 |
| La Gomeran saarelta |
Olen pähkäillyt, mitä kirjoittaa matkastani, jolta paluusta on jo viikkoja. Nykyään matkustaminen alkaa olla tabu. Uskaltaako siitä enää mitään kirjoittaa? Loukkaantuuko joku, jos kirjoitan matkustamisen merkityksestä?
Ajan hengen aistien Madventures-kaverukset Riku ja Tunnakin ovat ymmärtäneet asettua aloilleen ja Riku on tehnyt Hesarille juttuja matkoistaan lähialueilla.
Lapsuudessani ainoa tuntemani ihminen, joka oli käynyt ulkomailla, oli erään ison talon nuori isäntä. Hän lähti kylänväen kummastukseksi Amerikkaan. "Sinne turhanpäiten lompsimaan, tuhlailemaan ja hummailemaan." Kunnon ihmiset pysyivät juurevasti paikallaan, elivät säästeliäästi ja käyttivät aikansa vain ja ainoastaan työntekoon. Yleistä asenneilmapiiriä uhmaten minä aloin haaveilla ulkomaista jo lapsena ja lähdin heti kun voin. Haalin ylioppilaslahjaksi saamani rahat kasaan ja sain niillä juuri ja juuri matkaliput nuorten kansainväliselle työleirille Englantiin. Jouduin leiriltä omilleni kolme päivää ennen paluulentoa ja nuo päivät vietin Lontoossa nälässä mutta onnellisena.
Nyt kun olisi aikaa ja parempi rahatilanne matkustamista paheksutaan taas. Isosti. Matkailija vie maapallon tuhoon*, matkustaminen on turhaa, sinne "turhanpäiten lompsimaan" ja auringossa makoilemaan. Termiä 'lompsiminen' tosin käytetään vihapuheissa ensisijaisesti pakolaisten liikkumisesta.
(*Luotan ilmastonmuutoksen torjunnassa teknologiaan ja kansainvälisiin päätöksiin. En jaksa syyllistää enkä syyllistyä, koska asia on tuollaisten nahistelujen yläpuolella, niitä isompi.)
Mitä tapahtuu, jos yhtäkkiä lopetetaan matkustaminen? Epäilen sillä olevan vaikutuksia mielenterveyteen. Entä mitä tapahtuu matkailuelinkeinolle, joka on joidenkin maiden lähes ainoa tulonlähde?
Kanariansaarilla eletään matkailusta. Maaperä on karua, vulkaanista ja vuorista. Vain harvoissa laaksoissa on mahdollista viljellä maata.
Jos matkailu loppuu, mitä tapahtuu hotelliväelle, kauppiaille, ravintoloiden henkilökunnalle, rantayrittäjille, turistioppaille, taksikuskeille, muusikoille, vihellyskielieksperteille, katutaiteilijoille...?
 |
| Pengerviljelmiä |
 |
| Kahvikin menestyy laaksossa |
Onnistunut matka on kuin tarina, jolla on alku (suunnittelu ja kotoa lähtö), tapahtumia ( jännitystä, oudoksuntaa, vastoinkäymisiä, yllätyksiä, koomisia sattumuksia) ja loppu (kotiin paluu, hämmentynyt olo ja filosofisia päätelmiä).
Tiedän, että kaikki eivät koe mitään halua lähteä minnekään, vaan kokevat jo ajatuksen lähdöstä vaikeana. He eivät kaipaa vaihtelua, vaan viihtyvät tutussa ympäristössä. Se on hienoa.
Itselläni mikään ei virkistä kuten matka. Olen erittäin utelias ja valpas uusissa paikoissa. Koen, että tarvitsen ajoittain paikan vaihtamista voidakseni ajatella. Jos olen aina kotona, alan pyöritellä pikku asioita ja nuutua.
Matkat ovat erittäin tärkeitä eläkeikäisille, joilla elämä helposti supistuu kotiympyröissä ja ikääntymisen vaivat saattavat alkaa hallita elämää.
Mietin omaa isoäitiäni, joka eli koko ikänsä samassa talossa ja joutui äitini kuoltua uudelleen emännäksi päälle kuusikymppisenä. En yhtään ihmettele hänen kärttyisyyttään. Hän ei päässyt koskaan irti ja omilleen, paitsi siirtyessään lopuksi vanhainkotiin. Räväkkä mammani olisi varmaan nauttinut matkoista.
Mercado de Nuestra Señora de Africa -hallin, Rouva Afrikamme kauppahallin, kalaosastolla oli monenlaista Atlantin valtameren antia. Joku nautti ahneesti kojun vieressä jakkaralla istuen kulhosta eläviä ostereita sitruunaveteen dipaten.
Hallin tuotteet olivat pakkaamattomia ja tuoreita, mausteita isoissa laareissa ja kukkia saaveissa.
Uskontojen harjoittamisessa riittää aina ihmettelemistä. Harmittelen, etten kysynyt papilta miksi tämä Jeesus-patsas oli saanut pitsihameen päälleen. Pappi odotti ihan siinä vieressä rippikopissa syntien tunnustajia. Kyllä hän olisi varmaan suostunut puhumaan muustakin.
