Istanbulissa oli pieniä kirjakauppoja runsaasti ja kaikissa niissä oli vain kirjoja, kuten myös suuressa kirjabasaarissa, turkinkielisiä ja englanninkielisiä eri genrejen kirjoja, varmaan myös muilla kielillä julkaistuja kirjoja, mutta en ehtinyt tarkastella tilannetta tarpeeksi, koraaneja oli myös arabiaksi.
Suomessa kirjakaupat ovat joutuneet laajentamaan tarjontaansa niin paljon, että osa alkaa vaikuttaa entisiltä Tiimareilta, joita taas ei muutoin ole muualla kuin - niin, meillä Kouvolassa.
Olin lukenut etukäteen Orhan Pamukin perustamasta museosta nimeltä Masumiyet Müzesi, Viattomuuden museo.
Kun Pamuk sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2006, hänellä oli jo vuosia ollut tekeillä projekti, jonka hän saattoi toteuttaa haluamallaan tavalla tämän voiton turvin. Hän oli rakentamassa kirjaa ja museota rinnakkain ja oli hankkinut museota varten viisikerroksisen kapean talon Beyoğlun kaupunginosasta, aivan Istanbulin ydinkeskustasta. Hän oli myös keräillyt romaanin 1970-luvun maailmaan liittyvää esineistöä sieltä täältä. Romaani Viattomuuden museo ilmestyi 2008 ja samannimisen museon avajaisia vietettiin 2012.
Museo on ainutlaatuinen maailmassa, koska se perustuu fiktiiviseen teokseen.
Romaani toimii ikään kuin museon esittelynä ja museo romaanin maailman kuvittajana.
Kirjassa mies nimeltä Kemal poikkeaa kihlajaistensa alla kauppaan ostamaan käsilaukkua, johon tuleva morsian Sibel on ihastunut. Kaupassa on myyjänä nuori Füsun, johon Kemal rakastuu. Paitsi että Kemal on lupautunut Sibelille, niin uuden rakkauden esteenä on myös luokkaero. Kemal ja Sibel kuuluvat vauraaseen, länsimaistuneeseen yläluokkaan ja Füsun on työläistyttö. Kemal alkaa vierailla Füsunin luona aluksi kaukainen sukulaisuus verukkeenaan ja kun rakkaussuhteella ei ole toteutumisen mahdollisuutta Füsun avioituu toisen miehen kanssa ja muuttaa pois asunnosta. Kemal on pakkomielteisen kaipuunsa vuoksi varastanut joka kerta Füsunin luona käydessään jonkin pikkuesineen muistoksi, neuloja, sakset, soodapullon, suklaalevyn kääreen, pääsylippuja, jopa Füsunin tupakantumppeja. Hän käy myöhemmin tapaamassa kaipuunsa kohdetta myös tämän uudessa kodissa Istanbulin laidoilla ja näpistää niilläkin käynneillään jotakin.
Museossa on vitriinejä, joihin Pamuk on sijoittanut esineitä samassa järjestyksessä kuin ne esiintyvät kirjan luvuissa, sekä Füsunin esineitä että omasta elämästään kertovia. Kuvat on varustettu teksteillä kuten "Odottamisen tuska", "Turkin ensimmäinen hedelmälimsa", "Loman antama lohtu" jne., jotkut teksteistä ovat vain selittäviä, jotkut runollisia.
Kiinnostavalla tavalla näistä esineistä muodostuu myös epookin kuvaus, kuva 1970-luvusta, Pamukin oman nuoruuden ajasta.
Jotkut Pamuk-fanit kulkivat hitaasti kirja kädessä ja etsivät kirjasta kunkin vitriinin esineisiin liittyviä tekstejä. Vitriinejä on 82 kirjan lukujen mukaan.
Minä olin aivan innoissani, vaikka en ollut kirjaa lukenutkaan. Miestäni museo taas ei jostain syystä vetänyt puoleensa. Hän käveli sen nopeasti läpi, vilkaisi vitriinikaappeihin ja lähti ulos kuvaamaan kissoja.
Eräälle seinälle on kerätty kymmeniä kappaleita Viattomuuden museon erikielisiä käännöksiä mitä erilaisimpine kansineen.
Museon ylimmässä kerroksessa on seinällä kirjan käsikirjoituksia, piirroshahmotelmia huoneista ja muuta kirjailijan kesken työskentelynsä piirtelemää. Erittäin kiinnostavaa!
