John Boyne, All The Broken Places

 

John Boyne on irlantilainen erittäin menestynyt kirjailija. Hän on kirjoittanut 14 aikuisten ja 6 nuorten romaania sekä novellikokoelman. Hänen vuonna 2006 julkaistua romaaniaan The Boy in the Striped Pyjamas on myyty yli 11 miljoonaa kappaletta 60 kielellä. Siitä on myös tehty elokuva, näytelmiä, ooppera ja baletti.
All The Broken Places (2022) on itsenäinen jatko-osa romaanille Poika raidallisessa pyjamassa. Kirja on omistettu australialaiselle Markus Zusakille, jonka romaani Kirjavaras kuvaa natsi-Saksaa ja juutalaisvainoja lapsen näkökulmasta, kuten John Boynekin tekee näissä kahdessa kirjassaan, jälkimmäisessä tosin kertoja Gretel on jo 91-vuotias, mutta hän pohtii päivittäin 12-vuotiasta itseään "siinä paikassa". Bruno, joka oli myös "siinä paikassa", utelias pikkuveli, on niin kipeä asia Gretelille, että hän ei koskaan sano veljensä nimeä. Siellä toisessa paikassa, pikkuveljen Aus-Vitsiksi kutsumassa, oli myös Shmuel, poika jonka nimi on kuin tuulenhenkäys. 

Leskirouva Gretel Fernsby elää hiljaista elämää arvoasunnossaan keskellä Lontoota. Hän oli odottanut asunnon vapautumista tästä talosta, eikä muuta siitä koskaan. Hänellä on siihen syynsä, josta hän ei kerro kenellekään, ei edes hänelle, joka tietämättään on se syy.

Gretelin vanhemmiltaan saama sukunimi oli sellainen, että siitä oli sodan jälkeen päästävä eroon. Niinpä hän on ollut Pariisissa ja Sydneyssä Guéymard ja Lontooseen muuttaessaan Wilson. Nykyinen sukunimi on Edgarilta, joka hyväksyi Gretelin, vaikka tiesi hänen taustansa. 

Syyllisyys ja muistot painavat Greteliä, ja hän selviää niistä vain petoksin ja välttelemällä.
Hän välttelee jopa tietynikäisiä pikkupoikia, kunnes alakertaan muuttaa perhe, jonka Henry-poika on pelastettava. Hirviö, joka Gretelin olisi ilmiannettava, että Henry voisi elää, on päässyt perille hänen peitetarinastaan. Gretel joutuu ristiriitaan. Edes oma juuri häitään odottava poika ei tiedä, kuka hän oikeasti on. Onko hän valmis paljastumaan? Mikä on esille tulon hinta?

Gretel tietää, että oli itsekin lapsi, kun joutui näkemään kaiken pahan?
Olisiko hänen pitänyt vastustaa sitä? Ja kun kaikki oli ohi, olisiko hänen pitänyt ilmoittautua ja olla mukana tunnistamassa ihmisiä, joiden oli nähnyt tekevän pahaa? Olisiko hänen pitänyt ymmärtää asettua isäänsä ja äitiään vastaan? 

Kun perhe on muuttanut Berliinistä Puolaan isän uuden tehtävän vuoksi, lapset ihmettelevät aidan takana olevaa mailmaa, josta heille aluksi puhutaan maatilana. Bruno on liian pieni tutustumaan "maatilaan", mutta Gretel on jo iso ja isä vie hänet kierrokselle katsomaan "uuden uljaan maailman alkua".

    'Now Gretel,' said Father as we walked along, and my attention turned to what was before me. 'You must never be frightened of this place. The world is being reborn here. Think of it as somewhere that sick animals are brought to be put down, so they can no longer be a threat to decent men and women.'
    'Of course,' Father, I said.

The Reich will not permit indolence. We feed these people, if you can call them that, but they must work to earn that bread. You agree?'
    ' Everyone must work,' I  replied. 'The Führer says that work will set us free. Every man, every woman, every child must contribute, and bread costs money.'

  

Kun totuus leireistä on paljastunut ja isä vangittu, äiti pakenee Gretel mukanaan toisen kerran maanpakoon. Puolaan muutto oli hänen ensimmäinen maanpakonsa, koska hän menetti silloin entisen hulppean elämänsä Berliinin seurapiireissä. Nyt kaiken menettäneenä ennen niin epäpoliittinen äiti kovettuu, vannoo uskollisuutta kaatuneelle vallalle ja näkee natsien tuomitsemisen epäoikeudenmukaisuutena. Hän opettaa Gretelille, että ihminen voi teeskennellä itselleen uuden elämän.
"Tell a story often enough and it becomes the truth."

