yön ajan välttyäkseen teloitukselta. Aiemmat vaimonsa kuningas on surmannut heti hääyön jälkeen. Prinsessa jättää viisaasti illan tarinansa jännittävään kohtaan, joten kuninkaalla on mitä odottaa, ja jospa hän sillä välin myös kiintyy viihdyttäjäänsä. Tämä kirja kertoo kirjallisuuden voimasta.
Minua ei ole kuolema uhannut. En ole kirjoittanut henkeni edestä vaan kirjoittamisen ilosta ja kiinnostavien keskustelujen toivossa. Niitä olen saanutkin ja olen siitä kiitollinen.
Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin muutaman kerran tuntenut turhautumista ja miettinyt, jatkanko blogia vai en.
Aloitin blogini maaliskuussa 2013. Olin käynyt lukemassa poikani esikoisteoksesta Musta timantti kirjoitettuja kivoja blogiarvosteluja ja ryhtynyt miettimään, että jotain sellaista voisin itsekin kirjoittaa, olinhan jo vuosia kirjoittanut lukupäiväkirjoja vihkoihin.
Aluksi luulin kirjoittavani vain kirjoista ja muusta kirjallisuuteen liittyvästä, mutta koskaan en ole tehnyt mitään selkeää linjausta. Olen blogini nimen mukaisesti keskittynyt joskus enemmän kirjoihin joskus mietteisiin. Ajankohtaisissa ilmiöissä on usein sellaista, josta on aivan pakko kirjoittaa.
Blogiperiaatteitani on ollut epäkaupallisuus ja pakottomuus.
En mitenkään pystyisi kirjoittamaan kaikista kirjoista mitä luen. Kaikistahan ei ole mitään kirjoitettavaa, ja mistä aika kaikkeen. Jotkut blogikaverini kirjoittavat kuun loppuun koosteen sen kuukauden aikana lukemistaan kirjoista, oli niistä sitten ehtinyt kirjoittaa tai ei. Sitä en ole itse hoksannut, olen kyllä kirjoittanut itselleni muistiin bloggaamattomien kirjojen nimiä, jos olen muistanut.
En ole kokenut blogiani henkilökohtaiseksi lukupäiväkirjaksi, vaan pikemminkin osaksi bloggareitten ja muitten blogijuttuja lukevien lukupiiriä, jossa aika ajoin herää kiinnostavia keskustelun aiheita, kirjallisuudesta ja muusta.
Pidän kommenteista (ihmettelen, että ne eivät kaikille ole tärkeitä) ja käyn itsekin siellä täällä kommentoimassa.
Olen nauttinut keskusteluista monissa fantastisen upeissa, persoonallisissa blogeissa ja joistakin olen oppinut paljon kirjoittamisesta. Kiitän!
Osa kirjaston kirjanmerkki&infolipuketta. Kiitos kirjastolleni upeasta tarjonnasta ja omatoimiajoista, jotka mahdollistavat käynnit iltaisin ja viikonloppuisinkin. |
Mitä tarkoitan epäkaupallisuudella? En ota blogiini mainoksia enkä ota vastaan juurikaan ilmaisia kirjoja. Pieni varaus tässä siksi, että tein viime syksynä kokeilun. Pyysin kymmenkunta kirjaa eri kustantamojen tarjouksista. Siinä kävi juuri kuten olin epäillyt: kirjoitin ehkä kahdesta.
Jos sitoutuisin kirjoittamaan kirjoista, joita en ole lukenut, niin minähän olisin töissä! Enhän voi tietää, sytyttääkö kirja kirjoittamisen tarvetta.
Kirjoja saan enemmän kuin tarpeeksi kirjastosta. Kun teen kirjastovaraukset ajoissa, saan aivan uutuuksiakin heti niiden ilmestyttyä.
Arvostan kirjoja, enkä halua niiden kasautuvan kotiini. Olenkin ajatellut, että ostaisin itselleni enää vain sellaisia kirjoja, jotka olen lukenut ja kokenut huikean hyviksi. Sellaisia saattaa olla blogivuoden aikana pari kolme. Englanninkielisiä ei aina kirjastosta saa, niitä ostan useammin.
