torstai 19. tammikuuta 2017

Leena Krohn: Näkki, kertomus vesirajasta - ja eräs tosielämän satu



Olen ollut aikeissa lukea Leena Krohnin kirjan Näkki (1979) jo vuodesta 2001 johtuen eräästä elämääni merkityksellisesti vaikuttaneesta koulunäytelmästä. Nyt lopulta luin sen. Kirja on satu aikuisille ja lapsille tyylillä, jonka vain Leena Krohn osaa.
Palaan koulunäytelmään kirjoitukseni lopussa.

Krohn aloittaa kirjansa luvulla Mitä tiedämme Näkeistä, jossa hän kertoo sekä alkuperämme biologisesta taustasta että pohjoismaisen mytologian antaman kuvan eräästä vedeneläjästä, Näkistä.

Me kuivanmaan eläjät kutsumme kotitähteämme Maaksi. Ja kuitenkin karttapallon pintaa hallitsee merien sini.
    Elämä kuhisee maan päällä tuhatvivahteisin muodoin, mutta veden alla on väkeä ja elintilaa vielä enemmän. Sieltähän mekin kerran kapusimme eikä takaisin ole enää menemistä. Me kun karistimme tien oheen kaiken, mikä siellä oli välttämätöntä, mutta täällä pelkäksi taakaksi, kuten uimarakot, suomut ja kidukset. 

Uskottiin, että vedessä elää ihmishahmoisia olentoja, joiden näyttäytyminen ennustaa pahaa. Ne vaanivat veden äärellä leikkiviä lapsia temmatakseen heidät veden valtakuntaan. Näkki voi myös hiipiä maalle siihen asti, mihin keväiset tulvavedet kohoavat. Jotkut arvelivat, että Näkit olisivat äitinsä hukuttamia lehtolapsia. Näkkien uskottiin näyttäytyvän harvoin, varmimmin laskiais-, pääsiäis- tai juhannusyönä. Vielä harvinaisempaa oli kuulla Näkin soittavan ja laulavan. Näkin musisoinnin kerrottiin olevan niin lumoavaa, että sitä kuulleesta saattoi tulla maankuulu soittotaituri.

Jymisee koski. Kuohut pilviin pirskuu.
Emäpuu vapisee ja airot kirskuu.
Vaan joku soittaa. Läpi vesihuurun
vietellen, väristellen Näkin viulu kuuluu.

Alkulukua seuraa 11 lukua käsittävä satu. Kylässä vietetään juhannusta ja järjestetään siltatanssit, joihin myös Nahkurin tyttäret lähtevät. Leskimies-isä päästää nuorimmaisensa Liinan empien mukaan.

Valkeaksi maalattu pieni silta kopisee. Patiinit ja pieksut, lipokkaat ja lapikkaat, ruohikengät, varsikengät ja paimentyttöjen paremmat virsut vievät nuorta väkeä yli natkuvien lankkujen illan iloja kohti. Valkeat paidat hohtavat kuin viti ja kirjavat hameet keinuvat polun kukkina.





Krohnin kerronta on kuin Näkin soitto, lumoavaa, välillä proosaa ja välillä runoa. Joissain runoissa on kuulas kosminen tunnelma.

Jää sinne vain. Jää syvyytesi rauhaan, 
kunnes taas joudut ajan valinkauhaan
ja uuteen elementtiin, uskoon, kuosiin 
ja uusiin mailmoihin  ja valovuosiin. 

Kuvataiteilija Inari Krohnin kannen maalaus ja sisäsivujen grafiikkatyöt kuvittavat tekstiä kauniisti. Sisaret ovat tehneet yhteistyötä muissakin Leena Krohnin kirjoissa.

Kun Näkki lävistää hämmästyksekseen veden pinnan, se kuulee soitantoa ja lähtee sitä kohti lähes alastomana, vain leväseppel hiuksissaan ja uumallaan. Väki tulkitsee nuorukaisen ilmestymisen niin, että joku liikaa sahtia juonut kulkumies tai naapuripitäjän sälli on kuumennut liikaa ja vilvoitellut järvessä. Sen jälkeen kun Näkki lähtee tanssilattialle, huomataan, ettei kuokkavieras olekaan mikään humalassa törttöilijä. 

