torstai 25. huhtikuuta 2013

Jari tervo, Jarrusukka


Jarrusukka on tämän vuoden ruusukirja, siis kirjakauppojen liiton tilaama kirja, jota jaetaan kylkiäisenä Kirjan ja ruusun päivänä yli 10 euron ostoksista kirjakaupoissa. Minusta tämä on hieno keksintö - koko päivä, joka juontaa Barcelonaan vuoteen 1925 - ja erityisesti tämä suomalainen keksintö kylkiäiskirjan jakamisesta.

Tervon kirja on pienoisromaani, jossa vilahtaa suuria aiheita: kulttuurikasvatus versus uskontokasvatus kouluissa, pitkälle koulutetut epäkäytännölliset vanhemmat, monikulttuurisuus, lapsen kuoleman jättämä suru, murrosikäisten elämän sopivaisuussäännöt. 

Päähenkilö on kulttuurihistorian dosentti, joka toimii epäpätevänä historian opettajan sijaisena yläasteella ja ryhtyy touhuamaan älyllisesti stimuloivaa seimikuvaelmaa joulujuhlaan.  Hän tuo mieleeni rakastettavassa höpsöydessään, vilpittömyydessään ja sosiaalisessa taitamattomuudessaan Mikko Rimmisen Nenäpäivän Irman. Nyt on vain kyseessä miespuolinen henkilö. Kirja on kirjoitettu minä-muodossa, kertojana tämä kaikesta maanisen kiinnostunut, ihmisiä sivistyssanoilla rasittava tohtorimme. 

Jarrusukka on nauruhermoja kutkuttava, hauska ja helppolukuinen kirja. Ajoittain hauskuus menee valitettavasti mielestäni huulenheiton puolelle.  Tervolla on ollut sama vika aiemmissakin kirjoissa. Humoristin olisi varottava, ettei liiallinen läppä muuta vakavasti otettavaa pinnalliseksi ja taidetta viihteeksi.

Kirja on erittäin hyvin kiinni ajassa: on monikulttuurinen koulu ja nettipoliisit ja nuoret tervehtivät sanalla mo. Jos jarrusukka symbolisoi avuttomuutta, niin Jarrusukan vanhukset ovat kyllä kaikkea muuta kuin avuttomia, mokomatkin osallistuvat juonittelijat!

Paikoin kerronta kiteytyy aforismeiksi: Elämä, tuokio jarrusukkien välillä; Kaikki ovat omansalaisia; Jokainen on yhden hengen vähemmistö.

En halua paljastaa kirjan juonta, joka kyllä vetää hyvin. Yleensä olen aina harmitellut Tervon kirjojen kohdalla pitkitettyä loppua ja toivonut, että hän olisi malttanut lopettaa aikaisemmassa vaiheessa. Sama koskee tätäkin pientä teosta. Mielestäni loppu olisi tyylikkäämpi, jos hän olisi lopettanut jarrusukan hakuun ja jättänyt pois loppukohtauksen vaimon kanssa.

P.S. Kuvan suloiset vauvasukat ovat oikeasti jarrusukkia. Olen ostanut ne Tukholman laivalta. Pohjan älskling-tekstit ovat jarrumateriaalia.

4 kommenttia:

  1. Hieno arvio.
    Itseäni haittasi juonessa ollut lapsen hankkimistapa, ja se "huumori", millä lasta kutsuttiin, muuten loistava kirja :)

    Laita lukijanäyttö asetuksista, niin saat lukijoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin katselemaan nyt yli viiden vuoden päästä Tervon Aamenen luettuani, mitä olin hänen kirjoistaan aiemmin kirjoitellut.
      Äsh, en vissiin silloin blogihomman alussa hoksannut edes katsoa saapunutta postia.
      No, kiitos kommentista joka tapauksessa, Jokke!

      Poista
  2. Olihan se hauska ja koominen kirjanen, tervomaista huumoria ehkä hiukan liikaakin. Uutisvuodosta tuttua läppää, jota en aina jaksa ymmärtää.
    Kirjan ja Ruusun päivä on mainio tapa ja toivon sen jatkuvan, jotta saamme pieniä kirjoja mahdollisimman monelta kirjailijalta ja ensi vuonna naiskirjailijalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama pahoittelu sulle Riitta kuin Jokelle.
      Tervo pilaa monesti hienon asetelman liialla läpällä.
      Tässä on muistaakseni tullut kirjoja myös naiskirjailijoilta, tänä vuonna oli ainakin Leena Lehtolaisen kirja Turmanluoti.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...