Yksi Adejen kaupungin pyhimyksistä on pyhä Sebastian. Pari päivää kestäneen fiestan aikana häntä esittävää patsasta kuljetettiin kirkon ympäri ja vietiin meren rantaan jossa pappi siunasi isompia eläimiä, hevosia, aaseja, lampaita ja vuohia. Pienet lemmikit hän siunasi kirkon pihassa,
Arvostan matkoilla erityisesti museoita ja taidetta. Teneriffan pääkaupungissa Santa Cruzissa kävin kahdessa tasokkaassa museossa, sotamuseossa (Museo Historico Militar de Canarias) ja luonnon ja ihmisen museossa (MUNA, Museo de Naturaleza y Arqueologia), jossa viivyin pitkään Kanariansaarten alkuperäisten asukkaiden, guanchien, muumioiden äärellä. Guanchit olivat pitkiä, vaaleita Pohjois-Afrikan berberien tyyppisiä ihmisiä. Kun espanjalaiset valloittivat saaret 1400-luvulla he hävittivät alkuperäisväestön kokonaan. Osa kuoli taisteluissa valtaajia vastaan ja osa heidän mukanaan tulleisiin tauteihin. Guanchien historia on onneksi taltioitu monipuolisesti.
 |
| Bloggari M etsii puhelimestaan lisää tietoa guancheista |
Santa Cruzin taidekeskus TEAssa sijaitseva kirjasto on valtava ja eroaa meidän kirjastoistamme siinä, että siellä on paljon työpisteitä, siis tietokonepöytiä, ei ompelukoneita ja muuta sellaista mitä on kirjastoksi nimetyssä monitoimitalo Oodissa Helsingissä. Nykytaiteen museo ja kirjasto on hyvä yhdistelmä.
Matkalla siis paitsi virkistyy myös avartuu.
Antiikin kreikkalaiset ovat pitäneet matkaa vertauskuvana oppimiselle. Ajattelun ja kielen tutkijat ovat edelleen sitä mieltä, että luodakseen uutta on poistuttava tutulta maaperältä. Tämän vuoksi tutkijoiden ja taiteilijoiden on hyvä matkustaa ja tavata ulkomaisia kollegoitaan.
Itse en ole tutkija ekä taiteilija, mutta koen, että asia on juuri näin.
Luin matkalla useamman kirjan. Mieleen on jäänyt Isabelle Allenden romaanista In the Midst of Winter sen Albert Camus:lta lainattu motto: In the midst of winter, I finally found there was within me an invincible summer. (Keskellä talvea löysin vihdoin itsestäni lannistumattoman kesän).
 |
| La Gomeralta |
 |
 |
| Garachikon kaupunki, joka jäi 1700-luvulla kokonaan laavan alle |
 |
| Patikkapolku vuorelle Los Christianosissa |
Olen vähentänyt lentämistä tietoisesti mutta lennän toki edelleen. En ehkä kuitenkaan varaile viikonloppumatkoja Lontooseen yhtä huolettomasti kuin vielä pari vuotta sitten. Ja joulun alla matkustin junalla täältä Tukholmasta Hampuriin, minulle aivan tuntemattomaan suurkaupunkiin. Siinä oli jo oikeasti seikkailun makua!
VastaaPoistaMutta onneksi innostun pienemmistäkin matkoista, ei tarvitse olla kuin reissu naapuripitäjään niin olen jo innoissani! Minulle matkalla olo on luova tila, joka vie pois tutuista ympyröistä ja pakottaa toimimaan uusin tavoin, yllättävien tilanteiden sattuessa. Ja yllättävän usein sieltä reissusta tulee kotiin pääkoppa täynnä uusia ja jännittäviä ajatuksia! /Mari
Juuri noin, Mari. Matkalla on avoin kokemaan uutta ja juuri se avaa uusia näkökulmia. Huomaa, miten eri tavoin voidaan toimia ja miten eri tavoin ihmiset elävät.
PoistaTykkään kuljeskella pysähdellen kaupungeissa. Mieli tyhjenee siinä ja syntyy tilaa uudelle.
Yllätyksiltä ei voi välttyä. Minä huomasin heti aluksi, että olin ottanut vahingossa aivan lopussa olevan astmakiekon mukaani ja jättänyt täyden kotiin. No, Suomesta ei voitu toimittaa matkakohteeseen reseptiä. Mietin mennäkö suoraan jonnekin klinikalle vai apteekkiin. Menin apteekkiin ja sain omaa lääkettäni vastaavaa eri nimellä. Ensin tarjottiin hyvin vahvaa keuhkoahtaumaan tarkoitettua lääkettä. Meillähän ollaan näissä hyvin tarkkoja. Joka matkalla joku terveysjuttu, kertoo ikääntymisestä.
Uusi iso kaupunki on todella seikkailu, joutuu ottamaan selvää käytänteistä, miten liikutaan ym., nykyään älykännykkä tosin auttaa paljon.
Minä olen kova eksymään, ja olenkin kokemuksesta oppinut, etten yksinmatkoilla kuljeskele illan pimetessä liian rennosti, kun pitää osata takaisinkin majapaikkaan.