Pienkustantamoissa kirjojaan julkaisseiden ja omakustannekirjailijoiden kohdalla olen tehnyt muutaman kerran blogivuosieni aikana sen ratkaisun, että otan vastaan arvostelukappaleen, mutta kun tarkemmin ajattelen niin juuri heidän kirjansahan minun pitäisi ostaa, koska he tarvitsevat tukea.
Kuka niitä kirjoja ostaa, jos me kirjaharrastajatkaan emme?
Ja mistä ihmeestä on tullut se käsitys, että lukemisen pitäisi olla ilmaista? Ei mikään muukaan harrastus ole!
Toinen uusi asia ilmaiskirjakokeiluni lisäksi on se, että liityin Instagramiin ja olen vienyt linkkejä kirjoituksiini sinne.
Pidin siitä ajasta, jolloin kaikki kirjojen ystävät, jotka halusivat kirjoittaa ja keskustella kirjoista yhteisöllisesti, pitivät kirjablogia. Se on mennyttä, nyt puhutaan kirjasomesta ja julkaistaan sama tai eri juttu kirjablogissa, facebookissa, kirjagramissa, kirjatokissa ja jopa youtubessa.
En ole oikein jaksanut perehtyä kirjagramiin, vaikka siellä olenkin haahuillut. Olen vain lukenut joitain kirjoituksia ja klikannut niitä sydämiä, joilla siellä kerrotaan, että kävin täällä. Nopeus näyttää olevan siellä valttia.
Olen myös ajatellut, että liika on liikaa, kaikki pursuilevuus, kirjapinojen esittely yms. vain häiritsee minua.
Mieluummin luen kirjoja kuin kirjasomea.
Blogi on mielestäni kirjoitusalustana ylivertainen noihin muihin somealustoihin verrattuna, koska blogissa voi käyttää kirjoittamisen tehosteita, tummennoksia, kursiivia jne ja kuvittaa kirjoitustaan.
Tietenkin on hyvä, että kirjoista puhutaan ja niitä pidetään esillä monella tapaa kirjallisesta blogiesseestä Tiktok-videoon, jossa kirja nostetaan esiin ja näytetään peukkua.
Kirjaesittelijöissä ei tietääkseni ole ammatti-influenssereita, jotka saaavat palkkaa siitä, että esittelevät tuotteita. Kustantamot eivät tarvitse tällaista ammattikuntaa, koska kirjailijat mainostavat itse omia kirjojaan somekanavillaan ja kirjasomen ihmiset tekevät sen rakkaudesta kirjoihin.
On ymmärrettävää, että joillain nuoremmilla bloggareilla tai muualla kirjasomessa näkyvillä ihmisillä on haaveena, että heidät löydettäisiin sieltä kirjalliselle uralle. Näin on tapahtunutkin muutaman kerran, kustantamo on napannut kiinnostavaa somekanavaa ylläpitäneen ja hän on saanut kustannussopimuksen.
Minusta kirjabloggarina parasta on ollut juuri tämän aktiviteetin vapaus ja "hyödyttömyys", rahallamittaamattomuus.
Jossain vaiheessa muutaman vuoden bloganneena mietin, että blogikirjoitteluhan on hyvää harjoitusta oman muistelmateoksen kirjoittamiseen. Vieläkin on mielessä kirjoittaa lapsilleni kirja, joka koostuisi tuokioista elämässäni. En vain tiedä, olenko saanut tarpeeksi harjoitusta. Riittääkö tuhat ja yksi kirjoitusta ja 70 vuoden aikana lukemani kirjat? Riittääkö puhti? Uskallanko?
Ehkä alan harventaa näitä kirjoituksiani ja jättää sille muulle kirjoittelulle (jollekin) tilaa, ehkä alan kirjoittaa toisenlaisia päivityksiä elämästäni, ehkä... saa nähdä, mihin blogitieni vie.