Pamuk kirjoittaa kaikki kirjansa aluksi käsin, ja ne ovat laajoja, tämäkin teos englanninkielisenä 728 sivuinen + kuusisivuinen henkilöliite. Ylin kerros on myös kirjailijan luoman fiktion asunto, jossa hän, Orhan Pamuk, olisi haastatellut Kemal Basmacia vuosina 2000-2007. Pamuk on siis omassa romaanissaan cameo-roolissa.
Kellarikerroksessa on kauppa, jossa oli erikielisiä Pamukin teoksia. The Museum of Innocence lähti mukaani. Takakannessa Financial Timesin arvostelija vertaa kirjaa romanttisen rakkauden kuvauksena Madame Bovaryyn ja Anna Kareninaan.
 |
| Taulu, josta tämä kuva on vain pieni osa, on otsikoitu "4213 tupakantumppia". |
Miettikää, mikä mahtava markkinointikikka tällainen museohanke kirjailijalle onkaan!
Pamuk sai myös museon kautta suosionsa takaisin. Häntä ei juhlittu Turkissa Nobelin johdosta, koska hän oli tukenut kurdien poliittisia oikeuksia ja arvostellut maataan armenialaisten kansanmurhasta. Hän muuttikin Yhdysvaltoihin vierailevaksi tutkijaksi Columbian yliopistoon saatuaan syytteen epäisänmaallisuudestaan ja sakkotuomion ohella myös tappouhkauksen.
Pamuk on ihmetellyt, miksi useampi ei nosta näitä rikkomuksia esiin.
Mainitsen jutussa Ayşe Kulinin, jonka kirjoista myös pidän paljon.
En ollut silloin vielä kovin vaikuttunut Pamukista, mutta arvostukseni on noussut luettuani Punatukkaisen naisen ja Istanbulin kaupungille omistetun kirjan Istanbul - Muistot ja kaupunki. Istanbulhan on Pamukille samaa kuin New York on Woody Allenille.
Orga kertoo, mitä tapahtui ottomaanien ajan rikkaalle perheelle modernin ajan koittaessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Ylhäisörouva, joka ei ollut edes koskaan itse kammannut hiuksiaan joutui tottumaan elämään ilman palvelijoita ja pitämään huolen omasta kodistaan. Irfan Orga on tämän rouvan lapsenlapsi. Hän kirjoitti kirjan muutettuaan Lontooseen. Kirjan jälkisanat on kirjoittanut Irfan Organ poika Ateş Orga, musiikkialan toimija sekä myös kirjailija, jonka elämä on taas paljon erilaisempaa kuin maahanmuuttajaisänsä.
Monipuolisia Istanbul-postauksia, hienoa, ja olet siis ennenkin käynyt siellä. Kutsuva kuva kirjapaljouksista.
VastaaPoistaToivottavasti olet jo saanut flunssan karistettua. Jos tykkäisin matkustaa voisin tulla katsomaan Kouvolan Tiimaria ♥
Tervetuloa! ♥ Kouvolan Tiimarilla on kyllä hieman erilaisia tavaroita kuin Tiimareilla silloin liikkeen kulta-aikaan. Muistan ne suloiset muistivihot, kynät ja kumit. Kouvolan nykyisen Tiimarin tavarat on enemmän aikuisille suunnattuja pikkuesineitä.
PoistaFlunssa meni ohi nopeasti kotona lepäilemällä. Siellä matkalla sairastin yhden illan. Töllötin telkkarista turkinkielistä kokkikilpailua ja Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa, kun en jaksanut muuta. Jännää, miten eri tavalla eri maissa sama ohjelmaformaatti toteutetaan. Olen joskus katsonut australialaista kokkikilpaa, jossa tunnelma oli leppoisaa ja leikkimielistä, turkkilainen oli paljon vakavampi sävyltään.
Pitkäaikainen ystäväni kävi miesystävänsä kanssa vuosia sitten Istanbulissa esittelemäsi museon takia. Kumpikin oli lukenut kirjan ennen matkaa ja hehkui innostusta museokäynnin jälkeen.
VastaaPoistaOli hauska lukea, miten eri tavalla sinä ja miehesi koitte museon.
Untoa jotenkin ärsyttivät nuo pienet laatikot, oli ehkä mitta täysi uutta tai kävely painoi. No, kirjallisuus on enempi minun juttuni ja hänen valokuvaus.
PoistaMinä voisin mennä uudelleenkin kirjan luettuani. En ole vielä alkanut lukea sitä, mutta varmaan lukiessa tulee esineitä mieleeni.
Istanbul on vuosikymmeniä ollut suosikkikaupunkejani. Sen kaleidoskooppinen luonne yhdistettynä monen imperiumin historiallisiin kerrostumiin on jotain häkellyttävää. Olen usein toivonut, että jossain vaiheessa elämääni ehtisin asua siellä jokusen vuoden ja kokea omakseni. Harmi kyllä työurani on sidottu valtionhallintojen pääkaupunkeihin eikä Istanbul sellainen ole. Ankara on vähemmän kiehtova, vaikka ei minulla mitään sitäkään vastaan ole.