Hyvä bloggaus :)
VastaaPoistaSuomi on hyvä maa. Se olisi vielä parempi jos osaisimme keskustella. Lihansyönnistä, matkustamisesta ja autolla ajamisesta on joissain piireissä jo pakko vaieta. Ilmastonmuutos voitetaan yhteistyöllä ei irvailemalla toisille.
Just. Suomi on vauras maa, silti valitetaan koko ajan.
PoistaMeillä on alettu hokea ääripäitä ja asetella ihmisryhmiä vastakkain monissa asioissa nyt kun se oikea kahtiajako, mikä johti kansalaissotaan ja seurasi sitä pitkään ei enää ole ollut vähään aikaan olemassa.
Hassua, että sillä olisi jotain väliä ihmissuhteissa, mitä sinä syöt ja miten liikut, mittailetko itsesi erityisherkäksi vai resilientiksi, matkaatko lomalla mökille vai Goalle vai teetkö kävelylenkkejä kotimaisemissa. Erilaisuus voisi olla hedelmällinen pohja keskustelulle ilman vinoiluja, mutta joidenkin mielestä se on aihe tiukalle ryhmittymiselle ja eri tavalla ajattelevien karttamiselle.
Kansainvälinen yhteistyö on ainoa keino maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa. Se on välttämätöntä ilmastonmuutoksen etenemisen pysäyttämiseksi.
Jäin vielä, Jokke, miettimään tuota keskustelutaidon puutetta.
PoistaMe suomalaiset olemme olleet ylpeitä small talkin puutteesta, suoraan asiaan vaan tehokkaasti ilman "mielistelyjä". Mutta tämäkin kolea tyyli voi johtaa töksäyttelyyn ja tylyttämiseen. Jos ensin vähän kirjoittelisi säästä, niin ei ehkä niin helposti tokaisisi "turpaan tulee". Trumpin twiitit on hyvä esimerkki huonosta suorapuheisuudesta ja hyvin epäamerikkalaista viestintätyyliä.
Hyvä ja mielenkiintoinen postaus, kiitos tästä. Ihania kuvia. Minä kyllä rohkenen sanoa että lähdemme maaliskuuss eksoottiselle matkalle Etelä-Afrikkaan ja Victorian putouksille. Odotamme matkaa innolla ja mielenkiinnolla, emmekä pidä itseämme huonoina ihmisinä.
VastaaPoistaAnneli, antoisaa matkaa teille! Etelä-Afrikka kiinnostaisi minua erityisesti yhden mielikirjalijani, Coetzeen vuoksi. Siellä on myös aivan ihana luonto ja ilmasto.
PoistaYritin kirjoittaa matkakertomukseni täysin ilman mainintaa ilmapiirin muuttumisesta, mutta en osannut. Olen matkustanut vähän ja oikeastaan enemmän vasta yli kuusikymppisenä. Sitä ennen rajoitti matkarahan puute ja perhe. Nyt vanhemmat ihmiset, yli kahdeksankymppiset sanovat, että menkää ihmeessä kun vielä jaksatte, ja yksi omista pojista on sanonut, että hän meidän asemassamme viettäisi talvikaudet jossain Goan lämmössä. Heh, en ehkä Goalla, mutta Etelä-Afrikassa kyllä.
Lähipiirissä ei siis ole paheksuntaa enää, kuten nuorena.
Mukava lukea matkakokemuksiasi. Ymmärrän täysin kaukokaipuusi. Edes silloin, kun minä olin lapsi, ei matkustelu varsinkaan Kanariaa tai Rodosta kauemmas ollut valtavirran hupia. Ei ollut rahaa kuten nyt? Ja tosiaan, nyt kun alempituloisetkin ehkä pystyvät lähtemään matkalle, ei saisi enää lähteä. Kyllä minustakin pitää nauttia elämästä ja vaalia mielenterveyttä sekä estetiikan kaipuuta. Aivan upean näköiset maisemat, kyllä tuolla varmasti sielu lepää. Kotona voi sitten taas ilmastokompensoida parhaalla katsomallaan tavalla. Matkat joko lähelle tai kauas ovat myös usein luovan ihmisen yksi "elinehto" ja tarinoiden synnyttäjä.
VastaaPoistaKaukokaipuu-sana tuo mieleen vuodet teinityttönä, kun istuin aitan portailla ja haaveilin. Koin, että on pakko päästä jonnekin siitä ahdistuneesta ja alistuneeesta ilmapiiristä, mitä koin kotonani äitini kuoleman jälkeen. Reviirini oli silloin Porin ja Kankaanpään välillä.
PoistaMinulla oli samanlaiset vaaleanpunaruutuiset bikinit kuin Brigitte Bardotilla ja haaveilin niistä merenrantamaisemista, missä olin nähnyt hänen sipsuttelevan kuvissa Seura-lehden sivuilla. Silloin kaukokaipuu oli niin väkevää, että se teki melkein kipeää. Heräsin haaveistani hikisenä siinä helteisessä pihassa ilman merenrantaa, kun isäni tai isoäitini kulki siitä ohi tuhahdellen hakemaan vettä kaivolta tai lämmittämään saunaa tai tekemään muuta hyödyllistä ja minä tiesin, että minunkin pitäisi kantaa vettä tai hellapuita ja ola hyödyksi.