Se vei naistaan kuin mainingin harjalla, kuin nousuvesi kuljettaa aavalle malttamattomat purjeet. 

Kukaan naisista ei kieltäydy Näkin tanssiin kutsusta, vaikka kylän miehet yrittävät estellä ja jurottavat tanssilattian reunoilla kiukusta pihisten.

Vain Näkki tanssi ja tyttö tanssi, aina uusi tyttö, ja Näkin paljaat varpaat läpsyttivät laituriin kuin pienet säännölliset laineet, mutta tytön tanssikengät panivat:
naputa ja tahdissa tallaa
mikä ettei minulle mallaa
ei tarvita sarkaa ei verkaa
edes rihman kiertämän vertaa
ei tarvita solkia vöitä
ei neulan ei naskalin töitä
kunhan varsi on sorea vaan.

Kaikkein lumoutunein Näkistä on Liina, joka saa sanotuksi vain yhden sanan:"Kaunis!" Toinen Näkin lumoihin joutunut on kylän pelimanni Tommi Toistaitoinen. Ja kun Näkki saa pelimannin haitarin, alkaa tapahtua sekä hurjaa että kaunista. 
Enempää en kerro, lukekaa...





                             ---------------------------------------------------------------------------


Sadunomainen kertomus keväästä 2001 tähän päivään

Olipa kerran tyttö, yhdeksäsluokkalainen, ja lukion toista luokkaa käyvä, hiljattain paikkakunnalle muuttanut poika. Toimeliaat opettajat päättivät järjestää koulujen yhteisen taideprojektin Näkki. Näytelmällinen kuvaelma esitettiin eräänä toukokuun iltana maauimalassa. Uimala on maapohjainen ja vesi siihen johdetaan joesta. Paikka tuntui illan valossa tunnelmalliselta kuin metsälampi. Näytelmä koostui musiikista, liikkeestä, tanssista ja toiminnasta. Palokunta järjesti juhannuskokon ja ilotulituksen. Altaan yli kulkee kaksi siltaa, joilla esiintyjät liikkuivat ja yleisö seurasi laidoilla. Oppilaita oli projektissa mukana viitisenkymmentä, mainitsemani tyttö esitti Liinaa ja poika Näkkiä. Näkillä oli oikein sijaisnäyttelijä, liikunnanopettaja, joka hyppäsi märkäpuvussa hyppytornista veteen varsinaisen Näkin piileskellessä tornin takana jatkaakseen taas maan päällä tapahtuvia kohtauksia, olihan vielä kevät ja uimalaan johdettu joen vesi hytisyttävän kylmää. Näytelmä päättyi suudelmaan keskellä siltaa, Näkki sai Liinansa. 

Kesällä 2013 näytelmän päähenkilöt menivät naimisiin.

Viime vuoden lopulla heille syntyi tyttövauva, jolle annettiin nimeksi - Liina!

Kiitos Leena Krohn! Kirjasi johdatti kaksi ihmistä yhteen ja syntyi kolmas. Ja sinun ansiostasi minäkin saan helliä pientä pojantytärtäni Liinaa.




12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se on aivan ihmeellinen tarina, niin monta onnellista sattumaa: ensinnä se, että "Näkki" muutti mukanamme tänne ja toiseksi se, että täällä oli "Liina" ja kolmanneksi se, että tällainen näytelmä toteutettiin ja juuri heidät kaksi valittiin näihin rooleihin. :)

      Poista
  2. marjatta

    krohn kirjat kuuluvat minun aution saaren kirjoihini jo siksi, että hänellä on kyky kertoa surusta kipua peittelemättä ja kuitenkin lohdullisesti. ja hänen kykynsä mennä sisään lapsen ajatusmaailmaan on tavattoman hyvä. krohnin sanoissa on sellaista viatonta voimaa, jota enää harvakseltaan lastenkirjoissakaan tapaa. kaiken kvartaalihäslingin keskellä on hyvä löytää tarinoita, joissa ei tarvitse olla nopeita käänteitä ja jatkuvasti yllättäviä tapahtumia ollakseen vetovoimaisia.