Joka paikassa jahdataan natsiupseereitten perheenjäseniä, kuunnellaan aksenttia ja selvitellään elämäntarinan aukkoja. Kun kaksi saksalaista tapaa maailmalla, he tietävät, että molemmat pakenevat, mutta mitä he pakenevat, kokemaansa pahaa vai sitä, että ovat olleet aiheuttamassa sitä. Salailu tekee Gretelistä varovaisen ja yksinäisen. 

Vain yhden kerran mennyt vyöryy päälle niin pahasti, että Gretel, nyt jo lähes nelikymppinen, joutuu psykiatriselle osastolle sairaalaan. Siellä psykiatri selittää ymmärtävänsä neiti Wilsonin romahtamisen, koska kaikkihan hänen sukupolvensa lapset ovat joutuneet kohtaamaan syyllisyyden omasta eloonjäämisestään ja surun sodassa menehtyneiden läheisten vuoksi.   
Gretel miettii, miten erilainen hänen salattu, häpeän maustama syyllisyytensä onkaan kuin tuo kaikille yhteinen. Mikä oikeus hänellä on olla tuolla osastolla?

    Guilt intruded upon any happy moment, whispering in your ear that you had no right to pleasure. Guilt followed you down streets, interrupting the most mundane moments with remembrances of days and hours when you could have done something to prevent tragedy but chose to do nothing. Or stick pins in maps of Europe, following the armies' progression. Or flirt with a handsome young lieutenant. 
    That was guilt. 

Boynen syyllisyysteeman käsittely on kiinnostavaa.
Hänen tarinansa vie lukijan vuoroin Gretelin menneisyyteen ja nykyisyyteen. Tapaamme matkan varrella kiinnostavia henkilöitä, kuten isän apurin Untersturmführer Kurt Kotlerin, joka esiintyy myöhemmin nimellä Kozel eikä kadu mitään, umpeutumattomia haavoja kantavan Davidin, johon Gretel rakastuu tunnistamatta tätä juutalaiseksi, naapurissa asuvan Alex Darcy-Wittin, joka on elossa vain, kun saa toiset pelkäämään. 
Gretelin miniä, sydänkirurgi Eleanor, muistaa tarkkaan jokaisen, jota ei ole pystynyt pelastamaan. Hän sanoo, että hänen pitääkin tuntea syyllisyyttä pystyäkseen elämään hyvän elämän. "Mutta sinähän teit vain, mitä sinulta pyydettiin... mutta eihän ne kuolemat olleet sinun syysi..."  

Pidän siitä, että kirjan alun syötöstä otetaan koppi lopussa. Ympyrä sulkeutuu.
Lukija voi päätellä, saako Gretel vapautuksensa vai ei.  

Pidän siitä kohdasta jossa kirjan nimi esiintyy tekstissä. Gretel on tavannut uudelleen Sydneyssä lapsuutensa ihastuksen Kurtin ja keskustelee kevyesti tämän australialaisen vaimon kanssa, joka ei tiedä miehensä oikeaa menneisyyttä. Vaimo sanoo rakastavansa Eurooppaa ja että sinnehän he lähtevät lomalle heti kun siellä on vähän korjailtu. "After all that unpleasantness, I mean." Kaikki se epämukavuus, ajattelee Gretel - mikä erikoinen tapa viitata pitkään sotaan, miljooniin kuolemiin ja kaikkiin tuhottuihin paikkoihin. "All the broken places."

Pidän siitä, että kirjailija ikään kuin kysyy vaatimattomasti, olisiko Gretelkin uhri.
Hän kertoo jälkisanoissaan, että oli Brunon tarinan kerrottuaan heti tiennyt, että kirjoittaisi joskus myös Gretelin tarinan. Hän oli ajatellut sen tapahtuvan joskus kun hän itse olisi elämänsä ehtoossa (Boyne on viisikymppinen), mutta koronaeristys nosti tämän aiheen päällimmäiseksi. 

Suosittelen lämpimästi molempia Boynen kirjoja.
Olen lukenut romaanin Poika Raidallisessa pyjamassa pian sen ilmestyttyä. Luin sitäkin nyt uudelleen. Mikä kaunis kertomus ystävyydestä vihan keskellä! Lopetankin nyt oman kirjoitukseni tämän kirjan sadunomaisiin loppusanoihin. 

    Tietysti kaikki tämä tapahtui kauan aikaa sitten, eikä mitään sellaista voisi ikinä enää tapahtua.

    Ei tähän maailman aikaan. 

PS Tämä unohtui:

- Myös All The broken Places -romaanista on tuore suomennos, Kaikki särkyneet paikat. Suomentaja on Kari-Pekka Toivonen.
- Poika raidallisessa pyjamassa -suomentaja on Laura Beck. Hänelle erityiskiitos siitä, että keksi nimen Aus-Vitsi. Lapset eivät näe oudon paikan nimeä missään kirjoitettuna ja kuulevat sen näin.