Olin maailman huonoin maalaistalon tyttö, en tippaakaan kiinnostunut mistään tilaan liittyvästä, vaan ajatukset aivan muussa.
Kyllä matkat lähellekin ovat aina kiinnostavia. Suomessa on vain niin kallista matkustaa, että yleensä huomaa matkojen muualle olevan paljon edullisempia.
marjatta
VastaaPoistaitse matkustan esimerkiksi sen takia, että etsin vaihtelua sille mitä en omista pienistä ympyröistäni saa. joskus pakenen omia ahdistuksia. nuorempana matkalle lähteminen tarkoitti usein ihanaa erkanemista omasta sosiaalisesta piiristä. silloin oli penninvenytysbudjetti, rohkea mieli ja ihmeen hyvä tuuri.
olen matkustanut pääasiassa yksin, mutta en ole kokenut olevani vaarassa, vaikka kourintaa ja häirintää onkin riittänyt. tai sanotaan että 70-80-luvuilla sitä riitti. tänä päivänä on onneksi reilummin.
nykyisin jos minulla on hirveä hinku suomesta pois, mutta en jostakin syystä pääse matkalle, etsin netistä paikkoja ja katselen, millaista sapuskaa vaikka jossakin marrakeshissa syödään. googlen street view on ahkerassa käytössä. viimeksi kruisailin belfastin keskustassa.
eniten olen matkustanut englantiin. laskin että näitä matkoja on parinkymmenen vuoden aikana ollut ainakin neljäkymmentä. englannin matka tarkoittaa yleensä lentokonetta, mutta mukana on myös laivahyttejä ja junien asemalaitureita. hiilijalanjälkeäni kaunistaa siis laiva- ja junaliikenne.
spontaaneimmat matkakokemukseni ajoittuvat siihen aikaan, kun rymysin rinkan kanssa euroopassa. yhdellä interraililla tutustuin yhteiskuntatieteilijään, jonka kanssa meillä synkkasi tosi hyvin. sitten tiemme erkanivat, mutta molemmat jatkoivat toistensa matkojen kulun seuraamista postikorttien avulla. lähetän vieläkin matkapostikortteja, vaikka se on wifi-aikakaudella vähän vanhanaikaista.
ps. fantsu kuva tuo, missä "bloggari etsii puhelimestaan lisää tietoa guancheista"
meri
Kun muistelen tilannetta tarkemmin, niin itse asiassa tuo kuva taitaa olla heijastavan pinnan kautta itse ottamani kuva. Olen siis ottamassa yhteiskuvaa itsestäni piirretyn guanchi-hahmon kanssa. Siinä mielessä kuvatekstini pitää paikkansa, että etsin paljon tietoja ja käytin google-kääntäjää, kun tekstit näissä isoissa tauluissa olivat pääasiassa espanjaksi eikä Untonkaan kielitaito tai päättely englannin avulla aina riittänyt. Mutta seinän teksti on kyllä kuvassa oikein päin, hmm? Joissain kuvissa Untokin on vieressä ja minulla kännykkä, joten hän ei ollut ottamassa kuvaa, enkä pyytänyt ketään kuvaamaan. Taulut olivat kuution muodossa, joten kyseessä täytyy olla peilikuvan peilikuva. Hurjan mielenkiintoinen juuri tämä osasto museossa.
PoistaKiva lukea sinun matkahistoriaasi, meri. Kiitos!
Minä palasin siltä ensimmäiseltä matkaltani 18-vuotiaana Englantiin meri- ja maateitse, mennessä lensin ja se oli valmiiksi järjestetty. En ymmärrä, miten edes osasin toimia lentokentällä ja järjestää sen paluun eri kulkuvälineillä, kun en ollut koskaan ollut muissa kulkuvälineissä kuin autoissa. Turusta liftasin kotiin, ei ollut yhtään rahaa jäljellä. Se mitä oli jäljellä ja kasvanut oli into katsella muita maita ja ihmisiä. Seuraavaksi lähdin vuodeksi USA:han runsaan vuoden päästä (nyt jo tottunut matkaaja, heh heh) ja sitten vasta Unton kanssa Lontooseen, kun jo odotin esikoista. Seuraavakin matka oli Englantiin nelihenkisenä perheenä kuopus aluillaan. Silloin asuttiin tuttavan asunnossa maalla.
Intooni nähden olen matkustanut aivan liian vähän.
Lasten kanssa oltiin muutaman kerran aurinkolomilla, kuten kaksin ja yksinkin. Yksin matkat ovat jotain erityistä, niitäki kaipaan. Kaupunkilomista minulle parhaita ovat olleet vierailut Barcelonassa (kolmesti), Berliinissä (kahdesti)ja Istanbulissa (kerran). Istanbuliin haluaisin vielä uudelleen. Yleensä haluan samaan paikkaan ainakin toisen kerran. Jää mieleen sellaista, mitä ei ehtinyt tai mihin haluaa perehtyä paremmmin.