    minulle tulee krohnista aina hyvin vahvistunut olo. osaksi juuri krohnin takia ei tule mieleenkään uskoa kertomuksen kuolemaan. ainakin oma keskushermostoni on rakennettu siten, että se vaatii kertomuksia.

    olen muuten juuri tällä sekunnilla lähdössä turun pieneen kirjapuotiin ostamaan krohnin uusimman, kirje buddhalle -kirjan.

    ps. liina on paitsi äänteellisesti, myös sisällöllisesti kaunis. jos minä olisin saanut tytön, sen nimeksi olisi tullut liina. kerttukin oli harkinnassa.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Krohnin kirjojen ympärillä on aina hieno surumielisyys.

      Minä pidän teoksesta Ihmisen vaatteissa juuri sen viattomuuden vuoksi, ja opetuksen, jota ei tyrkytetä.

      Kirje Buddhalle on minulla varauksessa. Luin hyvän arvion HS:sta (eihän Krohn voi saada huonoa arviota) ja riensin varaamaan, pääsin 1. sijalle eli saan kirjan kunhan ovat valmistaneet sen varauskuntoon.

      HS:n arviossa sanottiin, että Krohn taitaa runon rytmi- ja loppusointukaavat niin hyvin, että hän voi pippuroida niitä pienin harkituin poikkeamin. Sitä Näkissäkin oli joisain kohti, tyylikkäästi.

      NImet Liina ja Kerttu ovat ikäänkuin samaa perhettä.

      Poista
  3. Oi, mikä tarina! ❤ Onnea teille kaikille! ❤

    Krohnia olen minäkin viime aikoina lukenut ja uusinkin Krohn kiinnostaisi. Näkkihän on myös luettava jo tämän tarinan vuoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! ♥

      Krohn on aina tasokas, ja hänen kaikissa kirjoissaan näyttäisi olevan teemana ihmisyys.

      Näkki sopii hyvin myös lapsille olematta silti mikään helpotettu lasten kirja, vaan ehdottomasti yhtä hyvin aikuisten kirja. Minua Näkki teksti houkutti lukemaan ääneen. Taas saii mies parka kuulla minun runonlausuntaani. :D

      Poista
  4. Sadun Liinasta syntyi sinun Liina. Suloinen tositarina! Onnea ja iloa monta sataa kiloa!

    VastaaPoista
  5. Olin äskettäin kirjastotapahtumassa otsikolla Toivoa kirjallisuudesta. Tässä on selvästi pistetty paremmaksi otsikolla Rakkautta kirjallisuudesta.

    Tapahtumassa selvisi, että Anja Snellman oli saanut toivoa Edith Södergranin runoudesta ja Michael Ondaatjen romaanista Englantilainen potilas. Jos myös ilo on toivoa, sanoisin että itse olen saanut toivoa Kalevalasta ja Rosa Liksomin huumorista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, toivoa kirjallisuudesta? Itselläni yksi on varmaan Heidi Köngäksen Luvattu, jossa piika-Maija lähtee lopussa uudet pieksut jalassa kohti omaa elämäänsä jättäen taakseen ahdasmielisen yhteisön.
      Monessa kirjassa ja muussa taideteoksessa on tämä sama elähdyttävä teema.

      Poista
  6. Olipas upea teksti, sinulta ja Krohnilta :) Tämä oli ensimmäinen teksti mitä tälle aamua luin ja nyt sisälläni kutittelee hienon päivän alku.

    Ja aivan ehdottomasti mun nyt täytyy tutustua Krohnin tuotantoon!! En ole sitä aikaisemmin lukenut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marko! Niin sinun pitää!

      Minulla on hyllyssä Krohnin esseekokoelma "3 sokeaa miestä ja 1 näkevä", ja Ihmisen vaatteissa, joka on satu lapsille ja aikuisille, kuten Näkki. Tästä Ihmisen vaatteissa -kirjasta on tehty lastenelokuva Pelikaanimies, kirja on paljon monipuolisempi. Hotel Sapiens on esimerkki Krohnin dystopioista. Siinä ihmiskunta on tullut aikalailla tiensä päähän. Aika erilaisia kirjoja, mutta kaikissa Krohnin tunnistettava, filosofinen ote.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...