VastaaPoistaViime vuosina intoni Istanbulia kohtaan on jotenkin laimentunut, johtuneeko Erdoganin änkyröinnistä vai siitä, että kävin siellä jo takavuosina niin taajaan. Mutta eiköhän se taas jostain palaa.
Beyoglussa on aivan loistavia divareita.
Niin on, poikkesinkin parissa.
PoistaVanhoihin taloihin rakennetut kapeat ja monikerroksiset liiketilat ja kahvilat ovat viehättäviä, varjopuolena se, että esteettömyyttä ei ole missään, eli liikuntarajoitteiset pysykööt kotonaan.
Ei muuten tullut vastaan yhtään suomalaista matkailijaa missään. Monet suomalaiset valitsevat matkakohteensa moraalisin perustein tai suorastaan pelkäävät joitain maita.
On kyllä harmi, että Erdoganin toiminta haittaa maan turismia, niin mukavia kuin turkkilaiset ovat, ja mitä upeaa nähtävää heillä onkaan esim. arkkitehtuurissa.
Historia on tosiaan vahvasti läsnä Istanbulissa, niin sen vanhoissa rakennuksissa kuin ihmisten taustoissakin.
Suomalaisena on kiinnostavaa olla välillä paikoissa, joissa on vanhaa monikulttuurisuutta, kun meillä sitä niin kovasti pelätään.
Kirjoitatpa kiinnostavasti Pamukista. Eihän Turkissa voi kritisoida pressaa ja hallitusta, siitä joutuu kymmeniksi vuosiksi vankilaan tai teloitetaan. Älymystö on aina muuttanut maasta pois.
VastaaPoistaTykkään lukea Elif Shafakin yhteiskunnallisia teoksia. Hän kirjoittaa turkkilaisten naisten elämästä.
Minäkin olen lukenut Shafakilta ainakin kirjat Kirottu Istanbul ja Rakkauden aikakirja. Sujuvaa tekstiä.
PoistaTietääkseni Turkissa ei ole kuolemanrangaistusta (onko?), mutta monet sen haluaisivat.
Ihmisoikeustilanne on heikko ja kritiikki tulkitaan epäisänmaallisuudeksi. On varmasti vaikea olla toimittajana Turkissa.
Olen ihmetelllyt, miksi Erdogan äänestettiin viimeksi presidentiksi. Siellä täytyy olla paljon ihmisiä, joita kriittinen tieto ei tavoita.
Kerrot niin kiinnostavasti Viattomuuden museosta, että alan tarkistaa, olisikohan se aluueni kirjastossa. En ole lukenut yhtään turkkialista kirjaa, mutta joskus ollut erittäin kiinnotunut maan historiasta ja lukenut siitä paljon. Muutakin kuin satuja.
VastaaPoistaMinuakin alkoi kiinnostaa lukea lisää turkkilaista kirjallisuutta.
PoistaTuo Irfan Orga kirjoitti englanniksi ja on kirjoittanut kirjoja turkkilaisesta elämästä, ruuasta, historiasta ja mm Atatürkin elämäkerran, mutta näitä kirjoja on vaikea saada, koska ne ovat niin vanhoja. Olisi pitänyt ostaa niitä Istanbulista, mutta kiinnostukseni heräsi vasta nyt matkan jälkeen.
Olen ihmetellyt, miten Atatürk oikein sai ne kaikki uudistukset läpi, aakkosten vaihtamisen - miten iso juttu - jopa pukeutumisen muuttamisen länsimaiseksi.
Minulle oli myös yllätys, miten paljon Istanbulissa luetaan! Vaikkei tämän toki pitäisi olla. Kirjakojuja siellä täällä, oikein harmitti, etten osaa turkkia. Englanniksikin lukeminen sujuu liian laiskasti. Istanbul on ollut yksi lempikaupunkini. Luen nuo muut jutut huomenna ajan kanssa, koska nyt on kohta iltaohjelmaa. Aivan ihanaa, kun olette päässeet kokemaan Istanbulin!
VastaaPoistaJoo, oli kyllä antoisa reissu.
PoistaNyt lähdettiin juuri Turusta, jossa kävelimme eilen pojan ja pojanpoikien kanssa yhtä paljon kuin Istanbulissa päivittäin.
On Turkukin ihana kaupunki: tunnelmallisia kaupunginosia, jokiranta, monipuolinen kauppahalli jne.