Matkustaminen alkaa olla tabu?
VastaaPoistaSiis missä mielessä? Eihän matkustaminen ole vähentynyt lainkaan, vaan lisääntynyt. Eli se on tabu joidenkin ihmisten puheessa. Aika tekopyhää. Niin kuin tämä Riku joka on matkustanut komppanian edestä lentomatkoja ja nyt sitten puhdistaa omatuntoaan menemällä Itikseen Puistolasta, vai missä asuukaan.
Uutisissa kerrottiin juuri, että Suomen päätavoite alkavissa Brexit-neuvotteluissa on lentoliikenteen sujuvuuden turvaaminen.
Kuinkakohan moni suomalainen ajaa juuri nyt autollaan Lappiin lunta tavoittelemaan?
Pahinta tässä "tabuilussa" on se että toinen ihminen yrittää määrätä mitä toinen saa tehdä elämällään tai mitä sen pitää tehdä. Ja itse sitten voidaan tarpeen tullen tehdä mitä halutaan, koska on paikka parlamentisssa tai yhtiön johtokunnassa tai...
Ihmisten elämässä on erilaisia hetkiä ja suuntia, joskus tekee mieli pois, joskus takaisin, joskus ei mieli mitään muuta kuin saada olla hiljaa paikallaan. Eikä noiden mielentilojen säätämiseen tarvita eikä siihen ole oikeutta erilaisilla moraalipoliiseille vaikka heillä omasta mielestään olisi kuinka hyvä perustelu tahansa komentaa maailmaa ojennnukseen.
Huomasin äsken, että Madridissa avautuu huomenna ainutlaatuinen Rembrandt näyttely ja kun satun olemaan siellä päin jonkin ajan kuluttua, tekee mieli ostaa lippu etukäteen että mahtuu sisään. Sinänsä turhanaikaista mutta...
Kyösti, tämä kommenttisi antoi minulle rohkaisua. Miksi välittää pienisieluisten moraalihenkilöiden komenteluista! En minä vielä muutama vuosi sitten epäröinyt kirjoittaa matkoistani.
PoistaJuuri tuota tarkoitin, kun kirjoitin, että entiset Madventures-pallontallaajat ovat aistineet ajan hengen: nyt pitää kirjoittaa siitä, miten hienoja elämyksiä saa jossain Pihlajasaaressa Helsingin edustalla tai jokivarressa Satakunnassa. Sille on tilaus. Tämä mielipidepoliisien vaatima muutos asenteissa matkustamiseen osui kavereilla hyvin heidän elämänvaiheisiinsa. He keksivät nuorena tehdä ohjelmia eksoottisista paikoista, mikä myi silloin, ja nyt kun molemmilla on pikkulapsiperhe niin mökkeily ja lähipaikoissa vierailu istuu siihen hyvin, varsinkin kun isoin matkustusnälkä on tyydytetty.
Vielä yksi asia, missä olen huomannut ihmisiä moitittavan, on lapsiluku. Jos joku on erehtynyt saamaan useamman lapsen, niin siitäkin saa kuulla. Tämä ihminenhän on tehnyt kauhean synnin, kun on saattanut maapalloa tallailemaan sen varoja kuluttavia tyyppejä ja enentänyt väestönkasvua. Ihan kuin joku muka päättäisi perheensä koon jonkun yhteiskunnan ongelman perusteella.
Tähänkin mitä yksityisimpään asiaan pätee tuo kauniisti muotoilemasi teksti elämän hetkistä ja suunnista. Me emme etukäteen tiedä, miten elämä menee. Vaikka tekisimme kuinka hienoja suunnitelmia, niin kaikki voi mennä toisin.
Juttelin tuolla äskeisellä reissullani erään skottimiehen kanssa siitä, että Suomen yksityissaunat ja mukavuuksin varustetut kakkosasunnot kuulostavat hyvin ylelliseltä ulkomaalaisesta ja meillä ne ovat ihan tavallisia.
Olen miettinyt, että jos ison lentokoneen kaikki matkustajat reissaisivat joka viikonloppu yli sadan kilometrin päässä sijaitsevalle mökilleen, niin äkkiäkös se vastaisi lennolla kulutettua polttoainetta. Ja joillakin saunakin lämpiää lähes joka ilta. En halua tehdä tällaisia vertailuja, ääh, mutta tuli nyt vain mieleen, kun niitä hiilijalanjälkiä ynnätään ja ihmisetlaittavat toisiaan silläkin tavalla paremmuusjärjestykseen.
On aika hauska, kun olen joskus seuraillut keskusteluja, joissa matkailevia haukutaan pahasti, ja kun sitten sinne haukkumisen sekaan ilmoitan, että olen itsekin lähdössä jonnekin, niin eikös tyyli muutu ja aletaan vakuuttaa, että minä saan kyllä mennä, olen sen ansainnut. Se on aivan samaa kuin se, kun jotkut haukkuvat niputtaen kaikki tummaihoiset afrikkalaistaustaiset, mutta annas olla, kun paikkakunnan pallopelijoukkueeseen otetaan joku hyvä pelaaja Kamerunista, niin samat tyypit huutavat "kuonoon sille, joka haukkuu meidän neekeriä". (Nyt pitäisi ilmeisesti pyytää anteeksi, kun käytin n-sanaa. Joopa.)