Pari mietelausetta lienee hyvä lopetus tämänkertaiselle
Mitä tulee hyviin kirjoihin, niin merkittävää ei ole se, kuinka monta niistä voit käydä läpi, vaan se, kuinka moni niistä käy lävitsesi.
(filosofi, kirjailija Mortimer J. Adler)
En kykene nukkumaan, jollen ole ympäröity kirjoilla.
(argentiinalainen kirjailija Jorge luis Borges)
Tämän kirjoitukseni kuvat ovat joskus aiemmin käyttämiäni. Kävin nostalgisesti läpi blogijuttujeni kuvia, ihan kuin olisi vanhoja perhekuvia katsellut.
Minulla on useampia lukevia pikkutonttuja. Nyt niitä on taas aika nostaa esiin. |
Sinä olet ollut ahkera postaaja ! Onnea tuhannen postauksen ylittämisestä! 🌹
VastaaPoistaBloggaaminen on tuntunut vähenevän, harmi kyllä. Itse pidän blogia vain joulun alla, niin muu vuosi tulee tehtyä muuta. Se on sopinut minulle. Toivottavasti tätä alustaa ei lopeteta, kun nuoriso on siirtynyt muualle!
Nyt on taas kirjatontuilla aika tulla koloistaan esille. Minullakin on yksi lukeva tonttu. 🧑🏻🎄 Tänään koristeltiin kuopuksen kanssa pääkuusikin. Alkaa olla koristelut valmiit. 🎄
Kiitos, Joululainen! Onhan tätä tullut tehtyä.
PoistaKausibloggaaminen on yksi ratkaisu, jos tuntuu siltä, että tasaisella rytmillä kirjoittaessa blogi alkaa olla liikaakin mielessä.
Minulla on piparileipomukset mielessä tänään. Yksi pieni erä jo tehtiin lapsenlapsen kanssa, ja molemmat pistelimme taikinaa poskeemme antaumuksella. Nyt alan uskoa, että kuivakakut jäävät syömättä, silti ehkä teen yhden - perinteen vuoksi.
Lukeva tonttu on ihana. Ihania mietteitä jälleen kerran. Poistin Instagramin puhelimesta. Mieluummin luen senkin ajan, kuin mitä vietin siellä aikaa. Instassa oli upeita kukkakuvia ja pihoja sekä kauheasti mainoksia.
VastaaPoistaOnnea tuhannen ja yhden kirjoituksen blogille 🌹
Kiitos, Mai!
PoistaVarmaan ne jotka ovat menneet suoraan Instaan ovat ihan tyytyväisiä siihen eivätkä osaa kaivata sellaista, mitä blogeissa on. Joku siellä Instassa on myös kiehtovampaa, koska niin moni bloggari on vaihtanut sinne. En ole saanut selkeää vastausta kysymykseeni miksi.
Jokaisella on myös rajansa sen suhteen, miten paljon aikaa somealustoilla viettävät.
Minä käytän paljon aikaa tuumailuun ja viihdyn niin. Joku toinen lukee kymmenen kirjagrammaajan merkinnät siinä kun minä mietin saamiani kommentteja ja miten parhaiten muotoilisin vastaukseni niihin. Pidän kommenttikeskusteluja niin tärkeinä, että en tajua, miksi joku voi olla vastaamatta saamiinsa kommentteihin.
Tonttu vain ei saa unta, jos ei ole kirjaa luettavaksi.
VastaaPoistaKirjoista olen pitänyt ikäni, lukuharrastus on kestänyt aikaa, vuosikymmeniä, kirjarakkaus kestää.
Ei niin, aina pitää lukea, ja se lukeminen ei ole puhelimessa.
PoistaSe on varmaan niin, että jos on kerran "hurahtanut" lukemiseen, ja lapsellehan tarinoiden maailma on paratiisi, niin se rakkaus on uskollista ja ikuista.