Seuraavaksi pistäydymme Tuusulassa toisen pojan kotona ja illaksi ajellaan kotiin.
Oli tosiaan toivoa antavaa nähdä, että jossain kirjoja arvostetaan yhä. Istanbulin kirjatarjonta oli runsas, myös englanninkielisten kirjojen. Harmittaa, että en hoksannut ostaa kirjoja, joita ei löydykään meidän kaupoistamme eikä kirjastosta. Pitääkö tehdä vielä uusi matka, teemana kirjat.
Olipas mielenkiintoinen postaus! Olen lukenut jonkin verran turkkilaista kirjallisuutta, mutta Pamuk on minulle lukematon kirjailija.
VastaaPoistaEnsimmäisen kerran kävin Istanbulissa 90-luvun loppupuolella työmatkalla. Ajoin taksilla hotelliini rantareittiä pitkin ja Sininen moskeija oli yövalaistu niin upeasti. Sen ympärillä lenteli hirveästi lintuja. Oli kuin olisin astunut satukirjaan. Rakastuin Istanbuliin heti. Topkapissa koin hämmennystä, että miksi en tiennyt mitään kaupungin upeista nähtävyyksistä etukäteen. Myöhemmin samalla reissulla päädyin läpsäisemään taksikuski poskelle lopettaakseni hänen kopelointinsa. Ei jättänyt kylmäksi Istanbul ;)
Molemmat aivan upeita, Sininen moskeija ja Topkapin palatsi. Kävin niissä aiemmalla matkallani 2012 keväällä. Topkapin haaremiosastossa oli jotain remonttia emmekä päässeet katsomaan yksittäisiä huoneita vain yhteistiloja, mutta kyllä niissäkin sadut heräsivät eloon. Iltavalaistus on Istanbulissa niin upea, enköhän laita vielä jonkun kuvan siitäkin tänne, mutta ensin kyllä yksi tai useampi juttu kirjoista.
PoistaNo niin, olipas siinä taksikuski. Turkissa on joillain miehillä erkoinen suhtautuminen yksin matkustavaan naiseen. Olen rantalomillani joutunut selittelemään, että olen täällä auringon vuoksi ja seksiä saan kyllä kotona. Kerran menin heti aamulla rannalle ennen muita ja eikös yksi rannan välineistä huolehtivista nuorista pojista tullut esittelemään minulle, mitä hänellä olisi tarjolla - siis oikein avasi shortsiensa vetoketjun ja näytti komeutensa. Päädyin neuvomaan häntä äidillisesti, miten naisia lähestytään, ei noin suorasukaisesti, ja myöhemmin hän ilmestyikin lähelle minua, kantoi pullolla vettä ja valeli ruotsalaistyttöjen jalkoja puhtaaksi hiekasta. Hymyilin kannustavasti. Marmariksen basaarissa taas vanha hampaaton äijä sähisi minulle kysymyksen "Where is husband?" Vastasin, että kotona lasten kanssa. Mutta paljon olen myös jutellut ihan reilujen miesten kanssa, hyvin englantia osaavien opiskelijoiden, jotka kesätyönään tekevät pitkiä työvuoroja myyjinä pikkuliikkeissä ja ilahtuvat, jos joku jää keskustelemaan heidän kanssaan siitä, millainen kulttuuri matkailijan kotimaassa on.
En ole koskaan lukenut Pamukia, koska olen uskonut hänen teostensa olevan hirveän vaikeita (Nobel). Tuo museoasia kuitenkin on kerta kaikkiaan innostava ja kiehtova! Nyt on kyllä kirjailija nähnyt vaivaa. Varmasti jokainen aktiivisempi lukija tietää sen immersion tunteen, kun vain uppoaa kirjan maailmaan syvälle ja siitä tulee hirveän rakas. Niille jotka ovat saaneet Viattomuuden museosta moisen kokemuksen on tuo konkreettisen museon näkeminen varmasti suorastaan pakollista.
VastaaPoistaPamukin teokset eivät ole vaikeita, vaan sellaisia tyyliltään konstailemattomia proosateoksia, joista usein käytetään nimitystä lukuromaani.
PoistaMonet Nobel-voittajat itse asiassa kirjoittavat perinteistä, selkeää proosaa, ainakin ne, mitä itse olen lukenut, esim. Hemingway, Steinbeck, Heinrich Böll, Günter Grass, Toni Morrison, Abdulrazak Gurnah...
Itse olen viimeksi uponnut täysin Pajtim Statovcin uusimpaan. Kirjoitan siitä, jos jaksan. Kauhean vähän saa aikaiseksi taas, kun päivät alkavat lyhetä.