Rembrandt kuulostaa hienolta suunnitelmalta. Mielessäni alkoi soida iskelmän sanat "kuvas maalata saattaisi kai hän, ken Rembrandtin oppia sai..."
marjatta, kyösti
VastaaPoistamuistan kun ilmastopuhe alkoi ja tajusin, että pitää valita se hiilijalanjälki. keho jäi stressitilaan ja unet katosivat, kun surin sitä, etten enää koskaan voi matkustaa englantiin ja nähdä yksinäisiä ylämaan lampaita, eddie stobartin rekan periä ja keuloja, tai en voisi enää koskaan odottaa viimeistä lentoa pariisin kylmällä charles de gaullella. tai lähteä kaukomatkalle pelkillä käsimatkatavaroilla.
olen ehtinyt toteuttaa unelmani ja käydä kaikissa sulissa maanosissa. olen kuluttanut superpienesti, jotta minulla olisi varaa lähteä.
minulla on se kokemus, että matkoilla saa mahdollisuuden syntyä uudestaan. se kokemus antaa niin vahvaa mielihyvää ja elämäniloa, että parempaa on vaikea keksiä.
tällä hetkellä suunnittelen matkaa hebrideille. laskelmieni perusteella rahtilaivamatkan päästöt ovat suurin piirtein samat kuin lentojen. mietin mitä kompensoin ja pitääkö kompensoida myös ne tankilliset, jotka kuluvat vuokra-autolla ajaessa...
ajattelin kuitenkin lähteä, koska edes tiedostavina itseään pitävien ihmisten valintoja ei ohjaa eettinen johdonmukaisuus. pahoista asioista pidetään ne rakkaimmat. just niin minäkin teen.
meri
Minä taas en ole ajatellut, että minun pitäisi tehdä mitään muutoksia vaatimattomassa elämässäni. Minua harmittaa vain tuo ihmisten elämäntapoihin liittyvä syyttävä sormi, ohjailu, mikä tulee opettavaisesti median kautta ja usein jopa rienaten somemaailmassa. Korjaukset on tehtävä muualla, ei tavallisten ihmisten pienessä elämässä, jossa ei mitään korjattavaa ole.
PoistaEpämääräinen ihmisten ahdistelu ja moittiminen asioista, joille he eivät mitään voi (syödä pitää ja töihin pitää päästä usein jollain kulkuneuvolla ja joskus tarvitsee virkistystä) tekee heistä voimattomia eikä voimattomuus ole ihmiselle ja yhteisölle hyväksi.
Olen nyt alkanut nähdä Greta Thunbergin vaikutuksenkin vaarallisempana kuin aiemmin, jolloin näin hänet hyvänä herättelijänä. Toivon, että isä ei olisi kutsunut filmiryhmää paikalle, kun tyttö istui ulkona kylttinsä kanssa, mistä kaikki julkisuus alkoi. Tämä johtohahmoksi nostaminen on ilmeisesti ollut terapeuttista tytölle itselleen, mutta on se aika kova hinta siitä, että niin moni muu nuori on ahdistunut hänen liioitelluista retorisista kielikuvistaan, planeettamme on tulessa ja mätänemässä ja korjausaikaa on parikymmentä vuotta. Näinhän asia ei ole. Me aikuiset osaamme nähdä isommin, mutta lapset ja nuoret eivät. Ja maailman johtajiin tällaisella puheella ei ole vaikutusta.
Toivon, meri, ettet keräisi itseesi liikaa syyllisyyttä. Suotta.
Mielessäni alkoi pyöriä Saarikosken paljon toisteltu runon säe 'jokaisella on tämänsä'. Runossa kokonaisuudessaan on jotain tähän ajankohtaankin sopivaa ja jotain, mikä ei sovi. Yksilöllisyys sopii, mutta kaikkea vaihdetaan ja monia asioita paheksutaan.
Jokaisella on tästä lähtien tämänsä
johon hän täällä on sidottu.
Mitään ei vaihdeta enää.
Ei se on tullut mahdottomaksi.
Sitä ei ole ruvettu paheksumaan
koska se on tullut mahdottomaksi.
Tästä lähtien täällä on jokaisella
tämänsä josta hän pitää kiinni.
Eräs ystäväni on ikänsä ollut innostunut matkailija, mutta hänen veljensä ei koskaan halua lähteä kotoa perheen parista minnekään. Heidän isänsä oli ollut merimies. Kaipa matkustushalu on ihmisellä geeneissä. Itse rakastan kotielämää ja tavallista arkea ja saan matkustus-kiksit hyvin pienistä reissuista.
VastaaPoistaNuoruuden kieliharjoitteluaikojen jälkeen en ole kaivannut kauas, vaikka parin Italia-kesän ja parin Englannissa oleskelun ja Interailaamisen jälkeen silloin haaveilinkin joihinkin muihin maihin menosta. Voi olla että eläkkeellä innostun uudelleen.