Minä luin juuri elämänkerrallisen teoksen, kirjoittaja julkaisi sen 96-vuotiaana. Omat kirjoitelmani ovat hyvin vaihtelevia, mutta haave kirjailijuudesta elää minullakin. Toivotan sinulle hyvää joulunaikaa ja innoittavia lukuhetkiä ja bloggaamisia.
VastaaPoistaAino, toivotan sinulle samaa.
PoistaOi oi, siis aikaa saattaa olla vielä pitkästikin.
Minä haaveilen vain omakustanteesta omilleni, en sen suuremmasta. Tänä aamuna puoliunessa hahmottelin esipuheen eli mieli on alkanut jo hieman työstää tätä ideaa, joka on välillä ollut pinnalla ennenkin ja sitten taas unohtunut.
Otan johtoajatukseksrni pakottomuuden kuten blogitoiminnassanikin.
Unohtui sanoa: äläpäs yhtään vähättele kirjoituksiasi.
PoistaSinulla on ihan samoja ajatuksia blogista kuin minulla, epäkaupallisuus ja pakottomuus esimerkiksi. Kirjojakin olen ostanut vuosikausia pitkälti ajatuksella, että ostan vain jo lukemiani kirjoja, jotka voisin ajatella lukevani uudelleen.
VastaaPoistaÄlä vain lopeta bloggaamista. Blogisi on ihan omanlaisensa. Jäisimme kaipaamaan sitä.
Ollaan samiksia näissä periaatteissa. Luulen, että suurin osa nykyisistä kulttuuribloggareista on meidän linjoillamme. Muista kirjasomettajista en osaa sanoa, kenttä on niin laaja.
PoistaVoi kiitos, Margit. En usko, että lopetan, mutta uskon, että harvennan kirjoitusvälejä. Ja mistä kirjoitan, saa nähdä.
Viime aikoina on tuntunut, että en halua lukea kirjoja blogi mielessäni muistiinpanojen kanssa vaan vain itselleni.
Haluan kirjoittaa, mutta voisin kirjoittaa kaikesta mikä havahduttaa, huomioitani elämästä.
Tänään jouduin kaupassa omituiseen tilanteeseen. Itsepalvelukassalla oli vieressäni asiakas, joka kuljetti tavaroita näön vuoksi skannauslaitteen alta, mutta ei viivakoodin kohdalta. Havahduin siihen, että vieressäni ei kuulunut piippausta kuin jonkun harvan tuotteen kohdalla. Olisiko minun pitänyt huomauttaa hänelle, en pystynyt tekemään sitä. Kävelimme pois peräkkäin, minä yritin katsoa häntä vakavasti. Moraalinen ongelma. Sitä voisin pohtia ja mitä milloinkin, eli se olisi sitten Marjatan mietteet.
Suuret onnittelut, Marjatta, tuhannesta ja yhdestä tarinasta! Sinun blogisi oli ensimmäinen otantani varsinaiseen kirjablogiin, ja näin kävi muistaakseni, kun olit kommentoinut jotakin tekstiäni. Minustakin täällä kommentointi on parasta, ja nautin myös pidemmistä kirja-analyyseistä rönsyineen. Sen olen huomannut, ettei moni Instagramissa edes lue tekstejä, vain tykkäävät. Tämä foorumi on silti liian helppo silloin, kun makaa väsyneenä sohvalla kännykkä kädessä. Tosin kirjoitan tätä kommenttiakin nyt niin, mutta blogijuttua varten pitää avata tietokone. Minulle se tuntuu liikaa nykyisin työltä. Mutta kone tosiaan pitäisi avata muistakin syistä. Olen iloinen, että alat kirjouttaa muistelmia. Ennakkotilaan heti yhden! Kiitos kun olet blogillasi avannut uusia maailmoja, joihin minäkin olen saanut astua!
VastaaPoistaHeheh, apua - siis nyt on varmaan pakko ryhtyä miettimään sitä elämäkertaa! Pidän joka tapauksessa vähän blogilomaa.