Isoätini lähti 75-vuotiaana Kanadaan tervehtimään sinne kauan sitten muuttaneita sukulaisiamme ja heidän jälkeläisiään. Muuten hän ei matkustellut. Hatunnosto. 🙂
Monet tuttuni eivät käsitä sitä että olen onnellinen kotona. Minä puolestani käsitän mainiosti sen että ihmiset haluavat matkustaa.
Yksi kiva juttu minkä muistan kotiinpaluista ulkomailta oli se kun jonkin aikaa kaikki näyttäytyi uudessa valossa. Näin ja koin kaiken vanhan tutun jutun ihmeelllisen eksoottisena. Ja tietenkin ulkomailla nähty ja koettu ja opittu olivat upeaa henkistä pääomaa. "Matkailu avartaa" ei ole mikään klisee. 🇮🇹 🇸🇪 🇬🇧
Rita, kännykästä lukiessa kommenttisi lopussa näkyy lippuja, mutta tässä koneella vain ko maiden lyhenteet. Sopivat hyvin aiheeseen.
PoistaIhanan positiivinen kommentti.
Sinähän olet maahanmuuttajien kielten opettajana koko ajan tekemisissä eri maista tulevien kanssa. Olet ikään kuin ulkomailla työn puitteissa ja kuulet elämästä muualla. Päivän vaikutteiden jälkeen on varmaan mukava olla omissa oloissaan ja nauttia kotona olosta.
Kuten Kyösti edellä sanoi, niin ihmisten elämässä on erilaisia hetkiä. Joskus on kiva olla paikallaan, ja myös jotkut elämänvaiheet pitävät kotona. Joskus taas on tarve päästä muualle, erilaisin tavoittein.
Minulla on sama kuin sinulla, ymmärrän oikein hyvin, että joku ei halua matkustella. Olen monesti pyytänyt siskoani matkaseuraksi, mutta hän ei koe mitään halua mennä muualle, ja luulen, että jos hän lähtisi, niin hän pettyisi. Hän ei ainakaan innostuisi niistä asioista, mistä itse haltioidun. Tietenkään en näe siskoani mitenkään huonompana siksi, että hän nauttii eri asioista kuin minä.
Nekin asiat mitä matkalta hakee muuttuvat. Nuorempana minulle oli shoppailu tärkeää, ei enää, vaikka kauniista vaatteista pidänkin ja kaupunkimatkailu on voittamassa, ehkä jo voittanut, rantalomailun, parasta on yhdistelmä. Kainuussa asuessa halusin aina lämpimään, koska siellä oli tosi kylmiä kesiä.
Täysosuma tuo valkea kyyhky ja taustalla tummat vuoret.
VastaaPoistaMinulla on vähentynyt matkustamisen himo, ei mistään ilmastosyystä, vaan rasittaa lentäminen itsessään, pieni klaustrofobinen pelko, ja kenttien ruuhkat. Siihen ehkä on myötävaikuttanut myös mökkiläismies, joka ei näe matkustamisessa samaa uuden jännittävyyttä - vaikka sitten matkalla onkin ihan tyytyväinen, kun saan ylipuhuttua. Vanhempani olivat intohimoisia maailmanmatkaajia. Käyttivät kaikki varansa matkustamiseen, olivat harmoninen ja onnellinen pariskunta. Heidän kanssaan matkustin vielä kolmekymppisenä, kun mies opiskeli. Isäni opetti espanjaa sivutoimena ja heidän kanssaan matkustin ekalle ulkomaanmatkalle vuonna -59, Caravellella Nizzan kautta Mallorcalle, ennen seuramatkoja.
Kohta on minunkin taas lähdettävä matkalle, muuten maailma kutistuu liian pieneksi.
Leena, mainio tuo kommenttisi loppu "kohta on minunkin taas lähdettävä", kivaa huumoria.
PoistaKyyhky-kuva on Unton, samoin molemmat kuvat kirkollisesta kulkueesta ja olisko myös toiseksi viimeinen Garachikon kaupungin kuva. Muut on minun kännykkäkuvia ja vaatimattomalla käsittelyohjelmalla rajaamiani ja kirkastamiani. Kuvat on meillä yhteisiä, mutta monet mieltymykset eivät, kuten esim. suhtautuminen mökkeilyyn, jossa sama jako kuin teillä. Yhteisten matkojen suunnittelemisessa on auttanut se, että minä en enää niin välitä helteisimmistä ajankohdista. Silti haaveilen, että pääsisin vielä joskus syys - lokakuun lempeydessä Turkin Marmarikseen, lämpöiseen Välimereen leppoistumaan.
Minä olen matkustanut niin vähän, että jopa lentokentät ovat minusta edelleen jännittäviä paikkoja.
Mökkielämässä en koe mitään kiehtovaa. Silti käyn siellä jonkin verran saadakseni olla muiden mökkielämästä nauttivien perheenjäsenten kanssa. Jos asuisin jossain suurkaupungissa, jonka kaltaisia ei Suomessa olekaan, niin ehkä sitten mökille vetäytymisessä olisi minullekin jotain mieltä. Suomessa pääsee joka paikassa metsään ja vesien ääreen. Unto taas kokee mökillä olossa jotain nostalgista paluuta lapsuuteen. Juuri häntä kiusoittelin, että hänen tekisi varmaan mieli hankkia mökille lehmä.
Ajatuksia herättelevä hyvä kirjoitus ja hienot reissukuvat.
VastaaPoistaOlen sitä mieltä, ettei meidän tarvitse olla yksin maailman pelastajia hiilijalajälkien ja punaisen lihan syömisen suhteen.
Jokaisen oma valinta vapaassa maassa. Uskon, että pienet valinnat voivat saada isoja asioita aikaan, kuten ajattelen nyt muovinkäyttöä, ruoka-asioissa terveellisyyttä. Matkustatamisessa tavallinen kansalainen tuskin lisää hiilijalanjälkeä, sillä lentovuorot kulkevat kuitenkin. Eri asia yksityiskoneella surffaileminen tuhka tiheään huvin vuoksi???
Tosin minä olen ihan jäävi ottamaan kantaa matkusteluun, sillä en pidä siitä ollenkaan, ei sitten minkäänlaista kaukokaipuuta. Viihdyn niin hyvin omissa ympyröissäni, saattaa olla, että homehdun ja olen sitteen saastetta, heh,heh.
Minulle riittää,että katson luonto-ohjelmia eri puolilta maapalloa. Luen ihmisten matkakertomuksia mielelläni, eivät ne saa aikaan matkakuumetta.
Meitä on moneksi, ei me kaikki samaan muottiin sovita edes ahtamalla!
Näin se on. On paljon sanontoja, jotka korostavat tätä, kuten 'meitä on moneksi','antaa kaikkien kukkien kukkia' ja 'moninaisuus on rikkaus'.
PoistaAimarii, hyvä sinä!
Pienet valinnat saavat isoja asioita aikaan esim. omassa terveydessä, mutta sitten kun mennään isoihin yhteisiin asioihin, niin muutos näkyy, kun muutoksen tekijöitä on paljon. Jos me Suomessa luovumme esim. tuottamasta ja viemästä ulkomaille jotain tuotetta, siksi että sen tuotteen tuottaminen ei ole viimeisen päälle ekologista, niin me annamme ehkä kentän niille, jotka valmistavat ko tuotetta todella epäekologisesti. Silloin meidän hyväksi kuviteltu tekomme onkin paha, monella tavalla paha. Pitää ajatella kokonaisuutta, mikä ei ole helppoa, koska on niin paljon asioita, jotka on osattava ennakoida ennen kuin tehdään päätöksiä.
Molemmilla lennoilla Teneriffaan koneissa oli tyhjiä paikkoja. Meidän poisjääntimme ei olisi vähentänyt polttoaineen kulutusta. Yksityisautoilu kuluttaa, mutta jos sen vähentämiseksi lisätään joukkoliikennettä, niin se ei ole todellakaan luonnon kannalta hyvä asia haja-asutusalueilla. Jos linja-auto kulkee tyhjillään, niin sehän vasta kuluttaa. Tärkein ja oikeastaan ainoa toimiva ratkaisu minusta näissä kulkuneuvoasioissa on kehittää ekologisempaa energiaa ja pyrkiä tekemään siitä huokeaa.
Luonto-ohjelmat on ihania. Niissä mennään monesti sellaisiin eksoottisiin paikkoihin, joihin en itse koskaan menisi.
marjatta
VastaaPoistaylen areenassa on parhaillaan matkamiehet brydon ja coogan espanjassa -niminen sarja. siinä on kuusi puolen tunnin pituista osaa.
rob brydon ja steve coogan ovat tehneet trippejä myös pohjois-englantiin ja italiaan ja nyt viimeksi kreikkaan. pointtina näillä reissuilla on usein ruoka, mutta kaverukset keskustelevat kaikesta sivistävästä. heidän peribrittiläistä understatement -intellektuaalisuuttaan on kiva kuunnella.
sarja ei ole ihan puhdaoppinen dokumentti, pikemminkin jonkinlainen puolifiktio. erilaisten tympeitten matkaformaattien jälkeen tässä on kyllä kertakaikkisen hämmentävä vastaansanomattomuuden ilmapiiri.
tässä guardianin juttu brydonin ja cooganin viimeisimmästä matkasta, joka suuntautuu kreikkaan ja tulee ulos maaliskuun alussa. toivottavasti yle hankkii sen suomeen!!
https://www.theguardian.com/tv-and-radio/2020/feb/15/the-trip-series-four-greece-rob-brydon-steve-coogan
meri
Tämä vaikuttaa kiinnostavalta ohjelmalta. Guardianin jutusta saa hyvän käsityksen tyylistä. Syödään, mutta keskustelu nousee tärkeämmäksi kuin ruoka. Pohjois-Englanti ja Välimeren maat kiinnostavat myös.
PoistaKiitos vinkistä, meri! Käyn kurkkaamassa Areenassa.