PoistaSinua ajattelin tuossa, kun kirjoitin, että joskus uusi kirjailija löydetään somesta. (Ja heti muuten seuraavan päivän Hesarissa oli sellainen tapaus Ranskasta, Mélissa Da Costa, jonka esikoiskirja valittiin Ranskan kaikkien aikojen 8. parhaaksi kirjaksi, sai palkintoja ja on ilmestynyt myös sarjakuvakirjana.) Kirjoitat kaiken jotenkin kaunokirjallisesti. Mutta sinullahan on jo tekeillä vaikka mitä, eli sinua ei edes tarvitse "löytää".
Juuri se nopean tykkäämisen kulttuuri vieraannuttaa minua.
Tajuan, että se sopii monelle, varsinkin nuoremmille, joten en arvostele, vaan totean tilanteen.
Hyvä kirjoitus. Kyllä bloggaamisen täytyy olla iloinen asia, itselle sopivaksi muotoutunut ja kehittyvä harrastus tai alusta päiväkirjalle, mitä kukin haluaa. On kurjaa jos kokee sen pakkopullaksi tai millään tavalla ahdistavaksi.
VastaaPoistaAikamoinen työ tehdä kirjapostauksia. Lakkasin jossain vaiheessa tekemästä niitä koska "palkaksi" saatu kirja ei vastaa läheskään sitä työn määrää jonka postauksen tekeminen vaatii. Aluksi se oli fantastinen harrastus, jossain vaiheessa alkoi tuntua työltä.
Sinulla on miellyttävä lukijoille antoisa, ajatuksia herättävä blogi. Omanlaisensa, ei ole toista joka muistuttaisi sitä. 🌹
Antoisaa tätäkin päivää! 💕
Samoin sinulle, Rita! Kiitos, ja nautitaan elämästä poimien siitä kaiken sen, mikä meille sopii.
PoistaKun tässä tunnustelen itseäni, niin olen kyllä hieman väsynyt kaikkinensa.
Tilasin itselleni Adlibriksestä lahjaksi Yiyun Lin kirjoja, kolme romaania ja elämäkerrallisen kirjan Dear Friend, from My Life I Write to You in Your Life, josta Guardianin kritikko sanoo, että se on merkittävä ylistys lukemiselle. Tajusin, että haluan lukea sen miettimättä kirjoittamista, kuusen katveessa suklaarasian kera.
Voi jessus luin erehdyksessä että *kuusen latvassa suklaarasian kera*, johan olisit akrobaatti :D Joo juuri noin on ihaninta lukea.
PoistaHih!
Poista"Kas, kuusen latvassa korkealla
on pesä pienoinen Marjatalla."
Käytän vanhoja hienoja sanoja kuten katve, etteivät unohtuisi.
Semmoista se, että välillä mietityttää sekä lukeminen että luetusta kirjoittaminen. Blogista näkee pian, jos ei ole tullut tarjotuksi mitään uutta. Kävijät häipyvät.
VastaaPoistaSinun mietteitäsi olen oppinut seuraamaan. Aina on löytynyt jokin uusi vinkkeli sekä lukemisiin että niistä näistä kirjoittamisiin kera passelien kuvien. Erityisen kivalta näyttää lukeva pikku tonttu!
Kiva kuulla, että olet pitänyt kirjoituksistani.
PoistaTuolla pikkutontulla on seuranaan kaksi Aarikan lukevaa pikkutonttua, kiva kolmikko.
Minua ei lukeminen mietitytä, aina löytyy lukemista kun valikoi. Krantuksi olen kyllä tullut. Jostain syystä vain on alkanut kyllästyttää kirjoittaa arvosteluntapaisia.
Onpa upea rajapyykki tuo 1001 postausta, onnittelut!! Ja aika monta olen niistä käynyt myös lukemassa, kiitos mielenkiintoisista ajatuksista ja kaikista matkoista! Innostuin viimeksi Istanbulin-kuvauksestasi niin, että vähän jo suunnittelen itsekin matkaa sinne 🙂
VastaaPoistaMinulla on postaukset jo harventuneet mutta edelleen iskee välillä aina päähän joku idea jota pitää päästä työstämään ja minulla juuri kirjat toimivat inspiraation lähteenä. Instagram on ihan kiva, varsinkin kun tykkään valokuvaamisesta mutta blogia en kyllä malta lopettaa. Tykkään kirjoittamisesta ja missäs minä muualla voisin suomeksi kirjoittaa kuin täällä!
Huomaan muuten kun haluan tietää lisää jostakin kirjasta, että katsastan aina ensin kirjablogit enkä suinkaan "virallisia" kirjakritiikkejä. Ja blogeista olen saanut todella hienoja ja yllättäviäkin kirjavinkkejä, todella monta myös sinun blogistasi. Eli seuraavaa tuhatta ja yhtä blogipostaustasi odotellen...!
Kirjat on hyvä inspiraation lähde.
PoistaKannatan myös maltillista postaustahtia. Olen ehkä väsyttänyt itseäni pitämällä blogia liian paljon mielessä (ja on muutakin , mikä vie nyt energiaani).
Minä olen saanut lukemisvinkkejä blogeista ja lehtijutuista. Siksi aion seurata blogeja ja ehkä harvakseen Instaakin, vaikka omaa kirjoittamistani vähennän.
Matkajutut on minustakin kivoja, varsinkin jos niissä on erilaisia asioita kuin matkamainoksissa.
Onnea hienosta postausluvusta, josta tuli minullekin mieleeni tuo samainen teos. Minulla taitaa olla se englanniksikin hyllyssäni. Nuorempana olen lukenut sen suomeksi.
VastaaPoistaToivon, että sinulla riittää intoa pitää blogia jatkossakin, vaikkakin sitten harvemmin. Minulla tähän mahtavaan harrastukseen on riittänyt intoa ensi vuonna 19 vuotta eikä loppua näy. Blogikriisejä on ollut useita, mutta niistä olen “selvinnyt”. Omalla kohdallani luulen, että tavoitteettomuus ja rentous ovat ne syyt, joiden takia tykkään blogata. Muiden blogit ovat ihania keitaita, joissa on kiva piipahdella.
Itse en muuten klikkaile sydämiä Instassa, ellen ole lukenut myös tekstiä. Ei tulisi mieleenkään klikkailla mitään (edes antaa niitä sydämiä) lukematta (koska haluan tietää, mitä ns. peukutan). Tiedän, ettei moni mitään lue ja klikkaamalla sen sydämen lähinnä “mainostaa” itseään, tekee tilinsä olemassaolon tiettäväksi toiselle. Itse en aio osallistua tällaiseen toimintaan, vaikka se ajan henki monille onkin. Ajattelen, että miksi toimia itse tavalla, jota ei arvosta. Minä en arvosta ns. “lukemattomia sydämiä”, joten en anna niitä itse.
Minä en ole ikinä nähnytkään Tuhat ja yksi yötä -teosta, mitään sen versioista, vain joitain sen tarinoita lastenkirjoihin sovitettuna. Ehkä pitää vilkaista, kun nyt aloin miettiä tämän kokoelman historiaa.
PoistaBlogikriisi sisältää, kuten muutkin kriisit, myös mahdollisuuden uuteen. Pysähtyminen on joskus paikallaan, voi kysellä itseltään, mitä haluaa.
Tavoitteettomuus ja rentous sopivat hyvin minullekin.
Olen huomannut tuon saman käyttäytymisen Instassa, niitä sydämiä saattaa tulla ihan heti, ja minulla on vielä lyhyen alkujutun jälkeen linkki blogiinkin, ilmeisesti tykkäys koskee sitä alkukuvaa. Facessakin on joskus sama juttu, ihmiset saattavat jopa kysyä asiaa, jonka on juuri kertonut tekstissä.
Minäkään en peukuta lukematta. Mitä hyötyä sellaisesta tässä yhteydessä on? Minulle laatu ja keskittyminen on tärkeää, ei määrä ja hosuminen.
Maailma on muuttunut monella tavalla kummalliseksi.